Uutta Instagramissa

Sivun yläosaan päivittyy Instagram-tilini viisi viimeisintä kuvaa. Suoraan Instagram-tililleni pääset klikkaamalla alla olevaa kuvaketta:

Instagram

Share
Tallennettu kategorioihin Valokuvaus | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Black Motor: Branches (We Jazz Records, 2017)

Black Motor: Ville Rauhala, Simo Laihonen & Tane Kannisto. Kuva: Anne Kalliola

Free jazz on 1950- ja 1960 -luvuilla syntynyt jazzin suuntaus, joka on osin turhaan saanut vaikeaselkoisen musiikin maineen. Osa free jazzista on kuulijan tavoitettavissa siinä missä mikä tahansa muukin jazz. Esimerkiksi Ornette Colemanin klassinen kvartetti svengasi vahvasti, John Coltranen musiikki tavoitteli hartaita tunnelmia ja jykevät melodian pehmensivät Albert Aylerin suoraa huutoa. Toki free jazzin maailmaan kuuluu myös abstrakti ja usein älyllisen kuivakas vapaa improvisaatio, joka vaatii kuulijalta kärsivällistä paneutumista.

Toistakymmentä vuotta toiminut Black Motor on asettunut vähitellen suomalaisen free jazzin keskeisten tekijöiden kärkijoukkoon. Yhtyeen toiminta jatkuu, vaikka pitkäaikainen saksofonisti Sami Sippola vaihtui äskettäinen Tane Kannistoon, esimerkiksi Edward Vesalan kanssa soittaneeseen puhaltajaan.

Uudistuneen trion ensimmäinen albumi ”Branches” kuuluu alussa karkeasti hahmotellussa free jazzin kahtiajaossa ensimmäiseen, jazzin perinteisille arvoille uskollisempaan suuntaukseen. Melodiat ovat vahvoja ja Black Motor soittaa suorastaan turvallisesti svengaten, kuten avausraita vaikkapa ”But Not Willingly” tai virsimäinen ”Tulee päivä” osoittavat.

Etupäässä basisti Ville Rauhalan sävellyksistä koostuvan levyn yllättävä lainakappale on ”Blue Eyes Cryin´ In the Rain”. Tämä mm. Roy Acuffin, Willien Nelsonin ja Elviksen levyttämä country-klassikko saa aylermaisen tulkinnan; sentimentaalinen melodia soitetaan suoraan, mutta saksofonisoolo polttaa raakana ja tulikuumana. Oman sävynsä levyn kokonaisuuteen tuo koko yhtyeen nimiin merkitty ”Branches (Citizen Music)”, jolla Kannisto puhaltaman intialaisen nagaswaramin läpitunkeva soundi pelaa jännittävää yhteispeliä basson kanssa.

Levyn kappaleiden ainakin free jazzin maailmassa tavallista lyhyemmät kestot, 4-7 minuuttia, vaativat muusikoita keskittymään olennaiseen ilman turhia rönsyjä. Näin syntyy täyteläistä vapaata jazzia, joka esittelee kypsää vaihetta elävän yhtyeen. Black Motor ei enää etsi, vaan se on jo löytänyt.

Tämäkin levy liittyy suosituslistalle: Vuoden valinnat 2017.

Black Motor: Branches (We Jazz Records, 2017)
Tane Kannisto, saksofonit, nagaswaram, Ville Rauhala, basso Simo Laihonen, rummut

Black Motor: Decision Jump

Video tallennettu Tampeeren Telakalla 31.5.2017. Kuuntele vertailun vuoksi myös levyn tiiviimpi versio:

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Hyväluoma Group: Reflection (Lusti Music, 2017)

Hyväluoma Group. Kuva: Tero Ahonen

Sanat kuvaavat väistämättä vaillinaisesti musiikkia. Kuitenkin esimerkiksi merkityksiltään epämääräisiä musiikinlajien nimiä on pakko käyttää, vaikka kuinka pitäisi arvossa musiikillisten raja-aitojen ylittämistä. Kansanmusiikkia pääasiassa soittavan viulisti Tero Hyväluoman toinen albumi ”Reflection” nostaa esiin mietteitä sanojen rajallisuudesta ja musiikin rajattomuudesta.

Levyltä voi vaivatta tunnistaa viitteitä eri kansanmusiikeista, jazzista, progerockista tai klassisestakin. Avausraita ”Bulgarian Punishment” (katso video alempana) svengaa vastustamattomasti balkanilaisrytmeissään. ”High School Highbrow” taiteilee folkin ja jazzin vaiheilla, kun alun pelimanniteemasta päädytään lopulta bassosooloon ja samalla nykyjazzin maisemiin. ”Scandinavian Overture” puolestaan vie kansanmusiikin progen suuntaan, kunnes yhtye vilistää villin jazzin mukana peikkojen metsästysretkelle ”Goblin Chase”. Levyn päätteeksi löydetään kaunis tasapaino raidalla ”Hang in the Balance”, joka voisi mainiosti soida vaikkapa jonkin elokuvan melankolisten maisemakuvien taustalla.

Hyväluoma Groupin vaikutteet ovat siis avoimesti esillä, mutta yhtye onnistuu sulauttamaan kaikki ainekset tasapainoiseksi yhtyesoundiksi ja samalla välttää tyylikkäästi sillisalaatin vaaran. Tarkan ja taitavan orkesterin muusikoista eniten esille pääsevät Hyväluoma viuluineen ja Harri Kuusijärvi harmonikkansa kanssa. Kestoltaan LP-levyn mittainen (38 minuuttia) ”Reflection” on kompakti kokonaisuus raikasta, uutta instrumentaalimusiikkia. Hieno levy pääsee mukaan tämän vuoden suosituslistalleni: Vuoden valinnat 2017.

Lisätietoja: Tero Hyväluoma; yhtyeenjohtajan kotisivut

Hyväluoma Group: Reflection (Lusti Music, 2017)
Tero Hyväluoma, viulu, Harri Kuusijärvi, harmonikka, Matias Tyni, piano, Vesa Ojaniemi, kontrabasso, Jesse Ojajärvi, rummut

Hyväluoma Group: Bulgarian Punishment

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

John Szarkowski – The Photographer´s Eye

John Szarkowski: The Photographer´s Eye

Valokuvaaja, kriitikko, kuraattori ja tutkija John Szarkowski työskenteli merkittävän osan urastaan New Yorkin Modernin taiteen museon (MoMA) valokuvausosaston johtajana. Jotkut jopa väittävät, että hän on valokuvataiteen merkittävin hahmo, joka melkeinpä yksin kohotti valokuvauksen taiteen asemaan.

The Photographer´s Eye” (1966) on kirjaklassikko, joka perustui MoMA:n samannimiseen näyttelyyn vuonna 1964. Szarkowski tiivistää kirjaan näkemyksensä valokuvauksen luonteesta, sen omintakeisista piirteistä. Kirja koostuu hyvin valituista valokuvista, joista osa on tunnettujen kuvaajien työtä, osa tuntemattomien amatöörien kuvia. Kirjassa on vain vähän tekstiä, se luottaa kuvien voimaan, eikä tarvitse mutkikasta jargonia tuekseen.

Kirja jakaantuu viiteen osaan. ”The Thing Itself” keskittyy kuvan todistusvoimaan. ”The Detail” ihmettelee valokuvan kykyä tallentaa yksityiskohtia. ”The Frame” esittelee kuvan rajaamista, ”The Time” kuvan keinoja tallentaa aikaa ja lopulta ”The Vantage Point” kuvakulmien moniäänisyyttä.

Vaikka kirjan julkaisemisesta on jo viisikymmentä vuotta, se on säilyttänyt asemansa alan perusteoksien joukossa. Valokuvauksen harrastajan kannattaa mieluummin selailla ajatuksen kanssa tätä (ja muista klassikoita) kuin surffailla netin kuvapalstoilla.

John Szarkowski: The Photographer´s Eye (The Museum of Modern Art, 2007)

Share
Tallennettu kategorioihin Kirjat, Valokuvaus | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Kalottjazz & Blues Festival 2017 – kuvasarja

Kuvia uudistuneelta Kalottjazz & Blues-festivaalilta

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Geri Allen (1957 – 2017)

Geri Allen. Kuva: Rob Davidson

Amerikkalainen pianisti, säveltäjä ja pedagogi Geri Allen kuoli 27.6.2017 60-vuotiaana. Allen nousi esille 1980-luvun puolivälin tienoissa, kun hänen debyyttilevynsä ”Printmakers” ilmestyi. Omien yhtyeidensä lisäksi Allen soitti usein myös muiden yhtyeissä. Monet merkittävät jazzmuusikot kuuluivat hänen yhteistyökumppaneihinsa, kuten Steve Coleman, Paul Motian, Charlien Haden, Betty Carter, Ornette Coleman ja Charles Lloyd.

New York Times kriitikko Nat Chinen luonnehti Allenin soittotyyliä konserttiarviossaan muutama vuosi sitten:

“Her brand of pianism, assertive and soulful, has long suggested a golden mean of major postwar styles. She just as easily deploys the slipstream whimsy of Herbie Hancock, the earthy sweep of McCoy Tyner and the swarming agitation of Cecil Taylor.”

David R. Adlerin muistokirjoitus antaa kattavan kokonaiskuvan Allenin urasta: Geri Allen, Brilliantly Expressive Pianist, Composer and Educator, Dies at 60.

Geri Allen, Esperanza Spalding & Terri Lyne Carrington @Jazz in Marciac 2014

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Kalottjazz & Blues Festival 2017 – festariennakko

Pohjois-Suomen perinteikäs jazztapahtuma Kalottjazz & Blues -festivaali on lähtenyt rohkeasti muuttamaan ilmettään. Kun festivaali jätti viime kesänä vanhan pääpaikkansa Pikisaaren eikä saanut tilalle oikein mitään kunnollista, oli uusien vaihtoehtojen hakeminen suorastaan välttämätöntä.

Kolealla säällä oli toki osansa alakulossa, mutta Umpitunneli toimi jazzkonsertin paikkana huonosti viime kesänä.

Viime kesän jazzkonsertti ravintola Umpitunnelin pihalla oli suoranainen pohjakosketus festivaalin pitkän historian aikana. Nyt festivaali tiivistyi kaksipäiväiseksi eli se tapahtuu 30.6. – 1.7.2017. Konsertit keskittyvät Aineen taidemuseolle ja museon takana olevalle piha- ja puistoalueelle. Vain kirkkokonsertti soitetaan festivaalialueen ulkopuolella, sekin aivan lähellä Tornion kirkossa.

Jopa ikiaikainen bluesilta on siirretty Folkets Husilta taidemuseon pihalle pystytettävään telttaan. Näin kaikki tapahtumat ovat muuttaneet Haaparannalta Tornion puolelle. Toki valtakunnan raja on uuden konserttipaikan vieressä aivan kivenheiton päässä.

Ohjelmistoltaan festivaali jatkaa vanhoilla jäljillään, kun ohjelmassa sekoittuvat lähinnä jazz ja blues. Viime kesän maailmanmusiikin kokeilua ei siis enää jatkettu. Vahvin panos ohjelmaan tulee Suomen puolelta. Tuttuja Kalottjazz-kävijöitä ovat Honey B. & T-Bones sekä Severi Pyysalo ja Maarit Hurmerinta. Pyysalo ja Hurmerinta esiintyvät yhdessä Kauko Röyhkän kanssa Turmion suurherttuat -ohjelmistolla. Osmo Ikonen Swings lupaa swingversioita vaikkapa Ray Charlesin ja Stevie Wonderin lauluista ja Nina Mya tuo vanhan kotikaupunkinsa kirkkoon gospelyhtyeensä.

Ruotsalaista musiikkia edustuvat tyylikäs perinteisen kitarajazzin tulkki Tomas Janzon sekä usein ennenkin festivaalilla esiintynyt Ramblin´ Minds -yhtye. Ohjelmisto on siis laadukas, mutta samalla hieman yllätyksetön ainakin jazzin ystävän näkökulmasta. Kokonaisuutena ohjelmisto ja uudet järjestelyt lupaavat kuitenkin uutta alkua ja uutta suuntaa viime kesänä jo väsyneeltä vaikuttaneelle tapahtumalle, mikä on näin entisen festivaaliaktiivin kannalta hyvin ilahduttavaa.

Lisätietoja ja täydellinen ohjelma: Kalottjazz & Blues Festival 2017

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Raahen Rantajatsit 2017 – festivaaliennakko

Raahen Rantajatsit

Raahen Rantajatsit soitetaan jälleen heinäkuun lopulla 27.-29.7.2017. Viime kesäksi onnistuneesti uudistunut tapahtuma jatkaa samalla ohjelmarakenteella. Päätapahtumat sijoittuvat siis Ruiskuhuoneen rantalavalle. Myös teatterin lavalla ja sisäpihalla soi. Erikoisin konserttipaikka on Raahen edustalla sijaitseva Iso-Kraaselin saari, jonka pookin alle mahtuu kaksi muusikkoa soittamaan.

Maria Laura Baccarini & Régis Huby

Festivaali sanoo kutsuvansa kuulijoitaan retkelle jazzin rajamaille. Lähempi ohjelmaan tutustuminen paljastaa, että väitteelle on vahvat perusteet. Nuori suomalainen OK:KO -kvartetti on ehkä lähinnä perinteistä jazzilmaisua. Muuten festivaalin tarjonnassa soi vaikkapa minimalismi (Maarja Nuut), rock ja afrikkalaiset rummut (Raoul Björkenheim & Senegal Drums), jazz ja kuorolaulu (Orchestra Nazionale della Luna & sekakuoro Raahen Laulu) ja ranskalainen klassinen musiikki (Ikui Doki).

Rantajatsit on korkeatasoinen festivaali, jonka viihtyisät konserttipaikat ja rohkeasti rakennettu ohjelma lupaavat jälleen hienoja musiikkielämyksiä. Pitkäaikaisena festivaalin ystävänä uskallan ehdottomasti suositella matkaa Raaheen.

Raahen Rantajatsit

Kuvat ovat kesän 2016 Rantajatseilta.

Lisätietoja & ohjelma: Rantajatsit 2017

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Tim Daisy, Ken Vandermark & Michael Thieke: Triptych (Relay Recordings, 2017)

Vanha tapa tehdä jazzlevyjä oli perin yksinkertainen. Muusikot kokoontuivat studioon ja soittivat niin kauan, kunnes koossa oli tarvittava määrä kelvollista musiikkia. Usein koko levyn äänittämiseen riitti yksi työpäivä.

Rumpali Tim Daisy sekä kaksi puhaltajaa Ken Vandermark ja Michael Thieke tekivät tuoreen levynsä juuri tällä tavalla. Yhden päivän aikana viime joulukuussa syntyi noin puolen tunnin mittainen albumi. Levyllä on kolme Daisyn sävellystä, joilla kolmikko esiintyy yhdessä sekä viisi soolo- tai duoimprovisaatiota.

Tämä yksinkertainen asetelma on tuottanut varsin vähäeleistä musiikkia. Trioesitykset erottuvat selkeimmin levyn kokonaisuudesta. Niiden kevyt svengi viittaa jazzin perinteisiin, kun soolot ja duot ovat puolestaan vapaita improvisaatioita, soundipiirroksia. Lyhyt albumi tuntuu syntyneen vain soundien ja muusikoiden välisen kommunikaation vuoksi.

Musiikki karttaa suuria teemoja, eikä se liity lainkaan ajankohtaisiin trendeihin. Sitä ei ole julkaistu edes muodikkaasti vinyylinä, vaan pelkistettyyn koteloon pakattuna cd:nä ja digitaalisena albumina. ”Triptych” tarjoaa kuulijalle koruttoman ja ajattoman tuokion puhtaasti akustisten soundien äärellä, vain Daisyn rumpusoolon loppu häipyy harmaaseen radiokohinaan.

Tämä hiljainen kuuntelyelämys päätyi mukaan Vuoden valinnat 2017 -listalleni.

Tim Daisy, Ken Vandermark & Michael Thieke: Triptych (Relay Recordings, 2017)
Tim Daisy, rummut, lyömäsoittimet, radiot, Ken Vandermark, tenorisaksofoni, bassoklarinetti, Michael Thieke, klarinetti

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Verneri Pohjola: Pekka (Edition Records, 2017)

Verneri Pohjola Raahen Rantajatseilla kesällä 2015

Trumpetisti Verneri Pohjola ehti tehdä komean uran muusikkona, ennen kuin tunsi itsensä valmiiksi tarttumaan isänsä Pekka Pohjolan musiikkiin ja käsittelemään musiikillisesti kulmikasta isäsuhdettaan. Projekti toteutui ensimmäisen kerran kesän 2016 Viapori Jazz -festivaalilla, kun festivaalin taiteellinen johtaja Jukka Perko ehdotti konserttia teemalla ”Verneri Pohjola Plays Pekka Pohjola”.

Verneri Pohjola kokosi festivaalia varten uuden yhtyeen, jonka onnistuneet esiintymiset saivat hyvän vastaanoton. Nyt on vuorossa Edition Recordsin julkaisema albumi, yksinkertaiselta nimeltään ”Pekka”, jolla soittaa edelleen sama kokoonpano.

Pekka Pohjolan sävellykset ovat keskeinen osa suomalaisen progemusiikin ja rockjazzin historiaa. Ne ansaitsevat uusia tulkintoja ja ne myös kestävät tarkastelun uusista näkökulmista. Verneri Pohjolan tulkinnat ovat lopulta varsin uskollisia alkuperäisten sävellysten vahvoille ideoille ja melodioille, siis mistään radikaalista uudelleenluennasta tai varsinkaan isänmurhasta ei ole kyse.

Kaikkiaan ”Pekka” on tuoretta ja uljasta musiikkia, kaikkein uljaimpana soi Pohjolan voimallinen trumpetti. Vahvan kokonaisuuden keskellä huomiota vaativat myös lukuisat oivaltavat yksityiskohdat, kuten esimerkiksi ”Inke and Me” -kappaleen lopussa bassolla ja sähköpianolla ihastuttavasti muovailtu kaunis teema.

Tyylillisesti levy suuntautuu pikemminkin kohti Miles Davisin 1960-luvun lopun jazzia kuin Pekka Pohjolan fuusiota. Vaikkapa akustinen basso sähköbasson asemasta antaa levylle alkuperäistä musiikkia jazzillisemman sävyn.

Nykyjazzissa muusikot soittavat useimmiten omia sävellyksiään, toki myös uusia tulkintoja vakiintuneista standardisävelmistä tehdään ahkerasti. Sen sijaan yllättävän harvoin muusikot tarttuvat jonkin toisen säveltäjän teoksiin. Kotimaisina esimerkkeinä mieleen nousee Jaska Lukkarisen trion tulkinnat Valtteri Laurell Pöyhösen sävellyksistä tältä vuodelta ja jo hieman kauempaa Nordic Trinityn Edward Vesala -levytys. ”Pekka” on oiva lisä tähän sarjaan. Lisäksi levy houkutteli ainakin minut palaamaan jälleen myös Pekka Pohjolan levyjen pariin.

Levy pääsi mukaan Vuoden valinnat 2017 -listalleni.

Verneri Pohjola: Pekka (Edition Records, 2017)
Verneri Pohjola, trumpetti, Tuomo Prättälä, Fender Rhodes, Teemu Viinikainen, kitara, Antti Lötjönen, basso, Mika Kallio, rummut

Verneri Pohjola Group jazzahead! 2017 -tapahtumassa

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Kari Ikonen: Ikonostasis (Ozella Music, 2017)

Kari Ikonen, Tampere Jazz Happening, 2016

Kari Ikosen uutuus on selkeästi Ikosen soololevy, Ikosen visioista rakennettu albumi, jolla piano- että Moog-soolojen lisäksi on duoesityksiä klarinetisti Louis Sclavisin ja veteraanirumpali Bob Mosesin kanssa. Lisäksi trumpetisti Mathias Eick liittyy Ikosen ja Mosesin seuraksi yhden trioesityksen ajaksi

Levyn nimi viitannee (mahdollisen sanaleikin ohella) ortodoksisen kirkon ikonostaasiin eli kuvaseinään, joka kirkon hyvin näkyvänä rakenteena erottaa kirkkosalin alttarista. Symbolisella tasolla ikonostaasi on näkyvän maailman ja näkymättömän maailman rajalla. Vaikka joissakin sävellysten nimissä on viittauksia uskonnolliseen sisältöön (”Prophétes”, ”Sacrament” ja ”Trinity”), ainakaan ilmeisiä yhteyksiä ortodoksiseen musiikkiin ei kuulu.

Sen sijaan Ikosen pianotrion ohjelmistosta tutun armenialaisen musiikin kaikuja tuntuu häivähtävän yli 14 minuuttia kestävällä trioraidalla ”Trinity”. Se on levyn vaikuttavin (ja pisin) esitys, jolla Mathias Eickin yhtä aikaa hauras ja majesteetillinen trumpetti on pääosassa. Trion musiikkia olisin mieluusti kuunnellut enemmänkin, ehkäpä tätä Pori Jazzeilla kesällä 2016 äänitettyä materiaalia julkaistaan vielä lisää jossain yhteydessä.

Levyn soundimaailmaa hallitsee pianoa enemmän kuitenkin Ikosen toinen instrumentti, Moog-syntesoija, jonka taitajaksi Ikonen on vähitellen kehittynyt. Niinpä Ikonen saa soittimesta irti rikkaita sävyjä, pelkkää ujellusta paljon syvempiä soundeja. Moog kieppuu villeissä pyörteissä Sclavisin klarinetin kanssa ”Prophétes”, piirtää eksoottisen kuvan itämaisesta basaarista (”Catubada De Tehran”) tai herkistelee hienovaraisin piirroin (”Sinephony” ja ”Cappella Nella Luna).

”Ikonostasis” on rohkea levy, jota on mahdoton luokitella valmiisiin lokeroihin, sen verran moneen suuntaan se tavoittelee. Useista kokoonpanoistaan ja näkökulmistaan huolimatta levy on yllättävän kiinteä kokonaisuus, Ikosen vahvojen näkemysten yhteen liimaama teos.

Lisäsin levyn Vuoden valinnat 2017 -listalle.

Kari Ikonen: Ikonostasis (Ozella Music, 2017)
Kari Ikonen, piano, Moog, Fender Rhodes, Ra-Kalaam Bob Moses, rummut, Louis Sclavis, klarinetti, bassoklarinetti, Mathias Eick, trumpetti

Kari Ikonen & Louis Sclavis Keravan kirkossa 2016

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti