5 x Bill Carrothers

Bill Carrothers. Konstantin Kern
Amerikkalainen pianisti Bill Carrothers (s.1964) on jäänyt tunnetumpien kollegoidensa, kuten Brad Mehldaun ja Jason Moranin varjoon. Paitsio johtunee osaltaan Carrothersin haluttomuudesta asua New Yorkissa. Jazzmetropolin sijasta Carrothers on asettunut asumaan Mass Cityn pikkukaupunkiin, joka sijaitsee Michicanin pohjoisosassa lähellä USA:n ja Kanadan rajaa. Carrothers sanoo kaipaavansa ympärilleen tilaa, puita ja lunta voidakseen harrastaa talvisin moottorikelkkailua. Lisäksi Carrothers esiintyy ja levyttää mielellään Euroopassa, mikä myös vienee häntä syrjään amerikkalaisen jazzjulkisuuden keskiöstä.

Bill Carrothers on mielenkiintoinen muusikko, joka soittaa omaäänistä ja samalla vahvasti pianojazzin perinteeseen kiinnittyvää musiikkia. Olen nyt kuunnellut viime aikoina paljon viittä Carrothersin levyä, jotka kaikki ovat hyvin antoisaa kuunneltavaa. Alun perin kiinnostuin Carrothersin musiikkiin Ethan Iversonin blogikirjoituksen innoittaman. Valitettavasti tätä kirjoitusta ei blogin uudesta versiosta enää löydy (ei myöskään Internet Archivesta).

1. Bill Carrothers: Shine Ball (Fresh Sound, 2005)

”Shine Ball” ei ole keskimääräinen pianotriolevy, sillä Carrothers soittaa tällä levyllä preparoitua pianoa; pianon kielien päälle on siis asetettu pianon soundia muokkaavia ja särkeviä esineitä. Levyllä soittavat basisti Gordon Johnson ja Bad Plus-yhtyeen rumpali David King, jotka molemmat ovat Carrothersin tavoin pohjoisen USA:n poikia.

Levyn nimi ”Shine Ball” liittyy baseballiin, jossa shine ball tarkoittaa pelin säännöissä kiellettyä kikkailua, jossa syöttäjä käsittelee palloa jollain aineella saadakseen syöttöönsä tavallista voimakkaamman ja ennalta arvaamattoman kierteen. Levyn musiikki on vapaasti improvisoitua, samalla taidokkaasti jäsenneltyä ja nimensä mukaisesti oudolla kierteellä yllättävästi svengaavaa pianotriojazzia.

2. Bill Carrothers: Home Row (Pirouet, 2008)

”Home Row” on varhainen (levytetty 1992) Carrothers-äänite, joka aivan turhaan jäi pölyttymään varastohyllylle yli kymmeneksi vuodeksi. Onneksi Carrothers vei nauhoituksen kuultavaksi saksalaiselle Pirouet-levymerkille ja tämä upeasti äänitetty levy julkaistiin lopulta vuonna 2008. Carrothersin lisäksi levyllä soittaa vaikkapa Keith Jarrettin triosta tuttu basisti Gary Peacock ja rumpali Bill Stewart, joka on soittanut mm. Joe Lovanon ja John Scofieldin kanssa.

”Home Row” tarjoaa sulavan sujuvaa svengiä (esim. Ornette Colemanin ”When The Blues Will Leave” ja standardikappale ”My Heart Belongs To Daddy”) ja toisaalta se myös hiljenee syvälliseen pohdiskeluun (esim. Toots Thielemansin ”Jesus’ Last Ballad”).

Bill Carrothersin soittaa klassisen kevyellä kosketuksella ja svengaa ketterästi, Peacockin basso liikkuu mielikuvituksellisen vapaana ja Stewartin rumpujen kudos on monikerroksinen. Levy tunnelmaltaan intiimi ja ilmavan raikas. ”Home Row” on kestävä teos, jonka sisältö ei tyhjene parilla kuuntelulla

3. Bill Carrothers Trio: Joy Spring (Pirouet, 2010)

Jo ”Home Row”-levyltä tuttu erinomainen trio soittaa myös levyllä ”Joy Spring”, joka on kunnianosoitus vuonna 1956 auto-onnettomuudessa kuolleelle trumpetisti Clifford Brownille. Levyn kappaleet ovat Brownin sävellyksiä, Brownin yhtyeiden muuten keskeistä ohjelmistoa sekä samassa onnettomuudessa kuolleen pianisti Richie Powellin (Bud Powellin veli) musiikkia ja levyn päätteeksi Benny Golsonin kaunis, klassinen muistokirjoitus ”I Remember Clifford”.

”Joy Sping” on ”Home Row”-levyn tapaan poikkeuksellisen raikas ja omintakeinen levy. Tälläkin levyn huomiota kiinnittävät Carrothersin herkkä kosketus ja valtavan sävykäs ilmaisu. Pianisti kunnioittaa luottaa melodioiden voimaan, mistä hyvä esimerkki on levyn nimikappale ”Joy Spring”. Clifford Brown & Max Roach Quintetin esityksenä ”Joy Spring” on leppoisasti svengaavaa hard bopia parhaimmillaan. Carrothers kuitenkin muokkaa Brownin sävellyksestä hitaan soolopianoballadin, jonka melodia on säilyy kuitenkin tunnistettavana, mutta tarjoaa sävelmään uuden näkökulman.

4. Bill Carrothers: Excelsior ( Out Note Records, 2011)

Excelsior on Carrothersin pieni syntymäkaupunki Minnetonka-järven rannalla Minnesotan osavaltiossa. Carrothers meni lokakuussa 2010 tunnettuun ranskalaiseen La Buissonne-studioon ja levytti kahdessa päivässä soolopianolevyn. Levy on täysin improvisoitu. Carrothers kertoo levykannen tekstissä: ”No tunes, no chord structures, no plans, not even a scrap of paper in my pocket. I just wanted to meditate at the piano, considering Excelsior and what it meant to me as a child and now, as an adult”.

5. Bill Carrothers Trio: A Night at the Village Vanguard (Pirouet, 2011)

Carrothersin lisäys New Yorkin Village Vanguard-klubilla äänitettyjen livelevyjen pitkälle listalle on peräisin kesältä 2009, jolloin Carrothers esiintyi kuululla klubilla yhdessä belgialaisten soittokumppaniensa (Nicolas Thys, basso, Dré Pallemaerts, rummut) kanssa.

Tupla-cd (First Set ja Second Set) tallentaa sellaisenaan trion yhden illan konsertin (18.7.2009) viikon mittaiselta Village Vanguard-kiinnitykseltä. Levytys on jälleen kaunis esimerkki Carrothersin musiikista; siis hienostunutta, selkeästi muotoiltua pianojazzia, joka välttää suuria eleitä. Lähes puolet levyn ohjelmistosta tulee edellä mainitulta Clifford Brown-tribuutilta. Lisäksi mukana on valittuja standardeja ja Carrothersin omia sävellyksiä, joista Beethovenin iänikuista ”Für Elisea” siteeraava ”Peg” onnistuu sitaatin kuluneisuudesta huolimatta välittämään haikean nostalgisia ja herkkiä tunnelmia.

Lisätietoja:

Bridge Boy Music, Carrothersin omat sivut + nettikauppa
Some Shine Ball Pitching: The Bill Carrothers Appreciation Society; Facebook-ryhmä

Kategoria(t): Jazz Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.