Levyhyllystä 9 – Mario Pavone: Toulon Days (New World/Countercurrents, 1992)

Basisti Mario Pavone (1940-2021) sävelsi “Toulon Days” -levynsä materiaalin kesällä 1991 Toulonissa Ranskassa. Sävellyspaikasta huolimatta levyn musiikki asettuu pikemminkin Charles Minguksen perinteeseen kuin eurooppalaisen jazzin maailmaan. Levylle tallennettiin marraskuussa 1991 siis perin amerikkalaista svengijazzia, sointiväreiltään rikasta ja rytmisesti moni-ilmeistä musiikkia.

Levyllä soittaa mainio sekstetti, jonka riveistä nousee erityisesti esille Pavonen läheisen yhteistyökumppanin Thomas Chapinin (1957-1998) kuumasti polttava alttosaksofoni. Myös pasunisti Steve Davis soittaa riemastuttavan värikkäästi. Albumi on (ilmeisesti) saksofonisti Joshua Redmanin ensilevytys ja hänen tenorinsa saa pääosan Redmanin isälle Dewey Redmanille omistetulla raidalla “Old and New Dreams (for Dewey Redman)“, joka on levyn komeimpia esityksiä. Eteläafrikkalainen pianisti Hotep Idris Galeta on saanut levylle oman sävellyksensä “Monk In Soweto“, joka yhdistelee railakkaasti Monkin kulmikkuutta ja afrikkalaisia mausteita.

Muut levyn kappaleet ovat Pavonen mehevän melodisia sävellyksiä, jotka kaikki puhuvat modernin jazzin kieltä ja ovat samalla varsin helposti lähestyttäviä. Kun Pavone nousee vielä basistina kuuluvasti esille, ei vertailu Minguksen musiikkiin ole suinkaan kaukaa haettua. “Toulon Days” ei ole kolmessa vuosikymmenessä vuodessa lainkaan vanhentunut, vaan kuulostaa edelleen raikkaalta ja ajankohtaiselta.

Levystä on tehty vain yksi cd-julkaisu ja se löytyy ainakin Spotifysta.

Mario Pavone: Toulon Days (New World/Countercurrents, 1992)
Thomas Chapin, alto saxophone, Joshua Redman, tenorisaksofoni, Steve Davis, pasuuna, Hotep Idris Galeta, piano, Mario Pavone, basso, Steve Johns, rummut + kahdella kappaleella Marty Ehrlich, klarinetti, huilu

* * * * * * * * * * * *

Uuden musiikin jatkuva virta uhkaa haudata unohduksiin menneiden vuosien hienot levytykset. Siksi nostan “Levyhyllystä”-sarjassa esille vanhoja suosikkejani ja liitän mukaan noin sadan sanan mittaisen luonnehdinnan levystä. Valitsen poimintoihin cd-julkaisuja, sillä vinyylilevyjä esittelen “Vinyylin viehätys” -sarjassa.

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Vinyylin viehätys – Joseph Jarman – Don Moye feat. Johnny Dyani: Black Paladins (Black Saint, 1980)

Art Ensemble of Chicagon (AEOC) Joseph Jarman ja Don Moye levyttivät “Black Paladins” -levyn joulukuussa 1979 Milanossa yhdessä eteläafrikkalaisen basistin Johnny Dyanin (1945-1986) kanssa. Kolmikko soittaa perusinstrumenttiensa lisäksi koko joukkoa muita soittimia samaan tapaan kuin AEOC ja muutkin AACM:n piiristä nousseet muusikot. Näin musiikissa on paljonkin tuttua AEOC:n musiikkia kuunnelleille.

Levyn avaa Dyanin “Mama Marimba“. Siinä Jarmanin saksofoni (sopranino?) kieppuu villisti afrikkalaisvaikutteisen laulumelodian ja rytmin ympärillä. Matka jatkuu free jazz -balladiin “In Memory of My Seasons“, jossa piano ja lyömäsoittimet maalaavat elävän taustan Jarmanin huilulle. Levypuolen päättää John Coltranen hengessä Kalaparusha Maurice McIntyren säveltämä väkevä meditaatio “Humility In The Light of The Creator“.

Levyn nimikappale avaa albumin B-puolen. Jarmanin sävellys on saanut nimensä mustan amerikkalaisen runoilijan Henry Dumasin runosta (katso kuva alla). Dumas kuoli poliisin ampumana vuonna 1968 New Yorkin metrossa vain 33-vuotiaana. Ampumisen olosuhteet jäivät todistajien puutteessa epäselviksi, mutta tapahtuma muistuttaa selvästi viime vuosien poliisiampumisia Yhdysvalloissa. (Lue lisää: “Singing Him Up: The Death and Afterlife of Henry Dumas“.)

Jarman lukee runon kahteen kertaan, ensin levollisesti, sitten kiihkeästi. Vaikuttavan tekstin synnyttämä jännite purkautuu syvään svengiin, josta siirrytään basson ja rumpujen dueton kautta intensiiviseen päätökseen. Jarman soittaa raidalla vaikuttavasti baritonisaksofonia.

Ginger Song” on lyhyt kolmen minuutin mittainen rutistus, jossa basso ja rummut riehuvat Jarmanin toistaman saksofonikuvion takana. Lopuksi muistellaan syyskuussa 1979 kuollutta basisti Wilbur Warea (1923-1979) . Surullisesta aiheestaan huolimatta “Ode to Wilbur Ware” on valoisa muistokirjoitus ja ilmava päätös hienolle albumille.

Levystä on myös mustalla kannella varustettu versio. Omasta hyllystä löytyvän valkokantisen levyn olen näköjään hankkinut 1981. Katso levyn tiedot: “Black Paladins” (Discogs.com).

Joseph Jarman – Don Moye feat. Johnny Dyani: Black Paladins (Black Saint, 1980) Joseph Jarman, saksofonit, huilut, Johnny Dyani, basso, piano, Don Moye, rummut, lyömäsoittimet

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Kuuntele tunti jazzia – alkuvuoden valinnat 2021

Valitsin soittolistalle tuttuun tapaan kymmenen kappaletta, joista kertyy noin tunnin verran musiikkia. Listalla on näytteitä sellaisilta tänä vuonna ilmestyneiltä levyiltä, joita olen esitellyt blogissa. Niinpä kappaleiden nimissä on linkki kyseiseen artikkeliin, josta voi lukea lisätietoja albumista.

1. Dave Holland: Mashup

Basisti Dave Hollandin uusi trio soittaa suorastaan ilahduttavan suoraviivaista musiikkia, jossa jazzin, bluesin ja rockin vaikutteet kietoutuvat vahvaksi grooveksi.

Levyltä Dave Holland: Another land (Edition Records, 2021)

2. Nathan Francis Quartet: Minor Solution

Kun Nathan Francis Quartet syöksyy vauhtiin Aleksi Heinolan rumpujen iskusta ja Eero Koivistoisen tenorisaksofonin tuttu soundi tulvii korviin, tajuaa kuulija aivan heti, että nyt soitetaan klassista musiikkia.

Levyltä Nathan Francis Quartet: Nathan Francis Quartet feat. Eero Koivistoinen (Ajabu! Records, 2021)

3. Joe Lovano & Dave Douglas Sound Prints: Manitou

Kvintetin musiikki muodostaa sellaisen elävän sointikudoksen, jollaisen juuri tarkasti toisiaan kuunteleva ja herkästi kommunikoiva jazzyhtye pystyy luomaan.

Levyltä Joe Lovano & Dave Douglas Sound Prints: Other World (Greenleaf Music, 2021)

4. Timo Lassy & Teppo Mäkynen: Fallow

Musiikki ulottuu free jazzia lähestyvistä energianpurkauksista levolliseen maisemamaalailuun ja rentoon svengiin.

Levyltä Timo Lassy & Teppo Mäkynen: Live Recordings 2019-2020 (We Jazz, 2021)

5. Vijay Iyer, Linda May Han Oh, Tyshawn Sorey: Touba

Levottoman liikkeen keskeltä löytyy rauha ja synkkien sävyjen lomasta säteilee valo. Heti ensikuulemalta on ilmiselvää, että Vijay Iyerin uuden trion levy on poikkeuksellisen vaikuttavaa ja täyteläistä musiikkia.

Levyltä Vijay Iyer, Linda May Han Oh, Tyshawn Sorey: Uneasy (ECM, 2021)

Heti ensikuulemalta on ilmiselvää, että Vijay Iyerin uuden trion levy on poikkeuksellisen vaikuttavaa ja täyteläistä musiikkia.

6. Jakob Bro, Arve Henriksen, Jorge Rossy: To Stanko

Trio tuntuu tavoittelevan musiikissaan enemmän syvyyttä kuin näyttävyyttä ja pintakiiltoa.

Levyltä Jakob Bro, Arve Henriksen, Jorge Rossy: Uma Elmo (ECM, 2021)

7. Koma Saxo: Waltz Me Baby, Waltz Me All Night Long

Koma Saxon toinen levy on puolestaan raaka ja paljas konserttiäänitys, jonka musiikki rynnistää kuulijan korviin ilman studiossa lisättyjä elementtejä.

Levyltä Koma Saxo: Live (We Jazz, 2021)

8. James Brandon Lewis & Red Lily Quintet: Jesup Wagon

USA:n etelävaltioissa maanviljelyksen tutkimuksen parissa elämäntyönsä tehneen George Washington Carverin musiikillinen muotokuva piirtyy osuvasti karheilla soundeilla ja vahvasti vanhan bluesin sävyillä väritetyllä free jazzilla.

Levyltä James Brandon Lewis & Red Lily Quintet: Jesup Wagon (TAO Forms, 2021)

9. Lina Nyberg & Daniel Karlsson: Sure on This Shining Night

Levyllä ei ole kyse vain laulajasta ja häntä taustalla säestävästä pianistista, vaan kahden tasavertaisen jazzmuusikon luovasta, vapaasta ja kuulijansa vangitsevasta yhteistyöstä.

Levyltä Lina Nyberg & Daniel Karlsson: The Night and the Music (Prophone Records, 2021)

10. Panu Savolainen: Sininen uni

Soivan musiikki on lämmin yhdistelmä jazzia, kamarimusiikkia ja kansanmusiikin sävyjä, jotka trio kutoo vaivattomasti yhteen.

Levyltä Panu Savolainen: Soiva (Doorbell Music, 2021)

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Vijay Iyer / Linda May Han Oh / Tyshawn Sorey: Uneasy (ECM, 2021)

Vijay Iyer / Linda May Han Oh / Tyshawn Sorey. Kuva: Craig-Marsden

Pianisti Vijay Iyerin uuden levyn nimi “Uneasy” ja samanniminen kappale viittaavat niihin tukaliin ja ihmisten vapaata hengitystä sekä kuvaannollisesti että aivan konkreettisesti tukahduttaviin tapahtumiin, joita olemme saaneet viime aikoina todistaa eri puolilla maailmaa. Koko ajan hermostuneessa liikkeessä oleva “Combat Breathing” tavoittaa dramaattisesti tämän ajan levotonta ilmapiiriä. Iyer sävelsi kappaleen vuonna 2014, kun Eric Garner oli tukehtunut kuoliaaksi poliisin käytettyä kiellettyä kuristusotetta pidätystilanteessa. Myös levyn avausraita “Children of Flint” sisältää poliittisen kommentin. Se muistaa Flintin kaupunkia Michiganissa, jossa kaupungin vesijohtoveteen päästetty lyijy aiheutti vakavia terveysongelmia tuhansille mustien perheiden lapsille.

Tänä vuonna viisikymmentä vuotta täyttävä Iyer on kaivellut uransa varhaisvuosien sävellyksiä ja poiminut mukaan kaksi sävellystä parinkymmenen vuoden takaisilta levyiltä. “Configurations” on levyltä “Panoptic Modes” ja siinä Iyer sovittaa intilaisia rytmejä jazzyhtyeelle. Hypnoottinen “Touba” päätti aikoinaan levyn “In What Language?“, silloin kuitenkin nimellä “Plastic Bag“. (Linkit vanhoihin Jazzrytmit-lehdessä julkaistuihin juttuihin: “Panoptic Modes” ja “In What Language?“.)

Levyn molemmat lainakappaleet viittaavat muihin pianisteihin. “Drummer´s Song” on peräisin Iyerin mentorin ja esikuvan Geri Allenin albumilta 1980-luvun lopulta. Levyn ainoan standardin, Cole Porterin klassikon “Night and Day” tulkinta nimittäin perustuu McCoy Tynerin pianosooloon, joka löytyy Joe Hendersonin levyltä “Inner Urge“. Täytyy tunnustaa, että tämä tieto perustuu albumin taustamateriaaleihin, sille itselleni on vaikeaa vertailla näin pitkälle meneviä yhtäläisyyksiä pianonsoiton detaljeissa. Molemmat versiot löytyvät Spotifysta, joten kuka tahansa voi niitä tutkia.

Uneasy” on syvästi tietoinen jazzpianotriojen perinteestä ja samalla jopa kipeän ajankohtainen.

Levyllä soittaa Iyerin uusi pianotrio, jota sävellyksistä vastaava Iyer selvästi johtaa. Trio on kuitenkin niin vahvasti demokraattinen yhteisö, että muutkaan jäsenet eivät jää sivuosaan. Tyshawn Sorey on noussut viime aikoina vahvasti esille nimenomaan säveltäjänä. Tällä levyllä hän on häkellyttävän kompleksinen ja samalla vahvasti svengaava jazzrumpali. Basisti Linda May Han Oh on itselleni tuttu erityisesti lukuisilta Dave Douglasin levyiltä, mutta myös hänen oma uransa yhtyeenjohtaja ja säveltäjänä on ollut nousussa. (Katso lisää 3 x Linda Oh.) Oh on triossa sekä notkeasti liikkuva joukkuepelaaja että lämmin ja ilmeikäs soolisti.

Uneasy” on syvästi tietoinen jazzpianotriojen perinteestä ja samalla jopa kipeän ajankohtainen. Albumin tunnelma on tummanpuhuva ja vakava. Silti pintaan kohoaa rajattoman luovuuden synnyttämä toivo, joka elää niin soiton intensiivisyydessä ja trion saumattoman yhteistyön riemukkaassa yllätyksellisyydessä. Levottoman liikkeen keskeltä löytyy rauha ja synkkien sävyjen lomasta säteilee valo. Heti ensikuulemalta on ilmiselvää, että “Uneasy” on poikkeuksellisen vaikuttavaa ja täyteläistä musiikkia.

Uneasy” on pääsee Valon kuvia -blogin Vuoden valinnat 2021 -listalle ja tulee nousemaan myös koko vuoden parhaiden levyjen joukkoon.

Vijay Iyer / Linda May Han Oh / Tyshawn Sorey: Uneasy (ECM, 2021)
Vijay Iyer, piano, Linda May Han Oh, basso, Tyshawn Sorey, rummut

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

James Brandon Lewis & Red Lily Quintet: Jesup Wagon (TAO Forms, 2021)

James Brandon Lewis. Kuva: Diane Allford

Jesup Agricultural Wagon” oli amerikkalaisen kasvitieteilijän, agrologin, taiteilijan, keksijän, pedagogin George Washington Carverin (1864-1943) kehittelemä siirrettävä opetusväline, jonka avulla Alabaman maanviljelijöille opetettiin uusia viljelymenetelmiä. Nimensä vaunu sai rahoittajansa Morris K. Jesupin mukaan.

Jesup Wagon” on nyt myös saksofonisti James Brandon Lewisin uusi albumi, jolla Lewis kunnioittaa Carverin muistoa ja nostaa esille tämän renessanssi-ihmisen monipuolista perintöä aikansa merkittävimpänä mustana tieteenharjoittajana. Mutta koska instrumentaalimusiikki väistämättä on luonteeltaan abstraktia, ei albumin musiikki tietenkään voi suoraan kuvittaa Carverin elämää. USA:n etelävaltioissa maanviljelyksen tutkimuksen parissa elämäntyönsä tehneen Carverin musiikillinen muotokuva piirtyy kuitenkin osuvasti karheilla soundeilla ja vahvasti vanhan bluesin sävyillä väritetyllä free jazzilla.

Tätä maanläheistä visioita toteuttamaan Lewis on koonnut mielenkiintoisen yhtyeen. Lewis on itse väkevä, usein Albert Aylerin hengessä puhaltava fonisti. Hän on myös säveltänyt kaikki levyn seitsemän kappaletta. Kaikkia niitä yhdistää vahvat, tumman surumielen taittamat melodiat, jotka kuulija voi hyvin kokea kannanottoina #blacklivesmatter -hengessä. Yhtyeen toinen puhaltaja Kirk Knuffke on solistina voimakas ja värikylläinen taituri. Hän soittaa levyllä kornettia, jonka syvältä jazzin perinteestä ammentava ääni sopii hienosti Lewisin rosoisen saksofonisoundin rinnalle.

Kvintetin kolmihenkinen rytmiryhmä punoo musiikin pohjaksi hypnoottisesti svengaavan rytmimaton, jota Chris Hoffmanin näppäilemä sello keventää ja samalla maustaa jopa afrikkalaisilla sävyillä. Myös basisti William Parker vie välillä ajatuksia Afrikan suuntaan soittamalla kahdella raidalla (“Lowlands of Sorrow” & “Chemurgy“) pohjoisafrikkalaista bassoluuttua gimbriä. Chad Taylor on vaikuttava rumpali, jonka soitossa virtuoosimainen monimutkaisuus ja musiikkia kantava groove yhdistyvät. Hän soittaa yhdellä raidalla (“Seer“) afrikkalaista mbiraa (peukalopiano), mikä lisää musiikkiin vaikutteita afro-amerikkalaisen musiikin afrikkalaisilta juurilta.

James Brandon Lewis & Red Lily Quintet on onnistunut luomaan albumin, joka on yhtä aikaa kompleksinen, melodisuudessaan helposti tavoitettava, ilmaisultaan intensiivinen ja emotionaalisesti koskettava. Levyn kansitekstin on kirjoittanut Robin D.G. Kelley, erinomaisen Monk-elämäkerran kirjoittaja. Vuoden parhaisiin kuuluva albumi päätyy tietenkin Valon kuvia -blogin Vuoden valinnat 2021 -listalle.

James Brandon Lewis & Red Lily Quintet: Jesup Wagon (TAO Forms, 2021)
James Brandon Lewis, tenorisaksofoni, Kirk Knuffke, kornetti, William Parker, basso, gimbri, Chris Hoffman, sello, Chad Taylor, rummut, mbira

 

 

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Göran Jonsson: Frihetens blå toner. En berättelse on jazzen i Sverige

Ruotsalaisen toimittajan Göran Jonssonin kirja kertoo nimensä mukaisesti kertomuksia ruotsalaisen jazzin vaiheista. Teos ei siis pyrikään olemaan “virallinen” jazzhistoria, minkä kirjoittaja itsekin myöntää jälkisanoissaan. Uppsalan yliopiston musiikkitieteen professori Erik Kjellberg on ehtinyt julkaista sellaisen jo vuonna 1985 ja teoksen päivitetty versio on kaikkien vapaasti luettavissa netissä: Svensk jazzhistoria – en översikt. (Kjellbergin kirjaa en ole vielä lukenut, joten palaan siihen joskus myöhemmin.)

Frihetens blå toner” on vapaamuotoinen ruotsalaisen jazzin tarina 1920-luvun puolivälin varhaisvaiheista kirjan julkaisuhetken tilanteeseen. Kirja lähtee liikkeelle laivayhteyksistä Ruotsin ja Yhdysvaltojen välillä. Svenska Amerika Linien nimittäin liikennöi valtamerialuksillaan suoraan Göteborgin ja New Yorkin välilllä ja tämä yhteys osoittautuu jazzin kannalta merkittäväksi. Yhtiön laivoilla ruotsalaiset muusikot ja jazzintoilijat matkustivat Amerikkaan ja vastaavasti ensimmäiset Ruotsissa vierailleet amerikkalaiset muusikot pääsivät reitillä suoraan Ruotsiin.

Näistä alkuvaiheista kirja siirtyy ajassa kronologisesti eteenpäin ja hyppelehtii hieman liiankin tiheään aihepiiristä toiseen. Jönsson kuvaa jazzklubien vaiheita (erityisen tarkasti käydään läpi Nalen ja sen asema), kulttuuripolitiikan kiemuroita, amerikkalaisten muusikoiden vierailuja Ruotsissa, äänilevybisnestä ja jazzin käsittelyä mediassa. Menneiden vuosikymmenien musiikkijournalismi vaikuttaa nykyajan silmin usein suorastaan rasistiselta ja median suhtautuminen naisiin oli Ruotsissakin pitkään alentuva.

Menneiden vuosikymmenien musiikkijournalismi vaikuttaa nykyajan silmin usein suorastaan rasistiselta ja median suhtautuminen naisiin oli Ruotsissakin pitkään alentuva.

Luonnollisesti monet ruotsalaisen jazzin merkittävät muusikot saavat oman tilansa kirjassa. Esille pääsevät laajasti esimerkiksi Arne Domnerus, Åke Hasselgård, Lars Gullin, Monica Zetterlund, Alice Babs, Jan Johansson ja nykyjazzin edustajista erityisesti Esbjörn Svensson, jonka uraa Jönsson vaikuttaa seuranneen läheltä. Jostain syystä omiin suokikkeihini kuuluvaa omaperäistä pianistia Per Henrik Wallinia ei mainita kirjassa kertaakaan.

Frihetens blå toner” on helppolukuinen kertomus ruotsalaisesta jazzista, jonka kronologiasta lukija saa hyvän käsityksen. Kirjassa on laaja lähdeluettelo, mutta sen sijaan levylista puuttuu. Keskeisen levyt lukija joutuu poimimaan tekstistä tai kokonaan muista lähteistä.

Göran Jonsson: Frihetens blå toner. En berättelse on jazzen i Sverige (Carlsson Bokförlag, 2018)

Tallennettu kategorioihin Jazz, Kirjat | Avainsanoina , , | Jätä kommentti