Uutta Instagramissa

Sivun yläosaan päivittyy Instagram-tilini viisi viimeisintä kuvaa. Suoraan Instagram-tililleni pääset klikkaamalla alla olevaa kuvaketta:

Instagram

Share
Tallennettu kategorioihin Valokuvaus | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Sanna Ruohoniemi: Start from Nothing (Eclipse Music, 2018)

Sanna Ruohoniemi @Kalottjazz & Blues 2018, Tornio

Laulaja Sanna Ruohoniemi esiintyi viime kesänä ruotsalaisen yhtyeensä kanssa Torniossa Kalottjazz & Blues -festivaaleilla. Tapahtuman päiväkonsertissa Ruohoniemi osoittautui raikkaan omaperäiseksi laulajaksi, jonka lauluissa jazz kietoutui yhteen kansanmusiikin ja hienojen äänikokeilujen kanssa.  Nuorten muusikkojen yhteistyö toimi ja heidän innostuksensa välittyi lämpimästi kuulijoille. Yhtye soitti vielä talon orkesterina illan jameissa ja tällöin paljastuivat Ruohoniemen taidot jazzstandardienkin tulkkina.

Ruohoniemen toinen levy ”Start from Nothing” jakaantuu materiaaliltaan kahteen osaan. Levyllä on neljä sävellystä, joilla Ruohoniemen lauluääni soi yhtenä instrumenttina muiden joukossa.  Näistä vaikuttavin on ”Day of Thirst”, free jazzinkin keinoja hyödyntävä tumma balladi. Varsinkin Joona Toivasen preparoitu piano ja David Bennetin saksofoni hallitsevat äänimaisemaa yhdessä kuulaan lauluäänen kanssa.

Loput neljä kappaletta ovat  sitten lauluja tavanomaisessa mielessä. Tosin tulkinta eteläpohjalaisesta kansanlaulusta ”Luullahan jotta on lysti olla” yhdistelee molempia lähestymistapoja. Jazzmielessä perinteisin laulu ”Bakom fasaden” poikkeaa tyylillisesti muusta levystä ja on kuin aivan toisen levyn ohjelmistoa. Levyn päättää vaikuttavasti kaikesta turhasta riisuttu melankolinen ”Solivagant”, eräs hienoimmista viime aikoina kuulemistani lauluista. Pysäyttävästä lopusta huolimatta levystä jää mieleen hieman hajanainen vaikutelma.

Sanna Ruohoniemi on niitä nuoria muusikoita, joiden musiikkia ja uraa kannattaa seurata. Niinpä varauksista huolimatta ”Start from Nothing” nousee kuuntelusuositusten joukkoon Vuoden valinnat 2018 -listalle.

Sanna Ruohoniemi: Start from Nothing (Eclipse Music, 2018)
Sanna Ruohoniemi, laulu, Erik Tengholm, trumpetti, David Bennet, alttosaksofoni, Joona Toivanen, piano, Arvid Jullander, basso, Simon Andersson, rummut

Luullahan jotta on lysti olla

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Phronesis: We Are All (Edition Records, 2018)

Phronesis. Kuva: Peter van Breukelen

Vuonna 2005 perustettu Phronesis-trio on julkaissut nyt kahdeksannen levynsä, joka on samalla viides brittiläisellä Edition Records -merkillä. Viime vuonna ilmestynyt ”The Behemoth” oli yhteistyö saksalaisen Frankfurt Radio Big Bandin kanssa. Uudella levyllään Phronesis palaa jälleen pelkän trion voimin.

Aiemmilta levyiltä tuttuun tapaan yhtye jakaa vastuun sävellyksistä tasan, siis jokainen trion jäsen on saanut levylle kaksi sävellystä. Myös musiikillisesti trio jatkaa tutusti vahvaa ja aika vakavaa linjaansa. Trio soittaa tarkasti yhteen kuin elävä organismi, jonka sykkivässä aineenvaihdunnassa jokaisella jäsenellä on oma elintärkeä roolinsa.

Trion soitto pursuaa energiaa kuin vuolaasti vapaana virtaava vesi. Jopa pinnalta katsoen levollisiin suvantokohtiinkin on patoutunut valtavasti voimaa, joka vain odottaa purkautumista arvaamattomiin suuntiin. Rumpali Anton Egerin sävellys ”The Tree Did Not Die” poikkeaa sähköisillä efekteillään trion muuten täysin akustisesta musiikista. Kuullaanko siinä kuullaan esimakua trion tulevasta sointimaailmasta?

We Are All” julkaistaa vinyylilevynä, cd:nä ja digitaalisesti. Eri versioilla on erilaiset levykannet, jotka kuitenkin muistuttavat toisiaan idealtaan. Ne tukevat trion ajatusta levyn teemasta eli kaiken luonnon yhteydestä ja ihmisen vastuusta maapallon hyvinvoinnista. Vaikka kompleksinen instrumentaalimusiikki ei suoraa päätä julista sanomaansa (onneksi), antaa yhtyeen saumaton työskentely toki kauniin esimerkin inhimillisestä yhteistoiminnasta hienoimmillaan.

Phronesis kuuluu nykyjazzin pianotriojen kärkijoukkoon ja niinpä ”We Are All” pääsee tietenkin Valon kuvia -blogin tämän vuoden kuuntelusuositusten joukkoon eli Vuoden valinnat 2018 -listalle.

Phronesis: We Are All (Edition Records, 2018)
Jasper Højby, basso, Ivo Naeme, piano, Anton Eger, rummut

WeAreAll_Packshots_1
WeAreAll_Packshots_1
WeAreAll_Packshots_1
WeAreAll_Packshots_1
WeAreAll_Packshots_1
WeAreAll_Packshots_1
WeAreAll_Packshots_1 thumbnail
WeAreAll_Packshots_1 thumbnail
WeAreAll_Packshots_1 thumbnail
WeAreAll_Packshots_1 thumbnail
WeAreAll_Packshots_1 thumbnail
WeAreAll_Packshots_1 thumbnail

Videolla levyn avausraita ”One of Us”

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Vinyylin viehätys – Leo Smith: Divine Love (ECM, 1979)

Trumpetisti Leo Smith (lisänimensä Wadada hän otti käyttöön vasta 1980-luvulla) äänitti ”Divine Love” -levynsä Saksassa syyskuussa 1978 ja levy julkaistiin seuraavana vuonna. Levy sijoittuu Smithin mittavan diskografian alkupäähän. Hän oli julkaissut omia levyjä aiemmin 1970-luvulla omalla Kabell-merkillään, jonka kokeellisia äänitteitä varmaankin harvat kuuntelivat. Lisäksi hän oli soittanut mmm. Anthony Braxtonin ja Marion Brownin levyillä.

Toukokuussa 1978 Smith esiintyi Moersin jazzfestivaaleilla yhdessä puhaltaja Dwight Andrewsin ja vibrafonisti Bobby Naughtonin kanssa. Konsertista syntyi livelevy ”The Mass on the World” (Moers Music, 1978). Samana syksynä sama kolmikko levytti ECM:lle Ludwigsburgissa Tonstudio Bauer -studiolla, missä monia muitakin ECM:n levyjä on äänitetty. Sessioista syntyi esittelyssä ole ”Divine Love”, Smithin uran siihen mennessä merkittävin levy.

Levykansitekstissä Smith kirjoittaa käyttävänsä levyllä improvisaatioiden kehyksenä kahta erilaista lähestymistapaa, joita hän itse oli kehitellyt. ”Rhythm-unit”-teoriassa musiikin tauot saavat yhtä suuren merkityksen kuin äänien kestotkin ja ”ahkreanvention”-ajattelussa Smith pyrkii luomaan eräänlaista nuotinnusjärjestelmää improvisointia varten. Musiikkia voi kuitenkin hyvin kuunnella ilman tietoa tai ymmärrystä teoreettisista pohdiskeluista.

A-puolen täyttää lähes 22 minuuttinen nimikappale, jolla trio soittaa levollisesti ja usein hiljaisuuden rajalla leijuen eli siis ”rhythm-unit”-sääntöjä noudattaen. Smithin trumpetin lisäksi erityisesti Dwight Andrewsin huilu pääsee kauniisti esille.

B-puolen avaa ”Tastalun” (”ahkreanvention”), jolla Smithin kanssa soittaa kaksi trumpetistivierasta Lester Bowie ja Kenny Wheeler. B-puolen toisella kappaleella Spirituals: The Language Of Love” käytetään taas ”rhythm-unit” -reseptiä. Raidalla vierailee Charlie Haden ja hänen juureva bassonsa tuo musiikkia lähemmäs jazziksi tunnistettavaa lmaisua.

Teoreettisilta kuulostavista lähtöideoistaan huolimatta ”Divine Love” on selkeä ja yksinkertainen albumi. Se on älyllistä musiikkia, mutta silti siitä välittyy läsnäolo ja hiljainen lämpö.

Leo Smith: Divine Love (ECM, 1979)
Leo Smith, trumpetti, flyygelitorvi, gongi, lyömäsoittimet, Dwight Andrews, alttohuilu, bassoklarinetti, tenorisaksofoni, triangelit, mbira, Bobby Naughton, vibrafoni, marimba, kellot + vieraat Lester Bowie, Kenny Wheeler, trumpetti, Charlie Haden, basso

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Major Dudes – A Steely Dan Companion

Walter Becker & Donald Fagen 1975. Kuva: Ed Caereff

Brittiläinen rock-kriitikko Barney Hoskyns on toimittanut kirjan, johon on koottu yli kolmekymmentä Steely Dan -aiheista lehtiartikkelia. Varhaisin niistä on Walter Beckerin ja Donald Fagenin haastattelu vuodelta 1972, jolloin yhtyeen (siihen aikaan Steely Dan todellakin oli yhtye) esikoislevy ”Can’t Buy a Thrill” ei vielä ollut ilmestynyt. Kirjan viimeiset tekstit vuodelta 2014 keskittyvät Donald Fagenin omaelämäkerralliseen kirjaan ”Eminent Hipster” (Viking, 2013).

Tähän väliin rakentuu haastattelujen, levyarvioiden sekä esseiden kautta selkeä kuva Steely Danin vaiheista 1970-luvun alun rockbandistä ikäänkuin Beckerin ja Fagenin nimimerkiksi, jonka kautta he saivat julki omaa jazzvaikutteista musiikkiaan ja ajoittain vaikeaselkoisia, kirpeän ironisia tekstejään. Steely Danin levyjen lisäksi Beckerin ja Fagenin soololevytkin saavat kirjassa sijansa.

Vaikka kirjaan on valittu hyvien kirjoittajien hyvissä lehdissä julkaistuja laatujuttuja, johtuu kirjan ainoa huono puoli nimenomaan tästä rakenteesta. Koska jutut ovat peräisin eri ajoilta ja eri lähteistä, niihin sisältyy väistämättä turhan paljon samojen asioiden ja tapahtumien toistoa. Esimerkiksi Steely Danin alkuvaiheita käydään läpi ainakin kymmenen kertaa, mikä alkaa jo kyllästyttää, varsinkin jos lukee kirjaa kannesta kanteen.

Steely Dan muuttui rockyhtyeestä Walter Beckerin ja Donald Fagenin projektien alustaksi viimeistään kolmannen albumin ”Pretzel Logic” (1974) jälkeen. Siitä lähtien Becker ja Fagen kokosivat levyilleen juuri sävellyksille sopivat muusikot. He työskentelivät tässä tavalla, joka on aika yleistä jazzissa, mikä onkin jazzfaneille luonnollinen tapa toimia.

”We’d work on music and lyrics together, inventing characters, adding musical and verbal jokes, polishing the arrangements and smoking Turkish cigarettes.” – Donald Fagen

Haastatteluista käy ilmi, että Becker ja Fagen tekivät hyvin läheistä yhteistyötä niin sävellyksissä, teksteissä kuin väliin turhankin pikkutarkaksi viilaukseksi yltyneessä studiotyöskentelyssä. Työtoverit vetäytyivät kuitenkin erilleen ”Gaucho”-levyn (1980) jälkeen ja lopettivat yhteiset projektit yli kymmeneksi vuodeksi. He aloittivat yhteistyön uudelleen 1990-luvun alkupuoliskolla, jolloin he palasivat ensin konserttilavoille ja sitten myös studioon äänittämään Steely Danin viimeiset levyt ”Two Against Nature”(2000) ja ”Everything Must Go” (2003).

Pitkästä erosta huolimatta miesten välillä säilyi yhteys ja ilmeisesti kaipaus yhteistyöhön. Fagen muistelee, että sooloprojekteissaan hän saattoi kysyä: ”Hey Walter, what do you think about that?” Becker puolestaan antoi tietokoneelleen nimen Donald ja työ alkoi sujua paremmin. Vaikka Fagen on jatkanut kiertueilla Steely Danin nimellä myös Beckerin kuoleman (3.9.2017) jälkeen, voi hyvin kuvitella, että hän saattaa tuntea olonsa nyt yksinäiseksi.

Barney Hoskyns (toim.): Major Dudes. A Steely Dan Companion (The Overlook Press, 2018)

Share
Tallennettu kategorioihin Kirjat, Rock | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Kotimaisia uutuuslevyjä – Aapo Heinonen Quintet, William Suvanne ja Heikki Ruokangas & Henrik Hako-Rita

Duo Heikki Ruokangas & Henrik Hako-Rita Tornion Kerhoravintolassa talvella 2017

Aapo Heinonen Quintet: Tara (Ozella Music, 2018)
Aapo Heinonen, flyygeli, koskettimet, syntetisaattorit , Teemu Takanen, altto- ja sopraanosaksofonit, Héctor Lepe, sähkökitara, Vesa Ojaniemi, sähköbasso, Tomi Saikkonen, rummut

Saksalainen Ozella Music on ottanut huomaansa lisää suomalaista jazzia Kari Ikonen Trion ja Martti Vesala Soundpostin lisäksi, kun pianisti Aapo Heinonen julkaisee merkillä kolmannen albuminsa. Vaikka Heinosen ensimmäinen levy ilmestyi jo vuonna 2010 ja toinen 2013, on hänen musiikkinsa jäänyt minulta kokonaan kuulematta. Nopean suoratoistovilkaisun perusteella Heinosen kvintetti jatkaa uutuudellaan kahden ensimmäisen levyn linjaamalla tiellä.

Aapo Heinonen Quintet soittaa vaivattomasti svengaavaa ja kuulaan melodista jazzia, jota Heinosen sävellykset muovaamat enemmän kuin tavanomaisessa teema-soolot-teema -asetelmassa. Yhtye työstää sävellyksistä huolellisia, viimeisteltyjä ja selväpiirteisiä tulkintoja. Yhtyeenjohtajan lisäksi myös saksofonisti Teemu Takanen ja kitaristi Héctor Lepe saavat hyvin tilaa sulaville sooloilleen.

William Suvanne: Chess’n Jazz (Groovy Records, 2018)
William Suvanne, saksofoni, Varre Vartiainen, kitara, Mikael Jakobsson, piano, Tuure Koski, basso, Mikko Arlin, rummut

Ohjelmamusiikilla tai ohjelmallisella musiikilla tarkoitetaan sellaista musiikkia, joka pyrkii kertomaan esimerkiksi jonkin tarinan tai kuvaamaan musiikin ulkopuolista asiaa. Saksofonisti William Suvanteen uusi albumi ”Chess’n Jazz” on juuri sellaista musiikkia, sillä se on instrumentaalimusiikkia, joka pyrkii kertomaan shakkipelistä.

Levyn kaikkien kappaleiden nimet viittaavat shakkiin, nappuloiden nimiin, avauksiin ja pelitilanteisiin. Levynjulkaisukiertueella konserttien yhteydessä järjestetään pikapeliturnauksia yhteistyössä Suomen Shakkiliiton kanssa. Suvanne myös kertoo, että esimerkiksi ”Knight’s Night” -kappaleen harmonia jäljittelee ratsun loikkia shakkilaudalla.

Jazzin ja shakin yhteys on toki mielenkiintoinen ajatus, mutta olen aivan varma, että sokkona kuunneltuna yhteys musiikin ja pelin välillä ei tule kenenkään mieleen. Siis shakista huolimatta ”Chess’n Jazz” tarjoilee kuulijalle kiperästi svengaavaa ja energistä jazzia. Tiiviisti yhteen soittava kvintetti tulkitsee intensiivisesti niin kulmikkaat bebop-teemat kuin fuusiojazzin vaikutteetkin.

Heikki Ruokangas & Henrik Hako-Rita: Mono and Dialogues (Eclipse Music, 2018)
Heikki Ruokangas, Henrik Hako-Rita, kitarat, efektit

Oululaiset kitaristit Heikki Ruokangas ja Henrik Hako-Rita tuovat rohkeasti kuultavaksi jotain uutta kotimaisen jazzin ja improvisoidun musiikin kentällä. Muita kahden kitaran improvisoituja duettoja ja äänikuvaelmia ei muistu mieleen.

Täysin vapaasta improvisaatiosta levyllä ei kuitenkaan ole kyse, sillä kitaristien vuoropuheluiden pohjana on kahdeksan Ruokankaan sävellystä ja kaksi lainakappaletta. Ikivihreän ”Summertimen” melodia häipyy viitteelliseksi taustalle ja Gösta SundqvistinJos lähdet Lailan” iskelmäkaihon duo murskaa rujosti pirstaleiksi. Sen sijaan Ruokankaan kaunis ”Ghost Waltz” tavoittaa melankolista kaipausta Sundqvist-tulkintaa huomattavasti enemmän.

Mono and Dialogues” on tiivis ja verrattain lyhyestä kestostaan (35 min) huolimatta moni-ilmeinen kokonaisuus. Levy päätyy mukaan blogin ”Vuoden valinnat 2018” -listalle.

aapoheinonen3
chess_jazz
ruokangas_hako_rita
aapoheinonen3 thumbnail
chess_jazz thumbnail
ruokangas_hako_rita thumbnail
Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Kuva ja noin sata sanaa 25

Valitsin tämän kuvan negatiiviarkistostani. Kuva on kesältä 1986. Siinä esiintyvät saksofonisti Jari Perkiömäki ja basisti Jorma Ojanperä Tornion Kalottjazz & Blues -festivaalilla. Kuvauspaikka on tuolloin uusi Aineen taidemuseon ja sen kahvila, joka on vieläkin suosittu pienimuotoisten konserttien pitopaikka.

Kuva on tietenkin kuvattu mustavalkoiselle filmille. Käytin aina Kodakin klassista Tri-X, jonka herkkyys oli ISO 400. Tämän version skannasin ja viimeistelin kuvankäsittelyohjelmassa. Rajasin alkuperäistä negatiivia sen verran, että kuvaan jäi kaksi paria, siis muusikot ja yleisön jäsenet.

Mielestäni kuvassa näkyy hienosti analogisen mustavalkoisen filmin herkkä harmaasävyasteikko. Olen aikoinani onnistunut hyvin valotuksessa. Ikkunasta avautuva maisema ei ole ylivalottunut täysin valkoiseksi ja toisaalta varjokohdatkaan eivät ole aivan mustia.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Peter Jones: This Is Hip – Mark Murphyn elämäkerta

Mark Murphy. Kuva: Brian McMillen

A jazz singer is a singer who sings jazz. – Mark Murphy”

Monista jazzin suurista nimistä ja heidän vaiheistaan on kirjoitettu useampiakin elämäkertoja. Suurmieskultin synnyttämien ”jättiläisten” varjossa on kuitenkin aina työskennellyt muusikoita, jotka eivät ole saaneet ansaitsemaansa huomiota edes jazzin julkisuudessa, saati nousseet suuren yleisön kuuluville.

Amerikkalainen laulaja Mark Murphy (1932 – 2015) on hyvä esimerkki näistä asianharrastajien tuntemiksi jääneistä jazzmuusikoista. Brittiläinen Peter Jones, joka on itsekin myös jazzlaulaja, on kirjoittanut Murphyn kattavan elämäkerran, joka laulajan elämänvaiheiden kautta valottaa jazzmuusikon usein tukalaa asemaa kaupallisen viihdekulttuurin katvealueilla.

Mark Murphy oli monella tapaa väliinputoaja, keskenään ristiriitaisten ilmiöiden keskellä uraansa luonut muusikko. Ensimmäisillä levyillään 1950-luvun jälkipuoliskolla Murphy taiteili kahden suunnan välillä. Toisaalta hän oli luonnostaan jazzmuusikko, toisaalta hän myös pyrki suuremman yleisön suosioon Frank Sinatran tai Tony Bennettin kaltaisten pop/viihdelaulajien kaltaisella ilmaisulla. Tämä ristiriita teki Murphyn varhaisista levyistä epätasaisia.

Seuraavalla vuosikymmenellä koko jazzin asema muuttui, kun ”jazz was falling through the cracks opened by the pop earthquake”. Toinen kuilu avautui perinteisemmän jazzilmaisun ja jazzin avantgarden välille. Näin Murphy ja hänen taidokas jazzlaulunsa olivat usein väärässä paikassa, ainakin eri paikassa kuin laajempi yleisö.

Murphy muutti Lontooseen 1960-luvun alussa ja asui siellä kymmenkunta vuotta. Siellä hän tapasi pitkäaikaisen elämänkumppaninsa Eddie O´Sullivanin, jonka kanssa hän asui yhdessä aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli Englannissa vielä rikollista. Epäilemättä seksuaalisuuteen liittyvä salailu osaltaan vie Murphya ulkopuolisen asemaan.

Toki Murphylla oli menestyksen hetkensä. Hänen levytyksensä saivat yleensä hyvän vastaanoton musiikkilehdistössä. Hänellä oli useita Grammy-ehdokkuuksia, vaikka hän ei koskaan voittanut itse palkintoa. Murphyn svengaava jazz sai yllättävää suosiota nuorison keskuudessa Lontoossa, kun tunnettu radiohahmo Gilles Petterson nosti Murhyn esille 1980-luvun tanssijazzin harrastajien keskuudessa. Myös perinteinen jazzmedia tunnusti lopulta Murphyn merkityksen ja esimerkiksi DownBeat-lehdessä Murphy valittiin monesti suosituimmaksi miespuoliseksi jazzlaulajaksi.

Jonesin elämäkerta on hyvin kirjoitettu kirja, jossa pieniinkin yksityiskohtiin menevä tarkkuus ja ajan yleiset suuret linjat ovat hyvin tasapainossa. Kirjan lopussa on vielä perinpohjainen diskografia, josta on varmasti iloa Murphyn musiikista kiinnostuneille.

Peter Jones: This Is Hip. The Life of Mark Murphy (Equinox Publishing, 2018)

Lue lisää: Peter Jones (New book This is Hip: The Life of Mark Murphy), Peter Jones haastattelu LondonJazz-sivustolla.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Kirjat | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Reiska Laine – jazzin käsityöläinen

Rumpali Reiska Laineen elämäkerran kirjoittaja Lassi Markkanen työskenteli kolme vuotta Laineen eduskunta-avustajana. Tuona aikana Markkanen kuuli Laineelta niin paljon hyviä juttuja, että hän päätti koostaa niistä nyt julkaistun kirjan rumpalin elämästä. Markkanen kirjoittaa Laineen tarinan minä-muodossa, siis kuin Laineen itsensä kertomana omaelämäkertama.

Markkanen pukee rumpalin elämänvaiheet sujuvasti eteneväksi tarinaksi. Kirja käy aluksi läpi vaatimattomissa oloissa kasvaneen Laineen lapsuus- ja nuoruusvuodet sekä muusikonuran alkutaipaleen. Sitten perehdytään tarkemmin Laineen monipuoliseen työuraan Pori Jazzissa, teatterimuusikkona, kansanedustajana ja kulttuuripoliitikkona.

Laine kertoo myös suhteestaan eräisiin tärkeisiin muusikkotovereihin, kuten Taisto Tammi, Vesa-Matti Loiri, Pekka Pöyry, Heikki Sarmanto ja Nils-Aslak Valkeapää. Varsinkin muistot Pöyryn viimeisistä vaiheista koskettavat.

Reiska Laine Raahen Rantajatseilla kesällä 2014

Laine on valinnut kymmenkunta levytystään tarkempaan esittelyyn, esim. Jukka TolosenTolonen”, Pekka PohjolanPihkasilmä kaarnakorva” ja Eero KoivistoisenLabyrinth”. Tästä huolimatta kirjassa käsitellään yllättävän vähän musiikkia, itse jazzin soittamista. Sen sijaan kirjassa kerrotaan runsaasti hauskoja sattumuksia, mikä tekee 167-sivuisista muistelmista helposti luettavan, vaikka sisältöä jäsentävät väliotsikot puuttuvat kokonaan.

Kuvitukseen on selvästi nähty vaivaa ja kuvien joukossa on monia erinomaisia jazzkuvia, hyvänä esimerkkinä kirjan kansikuva. Kuvan kuvaaja jää tuntemattomaksi, sillä kuvalähteitä tai valokuvaajia ei ole lainkaan mainittu. Korjaamatta jääneet lukuisat kirjoitusvirheet kertovat puutteellisesta viimeistelystä.

Tornion Kalottjazz & Blues -festivaaleillakin käydään ohimennen. Siteeraan tähän sanatarkasti, sillä sitaatti on samalla esimerkki kirjan tyylistä ja anekdooteista:

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen on jazzmiehiä. Olin kahdeksankymmentaluvun puolessa välissä keikalla Aaltosen Junnun kanssa Tornion Kalottijazzissa. Olimme soittaneet ensimmäisen setin. Liikanen oli tullut tilaisuuteen suoraan Pohjoismaiden neuvoston kokouksesta Haaparannasta. Liikanen laittoi yhdeksän kilon lohen flyygelin päälle ja sanoi: ”Teillä soittajilla on huonot palkat – tässä on vähän syötävää”

Lassi Markkanen: Reiska Laine – jazzin käsityöläinen (Jormainos, 2018)

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Kirjat | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Soittolistalla uutta jazzia – matka Lontoosta Amerikan kautta takaisin Eurooppaan

Shabaka Hutchings @Tampere Jazz Happening 2017

Valon kuvia -blogin soittolista nostaa esille sellaista uutta musiikkia, jonka tekijät eivät ole aikaisemmin olleet esillä blogissa. Kaikki listan muusikot itselleni suhteellisen tuoreita tuttavuuksia. Soittolista tekee matkan Lontoosta Amerikan kautta takaisin eurooppalaisiin etno- ja folkvaikutteisiin.

Kolme ensimmäistä raitaa edustavat Lontoon viime aikoina voimalla esille noussutta jazzkenttää. Kahdella ensimmäisellä raidalla vaikuttaa saksofonisti Shabaka Hutchings ja kolmannella fonisti Nubya Garcia.

1. Sons of Kemet: My Queen is Harriet Tubman
– levyltä ”Your Queen Is A Reptile” (Impulse, 2018)

2. Shabaka Hutchings: Black Skin, Black Masks
– kokoelmalevyltä ”We Out Here” (Brownswood Recondings, 2017)

3. Nubya Garcia: When We Are
– EP-levyltä ”When We Are” (Nyasha, 2018)

Matka jatkuu amerikkalaisella jazzilla ja saksofoni on edelleen hyvin esillä. Saksofonisti James Brandon Lewisin ja rumpalin Chad Taylorin duon energiajazz hakee voimansa John Coltranen musiikista. Aihetta valottaa tarkemmin Adam Shatz esseessään New Stars in Coltrane’s ‘Interstellar Space, jossa Lewisin ja Taylorin levykin esitellään.

Saksofonisti Noah Premingerin yhtye yhdistää svengiinsä bebopin ja Ornette Colemanin aineksia. Kvartetin kokoonpanokin, jonka eturivissä soi saksofoni ja trumpetti (Jason Palmer), viittaa Colemanin klassiseen yhtyeeseen.

Jamie Saft on tunnettu myös urkurina ja kosketinsoittajana, mutta soittaa ”Blue Dream” -levyllään ainoastaan akustista pianoa yhdessä saksofonisti Bill McHenryn, basisti Bradley Jonesin ja rumpali Nasheet Waitsin kanssa. Myös tässä mennään vahvasti Coltranen viitoittamalla tiellä.

4. James Brandon Lewis & Chad Taylor: Twenty Four
– levyltä ”Radiant Imprints” (Off, 2018)

5. Noah Preminger: Walking On Eggshells
– levyltä ”Genuinity” (Criss Cross, 2018)

6. Jamie Saft Quartet: Words And Deeds
– levyltä ”Blue Dream” (RareNoise Records, 2018)

Kolme pohjoismaista kappaletta matkaa ruotsalaisten Lennie Tristano– ja Jan Johansson -tribuuttien kautta tummmin norjalaisiin etnotunnelmiin. Rumpali Konrad Agnas yhdistää ruotsalaisia näytteitä. Hänen trionsa pianisti Johan Gradenin ja tässä klarinetteja soittavan Per Texas Johanssonin kanssa versioi cool jazzin klassikoita levyllä ”Bakgrundsmusik”, jolta näytteenä ilmava Lennie Tristanon sävellys ”Lennies Pennies”.

Konrad soittaa myös lahjakkaassa veljeskvartetissa Agnas Bros, jonka debyttilevyltä valitsin raidan ”Jan Johansson”. Kvartetin jäsenet ovat siis kaikki veljeksiä, Konradin lisäksi Max soittaa pianoa, Mauritz pianoa ja Kasper kitaraa.

Batagraf on kosketinsoittaja Jon Balken johtama lyömäsoittimiin keskittyvä yhtye, joka aloitti jo vuonna 2005. Yhtyeen neljännellä levyllä vierailee laulajia sekä saksofonisti Trygve Seim ja trumpetisti Mathias Eick.

7. Konrad Agnas, Johan Graden & Per Texas Johansson: Lennies Pennies
– levyltä ”Bakgrundsmusik” (Bakgrundsmusik Records, 2018)

8. Agnas Bros: Jan Johansson
– levyltä ”Lycka till med musiken” (Agnas musikproduktioner, 2018)

9. Batagraf: Norwegian Worksong
– levyltä ”Delights Of Decoy” (Jazzland Recordings, 2018)

Hyväksi lopuksi vielä hillittyä laulumusiikkia Sveitsistä eli laulaja Sarah Buechin ja pianisti Stefan Aebyn kvartetti + jousitrio:

10. Sarah Buechi: After We´ve Kissed
– levyltä ”Contradiction Of Happiness” (Intakt Records, 2018)

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Tomasz Stańko – ECM-soittolista

Stańko Haaparannalla 2005, taustalla näkyy toinen hieno trumpetisti Tim Hagans

Puolalainen trumpetisti Tomasz Stańko kuoli 29.7.2018 76-vuotiaana. Viime päivinä olen palannut Stańkon musiikin pariin ja kuunnellut paljon varsinkin hänen ECM-levyjään, joilta kokosin kymmenen kappaleen valikoiman soittolistaksi.

Song for Sarah” on melankolinen balladi, joka avaa levyn ”Suspended Night” vuodelta 2004. Levyllä soittaa Stańkon puolalainen trio (pianisti Marcin Wasilewski, basisti Slawomir Kurkiewicz ja rumpali Michal Miskiewicz), joiden kanssa Stańko aloitti yhteistyön vuonna 1990-luvun alussa aluksi nuorten muusikoiden mentorina. Tuolloin nimellä Simple Acoustic Trio esiintyneistä parikymppisistä muusikoista tuli lopulta Stańkon vakituinen trio, jonka kanssa trumpetisti levytti kolme albumia.

Love Theme from Farewell to Maria” on alunperin sävelletty Filip Zylberin tv-elokuvan musiikiksi. John Surmanin baritonisaksofonisoolo ja Dino Saluzzin bandoneón ansaitsevat huomion.

Maldoror’s War Song” on svengaava raita levyltä ”Matka Joanna”, jota inspiroi Jerzy Kawalerowiczin elokuva ”Matka Joanna od Aniołów” vuodelta 1961. Trumpetistin lisäksi levyllä soittavat Bobo Stenson (piano), Anders Jormin (basso) ja Tony Oxley (rummut).

Assassins” – Stańko hankki itselleen asunnon New Yorkista 2010-luvun lopulla ja kokosi New Yorkin nuorista muusikoista uuden yhtyeen, jossa soittivat David Virelles (piano), Thomas Morgan (basso) ja Gerald Cleaver (rummut). Uuden yhtyeen ensimmäinen levy ”Wisława” ilmestyi vuonna 2013. Tuplalevy on nimetty puolalaisen runoilijan Wisława Szymborskan mukaan. The Guardian-lehden John Fordham kirjoitti: ”Wisława is a dream-ticket jazz meeting between a cutting-edge European legend, and an equally honed triumvirate of pioneering New York-based youth” New York Quartetin kanssa levytetty ”December Avenue” (2016) jäi Stańkon viimeiseksi levyksi.

Morning Heavy Song” on vahva balladi vuonna 1997 ilmestyneeltä ”Leosia”-levyltä, jolla soittaa sama kvartetti kuin levyllä ”Matka Joanna”.

First Song” on peräisin Stańkon ensimmäiseltä ECM-levyltä vuodelta 1976. Levyllä soittavat basisti Dave Holland, saksofonisti Tomasz Szukalski ja rumpali Edward Vesala, joka oli pitkään Stańkon läheinen yhteistyökumppani. (Lue lisää: Tomasz Stańko: Music From Taj Mahal and Karla Caves ja Edward Vesala: Heavy Life)

Kattorna” – Krzysztof Komedan sävellys levyltä ”Lontano” (2005), jolla soittaa Marcin Wasilewskin trio. Alunperin ”Kattorna” oli musiikkia vuonna 1965 ilmestyneeseen Henning Carlsenin samannimiseen ruotsalaiseen elokuvaan. Lisäksi ”Kattorna” on Komedan klassisen ”Asticmatic”-levyn B-puolen ensimmäinen raita. Stańkohan soitti myös tällä vuonna vuonna 1966 ilmestyneellä levyllä.

The Dark Eyes of Martha Hirsch” viittaa Oskar Kokoschkan maalaukseen Martha Hirsch. Kappale on levyllä ”Dark Eyes” (2009), jolla on mukana myös suomalaista väriä eli pianisti Alexi Tuomarila ja rumpali Olavi Louhivuori.

Soul of Things. Var. 2” – Vuonna 2002 ilmestyneellä ”Soul of Things” -levyllä on kolmetoista variaatiota, joilla Stańko palaa vanhoihin sävelmiinsä ja vaikutteisiinsa Miles Davisiin ja Chet Bakeriin.

Litania” – ”Litania” vuodelta 1997 on varmasti Stańkon pääteoksia, hänen vahva ja hallittu tulkintansa Krzysztof Komedan musiikista. Levyllä soitta hieno ruotsalais-norjalainen yhtye: Bernt Rosengren ja Joakim Milder saksofoneja, Bobo Stenson pianoa, Anders Jormin bassoa, Jon Christensen rumpuja sekä kolmella raidalla kitaristi Terje Rypdal.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti