Uutta Instagramissa

Sivun yläosaan päivittyy Instagram-tilini viisi viimeisintä kuvaa. Suoraan Instagram-tililleni pääset klikkaamalla alla olevaa kuvaketta:

Instagram

Tallennettu kategorioihin Valokuvaus | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Rudy Van Gelder (1924 -2016)

Rudy Van Gelder

Rudy van Gelder (kuvaajan tietoja en saanut selville)

Lukemattomien jazzlevyjen äänittäjä ja levytyn jazzsoundin määrittäjä Rudy Van Gelder kuoli 91-vuotiaana kotonaan Englewood Cliffsissä. Van Gelderin kotona sijaitsi myös legendaarinen studio, jossa niin monet jazzklassikot ikuistettiin.

Van Gelder piti tavoitteenaan tallentaa musiikki niin lämpimänä ja realistisena kuin mahdollista. Hän pyrki myös luomaan äänitteisiinsä tilan tuntua. Niinpä van Gelderin tallentama musiikki kuulostaa jatkuvasti tuoreelta, luonnolliselta ja ajattomalta.

Lisätietoja:
– New York Timesin muistokirjoitus: Rudy Van Gelder, Audio Engineer Who Helped Define Sound of Jazz on Record, Dies at 91

– Luettelo Van Gelderin äänityksistä Wikipediassa: Van Gelder Studio

Interview With Rudy Van Gelder – Blue Note Perfect Takes (2004)

Rudy Van Gelder muistelee uransa alkuvaiheita ensimmäisessä Hackensackin studiossa ja työskentelyään myöhemmin Blue Noten ja Prestige Recordsin kanssa Englewood Cliffsin studiossa.

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Dinosaur: Together, As One (Edition Records, 2016)

Dinosaur. Kuva: Dava Stapleton @Edition Records

Dinosaur. Kuva: Dave Stapleton @Edition Records

Dinosaur on brittiläisen trumpetistin Laura Jurdin johtama kvartetti, joka on ollut koossa jo kuusi vuotta, mutta julkaisee vasta nyt debyyttilevynsä Edition Recordsilla. Vuosikymmenen alussa Lontoon jazzkentällä näyttävästi esille noussut Jurd valittiin BBC Radio 3:n New Generation -taiteilijoiden joukkoon vuosille 2015 -2017 ja hän  on tehnyt omissa nimissään kaksi levyä ennen Dinosaurin albumia.

Dinosaur on taitava ja eloisa kvartetti, jossa basisti Conor Chaplin ja rumpali Corrie Dick rakentavat groovea väsymättömättömästi ja luovat solisteille elastisesti liikkuvan pohjan. Levyn kaikista sävellyksistä vastaava Jurd liittyy soittajana Miles Davisin ilmaisusta vaikutteita hakevien trumpetistien joukkoon. Myös Elliot Galvinin sähköpiano tuo paikoitellen mieleen Davisin 1960-luvun lopun uusia uria aukoneet kokoonpanot, joiden soundissa nimenomaan sähköpianolla oli tärkeä osa.

Vaikutteista huolimatta kyse ei ole vanhan toistosta, sen verran raikkaasti ja intensiivisesti kvartetti soittaa. Sävellyksistä ja tulkinnoista jäävät mieleen erityisesti sekä albumin avaajat että sen viimeiset kappaleet. Alussa ”Awakening” johdattaa kuulijan tunnustelevasti levyyn sisälle ja heti sen jälkeen ”Robin” vakavoituu hilpeästä ”humppa-alusta” Laura Jurdin vahvaksi sooloksi. Levyn lopussa voimallisen huipennuksen rakentavat hypnoottinen ”Extinct”, uljaasti kaartuva ”Primordial” ja poreilevien soundien keskellä päätökseen hiljentyvä ”Interlude”.

Dinosaur: Together, As One (Edition Records, 2016)
Laura Jurd, trumpetti, Elliot Galvin, fender rhodes, hammond, Conor Chaplin, sähköbasso, Corrie Dick, rummut

Together, As One” on pakko nostaa vuoden mittaan päivittyvälle vuoden 2016 parhaiden listalleni Vuoden valinnat 2016, vaikka Edition Recordsilla on jo ennestään vankka edustus listalla.

dinosaur_kansi

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Bobby Hutcherson (1941 – 2016)

Bobby Hutcherson, Berkeley Jazz Festival, Berkeley CA 1982

Bobby Hutcherson, Berkeley Jazz Festival, Berkeley, 1982. Kuva: Brian McMillen

Eric Dolphy said music is like the wind. You don’t know where it came from, and you don’t know where it went. You can’t control it. All you can do is get inside the sphere of it and be swept away.” – Bobby Hutcherson, San Francisco Chronicle -lehden haastattelussa 2012.

Lue New York Timesin muistokirjoitus: Bobby Hutcherson, Vibraphonist With Coloristic Range of Sound, Dies at 75.

McCoy Tyner / Bobby Hutcherson – Moment’s Notice, Jazzbaltica 2002
McCoy Tyner, piano, Bobby Hutcherson, vibrafoni, Charnett Moffett, basso Eric Harland, rummut

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Ben Kaila: Das Berlin Buch

Ben Kaila: Das Berlin Buch

Ben Kaila: Das Berlin Buch

Nimensä mukaisesti Ben Kailan kirjassa on kuvia Berliinistä. Kuvista noin puolet on otettu 1980-luvun alussa ja toinen puoli 2010-luvun alussa. Osa kirjan kuvista on julkaistu jo kirjassa ”Valokuvia – Photographs” (Musta Taide, 2008).

Uuden kirjan versiot ovat sävyiltää loivemmaksi käsiteltyjä, valoisampia. Ne paljastavat enemmän yksityiskohtia, jotka jäävät vanhemmassa kirjassa varjojen suojaan. En ole varma, kumpi tulkinta on parempi.

Ihmisiä Kailan kuvissa ei juuri näy. Poikkeuksena on planetaarion katolla kiipeilevät kaksi hahmoa. Ihmisen jälkiä kuvissa on aina mukana, tiiliseinää, muurin osia, katujen yksityiskohtia, hylättyjä tavaroita, rappeutuvia puistoja, unohdukseen haipuvia patsaita.

Liikekeskusten valoa heijastavat, kiiltävät lasipinnat ja ihmisten kiire puuttuvat kirjasta kokonaan. Niiden sijalla on muistojen hiljaista surumielisyyttä. Ja läsnä on koko ajan tietoisuus Berliinin asemasta 1900-luvun historiassa.

Ben Kaila: Das Berlin Buch (omakustanne, 2015)

Tallennettu kategorioihin Valokuvaus | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Raahen Rantajatsit mustavalkoisena

Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Raahen Rantajatsit 2016 – kuvasarja

Viime aikoina olen yleensä muuntanut jazzkuvat mustavalkoisiksi. Nyt kuitenkin nämä Raahen Rantajatsien kesäkuvat tuntuivat paremmilta värillisinä. Teen näistäkin vielä mustavalkoisia versioita ja niistä oman kuvasarjansa.

Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Raahen Rantajatsit 2016 – festivaaliraportti

Rantajatsit2016logo

Raahen Rantajatsit joutui viime kesän jälkeen muutoksen eteen, kun festivaalin pitkäaikainen pääareena Fantti ei enää ollut festivaalin käytössä. Entisen merellisen Fantin tilalle löytyi kuitenkin toinen merellinen paikka aivan kaupungin keskustan kupeesta. Jo aiemmin klubi-iltojen paikkana toiminut Ruiskuhuone ja sen ranta osoittautui mainioksi Fantin korvaajaksi. Uusi paikka on ehkä vanhaa parempi, sillä Ruiskuhuoneen ranta kokoaa yleisön tiiviimmin yhteen ja kaikilla on näkymä esiintymislavalle.

Ruiskuhuoneen ulkolavalla Kauko Röyhkä, Anna Inginmaa & Hypnomen festivaalin perjantai-iltana

Ruiskuhuoneen ulkolavalla Kauko Röyhkä, Anna Inginmaa & Hypnomen festivaalin perjantai-iltana

Raahen teatteri oli aikaisempaa laajemmin festivaalin käytössä ja vanha puurakennus tarjoaa kaksi erilaista tilaa konserteille. Teatterisali on pieni ja intiimi tila, jossa akustiset ja pienimuotoiset esitykset toimivat hyvin. Kesäteatterin lava ja katsomo sijaitsevat sisäpihalla, jonne sijoittuivat festivaalin hyväntuulinen lastenkonsertti sekä Mikko Innasen 10+ -yhtyeen upea keikka.

Maria Laura Baccarini ja Régis Huby Iso-Kraaselin pookin alla

Maria Laura Baccarini ja Régis Huby Iso-Kraaselin pookin alla

Hyvänä lisänä oli vielä aivan uusi konserttipaikka Iso-Kraaselin saarella, jonne venematka Ruiskuhuoneen rannasta kesti parikymmentä minuuttia. Saarella on vanha luotsitupa, pari mökkiä ja maamerkkinä pooki eli tunnusmajakka, jonka alle pystytetyllä pienellä lavalla esiintyivät laulaja Maria Laura Baccarini ja viulisti, sähkömies Régis Huby. Duon kaunis musiikki sopi hienosti ainutlaatuisen konserttimiljöön keskelle ja itse ainakin pääsin paremmin sisälle duon musiikkiin saariluonnon keskellä kuin Ruiskuhuoneella perjantai-iltana.

Impérial Quartet & Impérial Orphéon

Impérial Quartet ja Impérial Orphéon ovat ilmeisesti kaksi eri eri yhtyettä, joissa soittavat melkein samat muusikot. Yhtyeiden rungon muodostavat saksofonistit Damien Sabatier ja Gérald Chevillon sekä rumpali Antonin Laymarie. Kun kolmikkoon liittyy basisti Joachim Florent on kyseessä Impérial Quartet ja kvartetti yhdessä hanuristi/laulaja Rémy Poulakisin kanssa on puolestaan Impérial Orphéon.

Raahessa yhtyeet sekoittivat kokoonpanoaan ja ohjelmistojaan niin että ainakin minun korvissani ne kuulostivat kuin yhdeltä perheeltä. Musiikki oli varsin villi sekoitus erilaisia etnomusiikkeja, jazzia, oopperaa, iskelmää, progerockia, minimalismia ja hypnoottista groovea.

Impérial Orphéon lastenkonsertissa

Impérial Orphéon lastenkonsertissa

Erityisen hauskaa kuultavaa oli Impérial Orphéonin lastenkonsertti, jossa ei suinkaan soitettu lasten musiikkia, vaan kaiken ikäisille sopivaa musiikkia sopivasti pilke silmäkulmassa. Yhtye ei todellakaan lässyttäneet lasten kielellä tai aliarvioinut lapsia kuulijoina. Lauantain Ruiskuhuoneen viimeisenä varsinaisena bändinä esiintynyt Impérial Orphéon soitti pitkän ja intensiivisen keikan ja villitsi lopulta Ruiskuhuoneen lavan eteen joukon innostuneita tanssijoita. Konsertti tuntui minusta lopulta hieman liian pitkältä (kun en kerran lähtenyt mukaan tanssiin) ja samoja keinoja toistavalta, vaikka musiikki toki oli vauhdikasta ja värikästä.

Katu Kaiku & Timo Lassy Band

Katu Kaiku

Katu Kaiku – Adele Sauros, saksofonit, Mikael Saastamoinen, basso, Erik Fräki, rummut

Ruiskuhuoneen konserttien kaikkein jazzillisimmasta annista vastasivat Katu Kaiku perjantaina ja Timo Lassy Band lauantaina. Olen yleensä kovasti pitänyt trioista, joissa yksinäinen saksofonisti soittaa basson ja rumpujen säestyksellä. Nuorten muusikoiden Katu Kaiku -trio oli juuri tällainen kolmikko. Trion esitys oli tasapainoinen, välillä haettiin vauhtia varsin minimalististen kehittelyjen kautta ja väliin porhallettiin vauhdikkaasti. Trio soitti debyyttilevynsä ”Tokyo/Kuopio” (omakustanne, 2016) kappaleita.

Timo Lassy Bandissa tällä kertaa Lassyn, Annti Lötjösen ja Teppo Mäkysen seurassa pianisti Henri Mäntylä ja lyömäsoittaja Mongo Aaltonen

Timo Lassy Bandissa tällä kertaa Timo Lassyn, Antti Lötjösen ja Teppo Mäkysen seurassa pianisti Henri Mäntylä ja lyömäsoittaja Mongo Aaltonen

Olin kuullut Timo Lassy Bandia varmaankin kolme kertaa ennen Rantajatsien keikkaa. Esiintymisten ja levyjen perusteella tiedossani oli siis hyvin, mitä tuleman piti. Yhtye ei tarjonnutkaan yllätyksiä, vaan soitti sitä takuuvarmaa, tanssipoljennon suuntaan taittuvaa svengiä kuten ennenkin. Taitavaa soittoa ja hyvin rakennettua konserttikokonaisuutta oli jälleen mukava kuunnella.

Mikko Innanen 10+

Mikko Innasen ison orkesterin konsertti oli koko festivaalin kohokohta. Kahdentoista soittajan voimin onnistuttiin luomaan muhkea jazzelämys. Musiikissa oli koko ajan vahvasti läsnä jazzin perinteet, siis tässä tapauksessa vaikkapa Monk, Ayler, Mingus, Ornette Coleman tai niin modernia jazzia edeltäneet tyylit kuin eurooppalainen vapaa improvisaatio. Ison orkesterin keikkaileminen on varmasti vaikeaa organisoida, mutta toivottavasti Innanen saa maailmanluokan yhtyeensä myös ulkomaille. Musiikin pariin palaisi mielellään myös levytettynä.

Mikko Innanen 10+ Raahen teatterin sisäpihalla

Mikko Innanen 10+ Raahen teatterin sisäpihalla

Innanen isännöi myös festivaalin päättäneitä jameja lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Innasen orkesterin jäsenet ja ranskalaiset muusikot kohtasivat lavalla tuttujen standardikappaleiden parissa. Tulkinnat olivat rentoja ja intensiivisiä. Pimenevässä yössä soitetut jamit olivat oiva päätös mainiolle festivaalille.

Jazzia vinyyleiltä

Matti Nives soitti hienoa musiikkia pääasiassa vanhoilta vinyylilevyiltä.

Matti Nives soitti hienoa musiikkia pääasiassa vanhoilta vinyylilevyiltä.

Rantajatsit oli tänä vuonna satsannut yleisön viihdyttämiseen ja palkannut dj Matti Niveksen soittamaan Ruiskuhuoneella äänilevyjä konsertin alkua odotellessa ja bändivaihtojen aikana. Levyt kuulostivat tosi hyvältä ja eräs koiranleuka vitsailikin, että nyt väliaikamusiikki saattaa olla jopa lavalta kuultavaa musiikkia parempaa. Livemusiikki kesti toki hyvin vertailussa, mutta oivaltaen valittu levymusiikki loi rentoa tunnelmaa ja historiallista taustaa festivaaliohjelman ympärille.

Lopuksi

Rantajatsit oli jälleen viihtyisä ja ihmisen kokoinen musiikkijuhla, joka uskaltaa pitää kiinni taiteellisesta kunnianhimostaan. Yleisöäkin näytti olevan paikalla mukavasti. Sää oli todella kesäisen kaunin koko festivaalin ajan. Siis jälleen kerran Rantajatsit antoi virkistävän viikonlopun ja jätti muistoksi hyvän mielen (ja aika paljon valokuvia, jotka löytyvät omassa postauksessaan: Raahen Rantajatsit 2016 – kuvasarja).

Rantajatsien festivaalijohtaja Charles Gil ehti kuuntelemaan musiikkia Iso-Kraaselin saarella.

Rantajatsien festivaalijohtaja Charles Gil ehti kuuntelemaan musiikkia Iso-Kraaselin saarella.

Lisätietoja: Rajatsi.fi – festivaalin ja Rajatsi-yhdistyksen nettisivut

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , | Jätä kommentti

4  x Eric Revis

Eric Revis. Kuva: Peter Gannushkin

Eric Revis. Kuva: Peter Gannushkin @www.ericrevis.com

Amerikkalainen basisti Eric Revis (s.1967) on sikäli poikkeuksellinen hahmo, että hän on viihtynyt sekä mainstreamjazzin että avantgarden maisemissa. Perinteisemmin svengaavan jazzin puolella Revis on soittanut pitkään Branford Marsaliksen yhtyeessä. Kokeellisen jazzin puolelta hänen yhteistyökumppaneitaan ovat olleet mm. Peter Brötzmann ja Ken Vandermark. Revisin mielestä rehellinen kommunikaatio on mahdollista esteettisistä eroista huolimatta, samalla tavalla kuin se on mahdollista myös eri kieltä puhuvien ihmisten kesken. Korkeatasoisen musiikin kriteerit kun ovat yhteisiä kaikelle musiikille.

Esittelyssä on Revisin neljä viimeisintä albumia yhtyeenjohtajana. Kaikki levyt on julkaistu portugalilaisella Clean Feed -levymerkillä. Revis on julkaissut ennen näitä levyä kaksi levyä 11:11-merkillä, (“Tales Of The Stuttering Mime”, 2004 ja “Laughter’s Necklace Of Tears”, 2008). Ne jäävät esittelyn ulkopuolelle, koska en ole niitä kuullut.

Eric Revis 11:11: Parallax (Clean Feed Records, 2012)
Ken Vandermark, tenorisaksofoni, klarinetti, Jason Moran, piano, Eric Revis, basso, Nasheet Waits, rummut

Parhaimmillaan ”Parallax” svengaa yhtä upeasti ja intensiivisesti kuin Charles Minguksen musiikki, sillä Revis bassoineen kuljettaa musiikkia yhtälaisella vimmalla. Basson voima, niin näppäillen kuin jousella soitettuna, on läsnä myös muilla tässä esiteltävillä levyillä. Levyllä on kaksi kappaletta, jotka liittyvät Revisin kiinnostukseen esimodernia jazzia kohtaan. Perinteiset jazzsävellykset, Fats WallerinI’m Going To Sit Right Down And Write Myself A Letter” ja Jelly Roll MortoninWinin´ Boy Blues”,  muokataan vapaan jazzin keinoilla aivan uusiksi.

Eric Revis Trio: City of Asylum (Clean Feed Records, 2013)
Kris Davis, piano, Eric Revis, basso, Andrew Cyrille, rummut

Lähes kokonaan improvisoidulla triolevyllä Revisin kanssa soittavat veteraanirumpali Andrew Cyrille (s.1939) ja nuoren polven pianisti Kris Davis (s.1980). Cyrille nousi esille 1960-luvulla pianisti Cecil Taylorin yhtyeiden rumpalina ja free jazzin kehittäjänä. Davis puolestaan nostettiin tuoreessa DownBeat -lehdessä uuden jazzin tiennäyttäjien joukkoon (25 for the Future, DownBeat July 2016) . Hänen soittonsa tavoittaa paikoin samanlaista free jazz energiaa kuin Cecil Taylor, vaikka soittoa leimaakin usein harkinta ja pidättyvyys.

Trion improvisaatioista muotoutuu abstrakteja ääniveistoksia, välillä hauraita, välillä voimakkailla vedoilla veistettyjä. Seitsemän improvisaation lisäksi levyllä on myös kolme sävellystä, pitkälle tyylitelty versio Thelonious MonkinGallop´s Gallopista”, Keith Jarrettin harras ”Prayer” ja Revisin oma Monk-muunnelma ”Question”.

Eric Revis Quartet: In Memory of Things Yet Seen (Clean Feed Records, 2014)
Bill McHenry, tenorisaksofoni, Darius Jones, alttosaksofoni, Branford Marsalis, saksofoni, Eric Revis, basso, Chad Taylor, rummut

Saksofonistit Bill McHenry ja Darius Jones ovat pääosissa Revisin kvartettilevyllä. Molemmat pystyvät sekä free jazzin makuiseen ilmaisuun että hallitun viileään soittoon ja näin musiikki jännittyy karhean rosoisuuden ja älyllisesti virittyneiden vetojen välille. Revisin yhteistyö Chicagon free jazz -kentällä vaikuttavan rumpali Chad Taylorin kanssa toimii ja kantaa kvartettia. Levyllä kuullaan lähinnä yhtyeen jäsenten sävellyksiä tai improvisaatioita, mutta mukaan on valittu myös sävellykset Sonny Murraylta ja Sun Ralta.

Eric Revis Trio: Crowded Solitudes (Clean Feed Records, 2016)
Kris Davis, piano, Eric Revis, basso, Gerald Cleaver, rummut

Revisin toisella triolevyllä Cyrillen paikalle rumpujen taakse on vaihtunut Gerald Cleaver. Trio jalostaa ensimmäisen triolevytyksen ilmaisua edelleen. Trio luottaa tällä kertaa enemmän sävellyksiin kuin vapaaseen improvisaatioon, eikä ”Crowded Solitudes” ehkä ole yhtä abstrakti kuin edeltäjänsä. Sanalla sanoen se svengaa voimallisemmin, hyvänä esimerkkinä Greg Osbyn sävellys ”Vertical Hold”, jonka trio tulkitsee todella vahvasti. Levyn pysäyttävin hetki on keskittynyt ja kaunis tulkinta Paul Motianin sävellyksestä ”Victoria”.

Levy päätyi vuoden mittaan päivittyvälle vuoden 2016 parhaiden levyelämysten listalle Vuoden valinnat 2016.

Lisätietoja
Eric Revis: The Specter of Posterity, haastattelu Point of Departure -verkkolehdessä vuodelta 2013, haastattelijana Troy Collins

revis2
revis1
revis4
revis3
revis2 thumbnail
revis1 thumbnail
revis4 thumbnail
revis3 thumbnail
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , | Jätä kommentti

Nina Mya: Closure (Fredriksson Music, 2016) – parasta laulajalta

Nina Mya, Jazz Finland -tapahtuma 2014, Helsinki

Nina Mya, Jazz Finland -tapahtuma 2014, Helsinki

Kolmannen albuminsa avauksessa Nina Mya nivoo yhteen perinteisen gospelsävelmän ”The Wayfaring Stranger” ja oman viileän tyylikkään jazzsävellyksensä ”Shades of Blue”, jolla saksofonisti Petri Puolitaival puhaltaa kuumana polttavan soolon Coltranen hengessä. Näin Nina Mya määrittelee koko albuminsa ilmapiirin ja sulauttaa yhteen lempimusiikkiensa vaikutteita, siis 1950- ja 1960-lukujen jazzia sekä gospelia ja soulia.

Matkallaan gospelhenkisestä alusta levyn loppuun sijoitettuun Aretha Franklin-klassikkoon ”Dr. Feelgood (Love Is a Serious Business)” Nina Mya liikkuu syvällä amerikkalaisella maaperällä, seuduilla, joilla suomalaiset jazzlaulajat ovat aika harvoin liikkuneet. Väliin mahtuu esimerkiksi swingiä ja scat-laulua Ella Fizgeraldin tyyliin (”After One Night”), napakkaa groovea (”The Weight”), letkeää souljazzia (”Too Painful To Talk About”) ja perinteelle uskollisesti tulkittu balladi (”Tenderly”). Jäntevästi svengaava kvintetti tulkitsee kiinnostavasti vaihtelevan kokonaisuuden varmasti ja vivahteikkaasti. Nina Mya itse vakuuttaa jo tuttuun tapaansa laulajana ja lataa musiikkiin intensiivisen tummaa tunnelmaa.

Closure” on siis Nina Myan kolmas albumi. Vuonna 2012 ilmestynyt ”Flying Home” oli vakuuttava debyytti.  (Lue Valon kuvia -arvio: Pelotonta ja itsetietoista työtä.) Toinen levy, amerikkalaisten muusikoiden kanssa levytetty ”Our Time” (2014) jäi ilmestyessään minulta väliin ja kuuntelin sitä vasta äskettäin Spotifyn kautta. Nopean kuuntelun perusteella sinänsä pätevän kuuloinen levy jäi esikoista vaisummaksi. Niinpä ”Closure” on ilman muuta Nina Myan tähän saakka täyteläisin ja vahvin levytys, toimiva yhdistelmä jazzia ja muita mustan musiikin perinteitä.

Nina Mya: Closure (Fredriksson Music, 2016)
Nina Mya, laulu, Jukka Eskola, trumpetti, flyygelitorvi, Petri Puolitaival, saksofoni, Henri Mäntylä, piano, Jori Huhtalo, basso, Tuomas Timonen, rummut

Closure” nousee vuoden mittaan päivittyvälle vuoden 2016 parhaiden listalleni Vuoden valinnat 2016.

Nina Mya esiintyy Torniossa 21.9. 2016 Lappian Musiikkitalolla. Konsertti on osa Suomen Jazzliiton kiertuetta ja sen järjestää Riverside Jazz.

Nina-Mya_Closure

Nina Mya – The Weight

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Kesäaamu

Tallennettu kategorioihin Valokuvaus | Avainsanoina , , | Jätä kommentti