Florian Arbenz: Conversation #4 – Vulcanized (Hammer Recordings, 2021)

Arbenz, Moutin & Vistel. Kuvakaappaus Youtube-videolta, video kokonaisuudessa alla

Sveitsiläinen rumpali Florian Arbenz aloitti alkuvuodesta levytyssarjan, jossa on tarkoitus julkaista kaksitoista levyä, keskustelua, kuten Arbenz levytyksiään kutsuu. Sarjan ensimmäinen osa äänitettiin viime vuoden marraskuussa ja äskettäin ilmestyi jo neljäs osa ”Conversation #4 – Vulcanized”, joten Arbenz kumppaneineen on todella ahkeroinut levytysstudiolla.

Sarjan kaikilla levyillä esiintyy erilainen kokoonpano. (Lue lisää blogin aiemmista postauksista ”Conversation #1” ja ”Conversations #2 & #3”.) Neljännellä levyllä soittaa trio, jossa bassoa soittaa ranskalainen François Moutin ja saksofonia Maikel Vistel Kuubasta. Siinä missä ”Vulcanized” on Arbenzin ja Moutinin ensimmäinen yhteinen projekti, on kuubalainen saksofonisti soittanut Arbenzin yhtyeissä ennenkin, esimerkikkinä Convergence-yhtyeen albumi, jota esittelin blogissa tuoreeltaan: ”Convergence”. Alunperin tarkoituksena oli, että myös Vistelin veli trumpetisti Jorge Vistel olisi ollut mukana neljäntenä muusikkona, mutta hän joutui koronatartunnan vuoksi jättämään levytyksen väliin. Niinpä kvartetin sijasta levyllä soittaa monilta klassisilta jazzlevyiltä tuttu saksofonin, basson ja rumpujen trio.

Neljäskin keskustelu jatkaa aikaisempien keskustelujen linjoilla. Improvisaatioilla on musiikissa merkittävä osa ja soittajien keskinäinen rento ja välitön kommunikaatio välittyy kuulijalle asti. Musiikki asettuu epäilyksettä jazzin rajojen sisäpuolelle, minkä myös levylle valitut viisi lainakappaletta osoittavat. Thelonious Monkilta mukaan on poimittu ”Bemsha Swing” ja ”Hackensack” ja Joe Zawinulilta ”Scarlet Woman” Weather Reportin ohjelmistosta. Levyn päättää Bill Evansin viileän kaunis ”Waltz For Debby”, joka minun korvissani liittyy kuitenkin aina Monica Zetterlundin versioon ”Monikas vals”.

Aivan oma lukunsa on saksofonisti Eddie Harrisin säveltämä ja Miles Davisin tunnetuksi tekemä ”Freedom Jazz Dance”. Siitä on Arbenzin keskustelusarjassa tähän mennessä tehty jo kolme jännittävän erilaista ja vertailevaan kuunteluun houkuttelevaa versiota.

Levyllä kuullaan vielä yhdet sävellykset mieheen Vistelin veljeksiltä ja Moutinilta. Maikel Vistelin monivaiheinen ”Pandemia” on valitettavan ajankohtaisesta nimestään huolimatta lähes valoisa kappale, jossa trio paikoin lentää kevyen vaivattomasti. Jorge Vistelin säveltämä ”Closer” on kulmikas bebop-henkinen teema, kun taas Moutinin ”A Soothing Thrill” on herkkä balladi, jolla säveltäjän basson lämmin soundi pääsee kauniisti esille. ”Conversation #4 – Vulcanized” on svengaavaa ja lämmintä akustista jazzia, joka vielä ehti mukaan Valon kuvia -blogin vuoden 2021 kuuntelusuositusten joukkoon: Vuoden valinnat 2021.

Florian Arbenz: Conversation #4 – Vulcanized (Hammer Recordings, 2021)
Maikel Vistel, saksofonit, François Moutin, basso, Florian Arbenz, rummut

Hackensack | Arbenz X Moutin X Vistel (Vulcanized)

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , | Jätä kommentti

Vuoden valinnat 2021 – 10 + 2 + kolme kirjaa

Linda Fredriksson, Tampere Jazz Happening 2021

Valitsin Valon kuvia -blogin perinteiselle ”Vuoden valinnat” -listalle 10+2 levyä vuoden 2021 aikana ilmestyneistä jazzlevyistä, kymmenen uutta albumia ja kaksi uudelleenjulkaisua. Tällä kertaa päätin pakottaa valinnan tusinaan levyyn, mikä tietenkin jättää listan ulkopuolelle vaikka kuinka monta mainiota julkaisua. Näitä levyjä voi tutkia laajemmalta kuuntelusuositusten listalta: ”Vuoden valinnat 2021”. Selvää on sekin, että monia hyviä levyjä en ole lainkaan ehtinyt/jaksanut/ymmärtänyt kuunnella. Jos olen esitellyt levyä blogissa, levyn nimessä on linkki postaukseen. Olen kuunnellut valittuja levyjä vinyyleinä, cd-levyinä ja suoratoistona.

Uutuutena listan lopusta löytyy myös kolme jazzia käsittelevää kirjaa, jotka olen lukenut tänä vuonna.

Uudet levyt

Soolopiano

  • Benoît Delbecq: The Weight of Light (Pyroclastic Records, 2021); mutkikasta ja haastavaa nykymusiikkia, samalla kuitenkin valoisaa ja aineettoman kevyttä.
  • Aki Rissanen: Divided Horizon (Edition Records, 2021) sulauttaa rohkeasti kamarimusiikkia, itsepintaisia, minimalistisia kuvioita sekä ajoittaisia jazzin ja Bachin purskahduksia omintakeiseksi kokonaisuudeksi Pianon lisäksi levyllä soi myös uusi soitin omniwerk.

Saksofonit

  • Timo Lassy: Trio (We Jazz, 2021). Vaivattoman svengin ja tulkinnan surumielisyyden jännitteestä kasvaa koskettavaa uutta jazzia, joka tuo kuulijoiden korviin tuoreen näkökulman Lassyn musiikkiin
  • James Brandon Lewis / Red Lily Quintet: Jesup Wagon (TAO Forms, 2021) on yhtä aikaa kompleksinen, melodisuudessaan helposti tavoitettava, ilmaisultaan intensiivinen ja emotionaalisesti koskettava.

Yömusiikkia

  • Lina Nyberg & Daniel Karlsson: The Night and the Music (Prophone Records, 2021). Lina Nyberg palaa duomusiikin pariin ja julkaisee yhdessä pianisti Daniel Karlssonin kanssa hienon kokoelman standardeja, joita öinen aihepiiri yhdistää.

Dave Holland, Tampere Jazz Happening 2021

Triot

  • Dave Holland: Another Land (Edition Records, 2021) on suorastaan ilahduttavan suoraviivaista musiikkia, jossa jazzin, bluesin ja rockin vaikutteet kietoutuvat vahvaksi grooveksi.
  • Vijay Iyer, Linda May Han Oh, Tyshawn Sorey: Uneasy (ECM, 2021). Levyn nimi ja samanniminen kappale viittaavat niihin tukaliin ja ihmisten vapaata hengitystä sekä kuvaannollisesti että aivan konkreettisesti tukahduttaviin tapahtumiin, joita olemme saaneet viime aikoina todistaa eri puolilla maailmaa.

Uuden äärellä

  • Linda Fredriksson: Juniper (We Jazz, 2021). Linda Fredrikssonin ensimmäinen oma levy on poikkeuksellisen hienovarainen, toteuttamistavaltaan ja ilmeeltään omaperäinen levytys.
  • Koma Saxo: LIVE (We Jazz, 2021) on raaka ja paljas konserttiäänitys, jonka musiikki rynnistää kuulijan korviin ilman studiossa lisättyjä elementtejä.
  • Irreversible Entanglements: Open The Gates (International Anthem, 2021) soittaa poliittisesti latautunutta free jazzia, jossa akustiset soittimet, sähköiset efektit ja runous kietoutuvat väkeväksi julistukseksi.

Uusintajulkaisut

  • John Coltrane: A Love Supreme: Live in Seattle (Impulse!, 2021) on nyt toinen tunnettu konserttiversio Coltranen sarjasta ”A Love Supreme”. Musiikki äänitettiin lokakuussa 1965 The Penthouse-klubilla Seattlessa ja nauhat jäivät vuosikymmeniksi konsertin tallentaneen saksofonisti Joe Brazilin arkistoihin. Uusi ja ennenkuulematon Coltrane-tallenne on tietenkin pakollista kuunneltavaa.
  • Eero Koivistoinen: Altered Pictures. The Complete New York 1983 & 1991 Sessions (Svart Records, 2021). Koivistoinen levytti New Yorkissa kaksi albumia yhdessä amerikkalaisten muusikoiden kanssa. Vuonna 1983 syntyi ”Altered Things” ja kahdeksan vuotta myöhemmin ”Picture In Three Colours”. Koivistoinen oli onnistunut saamaan levytyksiinsä John Scofieldin, Jack DeJohnetten ja Tom Harrellin kaltaisia ykköskentän soittajia. Nyt Svart Records julkaisee uudelleen nämä kauan sitten loppuunmyydyt merkkiteokset, jotka ovat täynnä hienoja Koivistoisen sävellyksiä. Musiikki on saatavilla kolmen cd:n boksina tai kahtena tuplavinyylinä.

Kirjat

Vuoden 2021 aikana luin myös muutamia jazzkirjoja. Sekä Wolfgang SandnerinKeith Jarrett. A Biography” että Jan BruérinLars Gullin. Saxofonist ock kompositör” tarjosivat sekä runsaasti uutta tietoa että houkuttelivat kuuntelemaan päähenkilöidensä musiikkia. Ilahduttavasti myös suomenkielinen jazzkirjallisuus karttui, kun Aviador Kustannus julkaisi käännöksen Ashley Kahnin Coltranen ”A Love Supreme” -levyn syntyä ja vaikutusta käsittelevästä kirjasta nimellä ”A Love Supreme – John Coltranen testamentti”. Uskallan nostaa kirjan vuoden valintojen joukkoon, vaikka en ole ehtinyt suomenkielistä laitosta vielä lukea. Vuonna 2002 ilmestyneen alkuperäisen kirjan olen toki lukenut. Palaan kirjaan ja sen mukana tulleeseen levyyn blogissa myöhemmin.

Tallennettu kategorioihin Jazz, Kirjat | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Nina Mya Torniossa 9.12.2012

 

Laulaja Nina Mya kävi 9.12.2021 yhtyeineen esiintymässä Torniossa. Konsertti kuului Tornion pian päättyvän 400-vuotisjuhlavuoden ohjelmaan. Yhtye esitti musiikkia tänä vuonna ilmestyneeltä levyltään ”Just Another Lonely Soul”. Levyä kuunnelleelle konsertti tuskin tuotti yllätyksiä, mutta toki tarjolla oli tiivis annos taitavaa, mukaansatempaavaa ja napakoilla jazzsooloilla maustettua soulia.

Tallennettu kategorioihin Jazz, Valokuvaus | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Jan Bruér: Lars Gullin. Saxofonist och kompositör (Bo Ejeby Förlag, 2021)

Kun avaa Jan Bruérin kirjan saksofonisti Lars Gullinista, huomaa ihan heti pitelevänsä käsissään nykyaikaista tietokirjaa, jonka ulkonäköön on nähty vaivaa. Kuvien joukossa on paljon suoraan päähenkilöön liittyvien valokuvien lisäksi lehtileikkeitä, levynkansia, kirjeitä, sopimuksia, nuotteja, pääsylippuja ja konserttijulisteita. Onpa mukana kuva myös säännöstelykupongeista, mikä muistuttaa sotavuosien olleen taloudellisesti tiukkaa aikaa Ruotsissakin. Runsas ja monipuolinen kuvitus luo siis ajankuvaa.

Kirjoittaja on selvästikin pyrkinyt välttämään perinteistä elämä ja teokset -kerrontaa. Gullinin uran varhaisvuodet käydään läpi aikajanoina, jossa kunkin vuoden tapahtumat kirjataan lyhyesti muistiin. Varsinaisen leipätekstin krologia katkeaa välillä pitkiin lainauksiin haastattaluista, joissa erityisesti Gullinin toinen ja kolmas vaimo, Gerd Gullin ja Majlis Gullin saavat laajasti äänensä kuuluville. Saksofonisti ja säveltäjä Jan Levander puolestaan esittelee tarkemmin muutamia Gullinin avainteoksia, mikä antaa tilaisuuden käyttää kirjaa musiikin kuuntelun apuvälineenä.

Lars Gullin syntyi 4.5.1928 Sandassa Gotlannissa. Hänen isänsä työskenteli rautatieläisenä. Perhe ei siis ollut erityisen varakas ja ainoa tuolloin käsillä ollut soitin musikaalisille lapsille oli harmonikka. Lahjakas Gullin esiintyi paikkakunnalla eräänlaisena ihmelapsena. Monet muutkin ajan jazzmuusikot aloittivat harmonikalla ja Jan Bruér esittää kiinnostavan teorian, jonka mukaan nimenomaan harmonikka on vaikuttanut ruotsalaisen jazzin omaperäiseen ilmeeseen.

Gullinin perheellä ei ollut varaa kustantaa pojalleen musiikkikoulutusta. Ainoa mahdollisuus päästä koulutukseen oli armeijan soittokunta, jossa Gullin aloittikin soitto-oppilaana jo 1941. Koska hän oli pari vuotta liian nuori, hän joutui anomaan poikkeusluvan itseltään kuninkaalta. Armeijassa Gullin soitti klarinettia, signaalitorvea ja rumpuja. Vapaa-ajalla hän soitti myös tanssiorkestereissa, jolloin saksofonit ja viulu tulivat mukaan valikoimaan. Gullin soitti myös pianoa ja suunnitteli myöhemmin jopa uraa konserttipianistina ja säveltäjänä.

Armeijavuosien jälkeen Gullin kuitenkin soitti yhä enemmän tanssiorkestereissa, jotka usein soittivat jazzia. Niinpä myös Gullin hylkäsi ajatukset klassisesta musiikista ja siirtyi yhä enemmän jazzin pariin. Amerikkalaisten jazzmuusikkojen Ruotsin vierailut vahvistivat valintaa, kun Gullin pääsi soittamaan jameissa Charlie Parkerin ja Stan Getzin kanssa. Miles DavisinBirth of Cool” -levytykset olivat tärkeä suunnannäyttäjä ja Davisin levytyksillä alttosaksofonia soittaneesta Lee Konitzista tuli pian yhteistyökumppani. Myös instrumentinvalinta varmistui syksyllä 1949 ja Gullin siirtyi soittamaan baritonisaksofia, jonka merkittävimpiä ääniä hänestä sittemmin tuli.

Ensimmäiset oman levytyksensä Gullin teki vuonna 1951 ja hänen varhainen tuotantonsa julkaistiin 78-kierroksen levyinä tai pidemmän soittoajan mahdollistavina EP-levyinä. Varhainen klassikko, ensimmäiselle lapselle omistettu ”Danny´s Dream” ilmestyi keväällä 1954. Tämä kansanmusiikkivaikutteinen tuutulaulu sai yleisesti hyvän vastaanoton, mutta myös kritiikkiä kuului. Amerikkalaisen jazzin asettamia malleja haastanut musiikki sai kriitikoilta nimen ”fäbodjazz” (karjamajajazz), mistä Gullin ei ollut lainkaan mielissään. Levyteknologista murrosaikaa elänyt Gullin levytti lopulta vähän varsinaisia LP-levyjä. Ensimmäinen LP ”The Artistry of Lars Gullin” ilmestyi vuonna 1958, seuraava ”Portrait of My Pals” vasta 1964. Sen jälkeen Gullin julkaisi vain kolme studiolevyä, viimeisenä ”Aeros Aromatic Atomica Suite”, jonka Gullin ehti levyttää juuri ennen kuolemaansa vuonna 1976.

Yhdysvalloissa uraa tehnyt rumpali Jack Norén toi kotimaahan palatessaan huumeet ruotsalaiseen jazzelämään. Myös maassa vierailleilla amerikkalaisilla muusikoilla oli osuutta huumeongelman syntyy. Gullin aloitti Norénin tuomalla hashiksella, lievensi esiintymispelkoaan lääkkeillä ja lopulta riippuvuuden täydensi morfiini, jota hän oli saanut ensin ihan laillisesti sappivaivoihinsa. Jo 1950-luvun alussa alkanut huumeriippuvuus hankaloitti Gullinin uraa pitkän aikaa. Esiintymiset ja levytykset olivat välillä harvassa ja Gullin joutui välillä häikäilemättömän sensaatiolehdistön hampaisiin.

Viimeisinä vuosinaan Gullin muutti yhdessä vaimonsa Majlisin kanssa pois Tukholmasta maaseudulle, lopulta pieneen Moshultin kylään Smoolannissa. Vaikka hän ei suinkaan täysin erakoitunut tai lopettanut esiintymisiä, hän pystyi syrjässä pääkaupungin piireistä luopumaan huumeista ja elämään jossain määrin levollista perhe-elämää. Taloudellinen tilannekin helpotti valtion elinikäisen taitelijapalkan myötä vuonna 1968. Taitelijapalkka toi mukanaan tilausteoksia, kuten ”Jazz Amour Affair”, sävellys sinfoniaorkesterille ja jazzyhtyeelle.

Välillä Gullin joutui luopumaan saksofoninsoitosta hammasongelmien takia. Silloin hän palasi pianistiksi ja levytti vuonna 1973 albumin ”Like Grass”, jolla Bernt Rosengren ja Lee Konitz soittivat saksofoneja. Gullin pystyi vielä tarttumaan baritonisaksofoniin, jolloin syntyivät levyt ”Bluesport” (1974) ja jo aiemmin mainittu ”Aeros Aromatic Atomica Suite” (1976). ”Bluesport” on melko tavanomainen ja suoraviivainen jazzalbumi, kun taas Aeros Aromatic Atomica Suite” on Gullinin viimeinen laaja orkesteriteos. Se äänitettiin pääosin helmikuussa 1976, vain muutamaa kuukautta ennen kuolemaan johtanutta sydänkohtausta saman vuoden toukokuussa. Gullin oli kuollessaan vain 48-vuotias.

En ole varma, kuinka paljon alussa kuvatut visuaaliset ja tekniset ratkaisut auttavat lukijaa. Ehkäpä perinteinen elämäkertateos olisi ollut sujuvampi lukukokemus, vaikka pääasia eli Lars Gullinin elämänvaiheet tulevat kyllä lukijalle tutuiksi näinkin. ”Lars Gullin. Saxofonist och kompositör” on siis onnistunut kuvaus saksofonistin elämänvaiheista. Samalla lukija saa hyvän katsauksen ruotsalaisen jazzin vaiheisiin 1940-luvun lopulta 1970-luvulle saakka. Suomalaisesta näkökulmasta huomio kiinnittyi vaikkapa siihen, kuinka kansainvälistä ruotsalainen jazz oli jo 1950-luvun alussa. Ruotsalaisia levyjä julkaistiin silloin säännöllisesti Yhdysvalloissa ja ne saivat huomiota ja kiitosta esimerkiksi Down Beat -lehden sivuilla.

Jan Bruér: Lars Gullin. Saxofonist och kompositör (Bo Ejeby Förlag, 2021)

Kirjassa ei ole Gullinin diskografiaa, loppuun koottu cd-julkaisujen luettelo ei auta selvittämään ennen LP-levyjä julkaistujen levytysten kokonaisuutta. Netistä löytyy onneksi apua eli Lars Gullin Discography.

Jan Bruér on musiikkituottaja ja kirjoittaja. Hän on kirjoittanut yhdessä Lars Westinin kanssa tiiviin jazzin historian ”Jazz. Musik, människor, miljöer” sekä klarinetisti Putte Wickmanin elämäkerran. Bruér on myös yksi viime vuonna ilmestyneen Georg Riedelin elämäkerran kirjoittajista.

Tallennettu kategorioihin Jazz, Kirjat | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Panu Savolainen Toivo & HKO: Kärki konsertissa (Doorbell Music, 2021)

Toivo & HKO. Kuva: Maarit Kytöharju

Kuulun siihen ikäpolveen, jonka lapsuuden ja nuoruuden mediamaailmassa oli vain kaksi radiokanavaa; vakavan asiallinen yleisohjelma ja välillä viihteen puolelle uskaltautuva rinnakkaisohjelma. Kevyemmän rinnakkaisohjelman puolelta kuului suomalaista iskelmää ja vanhaa tanssimusiikkia. Tässä nykyajan näkökulmasta katsottuna ahdistavan suppeasta tarjonnasta on mieleen painunut paljon vanhoja melodioita, joiden joukossa on tietenkin monia Toivo Kärjen sävellyksiä, ainakin ”Hiljainen kylätie” ja ”Vanhan veräjän luona” ovat sellaisia. Luulenpa, että Kärki ja muut iskelmäsäveltäjät ovat lopulta vaikuttaneet musiikkimakuuni enemmän kuin arvaankaan ja monet vanhat iskelmat kuulostavat yhä hienoilta ja vaikuttavilta.

Kärjen sävelmät, mukana nuo edellämainitut kaksi, ja niiden voima nousivat muistoista, kun kuuntelin vibrafonisti Panu Savolainen Toivo-trion (Savolainen, Teemu Viinikainen ja Jori Huhtala) ja Helsingin kaupunginorkesterin äskettäinen julkaistua livelevyä. Se äänitettiin jo marraskuussa 2015 Kärjen 100-vuotisjuhlien kunniaksi järjestetyssä konsertissa. Koronan peruuttaessa konsertteja Savolainen palasi äänitysten pariin ja tuotti niistä käsillä olevan albumin.

Panu Savolainen, Mikko Hassinen, Marzi Nyman ja Timo Alakotila sovittivat konserttia varten Kärjen klassisia sävelmiä. Näin Kärjen musiikki joutuu yhtä aikaa sekä jazzyhtyeeen ja sinfoniaorkesterin käsittelyyn. Kun tuttuihin sävelmiin avautuu nyt uusia kuvakulmia, ylittävät tulkinnat kirkkaasti pelkän nostalgian. Nokkelan oivaltavasti sovitettu musiikki on viihdyttävää, komeaakin kuultavaa ja albumi kuuluu blogin kuuntelusuositusten joukkoon: Vuoden valinnat 2021.

Panu Savolainen, Tornio 2019

Panu Savolainen Toivo & HKO: Kärki konsertissa (Doorbell Music, 2021)
Panu Savolainen, vibrafoni, Teemu Viinikainen, kitara, Jori Huhtala, basso + Helsingin kaupunginorkesteri kapellimestarina Jaakko Kuusisto

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Manuel Dunkel: Northern Journey (Eclipse Music, 2021)

Manuel Dunkel, marraskuu 2019, Tornio

Eräs jazzin yleisimpiä kokoonpanoja on kvartetti, jossa tenorisaksofonisti soittaa yhdessä pianotrion kanssa. Tällä kokoonpanolla on levytetty paksu nippu klassikoita John Coltranesta lähtien. Niinpä tällä kokoonpanolla musiikkiaan luovat muusikot joutuvat liikkumaan aika ahtaassa raossa. Toisaalta uutta ja ennenkuulumatonta on lähes mahdotonta tavoittaa ja toisaalla lähistöllä vaanii vaara liukua liian tuttuun ja turvalliseen kädenlämpöisyyteen.

Seitsemännen kvartettilevynsä julkaissut Manuel Dunkel löytää jälleen hienosti paikkansa ja oikeutuksensa tällä hankalalla kentällä, sillä ”Northern Journey” -levyn vahvuudet ovat heti ensikuuntelulla ilmeiset. Dunkel on intensiivinen ja syvällinen saksofonisti, jonka melodiset sävellykset luovat monitahoisen pohjan koko yhtyeen soitolle. Lopulta komppikolmikko (Alexi Tuomarila, piano, Antti Lötjönen, basso ja Jaska Lukkarinen, rummut) on enemmän kuin hyvin tilanteen tasalla, niin huiman svengin vauhdissa kuin kuin rauhallisemman ilmaisun suvantopaikoissa. ”Northern Journey” on ilmeikästä ja pitkälle hiottua svengijazzia, joka kuuluu epäilyksettä Valon kuvia -blogin Vuoden valinnat 2021 -listalle.

Manuel Dunkel: Northern Journey (Eclipse Music, 2021)
Manuel Dunkel, tenorisaksofoni, Alexi Tuomarila, piano, Antti Lötjönen, basso, Jaska Lukkarinen, rummut

Tallennettu kategorioihin Jazz | Avainsanoina , , , , , , , , , , | Jätä kommentti