Uutta Instagramissa

Sivun yläosaan päivittyy Instagram-tilini viisi viimeisintä kuvaa. Suoraan Instagram-tililleni pääset klikkaamalla alla olevaa kuvaketta:

Instagram

Tallennettu kategorioihin Valokuvaus | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Craig Tabornin Daylight Ghosts (ECM, 2017) palaa hiljaisella tulella

Craig Taborn (Kuva: ECM/John Rogers)

Pianisti Craig Tabornin musiikki on epäilemättä jazzia. Siinä soi jazz soundi ja siinä improvisaatiolla olla tärkea osa. Tabornin musiikin rakenne kuitenkin paljon perinteistä teema-soolot-teema -ajattelua mutkikkaampi. Sävellykset ja koko yhtyeen improvisaatiot liittyvät yhteen eläväksi organismiksi, joka alati kasvaa ja kehittyy.

Taborn on olluut kiinnostunut elektronisesta musiikista jo 11-vuotiaasta saakka, jolloin hän sai vanhemmiltaan syntymäpäivälahjaksi Moog-syntesoijan. Nyt uudella levyllä akustiset soittimet ja elektroniset äänet liittyvät yhteen vaivihkaa ja saumatta, tavalla joka, väistämättä tuo mieleen pianisti Vijay Iyerin ja trumpetisti Wadada Leo Smithin duolevyn (Lue Valon kuvia -arvio: a cosmic rhythm with each stroke).

Daylight Ghosts” on kaunista musiikkia, se ei käy kuulijan päälle, vaan mieluummin palaa hiljaisella tulella. Ja kuitenkin levyn intensiteetti jättää kuulijaan pysyvän jäljen ja vahvan merkityksen tunteen.

Craig Taborn: Daylight Ghosts (ECM, 2017)
Craig Taborn, piano, elektroniikka, Chris Speed, tenorisaksofoni, klarinetti, Chris Lightcap, basso, bassokitara, Dave King, rummut, sähköiset lyömäsoittimet

Lienee selvää, että ”Vuoden valinnat” -ehdokaslista täydentyi jälleen uudella ehdokkaalla.

ECM:n esittelyvideo

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

3 x Eclipse Music – musiikkia rajamailta

Koutus, Aleatoric, Equally Stupid

Tampereella majaansa pitävä Eclipse Music -levy-yhtiö on toiminut kunnianhimoisesti kymmenisen vuotta.  Se on ehtinyt julkaista melkoisen pinon musiikinlajien rajamailla viihtyvää musiikkia. Yhtiön julkaisuohjelmassa on uutta jazzia, progea, laulumusiikkia ja kaiken tämän yhdistelmiä. Vuosien varrella Eclipse Music on julkaissut mm. Kari Ikosen, Johanna Elinan, Esa Pietilän ja Mia Simanaisen musiikkia.

Hyväksi aluksi vuodelle 2017 Eclipse Music on julkaissut kolme uutta albumia, joita yhdistää halu kulkea rohkeasti omia teitään. Varmaankin sattumalta kaikki kolme levyä ovat lisäksi yhtyeiden toisia levyjä.

Equally Stupid: Escape from the Unhappy Society (Eclipse Music, 2017)
Pauli Lyytinen, saksofonit, Sigurdur Rögnvalsson, kitarat, David Meier, rummut

Equally Stupid on kansainvälinen trio, jonka jäsenet tulevat Suomesta, Islannista ja Sveitsistä. Kaikki kolme ovat tahoillaan soittaneet musiikkia, joka harvoin sijoittuu sulavasti perinteisten musiikillisten raja-aitojen sisälle. Trion ensimmäinen levy ”Exploding Head” ilmestyi Eclipsen julkaisemana vuonna 2014. Levy jäi aikoinaan kuuntelematta, joten uutuus on ensimmäinen yhteyteni trion musiikkiin. Toki Pauli Lyytinen on tuttu mm. Elifantree-yhtyeestä ja Lyytisen soololevy oli sekin blogin esittelyssä vuosi sitten: Pauli Lyytinen: Machinery (Eclipse Music).

Niinpä siis Equally Stupid yhdistää jazzin, rockin ja improvisaation moniulotteiseksi kokonaisuudeksi, jota nimenomaan Lyytisen saksofoni taittaa nykyjazzin sävyillä. Trio lataa kulmikkaaseen ja rosoiseen musiikkiinsa vahvaa, jopa aggressiivista energiaa, mutta osaa myös herkistyä kuulaiden ja hiljaisempien tunnelmien äärelle.

Aleatoric: Songs for Solstice (Eclipse Music, 2017)

Aki Rissanen, piano, Robin Verheyen, saksofonit, Markku Ounaskari, rummut

Aleatoric-trion ensimmäinen levy ”Aleatoric” ilmestyi vuonna 2013 ja sekin oli Eclipse Musicin julkaisema. (Lue Valon kuvia -arvio: Jazztriot levyllä). Toinen levy on äänitetty Vapaat äänet -kiertueen konserteissa maaliskuussa 2015 Loviisassa, Salossa ja tietenkin Joensuussa, joka lienee ainakin väkilukuun suhteutettuna Suomen aktiivisin jazzkaupunki. (Kannattaa tutustua tarkemmin: Jazzkerho-76, Joensuu!)

Songs for Solstice” on tiivis kokonaisuus ja se musiikki kuulostaa tarkkaan harkitulta, vaikka yhtyeen nimi viittaakin sattumanvaraisuuteen musiikissa (ns. aleatoriikka). Levyn yleisilme on pohdiskeleva ja intiimi, mutta sen kamarimusiikkiin kallistuvassa musiikissa on myös kontrasteja, särmää ja keskittynyttä intensiteettiä. Tasaisen vahvan levyn huippukohtia ovat ”Riverly/Reflection (On Scriabin Prelude op.13 No 1)”, jossa saksofonisti Robin Verheyenin herkkä melodia yhdistyy saumatta Aki Rissasen mietelmään Scriabinin sävellyksestä sekä lennokas ”Bird Vision”. Jälkimmäinen raita on oiva näyttö Markku Ounaskarin energiasta ja dynamiikasta.

Harri Kuusijärvi Koutus: Music for A Family Picnic (Eclipse Music, 2017)
Harri Kuusijärvi, hanuri, Veikki Virkajärvi, kitara, Eero Tikkanen, basso, Teho Majamäki, vibrafoni, lyömäsoittimet, Jesse Ojajärvi, rummut

Harmonikkataiteilija Harri Kuusijärven Koutus-yhtyeen ”Music for a Family Picnic” on vankka jatko onnistuneelle debyyttilevylle ”Koutus”, joka ilmestyi vuonna 2014. (Lue Valon kuvia -arvio: Marraskuuta, maisemia ja saksofonin poltetta.) Esikoislevyllä  soitti trio, jonka jäsenistä Kuusijärven itsensä lisäksi kitaristi Veikki Virkajärvi on mukana myös nyky-Kotuksessa. Uusina mukaan ovat tulleet basisti Eero Tikkanen sekä lyömäsoittajaroolit jakavat Teho Majamäki ja Jesse Ojajärvi.

Levyllä ollaan yleensä kaukana tutusta, usein jazziinkin liittyvästä, asetelmasta, jossa musiikki rakentuu solistin ja säestävien muusikoiden varaan. Sen sijaan albumi on nimenomaan  koko yhtyeen levy. Kuusijärven harmonikan rinnalla on yhtä merkittävästi läsnä Veikki Virkajärven kitara, jonka hehkuva energia kääntää musiikkia progerockin suunnalle, esimerkkeinä voimakas ”La route de Pokka” ja svengaava ”100 M”. Ja hyväksi lopuksi Eero Tikkasen kontrabasson saa sanoa levyn viimeiset sanat, kun levy häipyy hiljaisuuteen päätösraidan ”Naava” myötä.

Lisätietoja: Eclipse Music

Lisäsin kaikki kolme hienoa levya Vuoden valinnat 2017 -listalleni.

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Misha Mengelberg (1935 – 2017)

Misha Mengelberg. Kuva: Bill E. Smith, 1987

Hollantilainen pianisti ja säveltäjä Misha Mengelberg kuoli 3.3.2017 Amsterdamissa. Mengelberg esiintyi ensimmäisen kerran levyllä Eric Dolphyn levytyksellä ”Last Date” vuodelta 1964. Sittemmin Mengelberg tuli tunnetuksi yhteistyöstään rumpali Han Benninkin kanssa sekä Instant Composer Pool -yhteisön ja levymerkin perustajana ja vaikuttajana.

Valon kuvia -blogin esittelyssä oli erinomainen levytys ”Rudd, Lacy, Mengelberg, Carter, Bennink: Regeneration”. Mengelberg oli vahvasti mukana levyllä, jolla hän soitti läheisten kumppaniensa kanssa Thelonious Monkin ja Herbie Nicholsin musiikkia.

Lue Guardian-lehden muistokirjoitus: Misha Mengelberg obituary.

ICP met Thelonious Monk/Jackie-ing

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Sata vuotta ensimmäisestä jazzlevystä – Original Dixieland Jazz Band: Livery Stable Blues

Original Dixie Jazz Band

Helmikuun 26. päivänä tuli täyteen tasan sata vuotta jazzin historian ensimmäisen levytyksen äänittämisestä. Silloin viisi nuorta valkoihoista New Orleansista kotoisin ollutta muusikkoa kokoontui Victor-levy-yhtiön uuteen levytysstudioon New Yorkissa. Siellä vielä nimeä Original Dxie Jazz Band käyttänyt yhtye tallensi jälkipolville kaksi kappaletta, ”Livery Stable Blues” ja ”Dixieland Jass Band One-Step”. Yhtyeessä soittivat Tony Sbarbaro, rummut, Edwin Edwards, pasuuna, Nick LaRocca, kornetti, Larry Shields, klarinetti ja Henry Ragas, piano. Yhtye muutti vuoden 1917 lopulla nimensä muotoon Original Dixie Jazz Band.

Yhtye oli muuttanut jo vuonna 1916 Chicagoon, jossa New Orleansin musiikki nautti jo suurta suosiota. Laulaja Al Jolson innostui yhtyeestä kaupungissa vieraillessaan ja järjesti sen esiintymään New Yorkiin. Siellä Columbia-yhtiö järjesti yhtyeelle koesoiton tammikuussa 1917. Yhtyeen villi musiikki oli ilmeisesti liikka niin yhtiön johdolle kuin ajan äänitystekniikalle. Niinpä kvintetti päätyi helmikuussa 1917 kilpailevan levy-yhtiön Victorin leipiin. Victorin studiolla oltiin valmiita näkemään paljon vaivaa, jotta yhtyeen jazz saatiin tallennettua niin hyvin kuin se tuolloin oli mahdollista.

Original Dixie Jass Bandin levytyssessiosta ei ole valokuvia. Tässä on kuitenkin kuva Victorin studiolta. Mikrofonien sijasta tallennettava ääni koottiin isolla suppilolla ja levy kaiverrettiin suoraan vahakiekolle.

Jazzhistorioitsija Alyn Shipton toteaa, että on jälkikäteen helppo väheksyä yhtyeen musiikkia ja arvailla, kuinka paljon paremmalta ajan parhaat mustat yhtyeet olisivat kuulostaneet. Original Dixie Jazz Bandin levytys julkaistiin 5.3.1917 ja sen vaikutus oli valtava. Levystä tuli suuri hitti, mahdollisesti ensimmäinen miljoonamyynnin saavuttanut savikiekko.

Lähteet:
Alyn Shipton: A New History of Jazz. Continuum, 2001.
Marc Myers: Why Jazz Happened. University of California Press, 2013
Wikipedia: Original Dixie Jazz Band

Original Dixie Jass Band: Livery Stable Blues

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Jazz-Emma Aki Rissanen Trion Amorandom-levylle

Aki Rissanen Trio Helsingissä syksyllä 2014

Aki Rissanen Trio Helsingissä syksyllä 2014

Aki Rissanen Trion levy ”Amorandom” (Edition Records, 2016) sai Emma-palkinnon jazzlevyjen sarjassa Emma-gaalassa, joka järjestettiin 4.2.2017.

Valon kuvia -blogi onnittelee!

Lue arvio levystä: Aki Rissanen – Amorandom.

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

OK:KO: Land E. (AMP Music & Records, 2017)

OK:KO-kvartetti. Kuva: Sofia Mänttäri

Brittiläinen jazzkriitikko Stuart Nicholson vertaa pohjoismaisen jazzin suhdetta jazzin valtavirtaan Ingmar Bergmanin elokuvien suhteeseen perinteisen elokuvan valtavirtaan. Bergmanin elokuvissa tutkitaan ihmisen sisintä, ulkoisten tapahtumien, maailman pinnan alta avautuvaa syvyyttä. Nicholson näkee pohjoismaisen jazzin vastaavasti välttelevän pinnallista temppuilua tai teknisen osaamisen esittelyä. Pinnan sijasta musiikissa korostuvat usein kansanmusiikista peräisin olevat koskettavat melodiat, paljaat soundit ja tilan tunne. (Stuart Nicholson: Is Jazz Dead? (Or Has It Moved To A New Address? Routledge, 2005.)

Rumpali Okko Saastamoisen johtama OK:KO-kvartetti liittyy norjalaisella AMP Music & Records -merkillä julkaistulla debyyttilevyllään ilman muuta Nicholsonin luonnehtimaan pohjoisen jazzin perinteeseen. OK:KO soittaa kuulasta ja hiljaisesti intensiivistä musiikkia. Vaikka kotiseudullaan Haapavedellä kansanmusiikkia soittaneen Saastamoisen sävellyksissä on kenties kansanmusiikista peräisin olevaa suoruutta, kyse ei suinkaan ole etnojazzista,vaan vaivattomasti virtaavasta ja tuoreesta nykyjazzista.

OK:KO ja sen nuoret muusikot soittaa debyytillään hyvin valmista musiikkia, niin kypsää ja vakuuttavaa, että ”Land E.” nousee tämän vuoden ensimmäisenä levynä ”Vuoden Valinnat 2017” – listalle.

OK:KO: Land E. (AMP Music Records, 2017)
Jarno Tikka, saksofonit, Toomas Keski-Säntti, piano, Mikael Saastamoinen, basso, Okko Saastamoinen, rummut

Kesäranta (Official Music Video)

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Vinyylin viehätys: 3 x Charlie Hadenin humaanit duolevyt

Charlie Haden: Closeness (A&M/Horizon, 1977)

Basisti Charlie Hadenin diskografia paljastaa, että hän äänitti vuonna 1976 omissa nimissään pelkästään duettoja eri muusikoiden kanssa. (Tässä levytysluettelossa ei ole mukana rivimiehenä tehtyjä levytyksiä.) Äänityksistä koottiin lopulta kaikkiaan kolme albumia, joista A&M/Horizon -levymerkki julkaisi levyt “Closeness” (1976) ja “The Golden Number” (1977) ja Artist House levyn “As Long As There Is Music” (1978).

Horizon oli vuosina 1974-1978 toiminut levymerkki, jonka julkaisut olivat sekä musiikillisesti että visuaalisesti korkeatasoisia. Avautuvien kansien sisäkansista löytyi muusikoiden kuvia, musiikkia valaisevia tekstejä ja sävellysten nuotteja. Kaikkiaan levymerkki julkaisi 25 jazzalbumia.

Closeness” ja “The Golden Number” olivat Hadenin ainoat julkaisut merkille. Ensimmäisellä levyllä Haden soittaa Keith Jarrettin, Ornette Colemanin, Alice Coltranen ja Paul Motianin kanssa. Jälkimmäisellä levyllä soittivat Don Cherry, Ornette Coleman, Hampton Hawes ja Archie Shepp. Coleman oli siis ainoa muusikko, joka oli mukana molemmilla levyillä. “Closenessin” raidalla “O.C.” hän soitti alttosaksofonia ja kiistanalaista kakkosinstrumenttiaan trumpettia “The Golden Numberin” karhean kauniilla nimikappaleella.

Vuoden 1976 aikana äänitetyistä duetoista syntyi vielä kolmas levy “As Long As There Is Music” yhdessä pianisti Hampton Hawesin kanssa. Levyn julkaisi Artist House, lyhytikäiseksi jäänyt levymerkki, jota Horizonin perustaja John Snyder pyöritti.

Kaikki kolme esillä olevaa duolevyä kuvaavat hienosti Hadenin taiteilijanluonnetta. Basso soi kauniisti ja ennen kaikkea musiikki henkii inhimillistä lämpöä. Näinä masentavien Amerikan uutisten aikoina nämä edelleen ajankohtaiset levyt pitävät yllä uskoa kestävään taiteeseen ja erityisesti amerikkalaiseen jazziin. Kannattaa muistaa, että Amerikasta tulee muutakin kuin idioottimaisia poliitikkoja.

Charlie Haden: Closeness (A&M/Horizon, 1976)
Charlie Haden: The Golden Number (A&M/Horizon, 1977)
Charlie Haden & Hampton Hawes: As Long As There Is Music (Artist House, 1978)

2017_Haden2
2017_Haden4
2017_Haden3
Charlie Hadenin humaanit duot
2017_Haden2 thumbnail
2017_Haden4 thumbnail
2017_Haden3 thumbnail
Charlie Hadenin humaanit duot thumbnail

Soittolistassa on tarjolla näytteeksi kappale kultakin albumilta. Levyt löytyvät siis myös Spotifysta, toki ilman vinyylin viehätystä.

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Vinyylin viehätys – String Trio of New York: Area Code 212

String Trio of New York: Area Code 212 (Black Saint, 1981)

Basisti John Lindbergin kaksi tuoretta triolevytystä houkutteli kaivelemaan vinyylihyllyäni, josta löytyi String Trio of New Yorkin toinen albumi. Se on äänitetty marraskuussa 1980 ja Black Saint – levymerkki julkaisi sen seuraavana vuonna.

John Lindbergin lisäksi triossa soittivat viulisti Billy Bang ja akustista kitaraa näppäilevä James Emery. Kolmikko perusti yhtyeen vuonna 1977 innoituksenaan vanha valokuva viime vuosisadan alun New Orleansista. Kuva esitti yhtyettä, jossa jäsenet soittivat hekin viulua, kitaraa ja bassoa. Kokoonpanolla on siis juurensa mustan musiikin menneisyydessä.

Jazzin historiasta haetuista esikuvista huolimatta String Trio of New York soittaa levyllä tinkimättömän modernia jazzia. Trion kaikki jäsenet ovat kirjoittaneet levylle kukin kaksi sävellystä. Niissä jazzin ja klassisen musiikin vaikutteet yhdistyvät eräänlaiseksi hurjasti ryöppyäväksi avantgardeversioksi Django Reinhardtin ja Stephane Grappellin swingistä. Albumi on kestänyt erinomaisesti aikaa. Sen ajatonta kamarijazzia kelpaa edelleen kuunnella.

String Trio of New York jatkoi tämän toisen levynsä soittamista yhdessä ainakin vuoteen 2005, jolloin ilmestyi trion toistaiseksi viimeisin levytys. Billy Bangin jälkeen viulua yhtyeessä ovat soittaneet Charles Burnham ja Rob Thomas.

String Trio of New York: Area Code 212 (Black Saint, 1981)
Billy Bang, viulu, James Emery, kitara, John Lindberg, basso

String Trio of New York: ”T´wixt C and D” Spotifyssa

John Lindbergin Raptor-trio esittää tästä sävellyksestä uuden version (uudella nimellä) tuoreella levyllä ”Western Edges” .

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

2 x John Lindberg – kaksi näkökulmaa jazztrioon

John Lindberg BC3 & John Lindberg Raptor Trio

Amerikkalainen basisti ja säveltäjä John Lindberg (s.1959) aloitti ammattilaisuransa jo 16-vuotiaana ja muutti New Yorkiin vuonna 1977. Seuraavalla vuosikymmenellä hän soitti Anthony Braxtonin yhtyeessä ja oli perustamassa merkittävää kamarijazztrioa String Trio of New York yhdessä viulisti Billy Bangin ja kitaristi James Emeryn kanssa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Lindberg on tehnyt Wadada Leo Smithin kanssa yhteistyötä, jota suomalainen TUM Records on ansiokkaasti dokumentoinut.

Lindbergillä on vuosien varrella ollut luonnollisesti koossa useita omia yhtyeitä. Tuoreimpien yhtyeiden joukossa on kaksi soitinvalikoimiltaan erilaista trioa, BC3 ja Raptor Trio. Clean Feed -levymerkki julkaisi viime vuonna albumilliset musiikkia kummaltakin yhtyeeltä. Levyjen erilaiset triot tarjoavat kiinnostavasti omat näkökulmansa musiikkiin.

John Lindberg BC3: Born in an Urban Ruin (Clean Feed, 2016)
John Lindberg, bass, Wendell Harrison, klarinetit, Kevin Norton, vibrafoni, lyömäsoittimet

John Lindberg Raptor Trio: Western Edges (Clean Feed, 2016)
John Lindberg, bass, Pablo Calogero, baritonisaksofoni, Joe LaBarbera, rummut

Tarkka ja taitava BC3-trio liikkuu jazzin ja nykymusiikin rajapinnoilla. Kun yhtye pysyttelee mielellään sävelletyn musiikin puolella, musiikkia leimaa tietty viileys, jota yhtyeenjohtajan vahvat soolot ja instrumentin tumma soundi lämmittävät .

Levyn keskeisiä teoksia ovat trumpetisti Roy Campbellin muistoksi sävelletty kolmiosainen ”The Left Wrist” sekä ”Swooping Deep”, josta kuullaan kolme erilaista versiota. Ensimmäinen on levyn avausraita, klarinetisti Wendell Harrisonin lyyrinen soolo, toinen trioversio, levyn perinteisessä mielessä melodisin raita ja kolmas albumin päättävä tumma, jousella soitettu, bassosoolo.

Siinä missä ”Born in an Urban Ruin” on pidättyväistä kamarimusiikkia, on Raptor-trion ”Western Edges”  ilmiselvästi jazzia. Svengaavin raita ”T’Wixt D and E” on jo vanha. Se on napattu vuonna 1980 ilmestyneeltä String Trio of New Yorkin toiselta albumilta ”Area Code 212”. (Tosin tuolla jousitrion levyllä sävellyksen nimi oli ”T’Wixt C and D”). Kokonaisuutena ”Born in an Urban Ruin” on kuitenkin tunnelmiltaan levollinen ja kolmikon kommunikaatio muistuttaa vanhojen tuttujen rauhallista jutustelua.

Ensikuulemalta Lindbergin molempia triolevyjä leimaa syrjäänvetäytyvä vaatimattomuus, jonka takaa paljastuu lopulta kosolti hiljaista voimaa ja kypsää ajattelua.

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Nat Hentoff (1925 -2017)

Nat Hentoff (oikealla yhdessä Charles Minguksen kanssa Kuva: Metronome/Getty Images)

Amerikkalainen kirjailija, jazzkriitikko ja kansalaisoikeusaktivisti Nat Hentoff kuoli 91-vuotiaana 7.1.2017. Hentoff oli ahkera kirjoittaja. Hänen laaja tuotantonsa käsittää lähes neljäkymmentä teosta jazzia käsittelevistä tietokirjoista kaunokirjallisuuteen. Hänen kirjoituksiaan julkaistiin merkittävissä lehdissä, kuten Downbeat, New Yorker ja Village Voice. Jazzlevyjen harrastajille Hentoffin nimi ja tyyli tuli tutuksi lukuisien  albumien kansiteksteistä.

Hentoff kuoli kotonaan New Yorkissa. Hentoffin pojan twiitin mukaan, Hentoff kuoli perheenjäsenten läsnäollessa ja Billie Holidayn musiikkia kuunnellen.

Lisätietoa: New York Timesin muistokirjoitus esittelee laajasti Hentoffin uraa ja tuo esille myös hänen kiistanalaisiakin näkemyksiä sananvapaudesta: Nat Hentoff, Journalist and Social Commentator, Dies at 91.

Jazzin vaiheita – Hear Me Talkin' to Ya. Nat Hentoff (1925 – 2017) #jazz #jazzkirjat #jazzbook #inmemoriam

Kuva, jonka Jukka Piiroinen (@valonkuvia) julkaisi

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , | Jätä kommentti