Alexi Tuomarila Trio feat. Verneri Pohjola : Sphere (Edition Records, 2019)

Alexi Tuomarila Trio. Kuva: Tim Dickeson

Pianisti Alexi Tuomarilan trio yhdessä basisti Mats Eilertsenin ja rumpali Olavi Louhivuoren kanssa on soittanut yhdessä jo viisitoista vuotta. Trion ensimmäinen levy ”Constellation” (Jazzaway Records) ilmestyi vuonna 2006. Sen jälkeen trio on siirtynyt Edition Recordsille, joka on julkaissut triolta kolme levyä, ”Seven Hills” (2013), ”Kingdom” (2017) ja nyt esittelyssä oleva uutuus ”Sphere” (2019).

Uuden levyn innoittamana palasin myös aikaisempien levyjen pariin. Kuuntelu muistutti, että yhtye on kuulunut pianotriojen terävään kärkeen debyyttialbumistaan lähtien. Yhtyeenjohtajan piano soi linjakkaan selkeästi, usein myös herkän melodisesti. Basso ja rummut nousevat vuoroin esille, vuoroin tukevat kokonaisuutta taustalta. Näin kolmikon yhdessä kutoma musiikillisen kommunikaation verkosto elää ja hengittää elävän organismin lailla, kuten huipputason jazzyhtyeen kuuluukin tehdä.

Pianotrio on niin yleinen ja suosittu yhtyemuoto nykypäivän jazzissa, että sen piiriin on kenties mahdotonta tuoda täysin uusia ja ennenkuulemattomia elementtejä. Uuden albumin taustamateriaalissa Tuomarila toteaakin, että pianotrioa ei voi enää keksiä uudelleen. Sen sijaan on mahdollista pitää musiikki elossa hakemalla vaikutteita eri kulttuureista ja musiikkityyleistä.

Sphere”-levylle Tuomarila on tuonut uutta ilmettä ja vaihtelua laajentamalla trion kolmella raidalla kvartetiksi, kun trumpetisti Verneri Pohjola liittyy joukkoon mukaan. Näitä kolmea raitaa onkin kiinnostavaa kuunnella myös Ilmiliekki Quartet mielessä, onhan Tuomarilan yhtyeessä Pohjolan ja Louhivuoren myötä läsnä puolet Ilmiliekistä.

Pohjolan trumpetin soundi on tuttu ja tunnistettava tässäkin yhteydessä, mutta siinä missä Tuomarilan säveltämä särmikäs ”Krakow” saattaisi käydä Ilmiliekistä, tarjoaa Eilertsenin vaivattomasti kulkeva ”Boekloev” Ilmiliekkiä kepeämmän näkökulman Pohjolan soittoon. ”Boekloev” kuuluu tasaisen levyn huippuihin, mutta toki levyn trioraidat onnistuvat, kuten hypnoottinen avausraita ”Shapeshifter”, klassisen elegantit ja herkät balladit ”Sirius” ja ”Untold” sekä svengaava ”Origins”.

Sphere” yhdistää draamaa ja lyriikkaa vaihtelevaksi kokonaisuudeksi eli Alexi Tuomarila Trio jatkaa taivaltaan vahvasti ja vaikuttavasti.

Albumi pääsee tietenkin Kuuntelussa 2019 -listalle.

Alexi Tuomarila Trio feat. Verneri Pohjola : Sphere (Edition Records, 2019)
Alexi Tuomarila, piano, Mats Eilertsen, basso, Olavi Louhivuori, rummut + Verneri Pohjola, trumpetti kolmella raidalla

Alexi Tuomarila Trio: Shapeshifter

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Terkel Nørgaard: With Ralph Alessi (We Jazz Records, 2019) – pieni mestariteos

Terkel Nørgaard. Kuva: Tommy Frost

Kuten jo tanskalaisen rumpalin ja säveltäjän Terkel Nørgaardin tuoreen albumin nimestä voi päätellä on amerikkalainen trumpetisti Ralph Alessi albumin keskeinen rakennuspalikka. Esimerkiksi pianisti Uri Cainen ja saksofonisti Steve Colemanin yhtyeissä vaikuttanut Alessi on julkaissut myös lukuisia soololevyjä vuodesta 1999 lähtien. ECM on julkaissut Alessin kolme viimeisintä albumia, joista uusin “Imaginary Friends” ilmestyi tämän vuoden alussa.

Ralph Alessi kuuluu niiden nykyjazzin trumpetistien joukkoon, joiden pidättyvä sointi juontaa juurensa Miles Davisin musiikkiin. Alessi on siis samaa sukua vaikkapa Dave Douglasin tai Kenny Wheelerin kanssa. Alessinkin tekninen taidokkuus ilmenee mieluummin emotionaalisesti koskettavana ja hauraana soundina kuin loistavana virtuositeettina.

Alessin vahvan panoksen lisäksi myös Nørgaardin hienot sävellykset tekevät vaikutuksen. Nørgaard kirjoitti ensin suhteellisen nopeaan tahtiin kaikkiaan 21 sävellysluonnosta, joista hän jalosti levylle päätyneet seitsemän kappaletta. Lyyrinen ja äänenpainoiltaan hillitty albumi on tiivis ja kaikesta turhasta riisuttu sarjamainen kokonaisuus, jonka yksittäiset raidat tuovat koko ajan esille uusia vivahteita ja näkökulmia.

Esimerkiksi “thirteen” avautuu trumpetin ja rumpujen jäntevänä vuoropuheluna, johon piano ja basso liittyvät mukaan vasta aivan ennen tehokasta lopetusta. “ten” on kuin pieni kansanlaulu, jonka melodia kieppuu trumpetin käsittelyssä ja levyn päättävä “twelve” on harras, jopa virsimäinen lopetus kauniille levylle.

We Jazz Recordsille Terkel Nørgaard on erinomainen löytö ja “With Alessilla” levymerkki jatkaa onnistuneesti ulkomaisen jazzin julkaisemista. Pieni mestariteos kuuluu tämän vuoden hienoimpien uutuuksien joukkoon ja Kuuntelussa 2019 -listalle.

Terkel Nørgaard: With Ralph Alessi (We Jazz Records, 2019)
Terkel Nørgaard, rummut, Ralph Alessi, trumpetti, Søren Gemmer, piano, Jesper Thorn, basso

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Ilmavoimien Big Band: Maisemakuvia Suomesta (Ilmavoimien soittokunta, 2019)

Ilmavoimien soittokunta eli tässä tapauksessa Ilmavoimien Big Band keskittyy perinteisen sotilasmusiikin ohella vahvasti big band -jazziin ja viihdemusiikkiin. Niinpä orkesterin tämän vuoden konserttikalenteri lupaa syksylle kaksi konserttia, joiden solistiksi saapuu amerikkalainen trumpetisti Randy Brecker. Lisäksi orkesteri on jo tämän vuoden puolella ehtinyt tulkita Frank Zappan sävellyksiä yhdessä Marzi Nymanin kanssa. Orkesterin ohjelmassa on siis paljon muutakin kuin marssimusiikkia.

Uudelle levylleen Ilmavoimien Big Band on valinnut Anssi Tikanmäen sävellyksiä, joista suurin osa on peräisin vuonna 1981 ilmestyneeltä “Maisemakuvia Suomesta” -levyltä. Vierailevana ja samalla ainoana solistina soittaa Pepa Päivinen, jonka saksofoneja ja huilua kuullaan levyn jokaisella yhdeksällä raidalla. Musiikin sovituksista vastaavat sekä orkesterin jäsenet että erityisesti joukko suomalaisen jazzin eturivin nimiä, kuten Jere Laukkanen, Artturi Rönkä, Sampo Kasurinen ja Ville Vannemaa.

Tikanmäen maisemakuvien kuvailevaksi tarkoitettu melodisuus on jäänyt oman kiinnostukseni ulkopuolelle. Olen toki tiennyt musiikin olemassaolosta, mutta en kuitenkaan ole siihen koskaan sen lähemmin tutustunut. Nyt big band -jazzin kielelle käännetyt maisemakuvat ovat toki uljasta ja viihdyttävää musiikkia, parhaimmillaan kekseliäiden sovitusten ja Päivisen sooloäänen vaikuttavaa vuoropuhelua.

Huippukohtia ovat esimerkiksi ”Kiutakönkään” villi rynnistys, jyhkeästi jyräävä ”Porvoo”,  Päivisen lempeä tenorisaksofoni ”Airistolla” tai toisaalta free jazz -vaikutteisen intron jälkeen funkiksi muotoutuva ”Valkeakosken tehtaanpiiput”. Levy on julkaistu suoratoistopalveluiden lisäksi hienona vinyylilevynä, joka taittuvine kansineen on oikein tyylikäs ja vakuuttava julkaisu.

Ilmavoimien Big Band: Maisemakuvia Suomesta (Ilmavoimien soittokunta, 2019)

Lisätietoja: Ilmavoimien soittokunta

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Saksofonilla ja pianolla – Eyolf Dale & André Roligheten

André Roligheten & Eyolf Dale. Kuva: Anne Valeur

Norjalaiset Eyolf Dale (piano) ja André Roligheten (tenorisaksofoni, klarinetti) ovat soittaneet yhdessä eri kokoonpanoissa nuoruusvuosistaan saakka. Kahdestaan he ovat esiintyneet yli kymmenen vuoden ajan nimellä Albatrosh ja julkaisseet vuodesta 2009 lähtien viisi levyä. Nyt ensimmäisellä Edition-albumilla duo käyttää pelkästään omia nimiään.

Kahden muusikon soitto hahmottuu kuulijalle helposti keskustelun kaltaisena vuorovaikutuksena, joka on joskus sopusointuista yksimielisyyttä,  joskus taas teräväsanaista väittelyä. Näin on asianlaita “Departure“-levyllä, jolle on tallennettu 38 minuuttia toisiaan tarkasti kuuntelevan kaksikon hienovaraista ja tiivistä kommunikaatiota.

Herkän yhteispelin lisäksi “Departuren” suurimpia vahvuuksia ovat suorat ja paljaat melodiat, joista molemmat muusikot vastaavat yhdessä ja erikseen. Tasalaatuisen albumin kohokohta on ”Reflection”, jonka huipennuksissa Rolighetenin pehmeästi tuhiseva tenorisoundi särkyy koskettavasti.

Muita hienoja esimerkkejä kaksikon yhteissoitosta tarjoavat levottomasti hapuileva ääniveistos ”Accelerate Wormhole”, heleän pianon varassa leijuva ”Moon Jogger” sekä hauraan klarinetin ja jykevän pianon tasapainoilu päätösraidalla ”Crystalline”.

Kuuntelin Dalen ja Rolighetenin duettoja rinnan viime vuonna ilmestyneen saksofonisti Mark Turnerin ja pianisti Ethan IversoninTemporary Kings” -levyn (ECM, 2018) kanssa. Sekä eurooppalaisittain sävyttynyt ”Departure” että cool jazzin perinteestä ammentava ”Temporary Kings” päätyivät Kuuntelussa 2019 -listalle.

Eyolf Dale & André Roligheten: Departure (Edition Records, 2019)
Eyolf Dale, piano, André Roligheten, tenorisaksofoni, klarinetti

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

International Jazz Day – video

Kokosin Unescon Kansainvälisen jazzpäivän kunniaksi YouTube-videon viime kesän (2018) näyttelyn kuvista.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Jäät lähtivät liikkeelle

Tornionjoen jäät lähtivät liikkeelle Tornion kaupungin kohdalla 27.4.2019 eli tavallista aikaisemmin. Alla olevat videonpätkät on kuvattu 28.4.2019 (Tornion kaupungin kohdalla ja Haaparannalla) ja 29.4.2019 (Kukkolankoski).

Tornion kaupungin kohdalla ja Haaparannalla

Kukkolankoski

Share
Tallennettu kategorioihin Valokuvaus | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

International Jazz Day

Kansainvälistä jazzin päivää vieteään 30.4. eli vapun aattona, mikä taitaa ainakin Suomessa rajoittaa juhlallisuuksia. Jazzin päivän nettisivuilla on lueteltu runsaasti tapahtumia eri puolilta maailmaa. Suomesta mukana tässä vaiheessa on vain “Plukihäiriö jazz&blues” Rovaniemen Korundissa.

Lisätietoja:
International Jazz Day
Plukihäiriö jazz&blues

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina | Jätä kommentti

Ilmiliekki Quartet: Land of Real Men (We Jazz Records, 2019)

Ilmiliekki, Helsinki 2014

Ilmiliekki Quartet erottui 2000-luvun alussa uusien yhtyeiden joukosta poikkeuksellisen kypsänä uutena äänenä ja julkaisi ensimmäisen albuminsa ”March of the Alpha Males” (TUM Records) vuonna 2003. Kvartetti haki tuoretta tietä suomalaisen jazzin tuttujen polkujen vierestä, siis jotain muuta näkökulmaa kuin amerikkalainen jazz tai Vesalan jalanjäljissä syntynyt, usein ”suomalaiseksi” mielletty, musiikki.

Debyyttilevyllään ja vuonna 2006 ilmestyneellä toisella albumillaan ”Take It With Me” (TUM Records) Ilmiliekki esitti omien sävellysten ohella myös popista ja rockista valikoituja kappaleita, kuten Björkin, Tom Waitsin tai Radioheadin musiikkia. Tässä Ilmiliekki seurasi vaikkapa Dave Douglasin, Brad Mehldaun ja Bad Plus -trion kansainvälistä esimerkkiä.

Kahden hienon levytyksen jälkeen kesti kuitenkin 13 vuotta ennen kuin yhtyeen kolmas levy ”Land of Real Men” ilmestyy nyt We Jazz-levymerkillä. Tosin kvartetti julkaisi välillä kaksi ruotsinkielistä laululevyä yhdessä Emma Salokosken kanssa (“Vi sålde våra hemman” ja “Ligger du fortfarande i sängen!“). Lisäksi yksi julkaistavaksi lupailtu konserttiäänitys lojuu TUM Recordsin arkistoissa.

Uusi levy jatkaa kahden ensimmäisen levyn jäljillä ilman suuria muutoksia. Ilmiliekin juttu ei nytkään ole vapaana virtaava ja hikinen svengi, vaan hallitut rakenteet, dramaattiset kertomuksen kaaret ja voimakkaat, usein melankoliset melodiat, joita erityisesti Verneri Pohjolan trumpetti koskettavasti tulkitsee.

Land of Real Men” esittelee täyteen voimaansa kypsyneen kvartetin ja täyteläisen albumin, jolle ei ole päätynyt yhtään huonoa raitaa. Kaikilla kappaleilla tuntuu olevan jotain merkityksellistä sanottavaa. Yhtyeen jäsenten sävellykset sijoittuvat uudella levyllä mielenkiintoisten lainakappaleiden väliin.

Levyn uteliaisuutta herättävä avausraita on Laurie Andersonin sävellys ”O Superman”. Sen minimalistinen toisto yltyy vähitellen yhä voimakkaammaksi ja päättyy äkillisesti kuin seinään törmäten. Levyn lyyrinen päätösraita ”Lonely, Lonely” on kitaristi/basisti Tony Scherrin sävellys ja se on poimittu kanadalaisen laulaja-lauluntekijä Feistin levyltä ”Let It Die” (2004).

Levyn toinen raita ”Singharat soi 1” kulkee jännitteisen kompin varassa niin lähellä perinteistä svengijazzia kuin Ilmiliekki suinkin tohtii mennä. Sitten Tuomo Prättälän preparoitu piano luo ”Afterimagen” hillityn tunnelman ja johtaa virsimäiseen poljentoon. Antti Lötjösen pariminuuttinen bassointro hahmottuu ”Twisted Thistlen” kantavaksi voimaksi. Lötjösen toistuva bassoriffi kuljettaa myös levyn nimikappaletta, joka kommentoi yhtyeen debyyttilevyn nimikappaletta ”March of the Alpha Males”, ehkäpä soittajien kypsymistä ihmisinä ja taiteilijoina. ”Il Maleki” on Pohjolan lohdullisen lempeä versio surumarssista ja Prättälän kirkas ”Ravelogue” viittaa tietenkin Maurice Raveliin, jonka musiikkia säveltäjä opiskeli Pariisissa.

Helsingin G Livelabin konsertissa äänitetty ”Land of Real Men” on keskittynyt ja jopa harras kokonaisuus, varmasti vuoden parhaita jazzlevyjä. Albumin avautuvakantinen vinyyliversio toimiin myös visuaalisesti. Tuplavinyylin täydentävät Mathias Fosterin ja Perttu Saksan hienot valokuvat sekä We Jazzin levyille vakiintuneet informatiiviset levykansiteksit.

Olen kuunnellut levyä aika paljon viime aikoina, joten on selvää, että päätyy vuoden kuunteluelämyksiä tallentavalle Kuuntelussa 2019 -listalle.

Ilmiliekki Quartet: Land of Real Men (We Jazz Records, 2019)
Verneri Pohjola, trumpetti, Tuomo Prättälä, piano, Antti Lötjönen, basso, Olavi Louhivuori, rummut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Mikael Augustsson & Norrbotten Big Band Torniossa 11.4.2019

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

4 x Edition Records – alkuvuoden uusia levyjä lyhyesti

Chris Potter – Turku Jazz Festival 2018

Anton Eger: Æ (Edition Records, 2019)
Anton Eger, rummut, Matt Calvert, kitara, Dan Nichols, koskettimet, Robin Mullarkey, basso + vieraina Otis Sandsjö, saksofonit, Petter Eldh, basso, koskettimet, Ivo Neame, koskettimet, Christian Lillinger, rummut, Juliette Marland, ääni

Rumpali Anton Eger on tullut minulle tutuksi Phronesis-trion energisenä rumpalina. Phronesiksen akustisen pianotriojazzin jälkeen Egerin ensimmäinen soololevy liikkuu kuitenkin aivan erilaisissa musiikillisissa maailmoissa. ”Æ” on elektronisten soundien villi sekoitus, jota määrätietoisesti rynnistävät ja samalla jännittävän kulmikkaat kompit kantavat hellittämättä eteenpäin. Jokaisen kappaleen loppuun on vielä liimattu Egerin puhelimella tallentamista muistiinpanoista muokattuja abstrakteja välisoittoja. Albumin kokonaisuus on kiehtovan levotonta ja monisäikeistä, eri suuntiin sinkoilevaa musiikkia.

Daniel Herskedal: Voyage (Edition Records, 2019)
Daniel Herskedal, tuuba, bassotrumpetti, Bergmund Waal Skaslien, alttoviulu, Eyolf Dale, piano, Helge Andreas Norbakken, lyömäsoittimet + kahdella raidalla Maher Mahmood, oud

Voyage” on norjalaisen tuubistin ja säveltäjän Daniel Herskedalin kolmas albumi Edition Recordsilla. Se jatkaa edeltäjiensä, ”Slow Eastbound Train” (2015) ja ”Roc” (2017), jalanjäljillä. Siis uudellakin levyllä soitinnvalikoimaltaan omaperäinen yhtye soittaa perinteisellä tavalla melodista musiikkia, jota hillitty melankolia murtaa tummilla sävyillä. Herskedal on kiinnostunut arabilaisesta musiikista ja maustaa norjalaista viileyttä idän lämpimillä mausteilla. Itäiset sävyt erottuvat selvimmin niillä kahdella raidalla, joilla arabialaisen oudin soittaja Maher Mahmood on mukana.

Chris Potter: Circuits (Edition Records, 2019)
Chris Potter, saksofonit, klarinetit, huilut, kosketinsoittimet, lyömäsoittimet, James Francies, kosketinsoittimet, Eric Harland, rummut + neljällä raidalla Linley Marthe, basso

Amerikkalainen saksofonisti Chris Potter teki kolme edellistä albumiaan ECM-levymerkille ja hienot albumit esittelivät Potterin akustisen nykyjazzyhtyeen johdossa. Kun levy-yhtiö vaihtui Edition Recordsiin, vaihtui myös musiikin tyyli ja Potter palasi Underground-yhtyeensä fuusiojazzilta vaikutteita ammentaneeseen tyyliin. Kosketinsoittaja James Francies ja rumpali Eric Harland osaavat rakentaa väkivahvasti svengaavan grooven, jonka päälle Potterin kelpaa punoa virtuoosimaisia, mutta samalla myös oivaltavia soolojaan. Niin vangitsevia kuin Francies ja Harland ovatkin taustatyössään, on Potter tämän näytelmän päähenkilö.  Hänellä kyllä riittää painavaa puhetta koko tunnin mittaisen levyn ajaksi.

Mark Lockheart: Days on Earth (Edition Records, 2019)
Mark Lockheart, tenorisaksofoni, Alice Leggett, alttosaksofoni, Liam Noble, piano, John Parricelli, piano, Tom Herbert, basso, Sebastian Rochford, rummut + iso orkesteri, jota johtaa John Ashton Thomas

Brittiläinen saksofonisti ja säveltäjä Mark Lockheart selittää kansitekstissä uuden albuminsa nimeä “Days on Earth“. Kun levyn äänitykset aloitettiin 13.12.2017, Lockheart oli elänyt 20711 päivää eli vajaat kaksi miljardia sekuntia. Levyn kunnianhimoisena tavoitteena on kietoa yhteen 25 vuotta jatkuneen uran tyylit ja vaikutteet. “Days on Earth” on myös tuotantona huolellinen ja kunnianhimoinen, sillä levyllä soittaa jazzsekstetti ja suuri 30-henkinen orkesteri, jossa jazzmuusikot soittavat yhdessä klassisten muusikoiden kanssa.

Kunnianhimoisuus tuottaa vaikuttavan, samalla tosin hieman yllätyksettömän tuloksen. Esillä olevista neljästä Edition-levystä “Days on Earth” liikkuu kaikkein lähimpänä jazzin valtavirtaa ja on viileän tyylikästä musiikkia. Parhaimmillaan levy on salaperäisellä, Gil Evans -henkisellä avausraidalla “A View From Above” ja kärsivällisesti toistuvan bassokuvion päälle rakentuvalla “This Much I Know Is True“. Jälkimmäisellä vaikuttavat Lockheartin taidokas tenorisaksofoni ja kitaristi John Parricellin soolo, joka kietoutuu jännittävästi ison orkesterin sointien lomaan.

Olen kuunnellut kaikkia neljää levyä mielelläni ja lisään tietenkin ne kaikki Kuuntelussa 2019 -listalle. Levyt ovat tyylillisesti aivan erilaisia ja ehkä niitä on mahdotonta verrata, mutta asetan silti levyt subjektiiviseen mieluisuusjärjestykseen eli

1. Herskedal
2. Potter
3. Lockheart
4. Eger.

AntonEger
herskedal-voyage
potter-circuits
lockheart
AntonEger thumbnail
herskedal-voyage thumbnail
potter-circuits thumbnail
lockheart thumbnail
Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , | Jätä kommentti