Uutta Instagramissa

Sivun yläosaan päivittyy Instagram-tilini viisi viimeisintä kuvaa. Suoraan Instagram-tililleni pääset klikkaamalla alla olevaa kuvaketta:

Instagram

Share
Tallennettu kategorioihin Valokuvaus | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Mopo: Mopocalypse (We Jazz, 2018) – Mopo parantaa vauhtiaan

Mopo Tornion Kerholla 8.9.2015. Linda Fredriksson, baritonisaksofoni, Eero Tikkanen, basso, Eeti Nieminen, rummut

Vuoden 2011 Young Nordic Jazz Comets -kisan voitosta hyvän alkupotkun saanut Mopo on tullut tunnetuksi raikkaasta musiikista, jota on joskus jopa luonnehdittu punkjazziksi. Olen kuullut Mopoa muutaman kerran elävänä ja muistiin on tallentunut kuva rosoisen rennosta ja uutta ilmaisua etsivästä yhtyeestä. Erityisen positiivisena muistan Tornion koululaiskonsertin, jossa yleisöään arvostava yhtye soitti alakoululaisille aivan samaa ohjelmistoa kuin edellisen illan klubikeikallakin.

Yhtyeen ensimmäinen levy ”Jee!” (Texicalli, 2012) sai hyvän vastaanoton. Itse luonnehdin levyä valloittavaksi pörinäksi, joka jäi kuitenkin mielestäni hieman kevyeksi. Kuuntelussa oli myös trion toinen levy ”Beibe” (Texicalli, 2014), debyyttiä tummempi askel eteenpäin. Yhtye on julkaissut myös laulaja Ville Leinosen kanssa ”Laivalla” (Texicalli, 2016), jolla trio jää ainakin pikaisen Spotify-kuulostelun perusteella päteväksi säestäjäksi.

Uudella levyllään Mopo on vaihtanut levymerkkiä ja We Jazzin julkaisema ”Mopocalypse” tuo kuultavaksi toisaalta vanhaa Mopoa ja toisaalta trion pyrkimystä syventää musiikkiaan edelleen. Energinen ja tiivis avausraita ”Tökkö” uhkuu tuttua punkasennetta ja Linda Fredrikssonin intensiivinen baritonisaksofoni tuuttaa hellittämättä kuin rockbändin sähkökitara. Rauhallisempaa Mopoa edustavat mietiskelevä ”Mustafa”, 1960-luvun lopun Ankin ohjelmistosta lainattu ruotsalainen kansansävelmä ”Niin aikaisin” ja melodinen balladi ”Sinut muistan ainiaan”. Näillä raidoilla Fredriksson tulee hienosti esille myös improvisoijana. ”Mopocalypse” onnistuu laventamaan trion ilmaisua ja on yhtyeen tähän saakka täyteläisin albumikokonaisuus.

Levyn liitteenä tulee vielä Mopozine, ansiokas levynkansivihkonen. Se pitää sisällään mm. yhtyeen haastattelun, soitinesittelyn ja Eero Tikkasen mielenkiintoisen kirjoituksen kokemuksistaan valvontarangaistuksesta, joka liittyi hänen totaalikieltäytymiseen asevalvollisuudesta. Mopozine taustoittaa yhtyeen musiikkia ja asettaa sen osaksi muuta maailmaa. Varmaankin tämäntapaisten ratkaisujen kautta fyysiset levyjulkaisut saavat sellaista lisäarvoa, joka pystyy nostamaan ne suoratoistokuuntelun edelle.

Mopocalypse” pääsee tietenkin mukaan ”Vuoden valinnat 2018” -listalle, ensimmäisenä tämän vuoden julkaisuna.

Mopo: Mopocalypse (We Jazz, 2018)
Linda Fredriksson, baritonisaksofoni, alttosaksofoni, Eero Tikkanen, basso, bassokitara, viulu, Eeti Nieminen, rummut, lyömäsoittimet, syntesoija

Tökkö

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Nate Wooley: Knknighgh (Clean Feed, 2017)

Maailman lyhyin runo, Aram Saroyanin ”nelijalkainen” m

Trumpetisti Nate Wooleyn levy ”Knknighgh” alaotsikoineen (Minimal Poetry For Aram Saroyan) viittaa amerikanarmenialaisen kirjailijan Aram Saroyanin (s.1943) minimalistiseen runouteen. Vaikka Saroyan on kirjoittanut hyvin monenlaisia tekstejä romaaneista näytelmiin ja esseisiin, hän lienee tunnetuin juuri kirjallisuuden rajoja rikkovista lyyrisistä pelkistyksistään. Näistä esimerkkejä ovat yllä näkyvä maailman lyhyin runo tai myös Wooleyn levyn nimi. (Lue lisää minimalistisista runoista: Fireflies – one letter and one word poems)

Levyllä soittaa kvartetti, joka on muodollisesti on samanlainen kuin Ornette Colemanin klassinen free jazz -kokoonpano. Levyn viisi pitkähköä raitaa liikkuvat pitkälti eri maailmoissa ja viitaukset jazziin ja svengiin ovat lähes olemattomia, mikä on toki ymmärrettävää, kun levyn innoittajana on abstraktin minimalistinen runous. ”Knknighgh” pelaa älyllistä peliä, jossa akustisten instrumenttien äänet ja äänikombinaatiot ovat pääosassa. Mahdollisen sävelletyn materiaalin ja vapaan improvisaation rajat häipyy samalla näkymättömiin.

Levyn musiikki ei kuitenkaan ole yhtä vähäeleistä kuin Saroyanin tekstit. Näin kirjallisten lähtökohtien yhteys soivan lopputuloksen kanssa jää minulle epäselväksi. ”Knknighgh” toimii kuitenkin myös sellaisenaan, eikä kuulija välttämättä tarvitse tietoa Saroyanin runoista. Levy tarjoilee tarkkaa kuuntelua vaativaa, kvartetin jäsenten kärsivällisen vuoropuhelun synnyttämää ja omalla kuivakkaalla tavallaan kaunista kamarimusiikkia.

Esimerkkiraita ”Knknighgh 6” käy välillä hyvin lähellä jazzin svengiä:

Nate Wooley: knknighgh (Minimal Poetry For Aram Saroyan) (Clean Feed, 2017)
Nate Wooley, trumpetti, Chris Pitsiokos, alttosafoni, Brandon Lopez, basso, Dre Hočevar, rummut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

2 x We Jazz – Olli Ahvenlahti & 3TM

Teppo Mäkynen Raahen Rantajatseilla kesällä 2015

Teppo Mäkysen uusi trio yhdessä Jussi Kannasteen ja Antti Lötjösen kanssa yhdistää akustisten ja sähköisten soittimien soundeja. 3TM liikkuu levollisesti akustisen kamarijazzin ja elektronisen musiikin rajamailla. Sähköiset äänet sekoittuvat luontevasti, usein jopa huomaamatta, akustisten äänien joukkoon. Siinä samalla syntyy jotain uutta ja ennenkuulematonta. Mieleen tulee esimerkiksi pianisti Vijay Iyerin ja trumpetisti Wadada Leo Smithin duolevy, jolla akustiset ja sähköiset soundit keskustelevat niin ikään huomaamattomasti.

Levyn tuplavinyylinä julkaistu versio on visuaalisesti onnistunut paketti, jonka täydentää Mäkysen mustavalkoisista valokuvahuomioista koottu lehtinen. Valitsin levyn vuoden 2017 parhaiden levyjen joukkoon: Vuoden valinnat 2017.

3TM: Form (We Jazz Records, 2017)
Teppo Mäkynen, rummut & äänet, Jussi Kannaste, tenorisaksofoni, Antti Lötjönen, basso

Olli Ahvenlahti Torniossa keväällä 2006

Pianisti ja säveltäjä Olli Ahvenlahti palasi akustisen jazzin ja omien jazzsävellysten pariin yllättävän pitkäksi venyneen tauon jälkeen, sillä hänen edellinen jazzlevynsä ilmestyi vuonna 1986. We Jazz Recordsin Matti Nives ja rumpeli Jaska Lukkarinen hoksasivat onneksi ihmetellä levyn viipymistä ja ehdottivat Ahvenlahdelle uuden materiaalin julkaisemista. Näin kvartettilevytys ”Thinking, Whistling” syntyi suhteellisen nopealla aikataululla Ahvenlahden ja Lukkarisen trion yhteistyönä .

Levyllä on yhdeksän Ahvenlahden viime vuosien aikana kirjoittamaa sävellystä, jotka hyvin sopivat levyn osuvan otsikon alle. Ahvenlahden sävellysprosessiin kuuluu olennaisesti viheltäminen ja levyn melodiat käyvät mainiosti myös taitavan viheltäjän ohjelmistoon. Toisaalta Ahvenlahti ja Lukkarisen trio tulkitsevat linjakkaat sävelmät hillitysti mietiskellen ja kuulijankin kannattaa lähestyä niitä ajatuksen kanssa. Jos vanhaa jakolinjaa käytetään, ”Thinking, Whistling” on siis mieluummin coolia kuin hottia.

Myös Ahvenlahden levy on visuaalisesti onnistunut. Sen kantta koristaa Eeva-Riitta Eerolan maalaus ”Marcel”, We Jazzin ja Helsinki Contemporary -gallerian välisen yhteistyön tulos. Vaikka levy ilmestyi vuonna 2017, lisäsin sen vuoden 2018 aikana päivittyvälle Vuoden valinnat 2018 -listalle.

Olli Ahvenlahti: Thinking, Whistling (We Jazz Records, 2017)
Olli Ahvenlahti, piano, Jussi Kannaste, tenorisaksofoni, Antti Lötjönen, basso, Jaska Lukkarinen, rummut

3tm_form
olliahvenlahti_thinking
3tm_form thumbnail
olliahvenlahti_thinking thumbnail
Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Talvipäivänseisaus

Tänään on talvipäivänseisaus. Aurinko oli Torniossa matalalla puolenpäivän tienoilla.

Valon kuvia -blogi toivottaa hyvää joulua!

Share
Tallennettu kategorioihin Valokuvaus | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Vuoden valinnat 2017

OK:KO Raahen Rantajatseilla 2017

Vuosi on jälleen kulunut ja Valon kuvia -blogin vuoden valintojen aika eli on aika nostaa esille joukko erityisen kiinnostavia ja vaikuttavia jazzlevytyksiä. Tällä kertaa lopullinen Vuoden valinnat 2017 on yritys puristaa laajempi kuuntelusuosituslista (Vuoden valinnat -ehdokkaat) kahteentoista levyyn.

Nämä levyt ovat tehneet sellaisen vaikutuksen, että uskon palaavani niiden pariin tulevinakin vuosina. Valintani on tietysti täysin subjektiivinen. Levyt eivät ole erityisessä järjestyksessä, vaikka listan ensimmäinen, Vijay Iyer Sextetin ”Far From Over” olisi varmaankin vuoden levy, jos sellainen täytyisi nimetä.

Olen kuunnellut levyjä vinyyleinä, cd-levyinä, tiedostoina sekä suoratoistona. Valinnassa vahvoilla olivat tänä vuonna ECM:n ja Edition Recordsin julkaisut.

Vuoden valinnat 2017

Vijay Iyer Sextet: Far From Over (ECM, 2017)
Pianisti Vijay Iyerin sekstetti solmii sävellykset ja improvisaatiot eläväksi kudokseksi, jonka alla sykkii intialaisesta musiikista ammentava, itsepintainen groove. ”Far From Over” on klassikkoainesta.

Aki Rissanen: Another North (Edition Records, 2017)
Another North” on pianisti Aki Rissasen ansiokkaan uran tähän saakka hienoin levytys. Trio kiehuu ja säkenöi avauskappeleesta (”Blind Desert”) lähtien viimeisen raidan (”Hubble Bubble”) vallattomaan svengiin saakka. Lue lisää: Aki Rissanen: Another North.

Theo Bleckmann: Elegy (ECM, 2017)
Pienillä eleillä vaikuttava ”Elegy” on vangitseva levy. Laulujan levyksi albumilla on yllättävän vähän lauluja, vain neljä. Loput ovat instrumentaalimusiikkia, joilla useimmilla Theo Bleckmann käyttää ääntään soittimena muiden joukossa. Kuolemateemastaan huolimatta albumi on valoisa ja avara.

Verneri Pohjola: Pekka (Edition Records, 2017)
Pekka Pohjolan sävellykset ovat keskeinen osa suomalaisen progemusiikin ja rockjazzin historiaa. Verneri Pohjolan tulkinnat isänsä sävellyksistä ovat lopulta varsin uskollisia alkuperäisten sävellysten vahvoille ideoille ja melodioille, siis mistään radikaalista uudeleenluennasta tai isänmurhasta ei ole kyse. Lue lisää: Verneri Pohjola: Pekka.

3TM: Form (We Jazz Records, 2017)
Rumpali Teppo Mäkysen uusi trio yhdessä saksofonisti Jussi Kannasteen ja basisti Antti Lötjösen kanssa yhdistää akustisten ja sähköisten soittimien soundeja. 3TM liikkuu levollisesti akustisen kamarijazzin ja elektronisen musiikin rajamailla. Sähköiset äänet sekoittuvat luontevasti, usein jopa huomaamatta, akustisten äänien joukkoon. Siinä samalla syntyy jotain uutta ja ennenkuulematonta. Levyn tuplavinyylinä julkaistu versio on visuaalisesti onnistunut paketti.

Lina Nyberg Raahen Rantajazzeilla 2015

Lina Nyberg: Terrestial (Hoob Records, 2017)
Lina NyberginTerrestial” on tupla-cd, joka täydentää trilogian, jonka ensimmäinen levy ”Sirenades” ilmestyi vuonna 2014 ja toinen osa ”Aerials” viime vuonna. Ensimmäisellä tuplalla Nybergin oman yhtyeen rinnalla esiintyi Norrbotten Big Band, toisella Vindla String Quartet ja nyt kolmannella Norrlannin oopperan sinfoniaorkesteri. Trilogia on Nybergin vahva näyttö sekä uutta ilmaisua etsivänä laulajana sekä säveltäjänä.

Craig Taborn: Daylight Ghosts (ECM, 2017)
Daylight Ghosts” on kaunista musiikkia, se ei käy kuulijan päälle, vaan mieluummin palaa hiljaisella tulella. Ja kuitenkin levyn intensiteetti jättää kuulijaan pysyvän jäljen ja vahvan merkityksen tunteen. Lue lisää: Craig Taborn: Daylight Ghosts.

Goran Kajfeš Subtropic Arkestra: The Reason Why Vol. 3 (Headspin Recordings, 2017)
Muhkea soundi, hypnoottinen groove ja vallattoman ennakkoluulottomat kappalevalinnat nostavat ruotsalaisen Goran Kajfešin ja Subtrobic Arkestran levyn vuoden parhaiden joukkoon.

Daniel Herskedal: The Roc (Edition Records, 2017)
Norjalainen tuubisti Daniel Herskedal vie norjalaisen vuonojazzin Lähi-idän aurinkoon. Tuloksena on lämpimillä väreillä maalattua ja lempeästi svengaavaa musiikkia.

OK:KO: Land E. (AMP Music & Records, 2017)
Rumpali Okko Saastamoisen johtama OK:KO-kvartetti liittyy julkaistulla debyyttilevyllään luontevasti pohjoisen jazzin perinteeseen. OK:KO soittaa kuulasta ja hiljaisesti intensiivistä musiikkia, vaivattomasti virtaavaa ja tuoretta nykyjazzia. ”Land E.” on vuoden kotimainen debyyttilevy. Lue lisää: OK:KO: Land E.

Django Bates & Frankfurt Radio Big Band: Saluting Sgt. Pepper (Edition Records, 2017)
Brittiläinen pianisti/säveltäjä Django Batesin kunnianosoitus ”Salutin Sgt. Pepper” (Edition Records, 2017) on Beatlesin musiikin ja big band -jazzin riemukas yhdistelmä. Siinä missä Beatles teki kaleidoskooppimaisen musiikkinsa käyttämällä nerokkaasti hyväksi aikansa studiotekniikka, Bates sovittaa koko albumin värikkääksi ison orkesterin musiikiksi. Batesin tulkinta on hyvin uskollinen alkuperäiselle musiikille, kaikki levyn melodiat soivat tuttuina ja tunnistettavia, tutussa ja turvallisessa järjestyksessä. Lue lisää: Django Bates & Frankfurt Radio Big Band: Saluting Sgt. Pepper.

Pauli Lyytinen: Magnetia Orkesteri (Grotto Editions, 2017)
Saksofonisti Pauli Lyytinen on tullut tutuksi monista varsin epäsovinnaisista yhteyksistä. Ensimmäisen albuminsa julkaissut Magnetia Orkesteri on suorastaan perinteinen jazzkokoonpano, samanlainen kuin Ornette Colemanin free jazzin peruskiviä muurannut klassinen kvartetti. Samalla Lyytinen on siirtynyt jazzin kentällä hieman keskemmälle ja soittaa yhtyeineen akustisen free jazzin perinteestä ammentavaa musiikkia. Tähän valittu kymmentuumainen vinyylilevy tiivistää neljällä raidallaan kokopitkänäkin ilmestyneen levyn teemat. Molemmat versiot ansaitsevat tulla nostetuiksi vuoden parhaimpien joukkoon. Lue lisää: Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri.

Vuoden valinnat 2017 -soittolista
Soittolistalla on jokaiselta kärkitusinan levyltä näytteeksi yksi kappale. Vuoden musiikkiuutisia oli ECM-levymerkin suostuminen musiikkinsa jakamiseen suoratoistopalveluissa. Päätös siis mahdollisti tämän soittolistan.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Sointi Jazz Orchestra – Tiernapojat (SJO, 2017)

Kalle Ruusukallio (Herodes), Lauri Mikkola (Murjaanien kuningas), Juuso Waris (Knihti) sekä Minna Tuuliainen (Mänkki). Kuva: Pietari Purovaara

Tiernapojat ovat kiinnostava jouluperinne, jonka esitystavan, tekstin ja musiikin juuret ulottuvat jopa keskiaikaisiin kulttuurikerrostumiin saakka. Näin tähtipoikien tarina on vaikkapa joulukuusiperinnettä vanhempaa perua. Esikoislevyllään vakuuttanut (”Syntymä”, 2016) Sointi Jazz Orchestra on tarttunut rohkeasti Tiernapoikien muinaisiin sävelmiin ja tehnyt niistä oman big band -versionsa.

Orkesteri laventaa yleensä noin varttitunnin mittaisen näytelmän kokonaisen konsertin mittaiseksi. Pituutta lisäävät sekä improvisoidut jazzsoolot että teokseen sävelletyt aivan uudet instrumentaaliosat, kuten ”Alkusoitto” ja ”Joulun julmuudet”. Tiernapoikien tutut tekstit on kuitenkin säilytetty ennallaan.

Mielenkiintoisesti SJO:n käsittelyssä Tiernapojista tulee paljolti nykyjazziin painottunut esitys. Esimerkiksi murjaanien kuninkaan hahmo astuu esille kuin hämyisen yökerhon svengaavana tarinankertojana. Näin kansanomaisesti pelkistetyn alkuperäisen musiikin ja modernin big band -ilmaisun välille syntyy jännite, joka pitkälti kannattelee koko teosta. Tässä kädenväännössä nykyajan vaikutteet voittavat ja muinaisen musiikin henki saa tyytyä pienempään osaan.

Orkesterin kapellimestari Rasmus Soini ja rumpali Siiri Partanen ovatkin sovittaneet Tiernapojista värikästä, jopa rehevää musiikkia. Kokonaisuus on raikas ja lämmin, alkuperäistä perinnettä arvostava. Levy maistunee hyvin niillekin kuuntelijoille (kuten minäkin), jotka suhtautuvat epäillen uuteen joulumusiikkiin.

Sointi Jazz Orchestra: Tiernapojat (SJO, 2017)
Kalle Ruusukallio (Herodes), Lauri Mikkola (Murjaanien kuningas), Juuso Waris (Knihti) sekä Minna Tuuliainen (Mänkki), Rasmus Soini (musiikinjohto), Petteri Hietamäki (altto- ja sopraanosaksofoni, huilu) Pekka Seppänen (alttosaksofoni, klarinetti), Fran Thomsson (sopraano- ja tenorisaksofoni, huilu, klarinetti), Janne Saarinen (tenorisaksofoni, oboe), Sampo Kasurinen (baritonisaksofoni, bassoklarinetti), Tommi Kolunen (trumpetti, flyygelitorvi), Tomi Nikku (trumpetti, flyygelitorvi), Ilkka Arola (trumpetti, flyygelitorvi), Jasmin Afaneh (trumpetti, flyygelitorvi, huilu, alttohuilu), Hannes Kaukoranta (käyrätorvi), Mikko Haanpää (pasuuna), Panu Luukkonen (pasuuna), Heikki Tuhkanen (pasuuna), Kenneth Ojutkangas (tuuba), Aleksis Liukko (piano), Kaisa Mäensivu (kontrabasso), Siiri Partanen (rummut)

Tiernapojat” pääsi mukaan Vuoden valinnat 2017 -listalle.

SJO: Murjaanien kuningas

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Suomalainen jazz vuonna 2017 – avoimen Suomen musiikkia

Uusi suomalainen jazz soi valoisasti tulevaisuuteen tähyten. Vaikka katse on suunnattu tiiviisti eteenpäin, tunnetaan vanhaa laajasti ja syvällisesti. Itsenäisyyspäivän soittolista esittelee kaksitoista tämän ja viime vuoden aikana ilmestynyttä kotimaista (enemmän tai vähemmän) jazzkappaletta. Niissä elää avoin ja kansainvälinen suomalaisuus, joka on kaukana kansallismielisen ruskeasta tunkkaisuudesta.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Sid Hille F# feat. Herbert Königshofer Aineen taidemuseolla Torniossa

Sid Hille F# feat. Herbert Königshofer esiintyi Torniossa Aineen taidemuseolla 30.11.2017.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Joona Toivanen Trio: XX (CamJazz, 2017)

Joona Toivanen Torniossa syksyllä 2014

Pianotrio on niin suosittu kokoonpano nykyjazzin kentällä, että luultavasti kaikki pianotriot joutuvat miettimään musiikkinsa mieltä ja tavoitteita. On lähes pakko kehittää jotain uutta ja omaa, jotta ei vaipuisi vain yhdeksi pianotrioksi muiden joukossa. Toisaalta on lähes mahdotonta keksiä mitään täysin ennenkuulematonta, sillä kaikkea on joku jossain jo ehtinyt kokeilla.

Kun kaikki patsaat on jo kaadettu, ei kannata yrittää vallankumousta, revoluutiota, vaan tilalle on pakko ottaa rauhallisemmat liikkeet, siis evoluutio. Ja juuri tästä on kyse Joona Toivanen Trion uudella, trion kahta vuosikymmentä juhlistavalla albumilla ”XX”. Trion evoluutio on johtanut entistä pelkistetympään, jopa minimalistiseen ilmeeseen. kuten avausraidalla ”Polaroid”, joka kuulostaa kuin viiteen minuuttiin puristetulta The Necks-triolta. Yhtye on siis siirtynyt yhä kauemmas perinteisestä teema-soolot-teema -ajattelusta.

Olennaiseen keskittyvä kolmikko panostaa surumielisiin sävelmiin ja niiden keskittyneeseen, paikoin pidättyvään tunnelmaan. Hyvistä esimerkeistä käyvät koskettavan kaunis, taiten dramatisoitu ”Grayscape II” tai ”Lament”, jonka tummien basso- ja rumpusoundien päällä piano kimmeltää kuin illan viimeiset valonsäteet levyn kansikuvan maantien kaiteella.

Lisäsin levyn Vuoden valinnat 2017 -listalle.

Joona Toivanen Trio: XX (CamJazz, 2017)
Joona Toivanen, piano, Tapani Toivanen, basso, Olavi Louhivuori, rummut

Videolla ”Polaroidin” tuore liveversio

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Musiikin valtionpalkinto Eero Koivistoiselle

Valtion musiikkitoimikunta on myöntänyt vuoden 2017 musiikin valtionpalkinnon saksofonisti, säveltäjä Eero Koivistoiselle. Valtionpalkinnon arvo on 14 000 euroa. Valon kuvia -blogi onnittelee!

Lue palkinnon perustelut: Saksofonisti Eero Koivistoinen sai musiikin valtionpalkinnon.

Videolla Eero Koivistoisen kvartetti soittaa Jazz-Espa-tapahtumassa kesällä 2014.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti