Timo Lassy Trio: Live in Helsinki (We Jazz, 2025)

Konserttiäänite aivan omanlainen tapa julkaista jazzlevyjä. Parhaimmillaan yleisön edessä tallennettu äänite onnistuu tavoittamaan tuoreena esiintymistilanteen spontaanin tunnelman, jopa parhaisiin jazzkonsertteihin liittyvän arvaamattomuuden ja vaaran tunteen. Toisaalta liveäänitysten joukosta löytyy helposti studiolevytyksiin verrattuna löysää ja hajanaista musiikkia, joka jää muistiinmerkinnän ja yksiulotteisen dokumentoinnin tasolle.

Urallaan jo useita livelevytyksiä julkaissut Timo Lassy Trio liittyy onneksi ensin mainittujen onnistujien joukkoon uusimmalla konserttialbumilla, joka on äänitetty Helsingin G Livelabissa syyskuussa 2023. Lassy on valinnut levynsä ohjelmistoon mielenkiintoisen valikoiman sävellyksiä, jotka ovat tuttuja Lassyn uran eri vaiheilta. Kahden konsertti-illan aikana tallennetusta musiikista on poimittu mukaan juuri ne vedot, jotka kaikkein osuvimmin tiivistävät Lassyn musiikin ja trion saumattoman yhteistyön tulokset.

Live in Helsinki” tarjoaa siis Lassyn vaiheita seuranneille varsin tuttua tavaraa ilman yllätyksiä. Trio soittaa kuitenkin niin itsevarmasti, että kuulija ei jää mitään uutuuksia kaipaamaan ja albumia tarjoaa tukevan annoksen rennosti svengaavaa ja karhean ilmaisuvoimaista musiikkia, akustista nykyjazzia parhaimmillaan,.

Timo Lassy Trio: Live in Helsinki (We Jazz, 2025)
Timo Lassy, tenorisaksofoni, Ville Herrala, basso, Jaska Lukkarinen, rummut

 Lisään Lassyn livelevyn ilman muuta tämän vuoden kuuntelusuositusten listalle:
Vuoden valinnat 2025.

Timo Lassy Trio – Rantajatsit Raahe 2023

Timo Lassy Trio – Better Together

Näyttää siltä, että G Livelabin syksyn 2023 keikoista ei ole julkaistu videoita ainakaan YouTubessa. Liitän tähän kuitenkin 20.10.2021 Savoy-teatterissa tallennetun version kappaleesta ”Better Together”-jonka versio myös uudelta albumilta.


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.