Valokuvanäyttely tulossa!

Videolla perustiedot kesän valokuvanäyttelystäni. Lue lisätietoja: Jazzkuvia.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Uutta Instagramissa

Sivun yläosaan päivittyy Instagram-tilini viisi viimeisintä kuvaa. Suoraan Instagram-tililleni pääset klikkaamalla alla olevaa kuvaketta:

Instagram

Share
Tallennettu kategorioihin Valokuvaus | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Kari Ikonen Trio: Wind, Frost & Radiation (Ozella Music, 2018)

Pianisti Kari Ikosen trio on onnistunut lähes mahdottomassa tehtävässä. Se nimittäin on pystynyt luomaan itselleen sellaisen oman soundin, jolla se erottuu lukuisten muiden taitavien pianotriojen joukosta ja erottuu nimenomaan edukseen.

Trion persoonallinen ilme tiivistyy vaikkapa yhtyeen kolmannen levyn raidalla ”Beatemente”. Ikosen surumielisessä melodiassa ja improvisaatiossa soi jazzin ja klassisen lisäksi aavistus salaperäistä itää. Trion soundin ainesosia ovat vielä ripaus preparoitua pianoa, trion uuden basistin Olli Rantalan kirkas jousisointi sekä Markku Ounaskarin aikaa ja tilaa jäsentävä rumpujen soitto.

Albumilla on tietenkin myös muita kohokohtia. Tšernobylin alueen aavekaupungin mukaan nimetty ”Pripyat” ja armenialaisen Aram HatšaturjaninWaltz” sarjasta ”Naamiaiset” jatkavat ”Beatementen” tasapainottelua syvän melankolian ja kirkkaan valoisuuden välillä.

The Roaring Frost ilmestyi alunperin vuonna 1913 kirjassa The Shepherdess, and other verses.

Ikosella on ollut mukava tapana tehdä uusia versioita omista sävellyksistään. Nyt uuden tulkinnan saa Karikko-yhtyeen ensimmäiseltä levyltä (Karikko, Fiasko Records, 2001) peräisin oleva ”Kuru”. Ensimmäisen version sopraanosaksofonin, sähkökitaran ja pianon soinnit pelkistyvät jousella soitetun basson ja pianon dialogiksi.

Laulaja Mia Simanainen vierailee raidalla ”The Roaring Frost”, joka perustuu englantilaisen kirjailijan Alice Meynellin (1847-1922) tekstiin. Pelkistetyn vahva runo jättää jälkeen kysymysmerkinsä. Myöskään Ikosen hieno albumi ei avaudu suoralta kädeltä, ei tyhjene yhdellä kuuntelulla, vaan jättää kuulijalle vahvan halun palata sen pariin uudestaan.

Kari Ikosen kolme pianotriolevyä ovat varmasti eräs suomalaisen jazzin hienoimmista kokonaisuuksista. Siispä on selvää, että ”Wind, Frost & Radiation” pääsee tämän vuoden kuuntelusuositusten joukkoon Vuoden valinnat 2018 -listalle.

Kari Ikonen Trio: Wind, Frost & Radiation (Ozella Music, 2018)
Kari Ikonen, piano, Olli Rantala, basso, Markku Ounaskari, rummut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , | Jätä kommentti

Jazzkuvia-näyttely kesäkuussa

Pidän kesäkuussa 2018 valokuvanäyttelyn ”Jazzkuvia”, jossa esittelen valokuvia jazzmuusikoista. Näyttelyssä on yli neljäkymmentä mustavalkoista valokuvaa, jotka on kuvattu jazzkonserteissa vuosien 2006 ja 2017 välillä.

Miksi kuvaan jazzkuvia?
Näyttely aiheeksi on tarkasti rajattu jazzmuusikot. Tavoittelen kuvillani suppeaa aihepiiriä laajempaa valokuvauksen ilmaisua. Kuvissani toistuu valon ja varjon yhteispeli, joka luo kuviin tilan tuntua. Kuvat tallentavat ja pysäyttävät liikettä eli aikaa. Kuvissa esiintyy hyvin keskittyneitä ihmisiä, jotka valokuva tallentaa taiteellisen työn äärellä. Jazzmuusikot
toimivat yleensä valtakulttuurin marginaalissa ja luovat siellä taiteellisesti kunnianhimoista musiikkia. He ansaitsevat tulla kuvatuiksi.

Miksi mustavalkoisia kuvia?
Jazzvalokuvaus sai alkunsa mustavalkoisten valokuvien valtakaudella. Mustavalkoisuus liittää kuvani osaksi jazzkuvauksen perinnettä, jonka taitajien töistä olen saanut innoitusta omaan kuvaukseeni. Tällaisia kuvaajia ovat esimerkiksi William Claxton, Roy DeCavara ja Lee Tanner. Lisäksi mustavalkoisuus pelkistää lavavalojen luonnottomat värit mustan, valkoisen ja harmaiden sävyiksi.

Jazzin kuvaamisesta
Jazzia soitetaan yleensä konserteissa, joissa yleisö on tullut kuuntelemaan esiintyjää, ei seuraamaan kameran kanssa heiluvaa valokuvaajaa. Niinpä yritän parhaani mukaan noudattaa Roy DeCavaran periaatteita:

I respect what I’m looking at. I do not intrude. I stay back, and I wait until something happens. And then I take my picture, and then I wait again. I do not get up in front of people and poke my camera in their faces. I sit back and keep as quiet and invisible as I can, and I wait.

Näin jazzmuusikoiden kuvaaminen muistuttaa hieman kalastusta. Saalista tulee, jos on tullakseen.

Jazzkuvia
Tornion kaupungintalon näyttelytila
19.-29.6.2018

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Martti Vesala Soundpost Quintet: Stars Aligned (Ozella Music, 2018)

Martti Vesala. Kuva: Carl Bergman

Hyvin jazzyhtye elää parhaimmillaan kuin monimutkainen organismi, jossa jokainen osa tietää tehtävänsä. Siinä samalla yhtyeen musiikki ylittää yksittäisten jäsentensä panoksen ja kokonaisuus on siis enemmän kuin osiensa summa. Näin ajateltuna jazzia voidaan toteuttaa monenlaisilla kokoonpanoilla ja monista tyylillisistä näkökulmista lähtien.

Miles Davisin ja muiden modernistien käsissä 1960-luvun akustinen jazz hiottiin täydelliseen muotoonsa, jossa muusikoille annetaan riittävästi vapautta ilmaista itseään mielin määrin improvisoimalla. Toisaalta elegantin melodiset sävellykset rajaavat soittajien pelikentän aika tarkasti.

Jos jazzista olisi aivan pakko valita vain ja ainoastaan yksi tyylisuunta ja vain yksi aikakausi autiolle saarella kuunneltavaksi, päätyisin todennäköisesti valitsemaan juuri tämän 1960-luvun akustisen jazzin sellaisena kuin Miles Davis ja Wayne Shorter sen toteuttivat.

Trumpetisti Martti Vesala ja Soundpost Quintet ovat valinneet samoin, kun he keskittyvät musiikissaan 1960-luvun amerikkalaiseen jazziin. Toisella levyllään kvintetti jatkaa suoraan siitä mihin ensimmäisellä levyllään päätyi (Helsinki Soundpost, Ozella Music, 2016).

Yhtyeen kokoonpanokin on säilynyt muuttumattomana ja kvintetti toteuttaa valitsemansa tyylin juuri kuin elävä, reagoiva organismi, siis hyvä jazzyhtye. Levyn kaikki sävellykset ovat edelleen Vesalan kynästä. Niissä kuuluu 1960-luvun amerikkalaisen jazzin ymmärrys ja sisäistäminen. Ja musiikki on raikasta kuin lähdevesi.

Jazzinsa täydellisyyteen saakka hioneet Miles Davis ja Wayne Shorter etsivät kuitenkin 1960-luvun lopulla uusia teitä. Davis vaihtoi vähitellen muusikkonsa ja siirtyi samalla sähköön. Shorter kiinnostui myös fuusiosta ja perusti Joe Zawinulin kanssa Weather Report -yhtyeen. Ehkäpä seuraavalla levyllään Soundpost Quintetinkin kannattaa poiketa uuteen suunntaan kahden ensimmäisen levyn tallaamalta polulta.

Stars Aligned” on svengaavaa jazzia, jonka paikka on ”Vuoden valinnat 2018” -listalla.

Martti Vesala Soundpost Quintet: Stars Aligned (Ozella Music, 2017)
Martti Vesala, trumpetti, flyygelitorvi, Pope Puolitaival, tenorisaksofoni, alttohuilu, Joonas Haavisto, piano, Juho Kivivuori, basso, Ville Pynssi, rummut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Vinyylin viehätys – Cecil Taylor Quartet: Looking Ahead! (Contemporary Records, 1959)

Cecil Taylorin debyyttilevy ”Jazz Advance” oli ilmestynyt kaksi vuotta aikaisemmin kuin kesäkuussa 1958 äänitetty toinen studiolevy ”Looking Ahead!”. Tässä vaiheessa Taylor liikkui levyillään jännittävästi modernin jazzin ja avantgarden rajalla. Taylor itse soitti jo tunnistettavan ainutlaatuisella tavallaan, ei kuitenkaan vielä niin raivoisan intensiivisesti kuin myöhemmin. Muut muusikot sen sijaan soittivat yhtyeen johtajaa perinteisemmin ja suoraviivaisemmin svengaten.

Basisti Buell Neidlinger (1936-2018) ja rumpali Denis Charles (1933-1998, levynkannessa Dennis, joka on väärä kirjoitusasu) kuuluivat 1950- ja 60-lukujen vaihteessa Taylorin yhteistyökumppaneihin. He olivat komppiparina mukana muillakin Taylorin ensimmäisillä levytyksillä. Vibrafonisti Earl Griffithin Taylor mainitsee ohimennen yhteistyökumppaninaan A.B. Spellmanin haastattelukirjassa ”Four Lives in the Bebop Business”.  Paljon muuta tietoa vibrafonistista ei löydykään ja ”Looking Ahead!” on hänen ainoa merkittävä levytyksensä.

Onnistuneen albumin kruunaa Dennis Stockin hieno kansikuva.

Cecil Taylor Quartet: Looking Ahead! (Contemporary Records, 1959)
Cecil Taylor, piano, Earl Griffith, vibrafoni, Buell Neidlinger, basso, Denis Charles, rummut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Cecil Taylor (1929 – 2018)

Cecil Taylor. Kuva: Peter Gannushkin

Amerikkalainen pianisti Cecil Taylor kuoli 5.4.2018 89-vuotiaana. Taylor tunnettiin äärimmäisen tinkimättömänä oman tiensa kulkijana, joka ei koskaan tehtyt taiteensa kanssa kompromisseja. Vaikka Taylor soitti ensimmäisillä, 1950-luvun jälkipuoliskolla ilmestyneillä, levyillään myös standardikappaleita, käsitteli hän niitäkin omalla ainutlaatuisella ja uuttaluovalla tavallaan. Taylorin debyyttilevy ”Jazz Advance” (1956) on Brian Mortonin mukaan radikaali ja sen tulkinnat veitsenteräviä sekä syvän melodisia.

Taylor jätti 1960-luvulla lopullisesti standardit ja siirtyi yhä abstraktimpaan suuntaan, jossa hän hylkäsi oikeaoppisen jazzin perinteiset arvot. Samaan aikaan alkoi pitkään jatkunut yhteistyö alttosaksofonisti Jimmy Lyonsin kanssa. Lyonsin saksofoni piti abstraktia free jazzia soittaneen Taylorin kuitenkin kiinni jazzin perinteessä ja bluesissa. Myös rumpalit Sunny Murray ja Andrew Cyrille kuuluivat Taylorin yhtyeiden ydinjoukkoon.

Taylorin musiikki ei suinkaan ole kokonaan improvisoitua, vaikka ennalta sävellettyä materiaalia ainakin minun on vaikea hahmottaa monesti massiivisen energian keskeltä. Vuonna 1966 ilmestyneet kaksi Blue Note -levyä (”Conquistador!” ja ”Unit Structures”) perustuu pitkälti sävellyksiin. Myös esimerkiksi ison orkesterin albumi ”Winged Serpent (Sliding Quadrants)” (Soul Note, 1984) kuulostaa siltä kuin siinä olisi sävellettyä materiaalia.

Sain kuulla Tayloria kolmessa eri konsertissa. Ensimmäinen oli Turku Jazz -festivaalilla 1980-luvun puolivälissä, kun Taylor soitti soolokonsertin Sibelius-museossa. En ollut tuolloin vielä kuunnellut montakaan Taylorin levyä, mutta älysin kuitenkin mennä paikalle. Jotain Taylorin voimasta kertoo se, että konsertista on jäänyt mieleeni kirkas mielikuva, vaikka yksityiskohtia en tietenkään enää muista.

Seuraavan kerran kuulin Tayloria kahdessa Raahen Rantajatsien konsertissa vuonna 1998, ensin yhtyeen kanssa Fantin lavalla (muistikuva: Taylor lavalla ja selän takana pulina tarjoilualueelta) ja sitten sekä soolona että uudelleen yhtyeen kanssa koulun juhlasalissa. Raahessa esiintyi Taylorin eurooppalainen kvartetti (eli Harri Sjöström, saksofoni, Tristan Honsinger, sello, Teppo Hauta-Aho, basso ja Paul Lovens,rummut), jolta ei ilmeisesti koskaan tallennettu musiikkia.

Taylorin musiikki on usein järkälemäistä ja äärimmäisen intensiivistä. Kappaleet saattavat olla koko levyn mittaisia, eivätkä totutut jazzin kuuntelemisen tavat aina auta. Toisaalta hänen pianonsoittonsa kohoaa välillä selittämättömältä tuntuvalle tasolle, jossa energia ja lyyrisyys yhtyvät. Taylor loi oman, täysin uniikin maailmansa, jossa kuuntelijalla riittää tutkittavaa, löydettävää. Ja elettävää, sillä Taylorin musiikki vaatii aikansa.

Tutustu lisää:
Cecil Taylor, Pianist Who Defied Jazz Orthodoxy, Is Dead at 89; Ben Ratliffin muistokirjoitus ja läpileikkaus Taylorin urasta New York Timesissa
Cecil Taylor 1929 – 2018; Brian Mortonin erinomainen teksti Orkesterjournalissa (ruotsiksi)
The World of Cecil Taylor; Ethan Iversonin muistosanat
Gary Giddins- Backstage Interview on Cecil Taylor; jazzkriitikko Gary Giddins avaa Taylorin musiikkia mielenkiintoisessa haastattelussa (video).

Cecil Taylor – Free Improvisation #3
Pianosoolo vuodelta 1981, elokuvasta ”Imagine The Sound

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | 3 kommenttia

Rumpali Dan Weiss @Turku Jazz Festival 2018

Dan Weiss #jazz #rummut #drums #mustavalkoinen #blackandwhite #bnw @jazzcityturku @danwdrums

Henkilön Jukka Piiroinen (@valonkuvia) jakama julkaisu

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Kolme kotimaista – Sound & Fury, Aaltonen & Björkenheim, Halme Prospekt

Juhani Aaltonen & Raoul Bjorkenheim

Sound & Fury: Thundering of Dawn (Karkia Mistika, 2018)
Pepa Päivinen: saksofonit, huilut, Jorma Tapio: alttosaksofoni, huilut, bassoklarhinetti, Tane Kannisto, tenorosaksofoni, huilu, alttoklarinetti, Antero Priha, trumpetti, Jimi Sumén, kitara, Julius Heikkilä, kitara, Sampo Lassila, basso, Simo Laihonen, rummut, Hannu Risku, lyömäsoittimet

Sound and Fury oli rumpali/säveltäjä Edward Vesalan (1945-1999) merkittävin kokoonpano, joka julkaisi ECM-merkillä neljä albumia. Vesalan kuolemasta kului kymmenen vuotta ennen kuin yhtye kokoontui uudelleen yhteen muistokonserttia varten. Yhtye aloitti uudelleen ja samalla syntyi myös albumi ”Pulsacion” (Ektro Records, 2013) eli levyllinen Iro Haarlan sovittamia Vesalan sävellyksiä.

Sound and Fury julkaisee toisen nyt toisen levynsä, jolla Vesalan henki elää edelleen vahvana. Neljän Vesalan sävellyksen lisäksi ohjelmistossa on kaksi sävellystä Haarlalta ja yksi Jorma Tapiolta ja Vesalan kanssa pitkään työskennelleiden muusikoiden musiikki solahtaa saumatta Vesalan musiikin jatkoksi.

Thundering of Dawn” ei tarjoa Vesalan musiikkia kuunnelleille yllätyksiä, vaan levyllä on tuttuun tapaan jykevän melodista, lujarakenteista ja suorastaan fyysistä musiikkia. Se on vahvan rosoista työtä kuin kuvanveistäjä Kain Tapperin puuveistokset, joiden pinnassa taltan jäljet selvästi näkyvät.

Juhani Aaltonen – Raoul Björkenheim: Awakening (Eclipse Music, 2018)
Juhani Aaltonen, huilu, Raoul Björkenheim, kitarat, viola da gimbri

Juhani Aaltosen ja Raoul Björkenheimin duolevy on äänitetty vuonna 2016 Tampere Jazz Happeningin konsertissa. Ensikuulemalta levyn kuudesta raidasta erottuu Aaltosen sävellys ”Reflections”, jonka Aaltonen on jo aikaisemmin levyttänyt eri kokoonpanoilla. Kaksikko luo kappaleella vaikuttavan draaman kaaren, jonka huippukohdassa huilu soi yllättävän aggressiivisesti.

Muista kappaleista kelpaa nostaa vaikka varovaisen herkkä avausraita, Björkenheimin ”Kaleidophonic” tai albumin päättävä ”Eyes of The Wise”, jonka Aaltosen oman äänen ja huilun yhdistävä dramaattinen soittotapa huipentaa.

Intiimit duetot pelkästään huiluun keskittyvän Aaltosen kanssa tuo Björkenheimista esille lyyrisen ja jopa hiljaisen puolen. Kitara ei todellakaan jyrää volyymillaan alleen huilua, vaan kahden instrumentin vuoropuhelu erottuu selkeästi. Vaikka duomusiikin kuvaaminen dialogina on ehkä kulunut ilmaisu, on se tässä tapauksessa erittäin osuva.

Halme Prospekt: Bluespektor (Karkia Mistika, 2018)
Hepa Halme, puhaltimet, Matti Riikonen, trumpetti, Esa Onttonen, kitara, Arttu Tolonen, syntesoija, kitara, Tapani Varis, basso, munniharppu, pajupilli, Alf Forsman, rummut, Pekko Käppi, jouhikko, Noel Saizonau, lyömäsoittimet

Halme Prospekt avaa uuden levynsä yllättävällä vedolla eli versiolla Grateful Dead -yhtyeen ”Blues for Allah” -levyn (1975) nimikappaleesta. Se avautuu hitaasti bluesin ja itämaisten sävyjen jouhikolla maustettuna sekoituksena. Sitten levy asettuu käytännössä koko loppualbumin kestävään groove-asentoon Arttu Tolosen kappaleella ”Generator 1”, jonka tarttuva melodia paljastuu vasta pitkän jamituksen jälkeen.

Sähköisten ja akustisten rikkaiden soundien kudos ja hellittämättä eteenpäin puskeva komppi leimaavat koko levyä. Samalla reseptillä yhtye käsittelee myös levyn toisen lainakappaleen Dave Hollandin klassikon ”Conference of the Birds”. Kaikkiaan ”Bluespektor” on kollektiivinen rutistus, jossa koko yhtyeen ilmaisu astuu yksittäisten muusikoiden edelle.

Suosittelen eli kaikki kolme levyä pääsevät blogin suosituslistalle: ”Vuoden valinnat 2018”!

sound_fury
Juhani-aaltonen-raoul-björkenheim-awaking
bluespektor
sound_fury thumbnail
Juhani-aaltonen-raoul-björkenheim-awaking thumbnail
bluespektor thumbnail
Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Harri Kalha: Unohtumattomat äänet – innostunut jazzlaulun esittely

Kulttuurintutkija Harri Kalhan tuore ”Unohtumattomat äänet” on yllättävä ja tervetullut lisä suomenkieliseen jazzkirjallisuuteen. Yllättävä sikäli, että 1950- ja 1960-luvuilla vaikuttaneet naispuoliset jazzlaulajat eivät ole olleet aivan musiikkijulkisuuden keskiössä. Mutta kuten Kalhan kirja vahvasti todistaa, kyse on ajattomasta ja jatkuvasti huomionarvoisesta musiikista.

Miesvaltaisessa jazzmaailmassa naisille on pitkään ollut tarjolla lähinnä laulusolistin rooleja. Kalha itse on vahvasti kiinnostunut juuri näistä laulajista, joiden paikka on ollut jazzin suuren kertomuksen marginaalissa. Kirjan naislaulua arvostava ja unohtuneita nimiä esille nostava rajaus on perusteltu, sillä se avaa tuoreen näkökulman jazzin historiaan.

Sukupuolen lisäksi Kalha on rajannut tarkastelunsa ulkopuolelle vuoden 1950 jälkeen syntyneet laulajat. Myöskään eurooppalaiset laulajia ei esitellä. Näin esimerkiksi Cassandra Wilson ja Karin Krog eivät päässeet mukaan. Kaikissa kirjoissa aihetta on jotenkin aina rajattava ja teoksen rajaus on nyt johdonmukainen.

Kalha esittelee yli kuusikymmentä laulajaa alkaen alan suurimmista nimistä (Billie Holiday, Ella Fitzgerald ja Sarah Vaughan), mutta tilaa saavat monet sellaisetkin laulajat, joista en ollut aikaisemmin kuullutkaan (vaikkapa Annie Phillips, Lucy Reed, Salena Jones). Laulajien elämänvaiheita käsitellään vain ohimennen ja pääpaino on 1950- ja -60 -lukujen LP-levyissä ja niiden kohokohdissa. Ilahduttavasti Kalha osaa kiinnittää huomiota myös laulujen teksteihin ja niiden tulkintaan.

Kalha laatii innokkaasti erilaisia listoja, joiden avulla lukija voi lähteä seikkailemaan uusiin suuntiin. Kirjasta löytyy esimerkiksi ”Hipsterin albumilista”, ”Billie Holidayn parhaat”, ”Jazzille lämmenneitä bluesääniä” ja ”Laiskoja iltapäiviä”. Laulajien, käsiteltyjen levyjen ja laulujen suuresta määrästä johtuen ”Unohtumattomat äänet” on parhaimmillaan teos, josta voi hakea ideoita musiikin kuunteluunsa. Kannesta kanteen luettavaa jazzlaulun tarinaa se ei niinkään kerro.

Tällaisenaan kirja toimii kuitenkin hienosti. Oma näkemykseni laulujazzista laventui kirjaa lukiessa ja kirjoittajan esille nostamia helmiä kuunnellessa. Onneksi suurin osa kirjan esittelemästä musiikista löytyy suoratoistopalvelun listoilta, joten ihan kaikkia levyjä ei heti tarvitse ostaa omaan hyllyyn. ”Unohtumattomat äänet” on paras suomeksi ilmestynyt jazzkirja vuosikausiin.

Harri Kalha: Unohtumattomat äänet. Jazzin suuret naislaulajat (Like Kustannus, 2018)

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Kirjat | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Trädet: Trädet (El Dingo Records, 2018)

Joakim Milder ja Fredrik Ljungkvist

Trädet-kvartetti tuo yhteen saksofonistia, Joakim Milderin ja Fredrik Ljungkvistin, jotka ovat jo pitkään olleet niin keskeisiä nimi ruotsalaisessa jazzissa. Onkin suorastaa ihme, että tämä on ilmeisesti heidän ensimmäinen yhteinen levytyksensä.

Joakim Milder tunnetaan pidättyvästä ja omintakeisesta soittotyylistään, joka onnistuneesti kiertää kaukaa kaikki kliseet. Viime vuosina Milder on tullut täällä pohjoisessa tutuksi Norrbotten Big Bandin kapellimestarina ja taiteellisena johtajana. Tässä toimessa hänen saksofonin soittoaan on kuultu valitettavan harvoin.

Fredrik Ljungkvist muistetaan omien kokoonpanojensa (esim. Yun Kan 5 ja Yan Kan 10) lisäksi erityisesti Atomic-yhtyeen intensiivisenä ja rosoisena fonistina. Rumpali Christopher Cantillon kokoaman Trädet-kvartetin esikoislevyllä Ljungkvist on kuitenkin lähempänä Milderin hillittyä tyyliä kuin free jazzin soundeja. Hän tulee levyllä esille myös notkean ilmaisuvoimaisena klarinetistina.

Trädet-yhtyeen musiikissa on kyse rauhallisen keskustelun kaltaisesta vuorovaikutuksesta. Hyvä esimerkki yhtyeen basistin Pär-Ola Landinin sävellys ”Köpenhamn”, jossa jazzin totuttu teema-soolot-teema -järjestys korvautuu koko yhtyeen kiireettömällä puheella. Toki levyllä soolojakin kuullaan, kuten Landinin sävellyksellä ”Segall”, jossa soolotila jakautuu Ljungkvistin herkän klarinetin ja Milderin pehmeän tenorin kesken.

Intiimi äänitys tuo intrumenttien soundit aivan kuulijan lähelle.  Kaikki soittimet erottuvat selkeästi sekä luovat luonnollista tilan ja läsnäolon tuntua. Näin yhtyeen levollinen ja balladivoittoinen albumi päätyy blogin Vuoden valinnat” -listalle.

Trädet: Trädet (El Dingo Records, 2018)
Joakim Milder, saksofonit, Fredrik Ljungkvist, saksofonit, klarinetti, Per-Ola Landin, basso, Christopher Cantilla, rummut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti