Uutta Instagramissa

Sivun yläreunaan päivittyy nyt Instagram-tilini neljä viimeisintä valokuvaa.

PrintFriendlyJaa sivu
Tallennettu kategorioihin Valokuvaus | Avainsanoina | Jätä kommentti

Markku Ounaskari – Yrjö 2014

Markku Ounaskari #Onnea! #Yrjö2014 #jazz #finnishjazz #rummut #drums

Onnea!

Tallennettu kategorioihin Valon kuvia suosittelee | Jätä kommentti

Riverside Jazz 25 vuotta

Kuva, jonka Jukka Piiroinen (@valonkuvia) julkaisi laitteella

Riverside Jazz -yhdistys täytti eilen 25 vuotta. Olin mukana perustamassa yhdistystä ja sen perustava kokous pidettiin 25.10.1989 Tornion Kerhoravintolan kabinetissa. Minut valittiin silloin yhdistyksen puheenjohtajaksi ja oli puheenjohtajana varmaankin liian kauan, sillä luovuin tehtävästä vasta vuonna 2007. Muutaman vuoden tauon jälkeen palasin yhdistyksen toimintaan takaisin ja olen nyt sihteeri/tiedottaja.

Yhdistys juhli merkkipäiväänsä järjestämällä juhlakonsertin, jossa esiintyi Sid Hille Contemporary Collective. Yhtyeessä soittivat pianisti/säveltäjä Sid Hillen ja kitaristi Teemu Viinikaisen kanssa yhtyeessä jousikvartetti Maija Linkola (viulu), Elina Viitasaari, (viulu), Lotta Poijärvi (alttoviulu) ja Markus Hohti (sello).

Konsertti koetteli komeasti jazzin, improvisaation ja klassisen musiikin raja-aitoja. Se toi hienosti esille Sid Hillen musiikkia ja muusikot, varsinkin Viinikainen ja kvartetti, pääsivät upeasti näyttämään taitojaan. Hienovarainen musiikki sopi hyvin juhlakonsertiksi. Kompromisseja kaihtava musiikki ansaitsee tulla esille kaiken julkisuuden valossa paistattelevan puolivillaisuuden varjosta.

Tällä kertaa en kuvannut kovin paljon. Musiikki tuntui niin hiljaiselta ja herkältä, että kameran kanssa häärääminen olisi ollut häiritsevää. Kokosin kuvistani Instagrammiin yllä näkyvän koosteen InstaFrame-ohjelmalla ja säädin sävyjä seepian suuntaan Afterlight-ohjelmalla.

Lue lisää Riverside Jazz juhlasta yhdistyksen nettisivuilta: Pojat Posarissa – Riverside Jazz 25 vuotta.

Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Dave Holland Quartet: Extensions (ECM, 1990)

Dave Holland Quartet: Extensions (ECM,1990) #jazz #jazzvinyl #levyhyllylokakuu #nowspinning

Basisti Dave Hollandin syyskuussa 1989 äänitetty kvartettilevytys Extensions svengaa hyvin edelleenkin. Levyllä soittaa saksofonisti Steve Coleman, joka tuolloin oli noussut uutena lupauksena jazzin huipulle. Hän oli työskennellyt Hollandin yhtyeissä muutaman vuoden ajan ja julkaissut myös ensimmäiset omat levynsä. Kvartetin täydentävät kitaristi Kevin Eubanks ja rumpali Marvin ”Smitty” Smith.

Tallennettu kategorioihin Jazz, Levyhyllystä | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Anthony Braxton: Eight (+3) Tristano Compositions 1989 For Warne Marsh (hat ART, 1990)

abraxton

 

Saksofonisti/säveltäjä Anthony Braxtonin vaativa musiikki tarjoaa kuulijoille paljon pureksittavaa ja päänvaivaakin. Hänen tuotantonsa on erittäin laaja, enkä ainakaan minä ole pystynyt hankkimaan siitä kokonaiskuvaa. Braxtonin tuotannossa on kuitenkin joukko hieman helpommin lähestyttäviä tulkintoja jazzin perinteestä, esimerkiksi useita levytyksiä jazzstandardeista, uusia näkökulmia Charlie Parkerin musiikkiin tarjoava ”Charlie Parker Project 1993″ (hat Art, 1995) ja nyt esillä oleva lähinnä pianisti Lennie Tristanon sävellyksistä koostuva levytys, joka samalla nostaa esille saksofonisti Warne Marshin eräänä Braxtonin esikuvana.

Tristano-levy svengaa vakuuttavasti, sillä komppiparina vauhtia pitävät yllä basisti Cecil McBee ja rumpali Andrew Cyrille. Levyn äänittämisen aikaan 25-vuotiaalle pianisti Dred Scottille levyllä oli kyse debyyttilevytyksestä. Scott soittaa niin voimakkaasti, että on harmi, kun hänestä ei ole kovin paljon kuultu tämän jälkeen. Toki hän nettisivujensa (www.drescott.com) perusteella soittaa, säveltää ja tuottaa musiikkia edelleen, mutta varsinainen läpimurto laajemman jazzyleisön tietoon on jäänyt tekemättä.

Bändin eturivissä Braxton itse soittaa saksofoneja sekä huilua ja Rova Saxophone Quartetin John Raskin baritonisaksofonia. Yhtyeen musiikki on periaatteessa svengaavaa perusjazzia, mutta taitavina improvisoijina molemmat puhaltajat luovat koko ajan tuoreelta, ajattomalta, kuulostavaa vapaata musiikkia. Levytys on intensiivinen mestariteos, mustan avantgarden ja valkoisen cool jazzin hedelmällinen ja kompleksinen kohtaaminen.

Tallennettu kategorioihin Jazz, Levyhyllystä, Valon kuvia suosittelee | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Arild Andersen: Shimri (ECM, 1977)

Satuin löytämään Facebookista Levyhyllylokakuu-haasteen, jonka ideana on kaivella oman levyhyllyn syövereihin piiloutuneita aarteita tai muita mielenkiintoisia löytöjä. Otin haasteen vastaan, vaikka lokakuu on jo hyvässä vauhdissa. Selailen siis levyhyllyäni ja nostan esille kuuntelemisen arvoisia jazzlevyjä.

Arild Andersen: Shimri (ECM, 1977) #jazz #jazzkiinnostaa #levyhyllylokakuu

Ensimmäinen levy on norjalaisen basistin Arild Andersenin vuonna 1976 äänitetty ja seuraavana vuonna ilmestynyt kvartettilevytys ”Shimri”. Andersenin lisäksi syksyn tunnelmiin hyvin sopivalla levyllä soittavat saksofonisti Juhani Aaltonen, pianisti Lars Jansson ja rumpali Pål Thowsen.

Alla näytteeksi levyn ilmapiirin hyvin tiivistävä kaunis avaus- ja nimikappale ”Shimri”.

Tallennettu kategorioihin Jazz, Levyhyllystä, Valon kuvia suosittelee | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Django – Vallaton virtuoosi

Noël Balen: Django. Vallaton virtuoosi (Aviador Kustannus, 2014)

Noël Balen: Django. Vallaton virtuoosi (Aviador Kustannus, 2014)

Marraskuun alussa vuonna 1928 kitaristi Django Reinhardt (1910 -1953) oli juuri mennyt naimisiin ja oli aloittamassa yhteistyötä brittiläisen orkesterinjohtajan Jack Hyltonin kanssa. Lupaavan nuoren kitaristin ura näytti katkeavan ennen kuin se pääsi kunnolla alkamaankaan, kun romanileirin vankkurissa asunut Reinhardt loukkaantui vakavasti yöllisessä tulipalossa ja hänen vasemman kätensä pikkusormi ja nimetön vammautuivat lopullisesti.

Nuorukainen ei kuitenkaan lamaantunut vammoihinsa, vaan harjoitteli hellittämättä ja kehitti itselleen uuden soittotavan, jonka avulla hän pystyi kompensoimaan soittokelvottomat sormet. Vakava onnettomuus kenties jopa auttoi Djangoa löytämään omaperäisen ja ennenkuulumattoman soundinsa. Reinhardtista kehittyi lopulta ensimmäinen eurooppalainen jazzmuusikko, joka kohosi virtuoosimaisena instrumentalistina ja tyylin luojana amerikkalaisten veroiseksi.

Nyt uusi Aviador Kustannus on julkaissut suomennoksen ranskalaisen Noël Balenin kirjoittamasta Django Reinhardt -elämänkerrasta. Jazzia käsitteleviä kirjoja ilmestyy Suomessa harvakseltaan ja useimmat niistä ovat olleet amerikkalaista alkuperää. Eurooppalaista jazzia esittelevä kirja on siis tervetullut uutuus.

Kirja on rakenteeltaan varsin perinteinen elämä ja teokset -periaatteella kerrottu kuvaus taiteilijan elämästä. Tarina alkaa kiertelevän perheorkesterin mukana vietetyistä varhaisvuosista ja siirtyy sormien vammautumisen kautta ensimmäisiin levytyksiin musettelaulajien säestäjänä. Matka jatkuu taiteellisesti merkittävään yhteistyöhön viulisti Stephane Grappellin kanssa. Kumppanuus tuotti 1930-luvun lopulla Quintette du Hot Club de France -yhtyeen klassiset levytykset.

Elämänkerran kiintoisin luku käsittelee sotavuosien Ranskaa, jossa jazz saattoi elää yllättävän vapaasti natsimiehityksestä huolimatta. Jazzin ystäväksi mainitun saksalaisen upseerin Dietrich Schulz-Höhnin toiminnasta Djangon ja muiden jazzmuusikoiden suojelijana olisi mieluusti lukenut enemmänkin.

Sodan jälkeen Djangon flirttaili jazzin uuden tyylin, bebopin, kanssa ja teki vaisuksi jääneen yrityksen valloittaa Amerikan jazzyleisöä. Viimeisinä vuosinaan Reinhardt vetäytyi pitkiksi ajoiksi maaseudulle kalastelemaan ja hänen kitaransa hiljeni vähitellen. Django Reinhardt kuoli 16.5.1953 vain 43-vuotiaana.

Balen kuvaa Django Reinhardtin uraa muusiikkona kirjassa lähinnä levyssessioiden kautta, mikä on ymmärrettävää, levytykset kun ovat vallattoman epäsovinnaisesti eläneen Reinhardtin elämän parhaiten dokumentoitu osa. Kirjailija käy levytyksiä läpi kronologisesti ja kärsivällisesti, mutta studioiden kautta tarkasteltuna kuva taiteilijan elämästä jää värikkäästä kielestä huolimatta hieman yksiväriseksi.

Julkaistu Pohjolan Sanomissa 30.9.2014.

2014_reinhardt

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Keith Jarrett – Charlie Haden: Last Dance (ECM Records, 2014)

2014_haden_jarrett

Amerikkalainen jazzbasisti Charlie Haden (1937-2014) aloitti uransa perheyhtyeessä, joka esiintyi USA:n Keskilännen radioasemilla ja esitti kantrimusiikkia. Haden lauloi radiolähetyksissä ensimmäisen kerran jo kaksivuotiaana pikkupoikana. Kun polio vaurioitti hänen äänihuuliaan, Haden siirtyi soittamaan bassoa. Vuonna 1951 Haden kuuli konsertissa saksofonisti Charlie Parkerin soittoa ja musiikkityyli vaihtui kantrista jazziksi.

Haden muutti 1950-luvun lopulla Los Angelesiin, missä hän aloitti yhteistyön saksofonisti Ornette Colemanin kanssa. Haden oli mukana Colemanin kvartetin klassisissa levytyksissä (1959-1961), jotka raivasivat rohkeasti tilaa free jazzille. Nämä levytykset kuulostavat yhä edelleen tuoreilta ja kuuluvat kaikkein hienoimpien jazzlevytysten joukkoon.

Myöhemmin Hadenin Liberation Music Orchestra yhdisti kansalaisaktivismia, maailman sorrettujen puolesta tunnettua myötätuntoa ja ison orkesterin jazzia. Vaikka jotkut Hadenin kannanotot (esim. kappaleet ”Song For Che” ja ”Chairman Mao”) tuntuvat jälkikäteen naivin romanttisilta, on hänen poliittisestikin latautunut musiikkinsa sydämellistä ja aina aidon kuuloista.

Hadenin ura hiipui hiljalleen viime vuosien aikana. Lapsena sairastetun polion jälkikomplikaatiot veivät vähitellen soittajan voimat ja Haden kuoli viime heinäkuussa 76-vuotiaana. Valitettavan osuvasti otsikoitu ”Last Dance” oli viimeinen Hadenin elinaikana julkaistu levytys. Vuonna 2007 yhdessä pianisti Keith Jarrettin kanssa äänitetyt duokappaleet ovat peräsin samasta levytyssessioista kuin jo aikaisemmin ilmestynyt ”Jasmine” (ECM, 2010).

Jarrett-Haden_Last_Dance

Pitkäaikaiset yhteistyökumppanit keskittyvät viimeisellä levyllään tulkitsemaan tuttuja standardikappaleita, amerikkalaisen musiikin aarteita, jotka jälleen kerran osoittautuvat päteviksi musiikillisen keskustelun lähtökohdiksi. Duon useimmat vuoropuhelut ovat kestoltaan kymmenen minuutin molemmin puolin, joten hienovaraisesti muotoilujen teemojen jälkeen molemmille jää hyvin tilaa improvisoinnille.

Kaksikon intiimit ja keskittyneet improvisaatiot liikkuvat verkkaisesti balladitunnelmissa, vain pianisti Bud Powellin ”Dance Of The Infidels” liikkuu hieman rivakammin svengaten. Musiikki on vähäeleistä, Keith Jarrettkin väläyttää virtuoosin taitojaan vain paikoitellen. Haden soittaa tyypilliseen tapaansa yksinkertaisen selkeästi ja hänen tunnistettava bassosoundinsa erottuu hiljaista lämpöä hehkuen duolevytyksen pelkistetystä äänikuvasta.

”Last Dance” on luonnollista musiikkia, jonka soittajien ei tarvitse enää esittää mitään. Musiikki virtaa levollisesti ja hiljenee kahden viimeisen raidan, Cole Porterin ”Every Time We Say Goodbye” ja Gordon Jenkinsin ”Goodbye”, surumielisiin jäähyväisiin.

Julkaistu Pohjolan Sanomissa 30.9.2014.

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Polaroid-kuvia


 
Kuvasin tänä aamuna pienen sarja Polaroid-kuvia Torniosta ja Haaparannalta. Ostin Polaroid-kameran pari vuotta sitten. (Lue Ensituntuma Polaroidiin.)

Polaroidilla kuvatessa suhtautumisen kuvaamiseen täytyy olla aivan erilainen kuin digitaalisella kameralla kuvatessa. Tekniseen tarkkuuteen ei ainakaan kannata pyrkiä, mikä yllättäen tuntuu vapauttavalta, vaikka toisaalta kuvien määrä on rajallinen jo ihan taloudellisesti ajateltuna.

Tallennettu kategorioihin Valokuvaus | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Vinyylin viehätys – Radka Toneff & Steve Dobrogosz: Fairytales

Radka Toneff & Steve Dobrogosz: Fairytales (Odin, 1982)

Radka Toneff & Steve Dobrogosz: Fairytales (Odin, 1982)

Norjalainen laulaja Radka Toneff (1952 – 1982) levytti helmikuussa 1982 yhdessä pianisti Steve Dobrogoszin kanssa levyn ”Fairytales”. Albumi jäi saman vuoden lokakuussa itsemurhan tehneen laulajan viimeiseksi levytykseksi.

Levyn ohjelmisto on mielenkiintoinen sekoitus hyvin valittuja lainakappaleita ja duon omia sävellyksiä. Varsinaisia jazzstandardeja levyllä edustaa vain A-puolen päätösraita ”My Funny Valentine” ja B-puolen avaava ”Nature Boy”. Lisäksi levyllä kuullaan mm. Jimmy Webbin ”Moon Is A Harsh Mistress”, Elton Johnin ”Come Down In Time” ja Dudley Mooren ”Before Love Went Out Of Style”.

Toneff välttää laulajan kaikkea turhaa koristeellisuutta ja värittää ilmaisuaan pienillä eleillä. Myös Dobrogoszin pianosäestys soi pelkistettynä ja kuulaana. ”Fairytales” on siis hyvin suoraa, pelkistettyä ja vangitsevaa musiikkia.

Radka Toneffin varhaisesta ja traagisesta kuolemasta huolimatta (tai osaksi juuri sen takia) ”Fairytales” on kohonnut arvostetuksi klassikoksi, kulttilevyksikin. Levy on eniten myyty norjalainen jazzlevy ja se valittiin vuonna 2011 Morgenbladet-lehden asiantuntijaäänestyksessä kaikkien aikojen norjalaiseksi levyksi, siis kaikki genret huomioonottaen. Tuoreimpana tunnustuksena valitsi Jazznytt-lehti levyn syksyn 2014 numerossaan norjalaisen jazzin 50 keskeisimmän teoksen joukkoon.

Radka Toneff & Steve Dobrogosz: Fairytales (Odin, 1982)

Radka Toneff – Lonely Woman (live, 1982)

Videolla Radka Toneff laulaa Ornette Colemanin sävellyksen ”Lonely Woman”. Mukana ovat myös Arild Andersen, jonka hieno bassointro aloittaa esityksen sekä pianisti Jon Balke ja rumpali Alex Riel.

Tallennettu kategorioihin Jazz, Levyhyllystä, Valon kuvia suosittelee | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Syksyä

 

Instagram-tilin käyttö houkuttelee rajaamaan muitakin kuvia neliön muotoon. Kuvasarjassa on esille syksyn lehtiä Torniosta vuonna 2014.

Tallennettu kategorioihin Valokuvaus | Avainsanoina , , | Jätä kommentti