
Saksalainen Albert Mangelsdorff (1928 – 2005) oli eräs jazzpasuunan uranuurtajia, joka esiintyi ja levytti ensimmäisten joukossa yksin soolopasunistina. Hän uudisti pasuunan soittotekniikkaa kehittämällä ”multiphonics”-tekniikkaa, jossa hän yhtä aikaa puhaltaa ja laulaa pasuunan suukappaleeseen. Tämä teknisesti vaativan soittotavan avulla hän tavoitteli pasuunalla harmonioita ja sointuja.
Sooloprojekteissaan Mangelsdorff liikkui usein kokeellisen avantgarden maisemissa, mutta hän hallitsi myös perinteisemmin svengaavan jazzilmaisun, mistä hyvänä esimerkkinä on esittelyssä oleva saksalais-amerikkalainen yhteistyöprojekti yli neljänkymmenen vuoden takaa. Mangelsdorffin ja rumpali Elvin Jonesin tuttavuus juontaa juurensa jo vuoteen 1957, jolloin Jones keikkaili Euroopassa J.J. Johnsonin yhtyeessä. Jones ja pianisti Wolfgang Dauner olivat molemmat mukana myös Mangelsdorffin levyllä ”Albert and His Friends” (MPS, 1968). Basisti Eddie Gomez täydensi yhtyeen kvartetiksi konsertteja ja tätä levytystä varten loppukesästä 1978.
Albumin svengaavia kvartettiraitoja täydentää kolme duettoa, jotka Mangelsdorff soittaa vuorollaan kaikkien kvartetin jäsenten kanssa. Mangelsdorffin pasuuna on pääosassa, mutta muutkin soittajat pääsevät esille. Dauner soittaa helmeilevän kirkkaita sooloja ja Gomezin basso kannattelee musiikkia aktiivisesti. Elvin Jones soittaa tässä huomattavasti hiljaisemmin ja pienemmällä liekillä kuin yli vuosikymmen aikaisemmin John Coltranen yhtyeessä. Yhtä kaikki hänen soittonsa on ilmavaa, svengaavaa ja musiikin kokonaisuuden rinnalla herkästi elävää.
Jazzkirjoittajanakin tunnetun Joeachim-Ernst Brendtin tuottaman levytyssession tuloksena syntyi sympaattinen ja mutkattoman rento albumi. ”A Jazz Tune I Hope” on mukavaa kuunneltavaa erityisesti Mangelsdorffin omaperäisen pasuunan ansiosta, mutta koko yhtyeen ajaton svengi ilahduttaa edelleen.
Albert Mangelsdorff: A Jazz Tune I Hope (MPS, 1979)
Albert Mangelsdorff, pasuuna, Wolfgang Dauner, piano, Eddie Gomez, basso, Elvin Jones, rummut
Vastaa