Tampere Jazz Happening 2019 – festivaaliraportti

Cross Currents Trio oli eräs festivaalin kohokohdista.

Tampere Jazz Happening julisti tämän vuoden teemassaan riemukkaasti “Vive le Jazz!” ja levitti jälleen kerran jazzin, improvisaation ja kaiken luovan musiikin ilosanomaa. Pääosassa oli eurooppalainen, erityisesti ranskalainen, musiikki, vaikka Tullikamarin Pakkahuoneelle ja Klubille tuli vieraita myös Yhdysvalloista, Kuubasta ja Jamaikalta. Kotimainen jazz esittäytyi tuttuun tapaan Telakan klubilla usean kokoonpanon voimin. Seurasin tänä vuonna Tullikamarin Pakkahuoneen perjantain ja lauantain ohjelmat kokonaan. Sunnuntain Pakkahuone sekä Klubin ja Telakan ohjelma jäävät festivaaliraporttini ulkopuolelle.

Yrjö-palkinto 2019 ja muut muistamiset

Jazzliiton vuotuinen Yrjö-palkinto jaettiin perjantain Pakkahuoneen konsertin aluksi ja tunnustus meni pianisti Riitta Paakille, joka on vasta kolmas tunnustuksen saanut nainen. Paakki esitti kvartettinsa kanssa kolme kappaletta viimeisimmältä levyltään “Live At Koko Jazz Club”, joukossa oli tietenkin Tampereelle sopivasti levyn svengaava avausraita “Åbo”.

Riitta Paakki ja yläkulmaa tämän vuoden Yrjö-palkinnosta eli Anita Naukkarisen teoksesta “Occur

Jazzliitto jakoi tänä vuonna myös Andania-palkinnon, jonka sai elämäntyöstään Ylen jazzohjelmien tuottaja Veli-Pekka Heinonen. Ylen Varjo-Yrjö meni Poriin Validi Karkia -klubin ja Karkia Mistika -levymerkin aktivistille Jyrki Laiholle.

Pakkahuoneen perjantai

Perjantain varsinaisen konserttiosuuden avaus oli linjassa festivaalin pitkän perinteen kanssa. Jazz Happening on aina rohjennut tuoda esille kuulijoilta kärsivällisyyttä ja keskittymista vaativaa musiikkia. Ranskalaisen basisti Joëlle Léandre ohjasi silmä tarkkana tentettinsä soittamaa ankaraa modernismia. Ilmeisen pitkälle sävellettyyn musiikkiin sisältyi toki improvisoituja osuuksia, esimerkiksi trumpetisti Jean-Luc Cappozzo nousi esille. Mieleenjääneen konsertin huippukohtiin kuului suorastaan lempeän seesteinen jakso, joka äkisti särkyi rumpujen rajuihin iskuihin.

Joëlle Léandre keskittyy.

Norjalainen Susanna & Brotherhood of Our Lady soitti musiikkia, jonka vaikutteeksi mainittiin hollantilaisen maalarin Hieronymus Boschin hurjat visuaaliset näyt. Musiikin ja Boschin kuvaston välinen yhteys jäi epäselväksi,  Oikeastaan kyse oli poplauluista, joita sähköiset säröt ja häröt kuorruttivat. Kuulas ja surumielisesti melodinen musiikki jäi korvissani yksiulotteiseksi ja yhtyeen konsertti tuntui pitkältä.

Dave Hollandista voi käyttää kulunutta ilmaisua jazzlegenda.

Kuuntelin Pakkahuoneen illan päättänyttä Cross Currents Trion esitystä lähinnä fanin asenteella. Muistelin niitä monia levyjä, joilla basisti Dave Holland on mukana sekä ihastelin hänen soundiaan ja edelleen notkean voimakasta soittoaan.  Zakir Hussainin tablarummut muuttivat saksofonitrion tyypillistä ilmaisua ilmavampaan suuntaan, mutta itämaiset vaikutteet jäivät lopulta aika vähäisiksi. ECM-levyillään suosikkieni joukkoon noussut saksofonisti Chris Potter oli vakuuttavan intensiivinen. Kolmen virtuoosin esityksestä muotoutui vahva ja viihdyttävä perjantai-illan päätös.

Lauantai triot Pakkahuoneella

Lauantain Pakkahuoneen ensimmäinen kattaus esitteli kolme erilaista trioa, jotka kaikki mahtuvat helposti jazzin karsinan sisäpuolelle. Konsertin aloitti belgilais-ranskalainen Hermia/Darrifourcq/Ceccaldi -trio. En tuntenut trion musiikkia ennakolta, mutta basson korvaaminen sellolla vei odotuksia kamarijazzin suuntaan. Erehdys paljastui heti kättelyssä, sillä sen verran aggressiivisesti sahasi Valentin Ceccaldi selloaan ja trio syöksyi raivokkaasti matkaan. Välillä meno rauhoittui hankausäänten, saksofonin läpi puhalletun ilman ja sellolla näppäillyn pulssin elintoiminnoksi. Kohta kuitenkin rumpujen ja sellon robottirytmit kasvoivat kulmikkaaksi grooveksi.

Hermia/Darrifourcq/Ceccaldi

Portugalilaisen rumpali Mário Costan johti rumpusettinsä takaa ilmeikkäästi väliin varsin perinteiseen tapaan soinutta pianotrioa. Sen painokkaista piano-osuuksista vastasi ranskalainen Benoît Delbecq ja bassoa soitti toinen portugalilainen Hugo Carvalhais. Välillä trion akustinen sointi rikastui sähköisten kosketinsoittimien ja efektien soundilla, kuten on melko yleisesti ollut tapana monilla nykyajan jazzyhtyeillä. Hyviä esimerkkejä ovat tästä sellaiset We Jazz Recordsin artistit kuin 3TM ja Koma Saxo. Lisäsin Mário Costan niiden seurattavien jazzmuusikoiden joukkoon, johon levytyksistään tuttu Benoît Delbecq jo kuuluikin.

Mário Costa

Vive la France” -levynsä kansikuvalla koko festivaalin visuaaliseen ilmeeseen vaikuttanut Das Kapital päätti kolmantena triona iltapäivän konsertin. Das Kapital keskittyi laajasti ranskalaiseen musiikkiin barokista klassiseen ja poppiin. Ohjelmaa sisältyi “Comme d´habitude”, joka tullut paljon tunnetuksi Paul Ankan englanniksi sanoittamana ja Frank Sinatran esittämänä nimellä “My Way”.

Saksofonisti Daniel Erdmannin ja kitaristi Hasse Poulsenin (jotka molemmat olivat kuulemma valinneet ranskalaisuuden) keskellä hääri rumpali Edward Perraud. Hän pitkälti vastasi trion paikoin humoristisesta ilmeestä ja oli arvaamaton miimikko, joka toi mieleen Han Benninkin luovan hulluuden.

Edward Perraud

Pakkahuoneen lauantain toinen kattaus

Théo Ceccaldin johtama Freaks kuulutettiin lavalle punkjazzina ja viulisti pogosikin ympäri lavaa omien osuuksiensa välillä. Sekstetti soitti äänekästä rockia, joka kuului salin eturiviin liian kovaa. Kun olin aikani kokeillut vangita pitkällä valotusajalla energisen Ceccaldin liikkeitä, siirryin salin takaosiin lepuuttamaan korviani ja yhtye jäi tarkemmin kuuntelematta.

Théo Ceccaldi, valotusaika 1/30 s

Sen sijaan pianisti Aki Takasen Japanic-kvintetin jazzin monia kerrostumia yhteen koonnut musiikki vamgitsi. Yhtye kietoi yhteen häivähdyksiä Fats Wallerista, Thelonious Monkista ja Cecil Taylorista sekä sekoitti ne samaan pakettiin kovan svengin, free jazzin ja hälyäänten kanssa. Hälyistä vastasi levysoittimillaan ja vinyylilevyillään DJ Illvibe eli Vincent von Schlippenbach (siis Aki Takasen miehen Alexander von Schlippenbachin poika). Moni-ilmeinen esitys nousi tämän vuoden festivaalin konserttien kolmen kärkeen. Ne kaksi muuta olivat Das Kapital ja Cross Currents Trio, tosin ei Joëlle Léandre Tentetkään jäänyt kauas kärjestä.

Aki Takase

Pakkahuoneen lauantai-ilta päättyi pianisti Omar Sosan, viulisti/laulaja Yilian Cañizaresis ja lyömäsoittaja Gustavo Ovallesin riemukkaaseen konserttin, jonka aikana lavalla nähtiin ja kuultiin jopa suihkulähde. Trion musiikki poikkesi aika lailla festivaalin muusta ohjelmasta, niin vilpittömän romanttista tyyliä oli väliin tarjolla. Esitys oli kuitenkin valloittava ja lopun kuubalainen rytmi-ilottelu nosti yleisön ylös tuoleiltaan osoittamaan suosiota. Siinä vaiheessa takana oli kymmenen yhtyettä kahden päivän aikana ja oli syytä huokaista tyytyväisenä: “Vive le Jazz”!

Omar Sosa ja Yilian Cañizares

Julkaisen vielä myöhemmin lisää valokuvia kuvasarjana.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Pianisti Riitta Paakille Jazzliiton Yrjö-palkinto 2019

Riitta Paakki soitti trionsa kanssa Joensuussa syksyllä 2015

Pianisti Riitta Paakki on luonut vaikuttavan uran kotimaisen jazzin huipulla. Hänen hienostunut pianisminsa kumpuaa jazzmusiikin traditioista; svengaavaa ja persoonallista ilmaisua leimaa vaivattomuus ja leikkisyys.

Erityisesti 1960-luvun Blue Note -ilmaisuun syventynyt Riitta Paakki (s. 1971) on Suomen ensimmäinen taiteellisen tohtorintutkinnon suorittanut jazzpianisti. Musiikin tekemisen lisäksi hän opettaa Sibelius-Akatemiassa. Viisi albumia omalla nimellään julkaissut pianisti tunnetaan pitkäjänteisestä työstään trionsa ja nykyään myös kvartettinsa kanssa. Kvartetin ensimmäinen levytys oli vuoden 2018 Live at Koko Jazz Club, joka julkaistiin myös Japanissa. Riitta Paakki Quartet esiintyy Suomen Jazzliiton laajalla kiertueella 5.–16.11.2019.

Yrjö-palkinto on vuosittain vaihtuvan taiteilijan tilausteos. Tänä vuonna taiteilijana toimi vuonna 1986 syntynyt helsinkiläinen taitelija Anita Naukkarinen. Suurikokoisista, leikkisistä öljyväritöistään tunnettu Naukkarinen oli toinen vuonna 2018 julkistetun presidentti Sauli Niinistön muotokuvan tuottajista. Riitta Paakille tehty Occur (öljyväri kankaalle, 2019) syntyi Paakin musiikkia kuunnellessa: “Musiikista koin muotoutuvan kankaalle herkkyyden, melankolian ja positiivisen rytmin jälkien vuorottelua”, Naukkarinen kuvailee.

Jazzliitto on myöntänyt vuodesta 1988 asti myös harkinnanvaraista Andania-palkintoa pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä suomalaisen jazzin hyväksi. Tunnustuksen sai tänä vuonna Ylellä pitkän uran (1980–2015) jazztuottajana tehnyt Veli-Pekka Heinonen. Nyt jo eläkkeelle jäänyt Heinonen aloitti jazzin parissa 1970-luvun Turussa muusikkona ja toimittajana ja vaikutti Jazzliiton hallituksessa vuosina 1976–1982.

Nyt 16:tta kertaa jaettu palkinto on nimetty S/S Andania -laivan mukaan, jolla ensimmäiset jazzmuusikot saapuivat Helsinkiin vuonna 1926.

Ylen Jazzradio jakoi tapahtumassa myös Varjo-Yrjö-palkinnon työstä jazzkulttuurin hyväksi. Palkinnon vastaanotti tänä vuonna Jyrki Laiho, joka on elävöittänyt Porin jazzelämää ja esitellyt myös marginaalista jazzia muun muassa Validi Karkia -liveklubillaan ja levy-yhtiö Karkia Mistika Recordsin julkaisuilla. Varjo-Yrjö-palkinto jaettiin nyt 17. kertaa. 

Tunnustukset jaettiin Tampereella Tullikamarin Pakkahuoneella 1.11.2019 osana Suomen Jazzliiton Valtakunnallisten Jazzpäivien ja Tampere Jazz Happeningin ohjelmistoa.

Teksti: Suomen Jazzliitto

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Bowman Trio: Persistence (We Jazz, 2019) – syksyisiä tunnelmia

Tomi Nikku – Turku Jazz Festival 2018. Nikku soitti Turussa Max Zenger Maxxxtet -yhtyeessä.

Äskettäin kuuntelin ruotsalaisen saksofonistin Fredrik Nordströmin johtamaa trioa ja samalla havaitsin, että saksofonivetoisia trioja on ollut jazzissa runsaasti Sonny Rollinsin huippuajoista 1950-luvun lopulta lähtien. Nyt kun levysoittimessa on soinut Bowman Trion toinen albumi “Persistence“, en saanut suoralta kädeltä mieleeni montaakaan trumpettitrioa (en laske tähän mukaan äsken kuuntelemaani Jukka Eskola Soul Trioa, joka urkurin kaksoisroolin takia kuulostaa pikemminkin kvartetilta).

Levyhyllyä ja hakukonetta selattuani trioja sentään löytyi, trumpetisteina esimerkiksi Don Cherry, Tomasz Stańko ja Avishai Cohen. (Katso myös soittolista postauksen lopusta.) Trumpetin, basson ja rumpujen triot näyttävät liikkuvan yleensä free jazzin, avant garden ja kokeellisen musiikin maisemissa. Myös Bowman Trio asettuu luontevasti tämän joukon jatkeeksi.

Levyllä on yhdeksän kappaletta, joista rumpali Sami Nummela on säveltänyt kahdeksan ja trumpetisti Tomi Nikku yhden. Bowman Trion musiikillisen ilmeen ytimessä ovat tummanpuhuvat ja surumielisyyteen taipuvat sävelmät, joita Nikku ahdistuneen ilmaisuvoimaisella trumpetilla tulkitsee. Hyviä esimerkkejä ovat mm. “Badwater”, “Mä en jaksa” ja “Mac Elliot”. Trion tavassa käsitellä materiaaliaan on jotain samanlaista pohdiskelevaa kypsyyttä kuin Stańkon musiikissa.

Eipä ole siis ihme, että kohta kolmekymppiset muusikot päättävät levynsä viipyilevään balladiin “Sista sommardagen”. Siinä Bowman Trio ei kirmaa nuoruuden innossa kesälomalle tai juhli juhannuksena keskiyön aurinkoa, vaan valitsee aiheekseen loppuun kääntyvän kesän ja suuntaa katseen syksyn lohdullisiin ruskatunnelmiin.

Vinyylilevyn puolen tunnin mittaan mahdutettu albumi on yhtenäinen kokonaisuus ja trio on vakavalla linjallaan johdonmukainen. Leikkisyys välähtää vain hetken ajan “My Horsen” melodiassa, mielessäni jopa vilkutuksena Rollinsin “Way Out West” -levyn villin lännen suuntaan. Sellaisia hetkiä olisi voinut mahduttaa levylle useammankin.

Lisäsin “Persistencen” vuoden 2019 kuuntelusuosituksiin: Kuuntelussa 2019 -lista.

Bowman Trio: Persistence (We Jazz, 2019)
Tomi Nikku, trumpetti, Joonas Tuuri, basso, Sami Nummela, rummut

Trumpetti + basso + rummut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Tomas Janzon Trio Haaparannalla

Nykyään New Yorkissa asuva ruotsalainen kitaristi Tomas Janzon soitti trionsa kanssa Haaparannan Kaupunginhotellissa 14.10.2019. Trio tarjosi mukavan illan kitarajazzin parissa, vaikka trio (basisti Rubem Farias & rumpali Ali Djeridi) onkin tilapäinen kokoonpano kitaristin kotimaan esiintymisiä ja työpajoja varten.

Musiikkimakuni kitaransoiton suhteen on vuosien mittaan muuttunut. Nuorempana kitarassa piti olla rockista tuttua sähköä ja särmää. Nyt olen oppinut arvostamaan näitä Janzonin kaltaisia kitaristeja, jotka soittavat akustisella soundilla ilman efektilaitteita.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Jukka Eskola Soul Trio: Steamy (Timmion Records, 2019)

Jukka Eskola Torniossa syyskuussa 2016 Nina Myan yhtyeen jäsenenä

Jukka Eskola Soul Trion toinen albumi on reilun puolen tunnin mittainen setti napakkaa groovejazzia, jota varsinkin rumpali Teppo Mäkysen sähäkkä rumputyöskentely siivittää. Yhtyeenjohtaja itse soittaa puhaltimiaan vaivattomasti ja muotoilee sooloistaan liikkuvia ja ilmeikkäitä puheenvuoroja. Urkujazzin perinteiden mukaisesti Mikko Helevän urut höyryävät sekä sooloissa että svengaavassa säestyksessä ja basso-osuuksissa.

Yhtye ei kuitenkaan tyydy vain paahtamaan svengijazziaan, vaan jaksaa kiinnittää huomiota myös musiikin yksityiskohtiin. Esimerkeistä käyvät vaikkapa kappaleiden harkitut lopetukset ja Mäkysen vibrafonilla joukkoon lisäämät soundimausteet.

Levyn melko lyhyet kappaleet ovat sävellyksinä tasalaatuisia ja esityksinä iskeviä. Joukosta kuitenkin erottuu erityisiä kohokohtiakin, kuten ärhäkkä “Stick of a Branch” ja avaruussoundeiksi hajoava jämäkkä päätöskappale “Steamy”. Levyn pisin raita kertoo laajimman tarinan, kun yli seitsemän minuuttia kestävä “Smash” alkaa herkkänä balladina, kaartuu jäntevästi intensiiviseen huipennukseen ja vaipuu lopulta hiljaisuuteen.

“Steamy” on tiivis ja kokonainen albumi ja listaan sen vuoden kuuntelusuositusten joukkoon. Katso, mitä muita uusia levyjä siellä on: Kuuntelussa 2019 -lista.

Jukka Eskola Soul Trio: Steamy (Timmion Records, 2019)
Jukka Eskola, trumpetti ja flyygelitorvi, Teppo Mäkynen, rummut, lyömäsoittimet ja vibrafoni, Mikko Helevä, Hammond-urut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Fredrik Nordström – Palle Danielsson – Fredrik Rundqvist: Svensk standard (El Dingo Records, 2019)

Fredrik Nordström. Kuva:www.fredriknordstrom.com

Kun saksofonisti Sonny Rollins levytti maaliskuussa 1957 albuminsa “Way Out West” (Contemporary, 1957) yhdessä basisti Ray Brownin ja rumpali Shelly Mannen kanssa, syntyi uudenlainen jazzkokoonpano, siis saksofonin, basson ja rumpujen muodostama trio. Samalla Rollins vei jazzia askeleen vapaampaan suuntaan, kun yhtyeessä ei ollutkaan pianoa tai kitaraa määräämässä sointuja.

Rollinsin innovaatio sai luonnollisesti seuraajia ja free jazzin keskeiset saksofonistit Ornette Coleman ja Albert Ayler levyttivät myös omat triolevynsä 1960-luvulle. Myöhemmin Henry Threadgill johti Air-trion omaperäiseen avantgarde jazzin ja sävelletyn musiikin synteesiin. Monesti triomuoto on siis houkuttanut free jazziin päin suuntautuneita muusikoita, mutta monet valtavirran jazziin luetut muusikot ovat levyttäneet hienoja triolevyjä, kuten vaikkapa Lee Konitz, Joe Henderson ja Joe Lovano.

Ruotsalaiset saksofonisti Fredrik Nordström, basisti Palle Danielsson ja rumpali Fredrik Rundqvist ovat soittaneet triona jo kauan. Trio julkaisi ensimmäisen levynsä “Live” (Dragon Records) jo vuonna 2002 ja toinen levy “Mayday!” (Found You Recordings) ilmestyi vuonna 2009. Nyt on käsillä trion kolmas levy “Svensk standard”, jonka ohjelmisto koostuu ruotsalaisista sävellyksistä.

Joukossa on Lars GullininKontoret Oron” 1970-luvun tv-sarjasta , kaksi kappaletta Jan Johanssonin yhtyeiltä (Georg Riedelin “Sommar adjö” ja Johanssonin oma “A+B”) sekä nuorena kuolleen saksofonistin Börje Fredrikssonin (1937-1968) “Bröllopsvals”. Kaksi kappaletta liittyy läheisesti Palle Danielssonin aikaan rumpali Peter Erskinen triossa, jonka levyiltä trio esittää Staffan LintoninLiten visa till Karin” ja Danielssonin “Siri”. Näiden jazzsävellysten lisäksi levyllä on vielä ruotsalaisen lastenmusiikin uranuurtajan Alice Tegnérin kehtolaulu “Ute blåser sommarvind”, jota Ruotsissa esitetään usein keväällä koulujen päättyessä.

Rauhallinen “Svensk standard” liikkuu suurelta osin balladitempossa ja kolmikko kommunikoi kiireettömästi ja viisaasti jutustellen. Vain paikoin, mutta silloin sitäkin tehokkaammin, yhtye terävöittää ääntää ja kohottaa intensiteettiä. Näin yhtye on saksofoni/basso/rummut -triojen kirjossa selvästi lähempänä Rollinsin henkeä kuin free jazzia. “Svensk standard” on upea tilaisuus kuunnella kuin lähietäisyydeltä Fredrikssonin saksofonien karhean lämmintä soundia, Danielssonin kauniisti sekä selkeästi liikkuvaa bassoa ja Rundqvistin rumpujen hienovaraista dynamiikkaa.

Ruotsalaiset standardit ovat soineet niin monta kertaa levysoittimessa (levy ei ainakaan vielä ole Spotifyssa), että se pääsee Kuuntelussa 2019 -listalla.

Fredrik Nordström – Palle Danielsson – Fredrik Rundqvist: Svensk standard (El Dingo Records, 2019)
Fredrik Nordström, tenorisaksofoni, baritonisaksofoni, Palle Danielsson, basso, Fredrik Rundqvist, rummut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Ginger Baker (1939 – 2019)

Rumpali Ginger Baker kuoli 6.10.2019 80-vuotiaana. Baker tuli tunnetuksi rumpujen soiton kehittäjänä, Cream-yhtyeen jäsenenä, ensimmäisenä rumpalina supertähdeksi kohonneena musiikkona sekä rockin ja jazzin rytmien yhdistäjänä.

Lue New York Times muistokirjoitus: Ginger Baker, Superstar Rock Drummer With Cream, Is Dead at 80.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Rock | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Jazzia Ilosaaressa 2019 – mustavalkoisia valokuvia

Mustavalkoinen kuvasarja ”Jazzia Ilosaaressa” -tapahtumasta 28.9.2019.

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Jazzia Ilosaaressa 2019 – lämmin jazz-ilta Joensuussa

Pope Puolitaival Nordic4: Jussi Fredriksson, piano, Jori Huhtala, basso, Pope Puolitaival, tenorisaksofoni, Jonatan Sarikoski, rummut

Joensuun virkeän jazzsyksyn erääksi kohokohdaksi rakennettu “Jazzia Ilosaaressa” -konsertti (28.9.2019) esitteli kuulijoille viime syksystä tuttuun tapaan kolmen kotimaisen yhtyeen paketin. Onnistuneen illan aloitti pianisti Jussi Fredrikssonin trio, joka soitti kahdelta levyltään poimittuja kappaleita. Suurin osa musiikista oli peräisin tuoreimmalta “!”-levyltä, esimerkkeinä rauhallisesti hiippaileva “Spy” ja energinen “Action”. Ensimmäiseltä levyltä “?” ohjelmassa oli koiran kanssa lenkkeilystä innoituksen saanut rento “Uuno Walk”. (Jos trio vielä julkaisee kolmannen levyn, voisi kysymysmerkin ja huutomerkin jälkeen vuorossa olla synteesinä ajatusviiva, “”.)

Jussi Fredriksson

Trio punoi sävellyksistä samaan aikaan sekä hyvin spontaaneilta että hallituilta kuulostavia versioita. Oli ilo todistaa omin lähietäisyydeltä kolmen taitavan muusikon, Fredrikssonin lisäksi basisti Jori Huhtala ja rumpali Mika Kallio, taiteellista luomistyötä ja herkästi reagoivaa kommunikaatiota.

Pope Puolitaival

Fredriksson ja Huhtala palasivat tauon jälkeen takaisin lavalle, kun saksofonisti Pope Puolitaival toi Nordic4-yhtyeensä esittämään materiaalia ensimmäiseltä levyltään “Northern Resonance” (Flame Jazz Records, 2019). Rumpaliksi vaihtui Jonatan Sarikoski. Musiikin tyylilaji ei kuitenkaan varsinaisesti vaihtunut, sillä myös Puolitaipaleen kvartetti edustaa modernia, sävellysten ja improvisaation vuorovaikutuksen varaan jännittyvää jazzia.

Pohjoismaisen jazzin lisäksi linkki myös amerikkalaiseen jazziin on selvä, minkä vahvistivat hauska Sonny Rollinsiin viittaava kalypso “Sonny from Kaustinen” tai levyn ulkopuolelta ohjelmaan päässyt kimurantti bebop-teema “Dägädägä” (ehkä se nimi kirjoitetaan noin). Kerubi-klubin lämmin tunnelma innoitti yhtyeen intensiiviseen ja vahvasti svengaavaan esitykseen.

Ismaila Sané

Illan päätteeksi Senegalista lähtöisin oleva laulaja ja lyömäsoittaja Ismaila Sané ja hänen 7-henkinen Saïsba-yhtyeensä vaihtoivat selkeästi tyylilajia. Saïsban afrojazz vangitsi syvällä groovellaan ja sen välitön esitys huipensi koko illan. Mieleen jäivät hypnoottinen poljento, yhtyeenjohtajan voimakas laulu, Mamadou Ndoyen sabar-rummut sekä Kari Ikosen ja Mika Myllärin jazzsoolot.

Mamadou Ndoye

Jazzkerho-76:n puheenjohtaja Jari Hytti kertoi konsertin alussa, että “Jazzia Ilosaaressa” järjestettiin tällaisena nyt viimeistä kertaa. Ensi syksylle on suunnitteilla useamman päivän tapahtuma, mikä tarkoittanee siis festivaalia. Lisäksi Hytti paljasti, että 7.3.2020 Joensuussa on luvassa yhdistyksen historian merkittävin ulkomaisen esiintyjän vierailu. Se on tietenkin hyvin paljon luvattu, kun tietää yhdistyksen laajan konserttitarjonnan vuosien varrella. Jäämme kiinnostuneina odottamaan lisätietoja.

Jazzkerho-76:n puheenjohtaja Jari Hytti

Lisätietoja: Jazzkerho-76

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Petter Eldh Presents Koma Saxo (We Jazz, 2019)

Koma Saxo. Kuva: Juha Luukkainen

Kun jazzyhtyeen eturivissä seisoo kolme saksofonistia, kuulija saattaa hyvinkin odottaa pitkiä kappaleita, joissa kaikki kolme puhaltajaa pääsevät varmasti esille solisteina. Uusi monikansallinen Koma Saxo on nimenomaan yhtye, jossa soittaa kolme saksofonistia, vanhat suosikit Mikko Innanen ja Jonas Kullhammar sekä uusi kokeilija Otis Sandsjö. Nyt kuulija kuitenkin havaitsee heti ensikuulemalta, että Koma Saxon debyyttilevyllä on aivan muita tavoitteita kuin vain fonistien soolojen esittäminen.

Koma Saxo syntyi vuoden 2018 We Jazz -festivaaleille, kun tapahtuman taiteellinen johtaja Matti Nives pyysi basisti/tuottaja Petter Eldhin kokoamaan festivaaliesiintymistä varten uuden yhtyeen. Kvintetti esiintyi menestyksekkäästi ja kokoontui myös levytysstudioon tallentamaan musiikkia levyä varten.

Eldh miksasi konsertissa ja studiossa äänitetystä materiaalista nyt esittelyssä olevan noin 36 minuuttisen, tiiviin albumin, jossa akustinen jazzyhtye ja omaperäinen jälkituotanto kietoutuvat yhteen. Eldhin panos lienee niin merkittävä, että hänen nimensä on niin näkyvästi esillä levyn kannessa.

Koma Saxon ja Petter Eldhin yhteinen näkemys muodostaa ikään kuin ideoiden sulatusuunin. Free jazzin aggressiiviset purskahdukset, päättäväisesti etenevä svengi, rosoiset sävellykset ja studiotekniikan efektit luovat alituisessa liikkeessä elävää musiikkia, joka valillä kipunoi levottomasti ja kiivaasti, välillä kelluu hitaasti. Ilmaisussa on luonnollisesti paljon samaa kuin Otis Sandsjön viime vuonna ilmestyneellä albumilla “Y-OTIS (We Jazz, 2018)“, ovathan Eldh ja Sandsjö mukana molemmilla levyillä.

Levyn sävellykset ovat etupäässä yhtyeen jäsenten käsialaa. Sen lainakappaleet on valittu mielenkiintoisesti. Ne alleviivaavat sitä, ettei kokeilevakaan musiikki ei synny tyhjiössä ilman edeltävien sukupolvien työtä. Suomalaisen jazzin historiasta Koma Saxo on napannut kaksi kappaletta. Edward Vesalan vuonna 1973 ilmestyneeltä soololevyltä ”I´m Here” on valittu kellopeliminiatyyri ”Byågz”, joka nyt saa uuden ilmeen saksofonikuoron tulkitsemana. Matti OilinginCyclops Dance” vuonna 1977 ilmestynyneen ”Two Faces” -albumin B-puolen lopusta oli aikansa sähköisen jazzin kokeiluja ja sopii sellaisena mainiosti Koma Saxon levylle.

Kolmas lainakappale on ruotsalaisen säveltäjän ja viisulaulajan Otto AdolphsoninSå rinner tiden bort”, joka on osa Adolphsonin kuorosarjaa ”Mässa på svenska språket”. Sävellys on kansanlaulumainen virsi ja se hiljentää vaikuttavasti Koma Saxon levyn suorastaan hartaaseen päätökseen. Värikäs ja moni-ilmeinen Koma Saxo suuntaa määrätietoisesti kohti jazzin tulevaisuutta ja pakottaa kuulijansakin kiihdyttämään askeliaan pysyäkseen kyydissä mukana.

Koma Saxon paikka Kuuntelussa 2019 -listalla on tietenkin selvä.

Petter Eldh: Presents Koma Saxo (We Jazz, 2019)
Otis Sandsjö, tenorisaksofoni, Jonas Kullhammar, tenorisaksofoni, Mikko Innanen, altto- ja baritonisaksofoni, Petter Eldh basso, tuotanto, Christian Lillinger, rummut

Share
Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , , | Jätä kommentti