Uutta Instagramissa

Sivun yläreunaan päivittyy nyt Instagram-tilini neljä viimeisintä valokuvaa.

PrintFriendlyJaa sivu
Tallennettu kategorioihin Valokuvaus | Avainsanoina | Jätä kommentti

Matt Bauder & Day In Pictures – Night Shades

Matt Bauder & Day In Pictures: Night Shades (Clean Feed, 2014)

Matt Bauder & Day In Pictures: Night Shades (Clean Feed, 2014)

Amerikkalainen saksofonisti Matt Bauder (s.1976) kulkee jazzin kentän vasenta laitaa. Hän liikkuu siellä, missä free jazzin, kaikenlaisen kokeellisen avantgarden ja indie rockin polut risteilevät. Niinpä hänen soittokumppaneitaan ovat olleet mm. Anthony Braxton, Bill Dixon, Taylor Ho Bynum, Roscoe Mitchell ja Ken Vandermark.

Day In Pictures -kvintetti on eräs Bauderin monista projekteista. Yhtye julkaisi alkuvuodesta toisen levynsä ”Night Shades”, jolta paljastuu jazzin perinteitä kunnioittava nykyjazzyhtye. Yhtyeen keinovalikoimaan kuuluvat free jazzille ja vapaalle improvisoinnille ominaiset rujot soundit. Samalla yhtye hallitsee svengaavan jazzin keinot ja osaa piirtää hienovaraisia piirtoja.

”Night Shades” on vivahteikas levy, jolta voi kuulla Masada-yhtyeen mieleentuovaa poljentoa (”Octavia Minor”), rentoa perussvengiä (”Weekly Resolution”), yötunnelmissa hiipivää yllättävän perinteistä balladijazzia (”Starr Wykoff”), vapaasti kelluvaa free jazzia (”August and Counting”), tiheän jännittävää tunnelmaa (”Rule of Thirds”) ja tyyliteltyä New Orleans -poljentoa (”Night Shades”). Yhtyeen hallittu yhteispeli takaa sen, että albumista muotoutuu yhtenäinen kokonaisuus.

Matt Bauderin saksofonissä yhdistyvät vankan harteikas soundi ja vanhan jazzin lämpö, mitä Nate Wooleyn epäsovinnaisesti ja ahdistuneen särkyneesti soiva trumpetti oivallisesti täydentää. Pianisti Kris Davis jää turhan piiloon äänikuvan laidalle, mutta osoittautuu kuitenkin solistina älykkääksi ajattelijaksi ja jännittäväksi improvisoijaksi. Jason Ajemian ja Tomas Fujiwara on elastinen komppipari, jonka varassa levyn moni-ilmeisyys hengittää ja svengaa.

Matt Bauder, tenorisaksofoni, Nate Wooley, trumpetti, Kris Davis, piano, Jason Ajemian, basso, Tomas Fujiwara, rummut

Matt Bauder & Day In Pictures: Night Shades (Clean Feed, 2014)

Tallennettu kategorioihin Jazz, Levyhyllystä, Valon kuvia suosittelee | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Dave Douglas & Uri Caine: Present Joys – aitoa juurimusiikkia

Dave Douglas & Uri Caine: Present Joys (Greenleaf Music, 2014)

Dave Douglas & Uri Caine: Present Joys (Greenleaf Music, 2014)

Sacred Harp” -laulu on alunperin Yhdysvaltojen Uuden-Englannin alueella 1700-luvun lopulla 1800-luvun alussa syntynyt tapa esittää hengellistä kuoromusiikkia. Sittemmin etelävaltojen maaseudulle siirtynyt ja siellä vieläkin elävä laulutapa perustuu erityisiin yksinkertaistettuihin nuotteihin, joiden avulla laulajat pystyvät laulamaan kuorona ilman varsinaista nuotinlukutaitoa tai musiikillista koulutusta.

Uudella levyllään ”Present Joys” trumpetisti Dave Douglas on hakenut innoitusta tästä vanhasta ja primitiivisestä perinteestä. Mutta Douglas ei olisi Douglas, jos hän olisi tyytynyt pelkkiin vanhojen sävelmien cover-versioihin. Albumin kymmenestä sävelmästä näet vain kolme on alkuperäisiä virsiä. Loput seitsemän kappaletta ovat Douglasin omia sävellyksiä, joiden suhde perinteiseen materiaaliin ei ole suoraviivainen.

Present Joys” on duolevy, jolla Douglasin kumppanina soittaa pianisti Uri Caine. Kaksikko on tehnyt vuosien varrella paljon yhteistyötä erilaisissa projekteissa. Virtuoosimaisen soittimenhallinnan ja improvisointitaidon lisäksi molempia muusikoita yhdistää avoin suhtautuminen erilaisiin musiikkiperinteisiin.

Uusi levy on jatkumo kaksi vuotta sitten ilmestyneelle ”Be Still” -levylle, jolla Douglas ensimmäisen kerran lähestyi jazzia amerikkalaisen hengellisen musiikin näkökulmasta. Alkuperäisten Sacred Harp -sävelmien pohjalta syntyneet kappaleet, ”Soar Away” ja ”Bethel” ovat jylhän yksinkertaisia ja hartaita virsisävelmiä. Myös Douglasin ”Supplication” on nimensä mukaisesti harras ja nöyrä. Sen sijaan nimikappale, vanha Sacred Harp -sävelmä ”Present Joys”, svengaa suorastaan huolettomasti ja jopa lainaa Charlie Parkerin syntistä ja urbaania bebopia (”Now´s The Time”).

Levyn päätös on vaikuttava, kun Uri Cainen herkkä ja abstrakti pianosoolo ”Old Putt” liukuu yhteen päätösraidan ”Zero Hour” kanssa. Yleisilmeeltään hillitty ”Present Joys” yhdistää vanhoja perinteitä ja älykästä improviointia. Levy on tiivis kokonaisuus, noin 42 minuuttia aitoa juurimusiikkia. Dave Douglas teki sen jälleen, nimittäin hienon ja moni-ilmeisen jazzlevyn.

Dave Douglas & Uri Caine: Present Joys (Greenleaf Music, 2014)

Dave Douglas & Uri Caine Torinon jazzfestivaaleilla 2014

Holly Springs Sacred Harp Convention: Present Joys

Alan Lomaxin vuonna 1982 tallentama esimerkki sacred harp -laulusta

Tallennettu kategorioihin Jazz, Levyhyllystä, Valon kuvia suosittelee | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

2 x Billy Hart Quartet – Kohottavaa jazzia

Billy Hart Quartet: All Our Reasons (ECM, 2012) ja One Is The Other (ECM, 2014)

Billy Hart Quartet: All Our Reasons (ECM, 2012) ja One Is The Other (ECM, 2014)

All Our Reasons (ECM, 2012), äänitetty kesäkuussa 2011
One Is The Other (ECM, 2014), äänitetty huhti-toukokuussa 2013

Billy Hart Quartet
Mark Turner, tenorisaksofoni, Ethan Iverson, piano, Ben Street, basso ja Billy Hart, rummut

Menneen kesän aikana olen kuunnellut aika paljon kahta rumpali Billy Hartin kvartetin ECM-levymerkille tekemää albumia. Molemmilla levyillä soi luonteva akustinen jazz. Selkeän erotteleva tasapainoinen äänitys tuo kauniisti esille kaikki soittimet ja niiden vivahteet kontrabassosta ja bassorummun jysähdyksistä pianon ja lautasten ilmavaan helinään.

Kvartetti soittaa ensikuulemalta hieman viileää kamarimusiikkia. Musiikin voima ei olekaan spontaanissa revittelyssä, vaan sävellysten hahmojen rajaamien ja rytmin liikkeessä väreilevien veistosten täydellisyydessä, musiikin välittämässä syvän merkityksen tunteessa. Musiikissa tuntuu koko ajan olevan läsnä enemmän kuin voin välittömästi tavoittaa.

Toisaalta levyllä on myös paljon jazzin historiaa ja sen perinteen kommentointia, kuten Ethan Iversonin John Coltranen ”Giant Stepsin” pohjalta säveltämä ”Ohnedaruth”, joka alkaa Iversonin pitkällä, koristeellisesti kiemurtelevalla pianointrolla ja siirtyy svengiin lyhyen ”Giant Steps”-sitaatin myötä.

Jazzin historiasta ammentavat myös Mark Turnerin sävellykset ”Lennie Groove” ja ”Nigeria”, joista edellinen on Lennie Tristanoa muisteleva kompleksinen svengiraita ja jälkimmäinen päättyy siteeraamaan Sonny Rollinsin sävellystä ”Airegin” 1950-luvun alusta, joka on siis Nigeria väärinpäin kirjoitettuna.

Bad Plus-yhtyeestä tuttu pianisti Ethan Iverson on mielenkiintoinen solisti, joka kurkottuu aika kauas perinteisen jazzpianistin tyylistä. Hän rakentaa tilaa ja muotoa enemmän kuin rytmin kiihkoa. Mark Turnerin tenorisaksofoni on sekin hieman pidättyvä, soundi yleensä tumman levollinen ja vain paikoin terävän polttava, siis enemmän cool kuin hot. Myös Turnerin soolot ovat musiikin hengen mukaisesti enemmän kuulasta logiikkaa kuin hikistä dramatiikkaa.

Billy Hart on näillä levyillä soundeista tietoinen rumpali, joka osaa käyttää vivahteikkaasti rumpusetin kaikkia osia ja levyjen luonteen mukaisesti nimenomaan soittaa rumpujaan. Basisti Ben Streetin rooli kvartetissa on huomaamattomin, mutta tarkemmin kuunneltuna hän on olennainen osa kokonaissoundia. (Levyjä kuunnellessa kannattaa tarkentaa korva välillä vain basistiin.) Hänen bassonsa on aina oikeassa paikassa ohjaamassa, tukemassa, värittämässä, suuntaamassa liikettä.

Billy Hart Quartetin levyt eivät aukea välittömästi, mutta tarkempi paneutuminen palkitsee, sillä näiden levyjen kuunteleminen on kohottava kokemus.

Billy Hart – All Our Reasons – Trailer

Tallennettu kategorioihin Jazz, Levyhyllystä, Valon kuvia suosittelee | Avainsanoina , , , , , , , , | Jätä kommentti

2 x Edition Records – Slowly Rolling Camera & Tim Garland

Photo 17.8.2014 11.10.03

Edition Records on brittiläinen levy-yhtiö, jonka pianisti Dave Stapleton ja valokuvaaja Tim Dickeson perustivat Cardiffissa vuonna 2008. Yhtiö on julkaissut viitisenkymmentä levyllistä jazzia ja sen lähimaastossa liikkuva musiikkia. Yhtiön tarkoituksena on tuottaa myös klassista kamarimusiikkia.

Edition on huomannut suomalaisen jazzin korkea tason ja tehnyt levytyssopimuksia suomalaisten muusikoiden kanssa. Pianisti Alexi Tuomarila ja Oddarrang-yhtye ovat jo julkaisseet levymerkillä omat levynsä. Trumpetisti Verneri Pohjolan ensimmäinen Edition-levy ilmestyy ensi vuoden alussa.

Slowly Rolling Camera: Slowly Rolling Camera (Edition Records, 2014)

Slowly Rolling Camera on eräs Dave Stapletonin projekteista. Pianoa ja kosketinsoittimia soittavan sekä sävellyksistä vastaavan Stapletonin lisäksi yhtyeeseen kuuluvat laulaja Dionne Bennett, äänisuunnittelija/sähkomies Deri Roberts ja rumpali Elliott Bennett. Peruskokoonpanon lisäksi levyllä on mukana koko joukko vierailevia muusikoita, mm. Phronesis-yhtyeen basisti Jasper Høiby, saksofonisti Mark Lockheart sekä muita puhaltajia ja jousisoittajia.

Yhtyeen musiikissa vaikutteet popista, soulista, funkista, jazzista ja elektronisesta tanssimusiikista kutoutuvat yhteen eläväksi kudokseksi laulaja Dionne Bennettin tumman äänen ympärille. Hypnoottinen groove, vahvat melodiat, ilmeikäs elektronisten soundien käyttö yhdessä akustisten soittimien kanssa synnyttää lumoavaa musiikkia.

Tim Garland: Songs to the North Sky (Edition Records, 2014)

Saksofonisti Tim Garlandin tupla-cd ”Songs to the North Sky” on kaksijakoinen. Levyn ensimmäisellä levyllä ”Lighthouse” Garland soittaa yhdessä lyömäsoittaja Asaf Sirkisin kanssa. Mukana on vielä kolme pianistia; Jason Rebello neljällä , John Turville kolmella ja Geoffrey Keezer yhdellä kappaleella. Joillakin raidoilla soittavat vielä kitaristi Ant Law ja basisti Kevin Glasgow.

Tim Garlandin tenorisaksofonissa terävä ja viiltävä soundi, joka yhdessä mutkikkaiden sävellysten kanssa luo musiikkiin sähäkkää fuusiojazzin tunnelmaa, vaikka käytetyt soittimet ovat pääosin akustisia. Hyvä esimerkki tästä levyn neuroottisesti ryntäävä avausraita ”Uplift!”.

Garland esittelee monipuolisuuttaan soittamalla myös huilua, bassoklarinettia ja sopraanosaksofonia, joka soi kauniisti levyn päättävällä surumielisellä balladilla ”She´s Out Of My Life”. Kokonaisuudessaan levyllä on energistä ja taidokasta jazzia, jossa erityisesti pianistit pääsevät yhtyeenjohtajan rinnalla parhaiten esille.

Toisella levyllä The Royal Northern Sinfonia Strings esittää Garlandin sävellyssarjan ”Songs to the North Sky”. Garland itse on luonnollisesti pääsolisti ja Asif Sirkis on lyömäsoittimineen mukana tälläkin levyllä. Lisäksi basisti John Patitucci on äänttänyt levylle kontrabassolla neljä välisoittoa (Interlude 1-4).

Garlandin molemmat saksofonit soivat kieltämättä kauniisti yhdessä jousiorkesterin kanssa. Yhteistyöstä syntyy osin dramaattisia, osin kuulaita äänimaalauksia, joita voi halutessaan kuunnella myös visuaalisina kuvina Pohjois-Englannin jylhistä maisemista tai vaikkapa brittiläisen rikosarjan taustamusiikkina.

”Songs to the North Sky” tarjoaa kaunista ja tyylikästä musiikkia. Tässä blogissa tyylikäs tarkoittaa yleensä musiikkia, jonka tekniset ja taiteelliset ansiot ovat ilmeiset, mutta joka siitä huolimatta jättää minut kuulijana viileän ulkopuoliseksi tarkkailijaksi.

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Angles 9 – uljasta jazzia

"Injuries"-levyn kannessa on valokuvia Fridtjof Nansenin  retkikunnan matkoilta.

”Injuries”-levyn kannessa on vanhoja valokuvia Fridtjof Nansenin retkikunnan matkoilta.

Ruotsalainen saksofonisti Martin Küchen perusti Angles-yhtyeen vuonna 2007. Tuolloin yhtye oli sekstetti, joka kuitenkin laajeni myöhemmin oktetiksi ja otti käyttöön nimen Angles 8. Nyt yhtyeen nimestä voi päätellä, että uudella ”Injuries”-levyllä soittaa jo nonetti. Yhtyeenjohtajan lisäksi levyllä soittavat trumpetistit Goran Kajfeš ja Magnus Broo, pasunisti Mats Äleklint, saksofonisti Eirik Hegdal, vibrafonisti Mattias Ståhl, pianisti Aleksander Zethson, basisti Johan Berthling ja rumpali Andreas Werliin.

Levyllä on seitsemän Küchenin sävellystä, joista suurin osa avautuu rauhallisesti ja kaartuvat kärsivällisesti huipennukseensa. Laaja, noin 22 minuuttia kestävä ”A Desert On Fire, A Forest/I´ve Been Lied To” on tästä hieno esimerkki. Intensiivinen musiikki rakentuu selkeästi sävellysten varaan ja orkesterin kollektiivinen ponnistus nousee yksittäisiä soolo-osuuksia tärkeämmäksi, vaikka toki levyllä kuullaan myös vaikuttavia sooloja.

Nonetin musiikissa elää free jazzin henki, jossa rosoinen ilmaisu ja koskettava kauneus kulkevat käsi kädessä. Kuulijan korviin uljaasti vyöryvä mehevä soundi tuo paikoin mieleen Charlie Hadenin Liberation Music Orchestran emotionaalisen ja melodisesti vahvan musiikin. ”Injuries” on hieno ja tasapainoinen levytys. Tätä muhkeaa yhtyettä kuulisi mielellään myös elävänä konsertissa.

Angles 9: Injuries (Clean Feed, 2014)

Lisätietoja: Angles 9 – Facebook-sivu

Angles 9: Eti (Lublin Jazz Festiwal, 2013)

Tallennettu kategorioihin Jazz, Levyhyllystä, Valon kuvia suosittelee | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Kuva ja noin sata sanaa 18 – Sadetta iPadilla

image

Olen käyttänyt iPad-tablettia kohta kahden vuoden ajan. En ole kuitenkaan toistaiseksi valokuvannut sillä kovinkaan paljon, koska laitteen kuvausasento on niin hankala. Koska laite kuitenkin on helposti käsillä ja kuvien jakaminen on vaivatonta, olen vähitellen harjoitellut myös tabletilla kuvaamista ja kuvien käsittelyä.

Pitkän hellekauden katkaissut sade tallentui iPadin kameralla junan ikkunasta Vaasan ja Seninäjoen välillä. Asettelin laitteen lähelle junan ikkunaa, jotta ikkunalasin heijastukset eivät näkyisi kuvassa. Lasin pinnalla valuvat vesipisarat taittoivat yllättäen valoa ja vääristivät kuvaa jännittävästi.

Kuvasin tällä tavalla joukon kuvia, joista jo junassa istuessani muokkasin yllä näkyvän kuuden kuvan koosteen ohjelmalla ”InstaFrame – Magic Photo Collage”. Jaoin kuvan heti Instagrammissa nimellä ”Sade”.

Tutustu Instagram-tilini kuviin: Valon kuvia – Instagram.

Tallennettu kategorioihin Valokuvaus | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Aaltonen, Innanen ja Björkenheim Down Beatin kriitikkoäänestyksessä

Juhani Aaltonen Raahen Rantajatseilla 2014

Juhani Aaltonen Raahen Rantajatseilla 2014

Amerikkalaisen Down Beat -lehden tämän vuoden kriitikkoäänestyksen tuloslistalta löytyy kaksi suomalaisnimeä. Juhani Aaltonen on päässyt mukaan huilistilistalle.Mikko Innanen ja Raoul Björkenheim äänestettiin ”Rising Star” -sarjan baritonisaksofonisti- ja kitaristilistoille.

Myös TUM Recordsin julkaisema Wadada Leo Smithin ”Occypy The World” äänestettiin parhaiden levyjen listalla. Levyllä soittaa lähinnä suomalaisista muusikoista koottu TUMO eli Todella Uuden Musiikin Orkesteri.

Kriitikkoäänestys julkaistaa aina lehden elokuun numerossa. Äänestyksen kärkipaikoille valikoituu yleensä amerikkalaisia muusikoita, sillä suurin osa äänestävistä journalisteistakin on amerikkalaisia. Kriitikkoäänestyksessä eurooppalaisia muusikoita pääsee esille kuitenkin enemmän kuin tammikuun Down Beatissa julkaistavassa suuressa lukijaäänestyksessä.

Down Beat – kriitikkoäänestys; äänestyksen voittajat

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Raahen Rantajatsit 2014 – Kuvasarja

Tallennettu kategorioihin Valokuvaus, Valon kuvia suosittelee | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Festivaaliraportti – Raahen Rantajatsit 2014

rantajatsit
 

Raahen Rantajatsit on kuulunut suosikkitapahtumieni joukkoon jo pitkään. Kävin muistaakseni festivaaleilla ensimmäisen kerran vuonna 1995, kun äskettäin edesmennyt basisti Charlie Haden esiintyi siellä Quartet West -kokoonpanonsa kanssa. Sen jälkeen Rantajatsit on ollut aina silloin tällöin osa kulttuurikesääni.

Raahen Rantajatsit -festivaalin järjestäjien on pakko luottaa Suomen kesäsäähän, sillä festivaalin päänäyttämö Fantti sijaitsee aivan meren rannalla täysin säiden armoilla. Tänä kesänä sää oli musiikilliselle retkeilylle paras mahdollinen. Edes merestä loppuillasta kohoava kosteus ei tällä kertaa tuntunut kolealta. Tasapainoisesti rakennettu ohjelma ja hieno sää houkuttelivat paikalle myös mukavasti yleisöä.

Perjantai 25.7.

Perjantai-illan konsertin avasi pianisti Iiro Rantalan hyväntuulinen soolokonsertti. Kappaleiden välissä yleisölle mukavia jutellut Rantala osoitti jälleen kerran virtuoosin taitonsa. Hän rakensi reittinsä suorastaan romanttista hehkua säteilevistä melodioista dramaattisesti jyliseviin huipennuksiin.

Iiro Rantala

Iiro Rantala

Iiro Rantalan musiikki on aina tuottanut minulle lieviä ongelmia, sillä ilmiselvistä ansioistaan huolimatta se koskettaa minua yleensä vain etäisesti. Kun nyt pystyin hyväksymään Rantalan omana itsenään, enkä odottanut varsinaista jazzpianistia, muodostui illan avauksesta nautittava elämys.

Illan toisena esiintyjänä kuultiin 12-henkistä Trondheim Jazz Orchestraa, joka esitti saksofonisti Marius Nesetin sävellyksiä. Intensiiviseksi solistiksi osoittanut Neset pistäytyi saksofonisolistina yhdellä kappaleella myös Iiro Rantalan osuudessa.

Marius Neset, saksofoni ja Petter Eldh, basso

Marius Neset, saksofoni ja Petter Eldh, basso

Norjalaisten orkesterilla oli hieno, muhkean tumma soundi, jota harmonikka ja tuuba sävyttivät. Nesetin musiikki kasvoi usein minimalistisista aiheista hakkaavan jännitteiseksi, toisaalta yhtye rauhoittui paikoin kuulaisiinkin sävyihin. Nesetin lisäksi solisteista jäin mieleen trumpetisti Eivind Lønning.

Fantin perjantai-illan päätti Herd-trio yhdessä Aili Ikosen kanssa. He esittivät “Jazzbasilli”-levyltään tuttuja jazziskelmiä yhtä tyylikkään musikaalisesti. Konsertissa yhtye luonnollisesti käsitteli materiaaliaan levytystä vapaammin ja soolotilaa jäi mukavasti niin trion jäsenille kuin scat-lauluaan loisteliaasti esitelleelle Ikoselle. Setin viimeisenä kappaleena kuultu, levylläkin pysäyttänyt “Albatrossi” hiljensi yleisön hämärtyvässä kesäillassa.

Aili Ikonen

Aili Ikonen

Ikonen ja Herdin “Jazzbasilli” on hieno kunnianosoitus vanhalle jazziskelmälle ja sen esittäjille. On mielenkiintoista seurata, mihin suuntaan Ikonen ja Herd seuraavaksi menevät, jos heidän yhteistyönsä vielä jatkuu.

Lauantai 26.7.

Kun jätin iltapäivän lasten ja lastenmielisten jazzit Fantissa väliin, alkoi lauantain jazzohjelma osaltani Raahen kirkosta. Siellä Juhani Aaltonen soitti huilulla soolokonsertin. Pitkälti improvisoitu konsertti oli kirkas ja valoisa. Tasan puoli tuntia kestänyt konsertti päättyi juuri, kun kirkon kellot alkoivat soittaa ehtookelloja ja sen jälkeen yleisö ei enää ylimääräisiä improvosaatioita saanut kuullakseen.

Juhani Aaltonen

Juhani Aaltonen

Juhani Aaltonen jatkoi kuitenkin vielä kvartettinsa kanssa lauantai-Fantin ensimmäisenä esiintyjänä. Yhdessä pianisti Iro Haarlan, basisti Ulf Krokforsin ja rumpali Reiska Laineen kanssa Aaltonen esitti lämminhenkisen setin. Kvartetti soitti kaunista musiikkia, joka John Coltranen hengessä tavoitti suorastaan hartaita sävyjä.

Juhani Aaltonen Quartet

Juhani Aaltonen Quartet

Black Motor -trio kasvaa pohjimmiltaan samasta 1960-luvun free jazzin maaperästä kuin Aaltosen kvartettikin. Trio on usein hakenut joukkonsa jatkoksi muita muusikoita, kuten esimerkiksi Verneri Pohjola tai Pekka Rechardt. Nyt Raahessa trion kaksijakoisen setin vieraina esiintyivät saksofonisti Sakari Kukko ja 22-Pistepirkon kitaristi P-K Keränen.

Sakari Kukon kanssa soitettu setti oli tuttua Black Motoria, vahvaa ja svengaavaa free jazzia. Kukon saksofonit liittyivät saumattomasti trion musiikkiin. Jos Kukko meni vieraana täysin mukaan Black Motorin maailmaan, kääntyi asetelma P-K Keräsen kanssa toisin päin eli Black Motorista muuntautui käden käänteessä oivallinen rocktrio eli se sopeutui mukisematta Keräsen säestäjäksi. Asetelma osoitti, että rockmuusikko soittaa, mitä osaa, mutta jazzmuusikot soittavat mitä vaan.

Ville Rauhala, Black Motor

Ville Rauhala, Black Motor

Fantin konsertin päätti trio, jossa soittivat Jimi Tenor, kitaristi Kalle Kalima ja rumpali Joonas Riippa. Kenties järjestäjät olivat suunnitelleet triosta jonkinlaista loppukevennystä, mutta Jimi Tenorin proge-jazz-groove tuntui olevan väärässä paikassa kesäillan hämärässä Fantin lavalla (tai sitten minä en vain kuulunut kohderyhmään).

Sekä perjantaina että lauantaina musiikkia oli tarjolla vielä Ruiskuhuoneen yöklubilla. Perjantaina en jaksanut jäädä kuuntelemaan Rakka-yhtyettä alkua pidemmälle, mutta lauantaiyönä seurasin festivaalin päätösjameja ensimmäisen puoliajan verran.

Ruiskuhuoneella Black Motor (siis Sami Sippola, saksofonit, Ville Rauhala, basso ja Simo Laihanen, rummut) osoittautui festivaalin työn sankariksi. Lastenkonsertin ja Fantin pitkän setin jälkeen kolmikko uurasti vielä yömyöhällä jamien house-bändinä. Ensimmäisellä jaksolla jammailemassa kävivät ainakin saksofonisti Paul Austerlitz ja The World Mänkeri Orchestran puhaltaja Heikki Syrjänen. Sosiaalisen median mukaan toisella jaksolla jameissa olivat mukana myös Sakari Kukko, Kalle Kalima ja Jimi Tenor, mutta silloin olin jo vetäynyt yöpuulle.

Vuoden 2014 Rantajatsit oli jälleen hyvin järjestetty pienimuotoinen jazztapahtuma. Festivaalin järjestäjät jaksavat rakentaa tapahtumaa aina musiikin ehdoilla. Tämän vuoden ohjelma oli tasavahva ja korkeatasoinen, vaikka kaikkein järisyttävimmät elämykset jäivätkin tällä kertaa kokematta.

rantajatsit2
 
Lisätietoja:
Festivaalin ja Rajatsi ry:n nettisivut: Rajatsi.fi

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , | Jätä kommentti