Uutta Instagramissa

Sivun yläosaan päivittyy Instagram-tilini viisi viimeisintä kuvaa. Suoraan Instagram-tililleni pääset klikkaamalla alla olevaa kuvaketta:

Instagram

Tallennettu kategorioihin Valokuvaus | Avainsanoina , | Jätä kommentti

KYN: Jos minä puhuisin sinulle (Alba Records, 2016)

Mikko Hassinen Torniossa syksyllä 2014

Mikko Hassinen Torniossa syksyllä 2014

Jazztrio ja naiskuoro ovat harvinainen kombinaatio. Tämä yllättäväkin yhdistelmä osoittautuu hienosti toimivaksi naiskuoro KYN:n (Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan naislaulajat) uudella levyllä. Jazzmuusikoiden kanssa aiemminkin työskennellyt kuoro tilasi rumpali/säveltäjä Mikko Hassiselta tilaussävellyksen ja sovituksia kuoron esitettäväksi. Projektista syntyi albumi, jolle Hassinen sovitti suomalaisia kansansävelmiä, amerikkalaisia jazzstandardeja sekä sävelsi laajan tilausteoksen.

Kaikille tutut kansanlaulujen melodiat säilyvät Hassisen sovituksissa selkeästi tunnistettavina, kun ne samalla kääntyvät oivaltavasti jazzin kielelle. Reipas ”Kullan ylistys” svengaa vastustamattomasti ja toisaalta ”Aamulla varhain” yltää suorastaan riipaisevaan surumielisyyteen.

Suomenkielisinä versioina kuultavissa jazzstandardeissa kuoro laulaa ilman trion säestystä, mutta käyttää kuitenkin jazzin keinoja. Esimerkiksi Antônio Carlos Jobimin sävellyksessä ”Ei sanaakaan (Insensatez)” laulajille annetaan jazzorkesterin tapaan komppiryhmän, yhtyeen ja solistin rooleja.

Levy huipentuu runoilija Virpi Stenlundin runoihin sävellettyyn kolmiosaiseen, noin 17 minuuttia kestävään sarjaan ”Jos minä puhuisin sinulle”, joka on kuulaan kaunis, täyteläinen ja yhtenäinen teos. Siinä Kaija Viitasalon johtama kuoro kietoutuu entistä tiiviimmin yhteen trion kanssa, jako kuoron ja säestäjien välillä katoaa.

Tenorisaksofonisti Manuel Dunkel on levyn pääasiallinen sooloääni. Dunkelin Coltranen henkeä hehkuva soundi toisaalta sulautuu osaksi lauluääniä, toisaalta muodostaa tehokkaan kontrastin viileälle kuorosoinnille.

Jos minä puhuisin sinulle” on huolellisesti toteutettu ja ainutlaatuinen levytys. Se pääsee mukaan vuoden 2016 kiinnostavimpien levyjen Vuoden valinnat 2016 -listalle.

KYN: Jos minä puhuisin sinulle (Alba Records, 2016)
Naiskuoro KYN, Kaija Viitasalo, kuoronjohtaja, Mikko Hassinen, rummut, Manuel Dunkel, tenorisaksofoni, Ville Herrala, basso

kyn_levynkansi2016

KYN: Aamulla varhain

Video on tallenne Koko Jazz -klubilta KYN goes Hassinen -konsertista 30.10.2015.

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Jari Perkiömäki: Organic Baritone Quartet (Fredriksson Music, 2016)

Jari Perkiömäki Ylläs Jazz & Blues, 2006

Jari Perkiömäki Ylläs Jazz & Blues, 2006

Noin vuosi sitten Taideyliopiston rehtorina aloittanut saksofonisti Jari Perkiömäki ehtii ilahduttavasti työskentelemään myös jazzin parissa. Tästä osoituksena on vastikään ilmestynyt uusi levy, jolla Perkiömäki soittaa pelkästään baritonisaksofonia. Sen rosoinen soundi istuukin mainiosti levyllä soittavan perinteisen urkutrion kumppaniksi.

Perkiömäki on säveltänyt yhtä lukuunottamatta kaikki levyn kappaleet. Hän on onnistunut kirjoittamaan tyyliin täydellisesti istuvia, napakoita sävelmiä. Kvartetti soittaa urkujazzin perinteitä kunnioittavaa jazzia, jonka se toteuttaa yksityiskohtia myöten huolellisesti ja samalla kuitenkin rennosti.

Organic Baritone Quartet” toimii sekä taiten toteutettuna albumina että kutsukorttina kuuntelemaan yhtyettä elävänä, sillä tällainen svengaava jazz toimii kaikkein parhaiten jazzklubissa nautittuna.

Jari Perkiömäki: Organic Baritone Quartet (Fredriksson Music, 2016)
Jari Perkiömäki, baritonisaksofoni, Mikko Helevä, Hammod, Sami Linna, kitara, Heikki Sandrén, rummut

Lisähuomautus

Baritonisaksofonin ja urkotrion yhdistelmä vaikuttaa olevan melko harvinainen. Suhteellisen tuore esimerkki kokoonpanosta löytyi silti helposti hakukoneella, nimittäin amerikkalaisen Gary Smulyanin albumi ”Smul´s Paradise” (Capri Records, 2012). Sekin kuulostaa Spotifysta kuunneltuna hyvin toimivalta levyltä.

jari-perkiomaki-organic-baritone-ouartet

Jari Perkiömäki Organic Baritone Quartet: Tunnel Vision

Video on tallennettu Koko Jazz Clubilla marraskuussa 2016.

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Martti Vesala Soundpost: Helsinki Soundpost (Ozella Music, 2016)

Martti Vesala. Kuva: Tero Ahonen

Martti Vesala. Kuva: Tero Ahonen

Trumpetisti ja säveltäjä Martti Vesala ei ainakaan haasteita pelkää. Vesala perusti yhtyeensä voidakseen säveltää musiikkia modernin klassiselle kvintettikokoonpanolle, jolla trumpetti ja saksofoni puhaltavat komppikolmikon säestyksellä. Hän kertoo suoraan, että hänen Soundpost-yhtyeensä ensimmäisellä levyllä liikutaan mestareiden jalanjäljissä, vahvasti Miles Davisin 1960-luvun kvintetin ja saksofonisti Wayne Shorterin hengessä.

Ja mikäpä siinä, onhan ainakin klassisessa musiikissa aivan tavallista hioa jatkuvasti uusia versioita klassikkoteoksista. Miksi ei siis nykyajan jazzmuusikkokin voisi palata jazzin keskeisten hahmojen pariin yhä uudelleen ja uudelleen? Sitä paitsi Vesalalla on projektissaan mielekäs näkökulma, sillä hän on säveltänyt itse kaikki levyn sävellykset, eikä levyssä ole kyse tribuutista eikä varsinkaan kopioimisesta.

Vesalan tavoitteena oli säveltää nimenomaan modernin jazzin klassiselle kvintetille ja hän onnistuu tavoitteessaan kirkkaasti, vaikka vaikutteet toki käyvät ilmi jo heti levyn avausraidan ensihetkistä lähtien. Vesala käsittelee kuitenkin lähtökohtiaan tuoreesti ja monipuolisesta. Näin levystä syntyy vaihteleva kokonaisuus.

Suuri ansio levyn onnistumisesta kuuluu toki taidokkaalle yhtyeelle, jonka väkevä komppi vie vastustamattomasti mukanaan (esimerkkinä ”Decline”, katso video alla). Kun myös soolot kohoavat korkealle rutiinisoittelun yläpuolelle, on yhtyeen inspiroitunut tulkinta 1960-luvun jazzista uskottavaa kuultavaa.

Levy on myös jälleen yksi osoitus suomalaisen jazzin kansainvälistymisestä. Sen on näet julkaissut saksalainen Ozella-levymerkki, joka on julkaissut myös Kari Ikosen trion ja Aki Rissanen-Jussi Lehtonen Quartetin musiikkia.

Martti Vesala Soundpost: Helsinki Soundpost (Ozella Music, 2016)
Martti Vesala, trumpetti, flyygelitorvi, Petri Puolitaival, tenorisaksofoni, huilut, Joonas Haavisto, piano, rhodes, Juho Kivivuori, basso, Ville Pynssi, rummut

marttivesala_kansi

Lisätietoja: Vesalan haastattelu Radio Classicissa. Vesala kertoo haastattelussa perustietoja urastaan ja uudesta levystä.

Video on kuvattu levyn äänityksistä: Martti Vesala Soundpost Quintet: Decline.

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Tampere Jazz Happening 2016 – mustavalkoinen kuvasarja

Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Tampere Jazzhappening 2016 – festivaaliraportti

Esa Pietilä - Yrjö 2016

Esa Pietilä – Yrjö-palkinto 2016

Tampere Jazz Happening ja sen kunnianhimoinen musiikkitarjonta valaisi jälleen viime viikonloppuna marraskuun pimeyttä. Festivaalin ohjelma jännittyy vuosien varrella hyväksi havaitun kolmion varaan, siis Tullikamarin Pakkahuoneen konsertit, kotimaisen jazzin kattaus Telakalla ja myöhäisen yön jatkot Klubilla. Tällä kertaa kuuntelin vain Pakkahuoneen konsertteja. Telakka sekä klubi jäivät siis kokonaan väliin.

Olisi muuten aivan perusteltua viettää festivaalia vain Telakan tarjonnan parissa. Telakalle valittu kotimaisen jazzin valikoima on taattua laatua, esimerkiksi Aki Rissanen Trio olisi varmasti toiminut myös Pakkahuoneen päälavalla.

Yrjö ja Varjo-Yrjö 2016

Suomen Jazzliitto on kotiutunut Tampereelle viettämään jazzpäiviään ja syyskokoustaan samaan aikaan festivaalin kanssa. Niinpä Yrjö-palkinto jaettiin jälleen Pakkahuoneella perjantai-illan ohjelman aluksi. Tämän vuoden Yrjö-palkinto meni oikeaan osuvasti saksofonisti Esa Pietilälle, joka tekee tinkimättömästi omansa kuuloista musiikkia. Pietilän kvartetti Liberty Ship toimii sekä akustisena versiona että sähköisillä efekteillä jatkettua. Pietilä on myös määrätietoisesti soittanut soolokonsertteja sekä yhdistänyt omaa ilmaisuaan klassisen musiikin kanssa, hyvänä esimerkkinä Kalevi Ahon saksofonikonsertto, jonka solistina Pietilä soitti.

Yleisradion puolestaan jakaa Varjo-Yrjön, joka antaa tunnustusta muille jazztoimijoille kuin muusikoille. Tämän vuoden huomionosoituksen sai valokuvaaja Maarit Kytöharju, joka on jo pian kolmen vuosikymmenen ajan tallentanut kuviinsa jazzin ohikiitäviä hetkiä. (Lue molempien palkintojen tarkemmat perustelut Jazzfinland.fi-sivulta).

Jazzliiton juhlaorkesteri

Teemu Viinikainen soitti Jazzliiton juhlaorkesterissa. Muut muusikot olivat Mikko Innanen, Kari Ikonen, Ulf Krokfors ja Teppo Mäkynen

Teemu Viinikainen soitti Jazzliiton juhlaorkesterissa. Muut muusikot olivat Mikko Innanen, Kari Ikonen, Ulf Krokfors ja Teppo Mäkynen

Suomen Jazzliitto on tänä vuonna viettänyt 50-vuotisjuhlaansa. Eräs juhlan pääprojekteista oli juhlan kunniaksi koottu juhlaorkesteri, joka koostui Yrjö-palkituista muusikoista. Orkesteri esiintyi nyt Tampereella näillä näkymin viimeisen kerran. Mikko Innasen johdolla vuoden aikana eri festivaaleilla esiintynyt kvintetti soitti kuitenkin sen verran upean konsertin, että toivottavasti asiaan palataan vielä vaikka tallenteen tai tv-esityksen muodossa.

Kari Ikonen

Kari Ikonen

Kvintetti soitti Yrjö-palkittujen muusikoiden hyvin valittuja sävellyksiä ja nosti esille Eero Ojasen, Pekka Sarmannon, Raoul Björkenheimin, Jukkis Uotilan ja Iro Haarlan musiikkia. Näistä eväistä syntyi lämmintä musiikkia ja yhtyeen soittamisen ilo välittyi aitona kuulijoillekin.

Steve Lehman Octet

Steve Lehman

Steve Lehman

Jazzin merkittävimmäksi ajattelijaksi mainittu saksofonisti ja säveltäjä Steve Lehman toi Tampereelle oktettinsa. Se operoi varsin tiukoissa raameissa, jotka Lehmanin särmikkäät ja teräväreunaiset sävellykset rakensivat. Kompleksisia shakkitehtäviä muistuttava musiikki lepää kuitenkin vahvan grooven perustalla, mikä helpotti ainakin minua kuulijana, vaikka lopulta konsertti jätti hieman ulkopuolisen ja etäisen tunnelman. Toisaalta mieleen painui lujasti myös Lehmanin kiehtovan kaunis soolo, jossa hän soitti saksofonia ilman suukappaletta.

Marius Neset Quintet with Svante Henryson

Seuraavana esiintyneen norjalaisen saksofonistin Marius Nesetin musiikki olikin kulmiltaan pyöreämpää ja sävellykset melodisina helpommin lähestyttäviä. Nesetin esiintymisestä huokuu aina valloittava innostus, jonka mukaan kelpaa heittäytyä. Kvintetin vieraana esiintyi ruotsalainen sellisti Svante Henryson lisäsi kudokseen kamarimusiikin sävyjä.

Marius Neset & Svante Henryson

Marius Neset & Svante Henryson

The Necks

Lauantain konserttiurakan aloitti australialainen The Necks, jonka musiikkiin olen jonkin verran tutustunut aikaisemminkin. Sain nimittäin yhtyeen esikoislevyn ”Sex” (Spiral Scratch, 1989) aikoinaan vaimoltani Australian matkatuliaisena. Vaikka en ole kuunnellut levyä kovin monta kertaa, sen tinkimätön minimalismi teki vaikutuksen. Levy jäi vähäisestä kuuntelusta huolimatta mieleen, mitä ei todellakaan kaikkien levyjen kohdalla tapahdu. Olen myös kuunnellut yhtyeen viimeisintä levyä ”Vortex” (Fish of Milk/ReR Megacorp, 2015) sekä netistä löytyvää materiaalia.

The Necks: Chris Abrahams, piano, Tony Buck, rummut, Lloyd Swanton, basso

The Necks: Chris Abrahams, piano, Tony Buck, rummut, Lloyd Swanton, basso

Konsertti vastasikin ennakkotietojen pohjalta syntynyttä kiinnostusta. Trio soitti tyypilliseen tapaansa yhden pitkän kappaleen, joka on enemmän rituaali kuin pelkkä konsertti. Muusikot jaksoivat kärsivällisesti rakentaa kaarta, joka kasvoi hiljaisesta alusta minimalististen liikkeiden avulla huippukohtaansa ja vaipui hitaasti takaisin hiljaisuuteen. Elämys oli vangitseva, suorastaan puhdistava.

Krakatau & Senegale Drums

Krakatau ja Senegalin rummut hälytettiin korvaamaan esiintymisen peruuttamaan joutunutta islantilaista ADHD-yhtyettä. Näin Raoul Björkenheimista tuli eräs festivaalin työnsankareista, sillä kitaristin urakkaan mahtuivat lisäksi kaksi keikkaa Telakalla, ensin duona Juhani Aaltosen kanssa sekä Krakatau-kvartetin esiintyminen ilman afrikkalaisten rumpujen tukea.

Yamar Thiam

Yamar Thiam

Yamar Thiamin johtama Senegal Drums -kvartetti nousi kokonaisuudessa tiukasti Krakataun rinnalle. Varsinkin Thiam itse esiintyi puhuvan rumpunsa kanssa näyttävästi. Kaikkiaan konsertti oli tuttua Björkenheimin rosoista ja intensiivistä rutistusta, vaikka ei ehkä niin luonnonvoimaista kuin joskus aiemmin.

Eve Risser White Desert Orchestra

Eve Risser

Eve Risser

Pianisti ja säveltäjä Eve Risser oli minulle tuntematon taiteilija ennen festivaalia. Näin minulla ollut erityisiä odotuksia ennen 11-henkisen (10 muusikkoa + ääniteknikko) White Desert Orchestran esiintymistä. Orkesteri loihti kuuluville kuulaita sointeja, hälyääniä, sähköisiä soundeja ja myös jyrkkiä kontrasteja. Näin vaikuttavia, usein kivistä ja kallioperästä innoituksen saaneita sävellyksiä sisältänyt konsertti nousi festivaalin parhaiden esitysten joukkoon. Risser orkestereineen tasapainoili taitavasti sävellysten, improvisaatioiden, jazzin, kamarimusiikin ja kokeellisen ilmaisun rajapinnoilla.

Charles Lloyd Quartet

Ennakko-odotukset Charles Lloydin konsertin suhteen olivat itselläni korkealla ja lopulta odotukset pitkälti myös täyttyivät. Lloyd vaikutti olevan hyvässä kunnossa. Hapuillen etsiskelevä soittotapa ja Coltranen perinteestä hioutunut omintakeinen soundi soivat kuten levyilläkin. Lloydin kaltaiselta legendaariselta hahmolta tuskin kannattaakaan odottaa uusien urien aukomista.

Hän ei enää etsi nuorien taiteilijoiden lailla uusia polkuja, vaan jakaa pitkän kokemuksensa myötä jalostunutta, ehkä hieman romanttista, tarinaansa. Tarinaa olisi voinut kuunnella pidempäänkin, sillä Lloydin saksofonin lisäksi myös taitavan yhtyeen (Gerald Clayton, piano, Reuben Rogers, basso, Kendrick Scott, rummut) yhteissoitto oli vivahteikasta ja svengaavaa.

Lloydin konserttiin julistettiin hyvin jyrkkä valokuvauskielto, joten jazzmuotokuva Lloydista jäi ottamatta ja keikasta tallentui mieleen vain muistikuvia. Toisaalta oli vapauttavaa keskittyä pelkkään kuuntelemiseen ja unohtaa oikeiden kuvakulmien ja hetkien vaaniminen kokonaan.

Donny McCaslin Group

Donny McCaslin, tenorisaksofoni, Jonathan Maron, basso, Zach Danziger, rummut

Donny McCaslin, tenorisaksofoni, Jonathan Maron, basso, Zach Danziger, rummut

Saksofonisti Donny McCaslin joutuu väistämättä ottamaan tavalla tai toisella kantaa yhteistyöhönsä David BowienBlackstar”-levyllä ennen kuin tie uusiin suuntiin avautuu (näin McCaslin The Guardian -lehden haastattelussa). Niinpä Bowie oli luonnollisesti esillä Tampereen konsertissakin, jonka keskeisiä esityksiä oli tulkinta ”Blackstarin” raidasta ”Lazarus”. Kovasti sähköisen setin pääsolistina loisti tietenkin yhtyeenjohtaja McCaslin itse. Muiden muusikoiden tehtäväksi jäi rakentaa paikoin hyvinkin komeaa ja intensiivistä taustaa tenorisaksofonille.

Top-3 + 1

Yhteenvetona valitsen festivaalin subjektiiviseen kärkikolmikkoon seuraavat konsertit: Charles Lloyd Quartet, Eve Risser White Desert Orchestra ja The Necks. Koska topkolmoseen mahtuu enemmän kuin kolme, lisään joukkoon vielä Jazzliiton juhlaorkesterin.

Lopuksi vielä erityismaininta: festivaali oli lähes loppuunmyyty. Vaativakin taide menee siis kaupaksi ja löytää yleisönsä, kun se on oikein ja houkuttelevasti pakattu.

Valokuvista

Julkaisen vielä blogissa kuvasarjan festivaalin aikana kuvaamistani kuvista, kun vain ehdin valita ja käsitellä kuvia. Joitain kuvia on jo esillä Instagramissa ja Facebookissa.

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Steve Lehman Octet @Tampere Jazz Happening 2016

tamperejazzhappeninglogo2016

Saksofonisti, säveltäjä ja musiikilliseksi ajattelijaksikin mainuttu Steve Lehman säveltää kulmikasta ja teräväreunaista musiikkia. Lehmanin oktetin musiikki mutkikasta ja moniulotteista kuin vaikea shakkitehtävä, näin ainakin levyllä “Mise en abîme”, jota olen kuunnellut. Samalla hellittämättä päälle tunkeva groove pitää yhtyeen jalat koko ajan maassa. Näin leimallisesti älyllinen musiikki säilyttää vahvan tuntuman svengiin ja rytmin voimaan.

Steve Lehman Octet Torinon jazzfestivaaleilla vuonna 2015

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

The Necks @Tampere Jazz Happening 2016

tamperejazzhappeninglogo2016

Pianotrio on eräs suosituimmista jazzkokoonpanoista. Pelkästään pianon, basson ja rumpujen voimin pystytään soittamaan hyvin erilaista musiikkia free jazzista perinteiseen svengiin. Jo vuonna 1987 perustettu australialainen The Necks on varmasti yksi omaperäisimmistä pianotrioista, joka improvisoi oudon vangitsevaa ja minimalistista musiikkia.

Trio liikkuu oudoilla ja vaikeasti määriteltävillä alueilla avantgarden, ambientin, rockin ja jazzin liepeillä. Oheen liitetty video, joka on kuvattu Kööpenhaminan Jazzhousessa, antaa hyvän käsityksen trion pitkistä improvisaatioista.

Lisätietoja: The Necks, yhtyeen kotisivut

The Necks. Kuva: Holimage

The Necks. Kuva: Holimage

The Necks – Live in Concert

Kööpenhaminan Jazzhousessa kuvatulla videolla The Necks soittaa kappaleen ”Ohioan”.

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Bob Dylan -soittolista Nobel-palkinnon kunniaksi

Dylanin levyjen kansia. Ostin näitä levyjä 1970- ja 80-luvuilla.

Dylanin levyjen kansia. Ostin näitä levyjä 1970- ja 80-luvuilla.

Bob Dylanin Nobel-palkinto oli vanhan (entisen?) fanin kannalta mukava uutinen, vaikka ymmärrän kyllä niitäkin, joiden mielestä kirjallisuus perinteisessä mielessä ansaitsee erityisesti näinä aikoina kaiken mahdollisen nosteen ja huomion. Nobel-komitean päätös ei myöskään radikaalisti lisännyt ns. populaarikulttuurin nauttimaa arvostusta. Ainakin Dylan on arvostuksensa jo monelta taholta saanut, kuten Hesarissa tänään osuvasti osoitetaan (Vihdoinkin Bob Dylan sai virallista tunnustusta).

Bob Dylan oli minulle nuoruusvuosien suurin kulttuurihahmo. Ensimmäisen Dylan-levyni oli ”Blood On The Tracks”, jonka ostin 7.2.1975 eli tuoreeltaan sen ilmestyttyä (kyllä, olen päivännyt ostokseni levyn kanteen). Se taisi olla samalla ensimmäinen levyostokseni. Eikä ollut lainkaan huono ostos, sillä ”Blood On The Tracks” taitaa lopulta olla Dylanin paras ja ehjin levykokonaisuus.

Kuuntelin lähes puhki myös tupla-albumin ”Before The Flood”, joka on tallennettu Dylanin ja The Bandin yhteiseltä vuoden 1974 konserttikiertueelta. Muitakin levyjä kertyi hyllyyn, kun tutkimusmatka Dylanin 1960-luvun tuotantoon jatkui. Niistä levyistä pidin eniten vahvan tunnelman tuplalevystä ”Blonde On Blonde”.

Sitten tuli Dylanin uskonnollinen vaihe, joka tuntui oudolta. Niinpä ”Slow Train Coming” jäi viimeiseksi vinyyliostokseksi. Näin Dylanin konsertissakin interrail-reissulla Münchenissä kesällä 1981, mutta konsertti ei ollut erityisen suuri elämys. Dylan meni minulle vieraaseen suuntaa ja itse vaidoin vähitellen rockin jazziin.

Dylanin 1980- ja 1990-lukuja en ole kuunnellut lainkaan. Sen sijaan olen ostanut joitakin Bootleg-sarjan kokoelmia ehkä nostalgisista syistä. Ne ovat hyvin tuotettuja ja informatiivisia paketteja. Hankin myös 2000-luvun puolella muutamia uusia levyjä, joiden huomasin saaneen positiivisia arvioita. Kuuntelin Nobelin herättämänä uudelleen esim. ”Modern Timesin” ja ”Love And Theftin”. Ne ovat ilman muuta asiallisia juttuja, mutta eivät herätä suurempaa innostusta. On varmaan kohtuutonta vertailla aivan erilaisia musiikkeja, mutta vertaanpa kuitenkin. Nämä levyt kuulostavat kovin yksiulotteisilta verrattuna niihin jazzlevyihin, joista olen viime aikoina pitänyt. (Lue listalta: Vuoden valinnat 2016 – ehdokkaat).

Bob Dylan -soittolista

Valitsin listalle kymmenen Dylan-kappaletta, joista olen pitänyt. Kun nyt olen kuunnellut niitä useammankin kerran, huomaan pitäväni niistä edelleen. Ja lista olisi voinut olla aivan erilainen, hienoja lauluja toki Dylanilla riittää.

Tallennettu kategorioihin Rock | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Jazzliiton juhlaorkesteri @Tampere Jazz Happening 2016

tamperejazzhappeninglogo2016

Tänä vuonna 50 täyttänyt Suomen Jazzliitto on kierrättänyt vuoden aikana Yrjö-palkituista muusikoista koostuvaa juhlaorkesteriaan eri jazzfestivaaleilla. Orkesteri esiintyy luonnollisesti myös Tampereella. Saksofonisti Mikko Innasen johtama yhtye soittaa jäsentensä säveltämää musiikkia. Kokoonpano on hyvin koottu viimeisen kymmenen vuoden aikana palkituista muusikoista. Luvassa siis suomalaista nykyjazzia, joka lienee orkesterin kuivakasta nimeä mehukkaampaa.

Vuoden Yrjö-palkinto jaetaan jälkeen Tampereella, siis jo perinteisesti. Tämän vuoden Yrjö esiintyy hänkin juhlaorkesterin riveissä. Yrjö-palkintoina jaetuista taideteoksista koottu näyttely ”Noin 50 Yrjöä” on esillä festivaalin yhteydessä.

Jazzliiton juhlaorkesterissa soittavat Mikko Innanen, saksofoni (Yrjö 2008), Teemu Viinikainen, kitara (Yrjö 2009), Kari Ikonen, piano (Yrjö 2013), Ulf Krokfors, basso (Yrjö 2015) ja Teppo Mäkynen, rummut (Yrjö 2007). Kokosin orkesterin jäsenet alla näkyvään kuvakoosteeseen.

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Quartet Ajaton: Elixir (Eclipse Music, 2016)

Mia Simanainen Joensuussa 2012

Mia Simanainen Joensuussa 2012

Quartet Ajaton on osuvasti nimetty yhtye, sillä sen musiikki liikkuu vallattomasti ajassa ja paikassa. Jo kvartetin ainutlaatuinen soitinvalikoima solmii rohkeasti samaan kudokseen instrumentteja, jotka ensisilmäyksellä ovat aivan eri maailmoista. Mutta ihmeen saumattomasti Ajaton sulauttaa 1960-luvun nostalgisen moog-syntesoijan, vanhasta musiikista tunnetun viola da gamban, argentiinalaisen tangon bandonéonin ja ihmisen ikiaikaisen instrumentin, lauluäänen, lämpimän omaperäiseksi yhtyesoundiksi.

Elixir” on tunnelmiltaan surumielistä kamarimusiikkia, erityisen hartaasti mietiskellään 1600-luvun lainakappaleilla ”Weep You No More Sad Fountains” (John Dowland) ja ”The Self Banished” (John Blow). Samaan joukkoon kuuluu myös Mia Simanaisen säveltämä avausraita ”A Day Grew Small”, jota säveltäjän levollisen kuulas laulu hallitsee.

Muitakin tunnelmia toki tavoitetaan. Armenialainen kansansävelmä ”Aparani par” tanssahtelee ketterästi ja Kari Ikosen Lauri Viidan tekstiin säveltämä ”Has the fly been killed yet?” (suomeksi alun perin ”Joko kärpänen on tapettu?”) hulluttelee mahdottomuuksilla. Myös avaruusseikkailu ”Luna B 17” on Ikosen käsialaa ja siinä eritoten sanaton laulu sekä vallaton moog pääsevät irti.

Quartet Ajaton: Elixir (Eclipse Music, 2016)
Mia Simanainen, laulu, Kari Ikonen, moog, Mikko Perkola, viola da gamba, Henrik Sandås, bandonéon

Elixir” pääsee ilman muuta mukaan vuoden 2016 kiinnostavimpien levyjen Vuoden valinnat 2016 -listalle alaotsikon ”Ei vain jazzista” alle.

ajaton1-605x605

Weep you no more sad fountains

Vuonna 2014 tallennetulla videolla kvartetin kokoonpano poikkeaa levyn kokoonpanosta, kun Kari Heinilän huilua soi bandonéonin sijasta.

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti