Uutta Instagramissa

Sivun yläosaan päivittyy Instagram-tilini viisi viimeisintä kuvaa. Suoraan Instagram-tililleni pääset klikkaamalla alla olevaa kuvaketta:

Instagram

Share
Tallennettu kategorioihin Valokuvaus | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Videosuositus: Dave Holland, Barry Altschul, Anthony Braxton & Sam Rivers – Antibes 1974

YouTuben kätköistä löytyy hieno video, jolla on 25 minuutin katkelma basisti Dave Hollandin johtaman yhtyeen konsertista. Video on tallennettu vuonna 1974 Antibesin festivaaleilla ja se esittelee todella upeasti yhteen soittavan kokoonpanon.

Yhtyeessä soittivat Dave Holland, basso, Barry Altschul, rummut, Anthony Braxton, klarinetit, saksofoni ja Sam Rivers, huilu. Kaikki kvartetin jäsenet pääsevät hyvin esille. Sama kvartetti soitti Hollandin klassisella ECM-levyllä ”Conference of the Birds”, joka äänitettiin vuonna 1972 ja julkaistiin seuraavana vuonna.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Turku Jazz Festival – festivaaliennakko

Turku Jazz Festival on Suomen toiseksi vanhin jazztapahtuma, jota on järjestetty jo vuodesta 1969 lähtien. Perinteinen kevättalven tapahtuma siirrettiin muutaman vuoden ajaksi loppukesälle, mutta tänä vuonna festivaali palasi takaisin maaliskuulle (8.-11.3.2018) vuoden ensimmäiseksi merkittäväksi jazzfestivaaliksi.

Festivaalin tapahtumapaikkana on lähinnä kulttuurikeskus Logomon tiloissa, jossa festivaali levittäytyy kolmelle esiintymislavalle. Kahden illan aikana Logomossa kuullaan yhteensä kymmenen kokoonpanoa.

Festivaalin ohjelmisto pääosassa on kotimainen musiikki, mutta mukaan mahtuu toki myös kaksi hyvin valittua ulkomaista vierasta. Tyylillisesti festivaali keskittyy suorastaan rohkeasti jazziin, vaikka luonnollisesti jazzin raja-aidat ymmärretään avarasti ja vapaasti. Valon kuvia -blogin festivaaliennakko nostaa esille muutamia tärppejä laadukkaasta ohjelmasta.

Severi Pyysalo 50 vuotta

Severi Pyysalo. Kalottjazz & Blues Festival 2017, Tornio.

Vibrafonisti Severi Pyysalo täytti viime vuonna 50 vuotta. Hänen jazzmuusikon uralleen on tullut mittaa jo 35 vuotta. Turku Jazz Festival nostaa Turussa asuvan Pyysalon näyttävästi esille kahdella erikoiskonsertilla, jotka molemmat ovat tavanomaista näyttävämpiä tapauksia.

Festivaaliperjantain konsertissa Pyysalon kanssa lavan jakavat vanha yhteistyökumppanit Vesa-Matti Loiri, Jukka Perko, Antti Sarpila ja Reiska Laine. Seuraavana iltana Pyysalo soittaa Turun filharmonisen orkesterin kanssa sekä omia sävellyksiään että sovituksia Michel Legrandin musiikista.

Kansainväliset vieraat

Saksofonisti Chris Potter on nykyjazzin merkittäviä saksofonisteja. Mittavan soolouran lisäksi Potter on soittanut esimerkiksi Dave Douglasin, Paul Motianin, Dave Hollandin ja Pat Methenyn yhtyeissä. Potterin saksofonisooloja voi kuulla myös Steely Dan -yhtyeen levyllä ”Two Against Nature”.

Viimeisimmät omat levynsä Potter on tehnyt ECM-merkille. Viime vuonna ilmestynyt ”The Dreamer Is the Dream” sai hyvät arvostelut ja se päätyi monien kriitikoiden vuoden parhaiden levyjen listalle. Vaikuttavalla levyllä soitti Potterin akustinen kvartetti, mutta Turkuun saksofonisti saapuu funkia, jazzia ja rockia yhteen soppaan keittävän Underground-kvartetin kanssa.

Kotimaassaan suosittu laulaja Rigmor Gustafsson edustaa ruotsalaisen jazzin korkeaa tasoa. Gustafssonin suosiota ovat epäilemättä lisänneet näyttävät esiintymiset Ruotsin hovin juhlissa ja Nobel-juhlallisuuksissa. Suosio on merkinnyt myös jazzmuusikolle poikkeuksellisen hyvää levymyyntiä. Gustafsson onkin ensimmäinen jazzlaulaja, joka on saanut kultalevyjä Monica Zetterlundin myyntimenestysten jälkeen.

Kovat kotimaiset

Festivaalin avauskonsertti torstaina 8.3. soitetaan Logomon sijasta Turun ruotsalaisessa teatterin Kauppatorin laidalla. Konsertissa kuullaan Jussi Lampelan säveltämää film noir -elokuvien maailmasta innoituksensa saanutta musiikkia. Videotaiteilija Joonas Tikkasen videoinstallaation kuvittamassa konsertissa soittaa Turku Jazz Ensemble solisteinaan Jukka Perko ja Jukka Eskola.

Pianisti Aki Rissanen oli viime vuonna paljon esillä oman menestyneen trionsa ja sen hienon uuden levyn myötä. Turkuun Rissanen kuitenkin tulee mielenkiintoisen Sininen syksy -kvartetin kanssa, jonka laulusolisti on klassinen sopraano Mari Palo. Yhtye tulkitsee Leevi Madetojan musiikkia ja L.Onervan tekstejä.

Verneri Pohjola. Helsinki 2014

Trumpetisti Verneri Pohjola otti vihdoin haasteen vastaan ja soitti isänsä Pekka Pohjolan musiikkia sekä konserteissa että viime vuonna ilmestyneellä albumilla ”Pekka” (Edition Records). Onnistunut levy oli viime vuoden merkittäviä musiikkitapauksia, joka oli varmasti eräs painava perustelu (vaikka ei varmastikaan ainoa) Pohjolan saamalle Yrjö-palkinnolle. Verneri Pohjola Group ja Pekka-ohjelmisto päättävät festivaalilauantain Logomon konserttikokonaisuuden.

Lue lisätietoja festivaalin sivuilta: Turku Jazz Festival.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Janne Huttunen: Janne Was Here (Hut-Tune Records, 2018)

Janne Huttunen. Kuva: Marek Sabogal

Musiikintuottajana vaikuttava saksofonisti Janne Huttunen on esikoisjazzlevyn tekijänä kaikkea muuta kuin tavallinen tavallinen tapaus, sillä yleensä Huttunen työskentelee poplevyjen, tv-sarjojen tai elokuvamusiikin parissa. Oman jazzlevyn tekeminen on kuitenkin ollut Huttusen pitkäaikaisena haaveena, jonka tyylipuhdas instrumentaalijazzlevyn ”Janne Was Here” toteuttaa.

Huttunen on koonnut levylle yhtyeen, joka tulkitsee musiikkia sulavasti ja taidokkaasti. Erityisesti esille nousee pianisti Henri Mäntylän vähäeleinen tyylikkyys. Huttunen itse soittaa aika tyypillisen modernin saksofonistin tyylillä, jonka skaala ulottuu svengiraitojen breckermäisestä kiihkosta balladien pohjoisen viileään kuulauteen.

Huttusen tausta jazzia populaarimpien musiikinlajien parissa kuuluu varmaankin selkeimmin levyn sävellyksissä ja koko elegantin paketin tuotannossa. Kaikki sävellykset ovat saksofonistin omaa työtä ja ne kaikki ovat vaivattoman melodisia, perinteisellä tavalla kauniitakin. Levy on myös hyvin huolellista työtä ja sen kulmat niin tarkoin hiottu, että ainakin tämä kuulija jää kaipaamaan jotain elämänmakuista karheutta tai yllätyksellistä vaaran tunnetta.

Janne Huttunen: Janne Was Here (Hut-Tune Records, 2018)
Janne Huttunen, saksofoni, Henri Mäntylä, keys, Ville Herrala, basso, Jaska Lukkarinen, rummut, Kalevi Louhivuori, trumpetti, Jay Kortehisto, pasuuna, Abdissa ”Mamba” Assefa, lyömäsoittimet

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Jori Huhtala 3: Jori Huhtala 3 (Fredriksson Music, 2018)

Kaksoisvalotuksessa Jori Huhtala, Nina Mya Bandin keikalta Torniossa syksyllä 2016

Kuulin basisti Jori Huhtalaa ensimmäisen kerran luultavasti talvella 2005 Kvalda-yhtyeen Tornion keikalla. Sittemmin Huhtalasta on tullut tutuksi monista muistakin yhteyksistä ja hänestä on kasvanut eräs suomalaisen jazzin näkyvimpiä basisteja. Huhtalan taitoja ovat hyödyntäneet lukuisat ja tyylillisesti monenlaiset yhtyeet, kuten Eero Koivistoinen Quartet, Raoul Björkenheim Ecstasy, Jussi Fredriksson Trio, Sid Hille F# tai etnojazzyhtye Jargoslavia.

Vuonna 2015 ilmestyi Huhtalan ensimmäinen oma albumi ”Jori Huhtala 5” (Fredriksson Music), vahva kvintettilevytys, jonka eturivissä svengaa kaksi saksofonistia (Mikko Innanen ja Joakim Berghäll). Toiselle levylleen Huhtalo on koonnut trion, jossa soittavat saksofonisti Jussi Kannaste ja pianisti Aki Rissanen. Esikoislevyn svengin sijaan uutuus viihtyy hiljaisempien sävyjen parissa, mitä rumpalin puuttuminen kokoonpanosta vain korostaa. Näin albumi suuntautuu siis vahvasti kamarijazzin suuntaan.

Levy koostuu kokonaan Huhtalan sävellyksistä, joista erityisesti pelkistetyn jylhät balladit ”Idleness” ja ”From Ashes” jäävät kohokohtina mieleen. Jussi Kannaste muovailee ensimmäisellä hapuilevan herkästi avautuvan tenorisoolon ja jälkimmäisellä säveltäjä itse valtaa tilaa mietiskelevälle improvisaatiolleen. Vaikka Aki Rissanen jää tässä triossa hieman taka-alalle, rikastaa hänen usein preparoitu pianonsa koko trion soundia, kuten vaikkapa avausraidalla ”Rapids”. Toki Rissanenkin saa omat paikkansa sooloille; ”Fat Pad” ja ”Undulating”, joissa molemmissa hän improvisoi yhtä aikaa harkitusti ja vapaasti.

Huhtalan kamarijazz päätyi Vuoden valinnat 2018 -listalle.

Jori Huhtala 3: Jori Huhtala 3 (Fredriksson Music, 2018)
Jussi Kannaste, saksofonit, Aki Rissanen, piano, Jori Huhtala, basso

Jori Huhtala 3: Rapids

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Bobo Stenson Trio: Contra la indecisíon (ECM, 2018)

Bobo Stenson, Luulaja 2007

Pianisti Bobo Stensonin trion uutuus ”Contra la indecisíon” (”Väärinkästyksiä vastaan”, kertoo Google Kääntäjä) ilmestyi kuuden vuoden tauon jälkeen. Se on koottu samoja periaatteita noudattaen kuin edellisetkin albumit eli musiikkia on valittu monista lähteistä. Mukana on viisi basisti Anders Jorminin sävellystä, yksi kollektiivinen improvisaatio, jälleen yksi kuubalaisen Silvio Rodriguezin laulu sekä kolme klassikkoa eli sävellykset Béla Bartókilta, Frederic Mompoulta ja Erik Satielta.

Tällä kertaa ohjelmaan mahtuu myös yksi pianistin oma sävellys, mikä ei ole ollut kovin yleistä Stensonin levyillä. Sen sijaan jazzsävellykset ovat nyt jääneet kokonaan syrjään. Aikaisemmilla levyillähän on ollut esimerkiksi useita Ornette Colemanin sävellyksiä.

Contra la indecisíon” on häpeilemättöman melodista, jopa lempeän romanttista musiikkia, jota Stensonin piano laulaa tutun tunnistettavana ja pelkistetyn kirkkaana. Jorminin tumman lämmin basso kantaa turvallisesti. Jormin soittaa bassoaan mestarillisesti ja kuulaasti myös jousella. Rumpali Jon Fält näyttää, kuinka rumpuja on mahdollista soittaa hyvin hiljaisesti ja hänen hienovarainen tilanrakentelunsa paljastuu parhaiten kuulokkeiden kautta kuunneltuna.

Bobo Stenson kuuluu niiden taiteilijoiden joukkoon, jotka ovat jo löytäneet ja joiden ei tarvitse enää epätoivoisesti näyttää mitään uutta. Hänen trionsa on eräs nykyjazzin hioutuneimpia ja taidokkaimmin yhteensoittavia instrumentteja. Jos yhtyeen musiikki on ennestään tuttua, levy ei tarjoa kuulijalle mitään uutta ja yllättävää. Siitä huolimatta sen täydellisyyteen hiottu mietiskely on nautinnollista kuultavaa. Se on musiikkia, josta välittyy voimakas läsnäolon tuntu.

Tutustu Vuoden valinnat 2018 -listaani. Stensonin uutuus päätyi tietenkin näiden kuuntelusuositusten joukkoon.

Bobo Stenson Trio: Contra la indecisíon (ECM, 2018)
Bobo Stenson, piano, Anders Jormin, basso, Jon Fält, rummut

Bobo Stenson Trio – soittolista
Soittolistalla valikoima Stensonin trion levyiltä. Lue myös esittelyt trion aikaisemmista levyistä: 7 x Bobo Stenson Trio (+1).

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Mopo: Mopocalypse (We Jazz, 2018) – Mopo parantaa vauhtiaan

Mopo Tornion Kerholla 8.9.2015. Linda Fredriksson, baritonisaksofoni, Eero Tikkanen, basso, Eeti Nieminen, rummut

Vuoden 2011 Young Nordic Jazz Comets -kisan voitosta hyvän alkupotkun saanut Mopo on tullut tunnetuksi raikkaasta musiikista, jota on joskus jopa luonnehdittu punkjazziksi. Olen kuullut Mopoa muutaman kerran elävänä ja muistiin on tallentunut kuva rosoisen rennosta ja uutta ilmaisua etsivästä yhtyeestä. Erityisen positiivisena muistan Tornion koululaiskonsertin, jossa yleisöään arvostava yhtye soitti alakoululaisille aivan samaa ohjelmistoa kuin edellisen illan klubikeikallakin.

Yhtyeen ensimmäinen levy ”Jee!” (Texicalli, 2012) sai hyvän vastaanoton. Itse luonnehdin levyä valloittavaksi pörinäksi, joka jäi kuitenkin mielestäni hieman kevyeksi. Kuuntelussa oli myös trion toinen levy ”Beibe” (Texicalli, 2014), debyyttiä tummempi askel eteenpäin. Yhtye on julkaissut myös laulaja Ville Leinosen kanssa ”Laivalla” (Texicalli, 2016), jolla trio jää ainakin pikaisen Spotify-kuulostelun perusteella päteväksi säestäjäksi.

Uudella levyllään Mopo on vaihtanut levymerkkiä ja We Jazzin julkaisema ”Mopocalypse” tuo kuultavaksi toisaalta vanhaa Mopoa ja toisaalta trion pyrkimystä syventää musiikkiaan edelleen. Energinen ja tiivis avausraita ”Tökkö” uhkuu tuttua punkasennetta ja Linda Fredrikssonin intensiivinen baritonisaksofoni tuuttaa hellittämättä kuin rockbändin sähkökitara. Rauhallisempaa Mopoa edustavat mietiskelevä ”Mustafa”, 1960-luvun lopun Ankin ohjelmistosta lainattu ruotsalainen kansansävelmä ”Niin aikaisin” ja melodinen balladi ”Sinut muistan ainiaan”. Näillä raidoilla Fredriksson tulee hienosti esille myös improvisoijana. ”Mopocalypse” onnistuu laventamaan trion ilmaisua ja on yhtyeen tähän saakka täyteläisin albumikokonaisuus.

Levyn liitteenä tulee vielä Mopozine, ansiokas levynkansivihkonen. Se pitää sisällään mm. yhtyeen haastattelun, soitinesittelyn ja Eero Tikkasen mielenkiintoisen kirjoituksen kokemuksistaan valvontarangaistuksesta, joka liittyi hänen totaalikieltäytymiseen asevalvollisuudesta. Mopozine taustoittaa yhtyeen musiikkia ja asettaa sen osaksi muuta maailmaa. Varmaankin tämäntapaisten ratkaisujen kautta fyysiset levyjulkaisut saavat sellaista lisäarvoa, joka pystyy nostamaan ne suoratoistokuuntelun edelle.

Mopocalypse” pääsee tietenkin mukaan ”Vuoden valinnat 2018” -listalle, ensimmäisenä tämän vuoden julkaisuna.

Mopo: Mopocalypse (We Jazz, 2018)
Linda Fredriksson, baritonisaksofoni, alttosaksofoni, Eero Tikkanen, basso, bassokitara, viulu, Eeti Nieminen, rummut, lyömäsoittimet, syntesoija

Tökkö

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Nate Wooley: Knknighgh (Clean Feed, 2017)

Maailman lyhyin runo, Aram Saroyanin ”nelijalkainen” m

Trumpetisti Nate Wooleyn levy ”Knknighgh” alaotsikoineen (Minimal Poetry For Aram Saroyan) viittaa amerikanarmenialaisen kirjailijan Aram Saroyanin (s.1943) minimalistiseen runouteen. Vaikka Saroyan on kirjoittanut hyvin monenlaisia tekstejä romaaneista näytelmiin ja esseisiin, hän lienee tunnetuin juuri kirjallisuuden rajoja rikkovista lyyrisistä pelkistyksistään. Näistä esimerkkejä ovat yllä näkyvä maailman lyhyin runo tai myös Wooleyn levyn nimi. (Lue lisää minimalistisista runoista: Fireflies – one letter and one word poems)

Levyllä soittaa kvartetti, joka on muodollisesti on samanlainen kuin Ornette Colemanin klassinen free jazz -kokoonpano. Levyn viisi pitkähköä raitaa liikkuvat pitkälti eri maailmoissa ja viitaukset jazziin ja svengiin ovat lähes olemattomia, mikä on toki ymmärrettävää, kun levyn innoittajana on abstraktin minimalistinen runous. ”Knknighgh” pelaa älyllistä peliä, jossa akustisten instrumenttien äänet ja äänikombinaatiot ovat pääosassa. Mahdollisen sävelletyn materiaalin ja vapaan improvisaation rajat häipyy samalla näkymättömiin.

Levyn musiikki ei kuitenkaan ole yhtä vähäeleistä kuin Saroyanin tekstit. Näin kirjallisten lähtökohtien yhteys soivan lopputuloksen kanssa jää minulle epäselväksi. ”Knknighgh” toimii kuitenkin myös sellaisenaan, eikä kuulija välttämättä tarvitse tietoa Saroyanin runoista. Levy tarjoilee tarkkaa kuuntelua vaativaa, kvartetin jäsenten kärsivällisen vuoropuhelun synnyttämää ja omalla kuivakkaalla tavallaan kaunista kamarimusiikkia.

Esimerkkiraita ”Knknighgh 6” käy välillä hyvin lähellä jazzin svengiä:

Nate Wooley: knknighgh (Minimal Poetry For Aram Saroyan) (Clean Feed, 2017)
Nate Wooley, trumpetti, Chris Pitsiokos, alttosafoni, Brandon Lopez, basso, Dre Hočevar, rummut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

2 x We Jazz – Olli Ahvenlahti & 3TM

Teppo Mäkynen Raahen Rantajatseilla kesällä 2015

Teppo Mäkysen uusi trio yhdessä Jussi Kannasteen ja Antti Lötjösen kanssa yhdistää akustisten ja sähköisten soittimien soundeja. 3TM liikkuu levollisesti akustisen kamarijazzin ja elektronisen musiikin rajamailla. Sähköiset äänet sekoittuvat luontevasti, usein jopa huomaamatta, akustisten äänien joukkoon. Siinä samalla syntyy jotain uutta ja ennenkuulematonta. Mieleen tulee esimerkiksi pianisti Vijay Iyerin ja trumpetisti Wadada Leo Smithin duolevy, jolla akustiset ja sähköiset soundit keskustelevat niin ikään huomaamattomasti.

Levyn tuplavinyylinä julkaistu versio on visuaalisesti onnistunut paketti, jonka täydentää Mäkysen mustavalkoisista valokuvahuomioista koottu lehtinen. Valitsin levyn vuoden 2017 parhaiden levyjen joukkoon: Vuoden valinnat 2017.

3TM: Form (We Jazz Records, 2017)
Teppo Mäkynen, rummut & äänet, Jussi Kannaste, tenorisaksofoni, Antti Lötjönen, basso

Olli Ahvenlahti Torniossa keväällä 2006

Pianisti ja säveltäjä Olli Ahvenlahti palasi akustisen jazzin ja omien jazzsävellysten pariin yllättävän pitkäksi venyneen tauon jälkeen, sillä hänen edellinen jazzlevynsä ilmestyi vuonna 1986. We Jazz Recordsin Matti Nives ja rumpeli Jaska Lukkarinen hoksasivat onneksi ihmetellä levyn viipymistä ja ehdottivat Ahvenlahdelle uuden materiaalin julkaisemista. Näin kvartettilevytys ”Thinking, Whistling” syntyi suhteellisen nopealla aikataululla Ahvenlahden ja Lukkarisen trion yhteistyönä .

Levyllä on yhdeksän Ahvenlahden viime vuosien aikana kirjoittamaa sävellystä, jotka hyvin sopivat levyn osuvan otsikon alle. Ahvenlahden sävellysprosessiin kuuluu olennaisesti viheltäminen ja levyn melodiat käyvät mainiosti myös taitavan viheltäjän ohjelmistoon. Toisaalta Ahvenlahti ja Lukkarisen trio tulkitsevat linjakkaat sävelmät hillitysti mietiskellen ja kuulijankin kannattaa lähestyä niitä ajatuksen kanssa. Jos vanhaa jakolinjaa käytetään, ”Thinking, Whistling” on siis mieluummin coolia kuin hottia.

Myös Ahvenlahden levy on visuaalisesti onnistunut. Sen kantta koristaa Eeva-Riitta Eerolan maalaus ”Marcel”, We Jazzin ja Helsinki Contemporary -gallerian välisen yhteistyön tulos. Vaikka levy ilmestyi vuonna 2017, lisäsin sen vuoden 2018 aikana päivittyvälle Vuoden valinnat 2018 -listalle.

Olli Ahvenlahti: Thinking, Whistling (We Jazz Records, 2017)
Olli Ahvenlahti, piano, Jussi Kannaste, tenorisaksofoni, Antti Lötjönen, basso, Jaska Lukkarinen, rummut

3tm_form
olliahvenlahti_thinking
3tm_form thumbnail
olliahvenlahti_thinking thumbnail
Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Talvipäivänseisaus

Tänään on talvipäivänseisaus. Aurinko oli Torniossa matalalla puolenpäivän tienoilla.

Valon kuvia -blogi toivottaa hyvää joulua!

Share
Tallennettu kategorioihin Valokuvaus | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Vuoden valinnat 2017

OK:KO Raahen Rantajatseilla 2017

Vuosi on jälleen kulunut ja Valon kuvia -blogin vuoden valintojen aika eli on aika nostaa esille joukko erityisen kiinnostavia ja vaikuttavia jazzlevytyksiä. Tällä kertaa lopullinen Vuoden valinnat 2017 on yritys puristaa laajempi kuuntelusuosituslista (Vuoden valinnat -ehdokkaat) kahteentoista levyyn.

Nämä levyt ovat tehneet sellaisen vaikutuksen, että uskon palaavani niiden pariin tulevinakin vuosina. Valintani on tietysti täysin subjektiivinen. Levyt eivät ole erityisessä järjestyksessä, vaikka listan ensimmäinen, Vijay Iyer Sextetin ”Far From Over” olisi varmaankin vuoden levy, jos sellainen täytyisi nimetä.

Olen kuunnellut levyjä vinyyleinä, cd-levyinä, tiedostoina sekä suoratoistona. Valinnassa vahvoilla olivat tänä vuonna ECM:n ja Edition Recordsin julkaisut.

Vuoden valinnat 2017

Vijay Iyer Sextet: Far From Over (ECM, 2017)
Pianisti Vijay Iyerin sekstetti solmii sävellykset ja improvisaatiot eläväksi kudokseksi, jonka alla sykkii intialaisesta musiikista ammentava, itsepintainen groove. ”Far From Over” on klassikkoainesta.

Aki Rissanen: Another North (Edition Records, 2017)
Another North” on pianisti Aki Rissasen ansiokkaan uran tähän saakka hienoin levytys. Trio kiehuu ja säkenöi avauskappeleesta (”Blind Desert”) lähtien viimeisen raidan (”Hubble Bubble”) vallattomaan svengiin saakka. Lue lisää: Aki Rissanen: Another North.

Theo Bleckmann: Elegy (ECM, 2017)
Pienillä eleillä vaikuttava ”Elegy” on vangitseva levy. Laulujan levyksi albumilla on yllättävän vähän lauluja, vain neljä. Loput ovat instrumentaalimusiikkia, joilla useimmilla Theo Bleckmann käyttää ääntään soittimena muiden joukossa. Kuolemateemastaan huolimatta albumi on valoisa ja avara.

Verneri Pohjola: Pekka (Edition Records, 2017)
Pekka Pohjolan sävellykset ovat keskeinen osa suomalaisen progemusiikin ja rockjazzin historiaa. Verneri Pohjolan tulkinnat isänsä sävellyksistä ovat lopulta varsin uskollisia alkuperäisten sävellysten vahvoille ideoille ja melodioille, siis mistään radikaalista uudeleenluennasta tai isänmurhasta ei ole kyse. Lue lisää: Verneri Pohjola: Pekka.

3TM: Form (We Jazz Records, 2017)
Rumpali Teppo Mäkysen uusi trio yhdessä saksofonisti Jussi Kannasteen ja basisti Antti Lötjösen kanssa yhdistää akustisten ja sähköisten soittimien soundeja. 3TM liikkuu levollisesti akustisen kamarijazzin ja elektronisen musiikin rajamailla. Sähköiset äänet sekoittuvat luontevasti, usein jopa huomaamatta, akustisten äänien joukkoon. Siinä samalla syntyy jotain uutta ja ennenkuulematonta. Levyn tuplavinyylinä julkaistu versio on visuaalisesti onnistunut paketti.

Lina Nyberg Raahen Rantajazzeilla 2015

Lina Nyberg: Terrestial (Hoob Records, 2017)
Lina NyberginTerrestial” on tupla-cd, joka täydentää trilogian, jonka ensimmäinen levy ”Sirenades” ilmestyi vuonna 2014 ja toinen osa ”Aerials” viime vuonna. Ensimmäisellä tuplalla Nybergin oman yhtyeen rinnalla esiintyi Norrbotten Big Band, toisella Vindla String Quartet ja nyt kolmannella Norrlannin oopperan sinfoniaorkesteri. Trilogia on Nybergin vahva näyttö sekä uutta ilmaisua etsivänä laulajana sekä säveltäjänä.

Craig Taborn: Daylight Ghosts (ECM, 2017)
Daylight Ghosts” on kaunista musiikkia, se ei käy kuulijan päälle, vaan mieluummin palaa hiljaisella tulella. Ja kuitenkin levyn intensiteetti jättää kuulijaan pysyvän jäljen ja vahvan merkityksen tunteen. Lue lisää: Craig Taborn: Daylight Ghosts.

Goran Kajfeš Subtropic Arkestra: The Reason Why Vol. 3 (Headspin Recordings, 2017)
Muhkea soundi, hypnoottinen groove ja vallattoman ennakkoluulottomat kappalevalinnat nostavat ruotsalaisen Goran Kajfešin ja Subtrobic Arkestran levyn vuoden parhaiden joukkoon.

Daniel Herskedal: The Roc (Edition Records, 2017)
Norjalainen tuubisti Daniel Herskedal vie norjalaisen vuonojazzin Lähi-idän aurinkoon. Tuloksena on lämpimillä väreillä maalattua ja lempeästi svengaavaa musiikkia.

OK:KO: Land E. (AMP Music & Records, 2017)
Rumpali Okko Saastamoisen johtama OK:KO-kvartetti liittyy julkaistulla debyyttilevyllään luontevasti pohjoisen jazzin perinteeseen. OK:KO soittaa kuulasta ja hiljaisesti intensiivistä musiikkia, vaivattomasti virtaavaa ja tuoretta nykyjazzia. ”Land E.” on vuoden kotimainen debyyttilevy. Lue lisää: OK:KO: Land E.

Django Bates & Frankfurt Radio Big Band: Saluting Sgt. Pepper (Edition Records, 2017)
Brittiläinen pianisti/säveltäjä Django Batesin kunnianosoitus ”Salutin Sgt. Pepper” (Edition Records, 2017) on Beatlesin musiikin ja big band -jazzin riemukas yhdistelmä. Siinä missä Beatles teki kaleidoskooppimaisen musiikkinsa käyttämällä nerokkaasti hyväksi aikansa studiotekniikka, Bates sovittaa koko albumin värikkääksi ison orkesterin musiikiksi. Batesin tulkinta on hyvin uskollinen alkuperäiselle musiikille, kaikki levyn melodiat soivat tuttuina ja tunnistettavia, tutussa ja turvallisessa järjestyksessä. Lue lisää: Django Bates & Frankfurt Radio Big Band: Saluting Sgt. Pepper.

Pauli Lyytinen: Magnetia Orkesteri (Grotto Editions, 2017)
Saksofonisti Pauli Lyytinen on tullut tutuksi monista varsin epäsovinnaisista yhteyksistä. Ensimmäisen albuminsa julkaissut Magnetia Orkesteri on suorastaan perinteinen jazzkokoonpano, samanlainen kuin Ornette Colemanin free jazzin peruskiviä muurannut klassinen kvartetti. Samalla Lyytinen on siirtynyt jazzin kentällä hieman keskemmälle ja soittaa yhtyeineen akustisen free jazzin perinteestä ammentavaa musiikkia. Tähän valittu kymmentuumainen vinyylilevy tiivistää neljällä raidallaan kokopitkänäkin ilmestyneen levyn teemat. Molemmat versiot ansaitsevat tulla nostetuiksi vuoden parhaimpien joukkoon. Lue lisää: Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri.

Vuoden valinnat 2017 -soittolista
Soittolistalla on jokaiselta kärkitusinan levyltä näytteeksi yksi kappale. Vuoden musiikkiuutisia oli ECM-levymerkin suostuminen musiikkinsa jakamiseen suoratoistopalveluissa. Päätös siis mahdollisti tämän soittolistan.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , | Jätä kommentti