Uutta Instagramissa

Sivun yläosaan päivittyy Instagram-tilini viisi viimeisintä kuvaa. Suoraan Instagram-tililleni pääset klikkaamalla alla olevaa kuvaketta:

Instagram

Share
Tallennettu kategorioihin Valokuvaus | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Tampere Jazz Happening – Kuvasarja

Viime aikoina jazz on yleensä näyttänyt paremmalta mustavalkoisissa kuvissa. Kesäkuun valokuvanäyttelykin keskittyi pelkästään mustavalkoisiin kuviin. Tämän vuoden Tampereen Jazz Happeningin kuvat tuntuivan toimivan värillisenäkin, siispä tässä on tarjolla värillenen valikoima Tampereen kuvasadosta. Luultavasti palaan aiheeseen vielä mustavalkoistenkin kuvien kanssa.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Roy Hargrove (1969 – 2018)

Amerikkalainen trumpetisti Roy Hargrove kuoli 2.11.2018 vain 49-vuotiaana. Videolla on hieno näyte Hargroven musiikista, Belgiassa vuonna 2016 tallennettu versio Lee Morganin kappaleesta Tom Cat .

Lue Helsingin Sanomien muistokirjoitus: Jazzmuusikko Roy Hargrove on kuollut.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Tampere Jazz Happening – festivaaliraportti

Olavi Louhivuori The Net of Indra

Tampere Jazz Happening tarjosi jälleen hienon mahdollisuuden keskittyä musiikkiin perjantai-illasta sunnuntai-iltaan saakka. Viikonloppuuni sopi Tullikamarin Pakkahuoneen kaikki 13 yhtyettä ja mahdollisuus olisi ollut kuunnella vielä lisääkin, jos vain olisi ollut voimia valvoa yömyöhään Klubilla tai sukkuloida välillä Telakalla kotimaisten yhtyeiden äärelle. Keskityin kuitenkin jälleen suosiolla Pakkahuoneen päälavalle valittuun nykyjazzin ristivalotukseen.

Pohjoismainen jazz vahvoilla

Festivaaliviikonlopun loppusaldona mieleen jäi pohjoismaisen jazzin poikkeuksellisen vahva ja korkeatasoinen osuus. Se alkoi Suomen Jazzliiton Yrjö-palkitun rumpali Jussi Lehtosen uuden kvartetin energisellä työnäytteellä. Vanhat kumppanit (Lehtonen ja Joonatan Rautio) ja nuoret virolaiset (pianisti Holger Marjamaa ja basisti Heikko Remmel) svengasivat intensiivisesti.

Keskellä tuore Yrjö Jussi Lehtonen, vasemmalla Jazzliiton puheenjohtaja Petteri Klintrop ja oikealla Jazzliiton uusi toiminnanjohtaja Maija Silvennoinen. Lehtosella on sylissään tämän vuoden Yrjö, kuvataiteilija Ines Sederholmin maalaus ”Ikirummutin”.

Varsinaisen festivaaliohjelman ensimmäinen pohjoismainen yhtye oli norjalaisen saksofonistin Trygve SeiminHelsinki Songs”. Nimensä mukaan Helsingissä syntyneet surumielisen melodiset sävellykset loivat pohjaa koko kvartetin keskittyneelle esitykselle. Sen kuulasta pohjoismaisuutta sävyttivät jopa itäiset sävyt, kun Seimin saksofonin soundissa ainakin minun korvissani värisi armenialaisen dudukin koskettava sointi.

Trygve Seim

Lauantaina pohjoista ulottuvuutta edustivat Olavi Louhivuoren The Net of Indra ja Rymden-trio. Louhivuoren kvartetti oli hieno sukupolvien kohtaaminen, jossa hyvissä soittovoimissa olevat veteraanit Juhani Aaltonen ja basisti Palle Danielsson loivat lämpimän konsertin yhdessä pari 1980-luvun alussa syntyneiden Louhivuoren ja trumpetisti Eivind Lønningin kanssa.

Rymden on tuore yhtye, jopa superyhtye, jonka tunnettu norjalainen pianisti/kosketinsoittaja Bugge Wesseltoft ja Esbjörn Svensson Triossa aikoinaan soittaneet basisti Dan Berglund ja rumpali Magnus Öström ovat perustaneet. Esbjörn Svensson Trio on luonnollinen vertailukohta ja sen komppiparin voiman varassa uusi trio pitkälti toimi. Toki Wesseltoft sai hänkin äänensä kuuluville, jopa pääosaan, kun hän vaihtoi akustisen pianon syntesoijaan ja johti trioa konemusiikin ja hälyjen suuntaan. Konsertin perusteella trion ensi vuoden alkupuolella ilmestyvää debyyttilevyä kannattaa odottaa.

Pohjoismaiden osuus huipentui sunnuntain ensimmäisen yhtyeen, Mats Gustafssonin johtaman Fire! Orchestran esitykseen. Yhtyeen musiikki sai alkunsa pienestä ja kasvoi vähitellen suorastaan majesteettisiin tehoihin ja uljaaseen huipennukseen. Yksittäisistä muusikoista laulaja ja äänitaiteilija Mariam Wallentin jäi erityisesti mieleen.

Barokkia, rumbaa, rumpuja ja festivaaliväsymystä

Slovenialaisen pianistin ja säveltäjän Kaja Drakslerin monikansallinen oktetti soitti älyllisesti virittynyttä ja nykymusiikkiin suuntautuvaa musiikkia. Välillä pienilläkin sävyillä toiminut musiikki vangitsi kuuntelemaan vaikka yhtyeen laulusolistien Björk Nilsdóttirin ja Laura Polancen kuulaita ääniä. Jos tarjolla on barokkimusiikkia freejazzia soittavan rumpali säestyksellä, kyse on ehdottomasti valloittavasta ja omaperäisestä ilmaisusta.

Henri Texier Sand Quintet – Sébastien Texier & Vincent Lê Quang

Ranskalainen basisti Henri Texier on eurooppalaisen jazzin suuria nimiä, jonka Sand Quintet soitti mukavasti svengaavaa ja Välimeren piirin etnisillä vaikutteilla maustettua jazzia. Vielä selvemmin genret kohtasivat toisen ranskalaisen, pasunisti Fidel Fourneronin johtaman ¿Que Vola? -yhtyeen musiikissa, jossa ranskalainen jazz (nyt kylläkin varsin amerikkalainen) sai valtavasti potkua kuubalaisen rumpuryhmän ydinreaktorista.

Rumpali Hamid Drake esiintyi nyt Tampere Jazz Happeningissa kymmenettä kertaa ja hänet kukitettiin konsertis alussa lyhyessä seremoniassa. Drake ojensi kukat edelleen duokumppanilleen, Ranskassa asuvalle japanilaiselle Yuko Oshimalle. Siitä alkoi värikäs keskustelu, jonka aikana rumpusettien tarjoamia mahdollisuuksia tuottaa ääntä käytettiin rikkaasti hyödyksi. Konsertti olisi voinut hiljentyä loppuunsa vaikuttavan shamanistisen päätteeksi, mutta nyt duo innostui improvisoimaan lisää. Mitään uutta ei enää ollut tarjolla ja konsertista tuli hieman liian pitkä.

Yuko Oshida & Hamid Drake

Kolmetoista bändiä kolmessa päivässä on siis upea tilaisuus viettää viikonloppua musiikin parissa. Musiikkia on niin runsaasti, että aivan kaikkea ei jaksa täysillä sulattaa ja festivaaliväsymys estää nauttimasta hyvästäkin musiikista. Kaikkien yhtyeiden oma konsertti olisi vaikkapa Tornion kaltaisessa pikkukaupungissa vähintään kuukauden kulttuuritapahtuma, mutta festivaalilla osa yhtyeistä jäi väistämättä toisten jalkoihin. Näin huilisti Jamie Baumin tyylikäs Septet+ jäi itselläni mahtavan Fire! Orhestran jälkeen välipalaksi Art Ensemble of Chicagoa odotellessa.

Yhtään varsinaista pettymystä festivaalin ohjelmassa ei ollut. Tosin trumpetisti Josef Leimbergin Astral Progressions Orchestra ja saksofonisti Denys Baptisten Coltrane-projekti jättivät, ehkäpä vain tyylillisistä syistä, hieman laimean jälkimaun. Leimbergin astraaliorkesteri soitti periaatteessa samankaltaista fuusiojamia, jota löytyy Miles Davisin ja Wadada Leo Smithin sähköisestä tuotannosta. Leimbergin konsertissa eniten pidin varmaankin basisti Bubby Lewisin notkeista kuvioista.

Denys Babtiste versioi John Coltranen myöhäistuotannosta poimittuja teemoja. Konsertti jäi liiaksi Baptisten sinänsä intensiivisen saksofonin varaan ja yhtye kuulosti minun korviini staattiselta. Olen kuitenkin valmis myöntämään, että kyse on makuasiasta. Ehkä en vain päässyt yli Coltrane-mielikuviini liittyvältä svengin odotukselta.

Roscoe Mitchell

Art Ensemble of Chicago

Festivaalin varmaankin odotetuin vieras oli jo 1960-luvun lopulla perustettu Art Ensemble of Chicago, jonka motto ”Great Black Music: Ancient to the future” haastoi jazzin perinteisiä arvoja yhdistämällä free jazzia, vapaata improvisaatiota, teatteria ja politiikkaakin aivan uudenlaiseksi musiikilliseksi performanssiksi. Tampereella esiintyneessä sekstetissä oli mukana enää kaksi yhtyeen tunnetuimman kokoonpanon jäsentä, saksofonisti Roscoe Mitchell ja rumpali Famoudou Don Moye.

Dudu Kouaté & Famoudou Don Moye

Oli etukäteen selvää, että avantgarden instituution asemaan ajautuneen yhtyeen musiikki ei enää ole samalla tavalla vallankumouksellista kuin ennen. Toisaalta oli yhtä selvää, että AEOC ei myöskään ole vanhoja hittejään loputtomiin jauhava rockyhtye, vaan improvisaatioon nojaava kokoonpano, jolta voi odottaa paljon. Niinpä yhtye tarjosi levyiltäkin tutuksi tullutta (itse en päässyt koskaan kuulemaan yhtyeen klassista kokoonpanoa) vapaata improvisaatiota, moninaisten pikkuinstrumenttien soinnin ja tilan rakentelua, ritualistista kehittelyä ja lopulta konsertin loppuun väkevästi svengaava ”Odwalla”. AEOC:n konsertti oli kelpo päätös onnistuneelle festivaalille.

Valokuvauksesta

Pidin jälleen kameraa mukana ja sain festivaalilta kuvausluvan. Toivottavasti lupaa ei vastaisuudessa evätä minulta, jos nyt tässä tunnustan, että kuvasin pidempään kuin luvan edellyttämät kymmenen minuuttia kunkin konsertin alusta. Toisaalta noudatin varovaista kuvaussääntöäni, jonka löysin valokuvaaja Roy DeCavaran haastattelusta: I respect what I’m looking at. I do not intrude. I stay back, and I wait until something happens. And then I take my picture, and then I wait again. I do not get up in front of people and poke my camera in their faces. I sit back and keep as quiet and invisible as I can, and I wait. (Katso myös: Jazzkuvia-näyttely.) Tämä on hyvä ohje huomaamattomaan kuvaamiseen konserttityyppisissä tilanteissa. Klubeilla ja ulkoilmassa kuvaaja voi mielestäni liikkua vapaammin.

Rymden-trion jätin kokonaan kuvaamatta. Siinä vaiheessa lauantai-iltaa oli jo mukava vain kuunnella musiikin virtaa. Viikonlopun kuvaustuloksista muutamia kuvia ohessa on esillä tämän postauksen yhteydessä sekä Instagram-tililläni. Kokoan kuvista vielä laajemman, mustavalkoisen sarjan.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Yrjö-palkinto 2018 rumpali Jussi Lehtoselle

Suomen Jazzliiton Yrjö-palkintoa on jaettu vuodesta 1967 kunakin vuonna ansioituneelle suomalaiselle jazzmuusikolle. Tänä vuonna palkinnon vastaanotti Tampere Jazz Happeningissä rumpali Jussi Lehtonen, jonka uusin soololevy julkaistiin hetki sitten. Jazzliiton hallitus ja samalla palkintoraati ylistää palkitun ahkeruutta ja monipuolista osaamista:

– Jussi Lehtonen on kansainvälisen huipputason jazzrumpali, säveltäjä, sovittaja, yhtyeenjohtaja, pedagogi ja kaikissa näissä rautainen ammattilainen. Hän on musiikintekijänä rohkea, määrätietoinen ja erittäin ahkera. Lehtosen osaaminen ja ymmärtämys jazzmusiikista on jotain hyvin poikkeuksellista, ei pelkästään Suomen, vaan myös koko maailman mittakaavassa, raati perustelee valintaa.

Vuonna 1977 syntynyt rumpali aloitti opintonsa Pop & Jazz Konservatoriossa, josta hän siirtyi Sibelius-Akatemian jazzosastolle vuonna 2000. Lehtonen on ollut kysytty soittokumppani vuosien varrella paitsi kotimaisten suuruuksien, kuten Jukkis Uotilan ja Eero Koivistoisen yhtyeissä, myös kansainvälisten huippunimien, kuten Dave Liebmanin ja Randy Breckerin kanssa. Keikkailun ohella Lehtonen on valmistumisensa jälkeen opettanut Sibelius-Akatemian jazzosastolla jazzrytmiikkaa ja ensembletyöskentelyä. Ensimmäisen oman levytyksensä Firstborn Lehtonen julkaisi vuonna 2009, ja tänä vuonna juuri Tampere Jazz Happeningin kynnyksellä tuli ulos miehen neljäs albumi Jussi Lehtonen Quartet – Live at Koko Jazz Club (Koko Records). Suomalais-virolaisen kvartetin musiikkia kuultiin myös Pakkahuoneen lavalla palkintoseremonian jälkeen.

Yrjö-palkinto on vuosittain vaihtuvan taiteilijan tilausteos. Tänä vuonna taiteilijana toimi vuonna 1991 syntynyt Ines Sederholm. Katutaiteestaan parhaiten tunnettu Sederholm toteutti Lehtoselle teoksen Ikirummutin (spray- ja akryylimaali levylle, 2018). Sederholm kertoo värikkään ja graafisen työnsä kummunneen suoraan palkitun musiikista:

– Kuuntelin Jussin musiikkia maalatessani Yrjö-palkintoa. Musiikista välittyi positiivinen, hyvä meininki jonka halusin huokuvan myös teoksesta. Koin musiikin olevan energistä, jonka perusteella tein teoksen värivalintoja, mutta myös herkkää, joten lisäsin pienenpieniä yksityiskohtia. Halusin sommittelun olevan rytmikäs ja jatkuvassa liikkeessä niin kuin Jussikin, Sederholm kuvailee.

Ylen Jazzradio jakoi tapahtumassa myös Varjo-Yrjö-palkinnon työstä jazzkulttuurin hyväksi. Palkinnon vastaanotti tänä vuonna tuottaja-tiedottaja Raisa Siivola. Siivola (s. 1982) on työskentellyt 15 vuoden ajan kotimaisella jazzkentällä monipuolisissa tuottajan ja tiedottajan tehtävissä, muun muassa UMO Jazz House -klubilla, UMO Jazz Orchestrassa, Tampere Jazz Happeningissä ja nykyään Suomen Jazzliitossa. Varjo-Yrjö-palkinto jaettiin nyt 16. kertaa. Aikaisempina vuosina palkinnon on saanut muun muassa helsinkiläinen jazzklubi Koko Jazz Club sekä valokuvaaja Maarit Kytöharju.

Teksti: Jazzliitto, YLE

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Juhani Aaltonen & Sointi Jazz Orchestra: Saarnaaja (Nova Records, 2018)

Juhani Aaltonen, Raahen Rantajatsit 2014

Nuorten muusikoiden iso orkesteri Sointi Jazz Orchestra on toiminut viisi vuotta ja se on ehtinyt julkaista ennakkoluulotonta ja monipuolista äänitetuotantoa. SJO:n ensimmäinen levy (”Syntymä”, 2016) oli raikas kokoelma yhtyeen kapellimestarin Rasmus Soinin sävellyksiä. Toisella levyllään (”Tiernapojat”, 2017) orkesteri tutki vanhaa jouluperinnettä ja muokkasi siitä rehevää ja värikästä nykyjazzia. Uusi kolmas albumi on todellinen jazzsukupolvien kohtaaminen. Se tuo nuorten muusikoiden vieraaksi suomalaisen jazzin veteraanin ja merkkimiehen Juhani Aaltosen, jonka sooloja silmällä pitäen Soini sävelsi viisiosaisen ”Saarnaaja”-sarjan.

Sävellys sai ensimmäisen kipinänsä tammikuussa 2014, kun Soini kuunteli Aaltosen luentoa jazzista ja improvisaatiosta. Säveltäjää jäi askarruttamaan Aaltosen moniselitteinen ajatus, jonka mukaan improvisoijan täytyy soittaa niin, että lammen pinta ei rikkoudu. Lopulta pohdiskeluista syntyi ”Saarnaaja”, joka sai ensiesityksensä keväällä 2016. Saman vuoden syksyn levytyssessioissa sarja tallentui levyksi, joka julkaistaan marraskuun 2018 alussa.

Levyn avaa ”Alkusoitto”, jonka tummat soinnit johdattavat tenorisaksofonin ja orkesterin dramaattiseen vuoropuheluun. Iso orkesteri maalaa kehykset Aaltosen free jazzista ammentavalle soololle ja voimalliselle huipennukselle. Avauksen alkuräjähdyksestä siirrytään saumatta toisen osan (”Heikkoudet vahvuudeksi”) svengaavan cool jazzin maailmaan, kun Sampo Kasurinen sooloilee viileästi . Kolmas osa ”Soita niin ettei lammen pinta rikkoudu” on siis eräänlainen nimikappale, sävellyksen liikkeelle sysännyt idea. Kaksijakoisen kappaleen alku väreilee kuulaina sointeina, joista siirrytään kepeään Gil Evans/Miles Davis -henkiseen svengijaksoon. Siihen trumpetisti Jasmin Afaneh muotoilee tyyliin sopivan soolon.

Minuutin mittaisen tenorikadenssin jälkeen ”Liitelen sointujen yllä” voimistuu vähitellen alun varovaisista väreilyistä ja häipyy Aaltosen soolon kautta jälleen hiljaisuuteen. Aaltonen pääsee vielä esittelemään toista instrumenttiaan huilua ja huilukadenssin jälkeen päädytään viimeiseen viidenteen osaan ”Soitto kuin rukous”. Siinä Aaltosen ja orkesterin vuoropuhelu käy free jazzin vaikutteista huolimatta avausraitaa huomattavasti rauhallisemmin. Näin Aaltosen saarna ei lopulta ole tulta ja tulikiveä, vaan levollisen lempeää puhetta.

Lämminhenkinen ja tasapainoinen ”Saarnaaja” pääsee mukaan Vuoden valinnat 2018 -listalle.

Juhani Aaltonen & Sointi Jazz Orchestra: Saarnaaja (Nova Records, 2018)
Juhani Aaltonen, tenorisaksofoni, alttohuilu, Tommi Kolunen, Lauri Iljin, Lauri Kylätasku, trumpetti, flyygelitorvi, Jasmin Afaneh, trumpetti, flyygelitovi, huilu, Panu Luukkonen, Matti Vuolahti, pasuuna, Mikko Haanpää, bassopasuuna, pasuuna, Kenneth Ojutkangas, tuuba, bassopasuuna, Ilkka Hongisto, käyrätorvi, Petteri Hietamäki, altto- ja sopraanosaksofoni, huilu, Pekka Seppänen, alttosaksofoni, klarinetti, Sampo kasurinen, tenorisaksofoni, huilu, Janne Saarinen, tenorisaksofoni, oboe, Max Zenger, baritonisaksofoni, bassoklarinetti, Aleksis Liukko, piano, Oskari Siirtola, basso, Siiri Partanen, rummut, Rasmus Soini, kapellimestari

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Tampere Jazz Happening 2018 – Kotimaista jazzia

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Tampere Jazz Happening 2018 – Olavi Louhivuori ”The Net of Indra

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Tampere Jazz Happening 2018 – Art Ensemble of Chicago

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet – Ligger du fortfarande i sängen! (Svart Records, 2018)

Emma Salokosken ja Ilmiliekki Quartetin ensimmäisestä yhteistyölevystä on kulunut aikaa pian jo kymmenen vuotta, sillä ”Vi sålde våra hemman” (Suomen Musiikki) ilmestyi vuonna 2009. Tuolle levylle oli valikoitunut lähinnä ruotsalaisia kansanlauluja, joista Salokosken isoäidillä oli ollut tapana laulaa lapsenlapselleen. Kirjoitin tuolloin tuoreeltaan Pohjolan Sanomissa julkaistussa arviossa: ”Yhtyeen jylhä sointi sopii mainiosti yhteen virsimäisen tunnelman kanssa ja erityisesti Verneri Pohjolan ilmaisuvoimainen trumpetti ja Tuomo Prättälän kuulas piano koskettavat.

Uusi levy jatkaa ruotsinkielisen materiaalin parissa, mutta nyt kaikki levyn sävellykset ovat aivan uusia ja yhtyeen jäsenten kirjoittamia. Teksteiksi on valittu mielenkiintoisen monitahoinen valikoima sekä suomalaisten että ruotsalaisten runoilijoiden tekstejä. Kirjoittajina on tunnettuja suomalaisia klassikkoja (Elmer Diktonious, Edith Södergran) ja nykykirjailijoita (Birgitta Boucht, Bodil Lindfors), ainakin itselleni tuntemattomia ruotsalaisia (Ingrid Sjöstrand, Erik Blomberg) sekä sellaisia kotimaisen kirjallisuushistorian hämärästä löydettyjä varhaisia naiskirjailijoita (Sara Karolina Gadolin, Alexandra Brandt).

Ero kymmenen vuoden takaisen folkjazzin ja uuden levyn uusien musiikin välillä kuulostaa yllättävän pieneltä. Levyn sävellyksissä on tarttuvaa ja kansanmusiikillista melodisuutta pikemmin kuin nykyjazzissa niin yleistä abstraktia kulmikkuutta. Hyviä esimerkkejä ovat vaikkapa  Diktoniuksen runoon sävelletty ”Allt är mitt” (Pohjola) ja ”Var inte rädd för mörkret” (Erik Blomberg/Salokoski), joistä jälkimmäinen on Salokosken ja Prättälän herkkä duetto. Myös Edith Södergranin ”Zigenarskan” kuuluu levyn kohokohtiin.

Vaikka Ilmiliekki Quartet palaa Salokosken taustalla välillä hyvinkin hiljaisella liekillä ja jättää yhtyeen omien esitysten kaikkein dramaattisimmat tehot käyttämättä, yhtye ei suinkaa tyydy kasvottoman säestäjän osaan. Yhtyeen oma soundi soi tunnistettavana, esimerkiksi avausraita Salokosken uusi versio Dan Anderssonin runosta ”Spelmannen”. Laulajan ja yhtyeen hienovarainen yhteispeli toimii valtavan hyvin ja tuo Salokosken kuulaan selkeän laulun intiimisti kuulijan lähelle. Nykyajan ilmapiirissä täysin ruotsinkielinen laululevy tuntuu vielä tervetulleelta muistutukselta suomalaisen kulttuurin moni-ilmeisyydestä.

Levy kuuluu tietenkin Valon kuvia -blogin kuuntelusuositusten joukkoon Vuoden valinnat 2018 -listalle.

Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet: Ligger du fortfarande i sängen! (Svart Records, 2018)
Emma Salokoski, laulu, Verneri Pohjola, trumpetti, Tuomas Prättälä, piano, Antti Lötjönen, basso, Olavi Louhivuori, rummut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , | Jätä kommentti

Nate Chinen: Playing Changes. Jazz for the New Century

Amerikkalaisen jazzkriitikon Nate Chinenin kirjan nimi ”Playing Changes” viittaa sekä improvisoivan solistin kulkuun sävellyksen sointukulun ohjaamana että tietenkin nykypäivän jazzin vaiheisiin maailman muutosten keskellä. Kirja kertoo etupäässä amerikkalaisesta jazzista ja sen keskeisistä nimistä trumpetisti Wynton Marsaliksesta saksofonisti Kamasi Washingtoniin, joita molempia on omana aikanaan luonnehdittu jazzin pelastajiksi.

Wynton Marsalis tuli jazzin eturiviin aikana, jolloin fuusiojazzin, avantgargejazzin ja ennenkaikkea rockin runtelema jazzin valtavirta oli kuivumassa tai oli ainakin virtaamassa kuihtuneena ja julkisuudelta piilossa. Tähän tilanteeseen musiikin pelastajaksi löydettiin nimenomaan Marsalis, jonka ideana oli nostaa jazz ”Amerikan klassisen musiikin” asemaan. Chinen kuvaa tätä Pyrrhoksen voitoksi, jossa jazz sai arvostetun aseman, mutta muuttui samalla vaarattomaksi ja hieman tylsäksi. Ja nyt tarvitaan taas pelastajaa, jota monet hakevat Kamasi Washingtonista ja hänen massiivisen ”Epic”-levyn spirituaalisesta jazzista.

Chinen haluaa maalata jazzista kuitenkin Messias-tarinoita moni-ilmeisemmän kuvan. Hän esittelee joukon 1990-luvulla ja 2000-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana jazzin kentälle nousseita muusikoita. Näin tarkemman esittelyn saavat esimerkiksi Brad Melhdau, Dave Douglas, Steve Coleman, Vijay Iyer ja Mary Halvorsen. Vaikka olen seurannut joidenkin kirjassa esiteltyjen muusikoiden uraa jo vuosia, sisältävät nämä esseemuotoiset esittelyt uuttakin tietoa, kuten pianisti Jason Moranin aktiivisuus musiikin ja nykytaiteen yhdistämisessä.

Omat kappaleensa saavat jazzin koulutus sekä jazzin ja hip-hopin tai muiden mustan tanssimusiikin muotojen yhteys. Sen sijaan eurooppalainen jazz jää kirjassa pieneen sivuosaan, vaikka Tomasz Stańko mainitaan ja Lontoon nuoren jazzin nykyinen kukoistus saa ansaitsemansa huomion. Kokonaan uutta tietoa on myös katsaus kiinalaisen jazzin kenttään, mutta kaikkiaan New York Timesin kriitikon näkökulma on perin amerikkalainen.

Kirjan jokaisen luvun yhteyteen Chinen on koonnut muutaman levyn suosituslistan ja lisäksi vielä kirjan loppuun laajemman 129 levyn luettelon 2000-luvun keskeisistä levyistä ”The 129 Essential Albums of Twenty-First Century (So Far)”.

Nate Chinen: Playing Changes. Jazz for the New Century. Pantheon Books, 2018.

Nate Chinen on amerikkalainen jazzkriitikko, joka on kirjoittanut New York Timesiin ja Jazz Times -lehteen sekä toimittanut jazzohjelmia radioasemille. Hyllystäni löytyy Newportin jazzfestivaalipomon ja tuottajan George Weinin omaelämäkerta ”Myself Among Others”, jonka toinen kirjoittaja Chinen on.

Lisätietoa: Playing Changes – kirjan nettisivuilla mm. edellä mainitun keskeisten levytysten listalta löytyvien levyjen arvioita.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Kirjat | Avainsanoina , , | Jätä kommentti