Uutta Instagramissa

Sivun yläosaan päivittyy Instagram-tilini viisi viimeisintä kuvaa. Suoraan Instagram-tililleni pääset klikkaamalla alla olevaa kuvaketta:

Instagram

Share
Tallennettu kategorioihin Valokuvaus | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Turku Jazz Festival 50 vuotta – festivaaliennakko

Suomen toiseksi vanhin jazzfestivaali täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Vuosi sitten alkuperäiselle paikalleen maaliskuun alkuun (6.-10.3.2019) palannut festivaali tapahtuu viime vuoden tapaan pääosin kulttuurikeskus Logomossa. Sen on kolme salia, jotka tarjoavat erilaisia esiintymistiloja erikokoisille yhtyeille. Myös Logomon ulkopuolella tapahtuu, sillä festivaalin juhlava juhlakonsertti sijoittuu Åbo svenska teaterin lavalle. Siellä esiintyvät Eero Koivistoisen ja Billy Cobhamin yhtyeet.

Eero Koivistoinen ja Billy Cobham

Eero Koivistoinen oli paikalla jo Turun ensimmäisillä festivaaleilla, minkä kunniaksi saksofonisti tuo lavalle muitakin vireitä veteraaneja eli Olli Ahvenlahden, Pekka Sarmannon ja Reino Laineen. Torstain konsertin pääesiintyjäksi noussee kuitenkin fuusiojazzin eturivissä rumpujensoittoa kehittänyt Billy Cobham. Hän on festivaalin kansainvälisesti tunnetuin nimi ja on soittanut mm. Miles Davisin yhtyeessä ja Mahavishnu Orchestrassa. Billy Cobham on tullut tunnetuksi teknisesti huipputaitavana ja intensiivisenä rumpuvirtuoosina.

Turkulaista osaamista

Festivaalin nostaa esille myös paikkakunnan omia muusikoita ja valitsee Turku Jazzin vuoden artistin kaupungin tai lähiseudun muusikoista. Tänä vuonna valitsijat päätyivät trumpetisti Ilkka Arolaan, jonka jazzia, folkia ja maailmanmusiikin tyylejä yhdistelevä Sound Tagine esiintyy omassa konsertissaan.

Arola on mukana myös Turku Jazz All Stars -yhtyeessä, joka on koottu aikoinaan festivaalin vuoden artisteiksi valituista muusikoista. Eri sukupolvia (mukana mm. Esa Pethman, Ilpo Murtojärvi, Severi Pyysalo, Jussi Fredriksson ja Max Zenger) yhdistävä yhtye esittää festivaalin historian aikana esiintyneiden kansainvälisten tähtien musiikkia. Luvassa lienee uusia versioita esimerkiksi Dexter Gordonin, McCoy Tynerin ja Lee Konitzin sävellyksistä.

Outi Tarkiainen johtaa Norrbotten Big Bandia Haaparannalla vuonna 2011

Turkulaisia muusikoita on mukana luonnollisesti myös Turku Jazz Orchestran riveissä. Big band soittaa säveltäjä Outi Tarkiaisen sävellyssarjan ”Unpainted Portraits”. Se ilmestyi viime vuonna levynä Norrbotten Big Bandin soittamana.

Vahvaa kotimaista jazzia

Kotimaisen jazzin panos festivaaleilla on jälleen vahva. Ohjelmaan on onnistuttu poimimaan mielenkiintoisia tuoreita yhtyeitä, kuten OK:KO ja Superposition!. Hienon uuden levyn ”(Syrtti, We Jazz)” äskettäin julkaissut OK:KO tarkastelee nykyjazzia omaperäisen raikkaasta näkökulmasta.

Viime vuonna syntynyt Superposition! on rumpali Olavi Louhivuoren johtama uusi yhtye, jossa johtajan lisäksi soittavat saksofonistit Linda Fredriksson ja Adele Sauros seka basisti Mikael Saastamoinen. Kohta jazzii -blogi innostui yhtyeen Helsingin keikan jälkeen: ”Bändin välittämä energia on jotain sellaista, jota harvoin pääsee kokemaan.”.

Superposition!

Ohjelmassa on myös pidempään toimineita yhtyeitä. Avara-trio (Jukka Perko, Teemu Viinikainen, Jarmo Saari) on saanut mukaansa laulaja Aili Ikosen, jonka kanssa trio esittää uusia Hectorin kääntämiä tulkintoja ja mm. Dusty Springfieldin lauluista. Jarmo Saaren oma yhtye päättää Logomon konserttitarjonnan lauantai-iltana yhdessä saksofonisti Timo Lassyn kanssa soittamalla Jarmo Saari Republicin tuoreen ”Soldiers of Light” -levyn materiaalia.

Jarmo Saari Republic Torniossa 2014

Trygve Seim ja Nicola Conte

Norjalainen saksofonisti Trygve Seim ja italialainen kitaristi Nicola Conte esittelevät molemmat omat näkökulmansa eurooppalaiseen jazziin. Seim soittaa festivaalilla musiikkia, jossa pohjoismaisen jazzin sävyt kohtaavat itämaisen musiikin vaikutteita. Turussa kuultavat sävellykset Seim on säveltänyt Helsingissä. Muutamia viikkoja Suomessa viettänyt saksofonisti pääsi eroon kirjoituskammostaan ja näin syntyi kokonaisuus nimeltä ”Helsinki Songs”. Viime vuonna ECM julkaisi sävellyksistä kootun albumin, joka kuului vuoden parhaimpien levyjen joukkoon.

Trygve Seim Tampere Jazz Happeningissa 2018

Nicola Conten ja hänen Spiritual Galaxy -yhtyeen svengaavaa groovea maustetaan afrojazzin elementeillä. Yhtyeen laulusolistina loistaa Bridgette Amofah Lontoon aina rikkaasta musiikkimaailmasta. Suomalainen jazzosaaminen on vahvasti mukana sekä Seimin ja Conten yhtyeissä. Seimin kvartetissa soittaa rumpali Markku Ounaskari ja Timo Lassy, Teppo Mäkynen sekä Abdissa Assefa kuuluvat puolestaan Conten yhtyeeseen.

Ennakkoon arvioituna Turku Jazz Festival jatkaa hyvin samalla konseptilla kuin viime vuonnakin eli konserttipaikat ja ohjelmapolitiikka ovat entisellään. Toimiviksi osoittautuneita konserttipaikkoja ei ole ollut tarpeen vaihtaa. Festivaali jatkaa vahvaa panostustaan selvästi jazziksi tunnistettavaan musiikkiin ja lupaa kuulijalle tukevan annoksen monipuolista jazzia, mikä on tietenkin näin jazzin harrastajan kannalta positiivista.

Lue lisää: Turku Jazz Festival 2019 – ohjelma.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Jarmo Saari Republic: Soldiers of Light (Membran, 2019)

Jarmo Saari Republic Torniossa 2014

Jarmo Saari Republic -yhtyeen kokoonpano on ainutlaatuinen. Kvartettia johtavan kitaristi/multi-instrumentalisti Jarmo Saaren rinnalla soittaa peräti kolme lyömäsoittajaa, joiden svengi kuljettaa kuulijan todelliseen rytmiviidakkoon yhtyeen uuden levyn avausraidalla ”The Wunderers”. Vangitsevan johdannon jälkeen seuraa albumin avainteos ”Compassion”. Siinä valon soturit rakentavat Charles ChaplininDiktaattori”-elokuvan ihmisyyttä ja rauhaa julistavan loppupuheen päälle mahtavan sointivyöryn. Nykyajan synkkien, demokratiaa ja ihmisoikeuksia kyseenalaistavien virtausten keskellä Saaren ja Chaplinin ihmisyyttä korostava, idealistinen sanoma soi lohdullisena, Saaren kitarasoundissa jopa uljaana.

Muhkeat soundit, runsaat yksityiskohdat ja väsymätön groove leimaavat myös loppua levystä. Tasaisesta kokonaisuudesta erottuvat esimerkiksi Saaren laulama ”My Kinda Woman”, joka vilkuilee Jimi Hendrixin suuntaan sekä tummanpuhuva kitaraballadi ”Saffron Tears”, todellinen kitaristin näytön paikka. Albumin loppuun on säästetty ”Aura”, muistokirjoitus edesmenneelle Zarkus Poussalle, jonka hautajaisista tallennettuun rumpalien yhteisesitykseen kappale perustuu.

Joudun aina tällaisen runsaasti sähköä ja studiotekniikkaa käyttävän musiikin äärellä astumaan omien mieltymysteni ulkopuolelle (katso myös Jeff Ballardin ”Fairgrounds”). ”Soldiers of Light” on kuitenkin niin taitavasti ja vilpittömästi tehtyä musiikkia, että sen äärelle on antoisaa pysähtyä. Lisään levyn tietenkin Kuuntelussa 2019 -listalle, jolta valikoin loppuvuodesta blogin ”Vuoden valinnat”.

Jarno Saari Republic: Soldiers of Light (Membrane, 2019)
Jarmo Saari, kitarat, laulu, koskettimet, theremin, basso ym., Abdissa Assefa, rummut, lyömäsoittimet, Sami Kuoppamäki, rummut, lyömäsoittimet, Olavi Louhivuori, rummut, lyömäsoittimet

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Youssef Daoudi: Monk!

Ranskalaisen sarjakuvapiirtäjän ja kirjailijan Youssef Daoudin sarjakuvaromaani ”Monk!” kertoo pianisti Thelonious Monkin ja mesenaatti Pannonica de Koenigswarterin suhteesta, kuten kirjan alaotsikkokin täsmentää: ”Thelonious, Pannonica, and the Friendship Behind a Musical Revolution”. Samalla kirja käy laajemminkin läpi sekä epätodennäköisten ystävysten elämänvaiheita että bebopin historiaa. Upea kirja tulvii visuaalisesti komeita ruutuja, virtuoosimaista viivan käyttöä, siis piirrettynä henkiin herätettyä jazzia ja aikakauden New Yorkin epookkia.

Youssef Daoudi: Monk! Thelonious, Pannonica, and the Friendship Behind a Musical Revolution (First Second, 2018)

Lue lisää: Youssef Daoudi; kirjailijan nettisivut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Kirjat | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Mathias Algotsson: Home At Work Again (Slingan Music, 2018) – sulavaa cool jazzia

Mathias Algotsson. Kuva: Annika Falkuggla

Ruotsalaisen pianisti Mathias Algotssonin levy on kahdestakin näkökulmasta kamarijazzia. Se on sitä aivan konkreettisesti, sillä levy on äänitetty Algotssonin kotona. Hänen olohuoneeseen pystytetyssä studiossa musiikki tallentui intiimin lämpimänä ja luonnollisena. Rummuttoman kvartetin pienimuotoinen jazz käy kamarijazzista myös vähäeleisyytensä ja yksityiskohtiin herkästi paneutuvan ilmaisunsa puolesta.

Tyylillisesti Algotssonin musiikki on vaivattomasti ja sulavasti svengaavaa cool jazzia. Se edustaa siis tyyliä, jota Suomessa ei juurikaan soiteta, mutta jolla on Ruotsissa vahvat vuosikymmeniä kestäneet perinteet. Kvartetti arvostaa jazzin vakiintuneita hyveitä jopa siinä määrin, että tyylipuhtaasti esitetty musiikki ei pääse missään vaiheessa yllättämään kuulijaa.

Home At Work Again” on siis ajatonta jazzia, josta päällimmäisenä mieleen jää taitavan yhtyeen tarkka ja vivahteikas yhteispeli. Noin 37 minuuttia kestävän ja seitsemän Algotssonin sävellystä sisältävän tiiviin albumin parhaita paloja ovat kaunis Lee Konitz-henkinen avausraita ”From Time to Time”, rennosti svengaavat menoraidat ”Copenhagen” ja ”Jazzlines”. Kaikkein hienoin raita on kuitenkin kansanmusiikkivaikutteinen ”Attundafolk”, joka surumielisen kaunis melodia ja tulkinta jää vahvasti mieleen.

Mathias Algotsson: Home At Work Again (Slingan Music, 2018)
Mathias Algotsson, piano, Karl Olandersson, trumpetti, Klas Lindqvist, saksofoni, Svante Söderqvist, basso

Mathias Algotsson Kvartett: Copenhagen
Tallennus Essingen kirkosta Tukholmassa helmikuussa 2016.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

OK:KO: Syrtti (We Jazz Records, 2019)

OK:KO, Raahen Rantajatsit 2017

OK:KO-yhtyeen toinen levy ”Syrtti” on sekä uuteen kurkottavaa musiikkia että jännittävästi koottu albumikokonaisuus. Levyn tunnistaa ilman muuta jazziksi heti ensikuulemalta, mutta samalla se jää kiinnostavasti valmiiden luokittelujen ja tuttujen tyylisuuntien ulkopuolelle. ”Syrtti” ei ole erityisesti kiinni hard-bopin perinteessä, ei cool jazzissakaan. Vankasti sävellyksiin perustuvana se tuskin käy free jazzista ja täysin akustisena fuusionkaan leimaa siihen on mahdotonta lyödä, eikä siinä tunnu olevan pohjoismaista viileyttäkään. OK:KO on siis ilahduttavasti oman ja raikkaan äänen äärellä.

Toki yhtye selvästi tuntee jazzin perinnettä, varsinkin John Coltranen henki liikuskelee levyn avaavalla nimikappaleella ja päätösraidalla ”Kiipeli”, luonnollisesti Jarno Tikan intensiivisissä saksofoniosuuksissa. ”Syrtti” ja ”Kiipeli” ovat levyn pisimmät kappaleet, joilla yhtyeellä on aikaa ja tilaa muuta levyä pidemmälle kerronnalle ja laajemmalle tarinan kaarelle. Tilaa on jopa irrottelulle, kun ”Kiipelin” lopussa OK:KO vihdoin vapautuu tuokioksi lähes perinteiseen jazzsvengiin.

Samalla nämä vankat esitykset rajaavat sisäänsä loput viisi lyhyempää raitaa. Näistä viidesta kappaleesta kaikki turha on karsittu pois, esimerkkeinä hurjasti kieppuva ”Piik” ja minimalistinen ”Soma”, jotka muista kappaleista poiketen ovat läpisävellettyjä (kuten Okko Saastamoinen kertoo Jazzkeittiön haastattelussa 31.1.2019). Huippukohtina jäävät mieleen ”Arizona” ja ”Full Pull”, joiden riemastuttavan kulmikkaat komppikuviot kulkevat kuin veitsen terällä, omaperäinen groove/svengi kuitenkin koko ajan käden ulottuvilla. Myös pianisti Toomas Keski-Säntin monivivahteiset soolot näillä kappaleilla innostavat.

Vangitseva ”Syrtti” on siis tiivis albumi ja erittäin onnistunut jatko mainiolle debyyttilevylle Land E. (AMP Music & Records, 2017). Viimeistään nyt uuden levynsä myötä OK:KO vakiinnuttaa paikkansa uuden jazzin etujoukoissa.

OK:KO: Syrtti (We Jazz Records, 2019)
Jarno Tikka, saksofoni, Toomas Keski-Säntti, piano, Mikael Saastamoinen, basso, Okko Saastamoinen, rummut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Kuvia arkistosta

Kaivelin kuva-arkistoani ja etsin sieltä uusia kuvia. Käänsin nämä neljä kuvaa mustavalkoisiksi ja tein niistä pienen sarjan. Kokeilin hieman tavallista voimakkaampaa kuvankäsittelyä. Rajasin kuvat neliön muotoon, koska se toimii Instagramissa parhaiten.

Kuvissa Olavi Louhivuori, Pauli Lyytinen, Severi Pyysalo ja Jarmo Saari. Kuvat ovat vuodelta 2014. Lyytinen on kuvattu Helsingissä JazzFinland-tapahtumassa, muut Torniossa Lappian musiikkitalolla.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Avainsanoina , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Örjan Hultén Orion: Minusgrader (Artogrush, 2019)

Örjan Hultén Orion, Peter Danemo, Örjan Hultén, Torbjörn Gulz, Filip Augustsson. Kuva: Lena Källberg

Ruotsalaisen saksofonistin Örjan Hulténin kvartetti Orion on toiminut jo kymmenen vuotta. Täysien vuosien kunniaksi kvartetti julkaisee neljännen levynsä, joka ilmestyy yhtyeen edellisten albumien tavoin Hulténin omalla Artogrush-levymerkillä. Kolmella ensimmäisellä levyllä pianoa soitti Adam Forkelid, nyt pianon äärellä istuu vaikkapa Jonas Kullhammarin hienosta kvartetista tuttu Torbjörn Gulz. Muuten yhtyeen kokoonpano on säilynyt samana kaikilla levyillä.

Levy on saanut nimensä ja innnoituksensa ruotsalaisen runoilijan Tomas Tranströmerin runosta ”Minusgrader”. Hulténin säveltämä nimikappale ja samalla albumin avaus alkaa pitkällä pianointrolla, jonka jälkeen sävellyksen melankolinen teema paljastuu basson ja rumpujen liittyessä mukaan. Hulténin jännittävä ja melodinen soolo johdattaa Filip Augustssonin jousella soittamaan tummaan, jopa rockvaikutteiseen loppuhuipennukseen. Carl Westerbergin suomeksi kääntämä versio Tranströmerin runosta näkyy ohessa.

Avausraidan jälkeen ainakaan selviä viittauksia kirjallisuuteen ei enää ole. Tyylillisestikin yhtye pysyttelee hard bopin ja cool jazzin perinteistä ammentavan modernin jazzin parissa. Sitä leimaa elinvoimaa sykkivä ja eloisa svengi sekä paljon yhdessä soittaneiden ja yhteisen näkemyksen sisäistäneiden muusikoiden keskittynyt vuorovaikutus. Nimikappaleen lisäksi levyn muiden kohokohtien joukkoon nousevat ketterästi kulkeva ”One for Britten”, pelkistetty ”Blues i manegen” ja vapautuneesti svengaava ”1961.(Echoes)”.

Levyn yhdeksän sävellystä jakaantuvat lähes tasan yhtyeen jäsenten kesken, sillä yhtyeenjohtaja on säveltänyt kolme kappaletta ja muiden osaksi jää kaksi sävellystä kullekin. Kyse on siis koko yhtyeen yhtenäisestä albumista. Se kuuluu niiden levyjen joukkoon, jotka huolimattomasti kuunneltuna saattavat kuulostavat yllätyksettömiltä. Tarkemmin tarkastetuna ”Minusgrader” kuitenkin paljastaa vahvat ansionsa. Se on älykästä, mutta samalla lämpimän melodista ja selkeän puhdaslinjaista jazzia. Näin hienosti toimivaa yhtyettä on ilo kuunnella ja sen paikka on Kuuntelussa 2019 -listalla, johon kokoan kuuntelusuosituksia kuluvan vuoden varrella.

Lisätietoja: Artogrush – Hulténin levymerkin sivut

Örjan Hultén Orion: Minusgrader (Artogrush, 2019)
Örjan Hultén, sopraano- ja tenorisaksofoni, Torbjörn Gulz, piano, Filip Augustsson, basso, Peter Danemo, rummut

Örjan Hultén Orion – October in May

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Herd: X (Doorbell Music, 2019)

Panu Savolainen & Mikko Pellinen, Raahen Rantajatsit 2014

Vibrafonisti Panu Savolaisen johtama Herd-trio julkaisee toisen albuminsa kahdeksan vuotta hienon debyyttialbuminsa jälkeen. Vaikka ensilevystä on kulunut aikaa, ei trio ole suinkaan ollut toimettomana kuluneina vuosina. Hyvässä muistissa on erityisesti mielenkiintoiseen kotimaiseen musiikki-ilmiöön, jazziskelmään, paneutunut ”Jazzbasilli” yhdessä laulaja Aili Ikosen kanssa. Trio on myös ollut vakituinen isäntä Kansallisteatterin Lavaklubilla, jonne se on tuonut vieraaksi joukon vaihtuvia vieraita.

Toinen albumi ilmestyy trion kymmenvuotisen uran kunniaksi ja juhlavuoden avaukseksi. Jos trion ensimmäinen levy ”Live!!” oli nimensä mukaisesti konserttiäänite, on seuraaja tallennettu studiossa. Herdille ominainen akustisen jazzin tunnelma vallitsee, mutta nyt trion soundia uutuudella maustettu hienovaraisesti studiotekniikan tarjoamilla mausteilla. Omaperäisen lisänsä trion nykysoundiin tuo Mikko Pellisen kaikilla raidoilla käyttämä ukulebasso, jonka ääni on jossain bassokitaran ja kontrabasson välimaastossa.

Herd heittää heti levynsä alkuun Savolaisen tarttuvan hittimelodian ”Music for Situations”, joka heti kättelyssä paljastaa trion vahvuudet eli kolmikon notkean yhteispelin, kaikesta turhasta riisutun tiiviin ilmaisun ja sulavan svengin. Hyväntuulisen avauksen jälkeen albumi vakavoituu välillä surumieliseksi kamarijazziksi. Toisella raidalla (Pellisen ”Closer Together”) hienosti jäsennelty vibrafonisoolo kasvaa jäntevän kompin päälle ja vivahteikas ”From The Last Page” herkuttelee kellopelin, vibrafonin ja marimban hienovaraisilla sävyillä. Erityisesti marimban puinen soundi laventaa albumin sointimaailmaa.

Woodpeckers Dream” on rumpali Tuomas Timosen käsialaa. Siinä trion akustisesta soundista sukelletaan suorastaan fuusiojazzilta maistuvaan jännittävään jaksoon, jossa Timosen energiset rummut pääsevät erityisesti esille. ”Fulham” löytää pitkän vibrafoni-intron jälkeen herkän melodiansa, jonka minimalistisista toistoista kasvaa tunnelmallisen täyteläinen kokonaisuus. Lopuksi ”Motion” hiljentää levyn päätökseensä mobilen lailla hiljaa liikkuen.

Herd: X (Doorbell Music, 2019)
Panu Savolainen, vibrafoni, marimba, kellopeli, Mikko Pellinen, ukulelebasso, Tuomas Timonen, rummut

Lisään levyn Kuuntelussa 2019 -listalle, johon kokoan kuuntelusuosituksia vuoden varrella.

Herd – Music for Situations

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Joseph Jarman (1937 – 2019)

Joseph Jarman debyyttilevynsä ”Song For” (Delmark, 1966) kansikuvassa

Art Ensemble Of Chicagon perustajajäsen, saksofonisti, klarinetisti, multi-instrumentalisti Joseph Jarman kuoli 81-vuotiaana 9.1.2019. Jarman syntyi vuonna 1937 Pine Bluffissa Arkansasissa. Hänen äitinsä muutti toisen maailmansodan puhjettua puolustusteollisuuden palvelukseen Chicagoon, missä Jarman varttui, kävi koulunsa ja tutustui vireään musiikkielämään. Hän soitti lukion orkesterissa lyömäsoittimia, sillä perheellä ei ollut varaa hankkia alttosaksofonia.

Vuonna 1955 Jarman jätti lukionsa kesken ja liittyi armeijaan, jossa hän sai laskuvarjohyppääjän koulutuksen. Hän oli mukana salaisessa operaatiossa Pohjois-Vietnamissa, jossa Yhdysvallat ei tuolloin vielä virallisesti sotinut. Viattomia siviiliuhreja vaatinut operaatio meni pahasti pieleen ja aiheutti Jarmanille vakavia psyykkisiä oireita, mm. puhekyvyttömyyttä.

Kuntouduttuaan Jarman pääsi armeijan soittokuntaan, missä hän vihdoin sai tilaisuuden soittaa saksofonia. Jarmanin soittokunta 11th Airborne Division Band sijoittiin Augsburgiin Saksaan. Vapaa-ajalla hän soitti jazzjameissa Münchenissä ja pääsi kiertämään jazzyhtyeessä amerikkalaisten tukikohdissa eri puolilla Saksaa.

Jarman siirtyi siviiliin kesällä 1958 ja palasi takaisin kotimaahansa. Siviilielämään siirtyminen ei sujunut ongelmitta ja Jarman koetti hoitaa psyykkisiä ongelmiaan alkoholin ja huumeiden avulla, mikä tietenkään ei onnistunut. Kierreltyään vuoden verran ympäri Yhdysvaltoja hän hakeutui veteraaneille tarkoitettuun terapiaan, löysi buddhalaisen hengellisyyden, jatkoi vakavaa saksofonin opiskelua ja tutustui Chicagon nuoren polven jazzmuusikoihin, mm. saksofonisti Roscoe Mitchelliin.

Jarmannin ja Mitchellin yhteistyö johti tietenkin Art Ensemble Of Chicagon perustamiseen 1960-luvun lopulla. Kirjallisuudesta ja teatterista kiinnostunut Jarman nimenomaan toi yhtyeeseen rituaalin, performanssin ja runojen elementtejä. Jarman soitti yhtyeessä vuoteen 1993 saakka, jolloin hän jätti musiikin ja keskittyi toimimaan buddhalaisena pappina. Hän kuitenkin palasi vielä 2003 takaisin Art Ensemblen riveihin vielä muutamaksi vuodeksi, kunnes heikentynyt terveys pakotti hänet jättämään esiintymisen.

Lähteet:

Näiden kirjojen kuvaukset Jarmanin armeijakokemuksista ovat hieman ristiriitaisia ja ne eroavat toisistaan. Todennäköisesti tarvitaan vielä varsinainen elämäkerta, joka asettaa faktat oikeaan järjestykseen.

Black Paladins levyltä Black Paladins (Black Saint, 1980)

Joulukuussa 1979 äänitetyllä ”Black Paladins”  -levyllä soittavat Joseph Jarman, Don Moye, rummut ja Johnny Dyani, piano, basso

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Jeff Ballard: Fairgrounds (Edition Records, 2019) – haastetta rajoittuneille

Jeff Ballard. Kuva: Marcus Sasseville

Amerikkalainen rumpali Jeff Ballard lienee tullut monelle tutuksi erityisesti Brad Mehldaun trion rumpalina, mutta monet muutkin nimekkäät jazzmuusikot, kuten Chick Corea ja Joshua Redman, ovat hyödyntäneet rumpalin taitoja yhtyeissään. Ballard on mukana myös Fly-triossa yhdessä saksofonisti Mark Turnerin ja basisti Larry Grenadierin kanssa. Fly on julkaissut ECM-levymerkillä kaksi hienoa albumia, Sky & Country (2008) ja Year of The Snake (2011) . Ballard johtaa myös omia yhtyeitään, kuten Jeff Ballard Trio ja Jeff Ballard Fairgrounds, joista jälkimmäisen debyyttilevy ilmestyy nyt brittiläisellä Edition Recordsilla.

Fairgrounds-yhtyeeseen kuuluvat rumpalin lisäksi kitaristi Lionel Loueke ja erilaisia kosketinsoittimia soittava kolmikko, johon kuuluvat pianisti Kevin Hayes, Reid Anderson (siis Bad Plus -yhtyeen basisti) sekä pianisti/ääniteknikko/tuottaja Peter Rende. Jo yhtyeen kokoonpanosta voi päätellä, että Fairgrounds liikkuu omilla teillään vapaana tavanomaisen perinnejazzin käytänteistä.

Albumin yksitoista raitaa ovat suurimmaksi osaksi koko yhtyeen yhteistä tuotantoa, vain Hayes, Anderson ja saksofonistivieras Chris Cheek ovat saaneet mukaan kukin oman sävellyksensä. Fairgrounds panostaa siis vahvasti kollektiiviseen ilmaisuun, jossa kokonaisuus nousee yksittäisten muusikoiden ääntä tärkeämmäksi. Jopa yhtyeenjohtajan rummut sulautuvat lopulta yhdeksi rikkaan soundikudoksen osaksi.

Tähän kudokseen mahtuu pysähtyneitä äänitiloja, bluesin ja rockin sävyttämää svengiä, elektronisen musiikin ilmettä sekä iskevän rosoista ja nyrjähtänyttä hälyä. Albumi on samalla kiehtova sekoitus perinteisiä ja kokeellisia musiikin elementtejä. Vierailevat saksofonisti Mark Turner ja Chris Cheek istuvat niin hyvin levyn kokonaisuuteen, että heitä olisi mieluusti kuunnellut enemmänkin.

Levyn kappaleet ovat pääosin melko lyhyitä, noin kahdesta minuutista reiluun viiteen minuuttiin, joten ne ovat pikemminkin kuulokuvia, äänimaalauksia kuin laajempaan tarinan kaareen pyrkiviä kertomuksia. Levyn kansikuva, Emile Gérardin maalaus, kuvaa abstraktissa runsaudessaan varsin onnistuneesti levyn henkeä. Tällaisenaan ”Fairgrounds” haastaa ainakin minua kuulijana astumaan ulos oman musiikkimakuni rajoituksista.

Lisään levyn juuri aloittamalleni Kuuntelussa 2019 -listalle.

Jeff Ballard: Fairgrounds (Edition Records, 2019)
Jeff Ballard, rummut, lyömäsoittimet, Lionel Loueke, kitara, laulu, Kevin Hayes, piano, koskettimet, laulu, Reid Anderson, elektroniikka, Peter Rende, piano, fender rhodes + vieraat Mark Turner ja Chris Cheek, tenorisaksofoni

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti