Florian Arbenz – sarja päättyy & pianotrio

Florian Arbenz: Conversation #11 & #12: ON! (Hammer Recordings, 2024)

Rumpali, yhtyeenjohtaja ja säveltäjä Florian Arbenz aloitti vuonna 2021 mielenkiintoisen projektin, jonka tavoitteena oli julkaista kolmessa vuodessa kaksitoista albumia tai “keskustelua”, kuten Arbenz levytyksiä kutsuu. Keskustelu onkin parempi nimitys kuin albumi, sillä fyysisten levyjen määrä (cd-levyinä laskettuana) oli lopulta yhdeksän, kun viimeiset kaksi keskustelua eli tuplalevy “Conversation #11 & #12: ON!” julkaistiin viime vuonna.

Arbenzin kantavana ajatuksena oli koota jokaiselle keskustelulle uusi ja erilainen kokoonpano. Lisäksi hän haki jokaiselle levytykselle sellaisia muusikoita, joiden kanssa hän ei ollut aikaisemmin soittanut. Viimeiset keskustelut esittelevät koko sarjan suurimman kokoonpanon eli sekstetin, kun aikaisempien levyjen kokoonpanot vaihtelevat duosta kvintettiin. 

Nyt mukana on myös sarjan ainoa laulaja, japanilais-puolalainen Yumi Ito, joka laulaa sekä laulutekstejä että käyttää ääntään instrumentaalisesti osana yhtyeen soundia. Lisäksi yhtyeessä soittavat puolalainen kitaristi Szymon Mika sekä brittiläisen jazzkentän kiinnostavat hahmot trumpetisti Percy Pursglove, pianisti (tässä nimenomaan kosketinsoittaja) Ivo Neame ja vibrafonisti Jim Hart. Arbenz oli ennestään soittanut vain JIm Hartin kanssa, hän on esimerkiksi mukana sarjan toisella ja kolmannella osalla “Conversation #2 & #3”. Sekstetissä ei ole siis lainkaan basistia, joten rooli jää lähinnä Neamen koskettimien vastuulle. 

Levyllä yhdistyvät niin suoraviivaisesti svengaava jazz, kuubalaisten rytmien ja free jazzin tehokeinot sekä Miles Davisin fuusioon viittaava trumpetin ja sähköpianon yhteispeli. Ja onhan mukana toki vielä versio sarjan suoranaisesta tunnuskappaleesta, Eddie HarrisinFreedom Jazz Dancesta”, tällä kertaa ilmeikkään trumpetti-intron avaama kulmikas rutistus. “Conversation #11 & #12: ON!” tarjoaa kuulijalle kiinnostavan annoksen moni-ilmeistä nykyjazzia ja päättää kunnianhimoisen sarjan onnistuneeseen loppuhuipennukseen.

Florian Arbenz: Conversation #11 & #12: ON! (Hammer Recordings, 2024)
Yumi Ito, laulu, Percy Pursglove, trumpetti , flyygelitorvi, Ivo Neame, fender rhodes, syntetisaattori, Szymon Mika, kitara, Jim Hart, vibrafoni, marimba, kellopeli, lyömäsoittimet, Florian Arbenz, rummut, lyömäsoittimet

Florian Arbenz, Michael Arbenz & Ron Carter: The Alpine Session (Hammer Recordings, 2025)

Florian Arbenz ja hänen kaksosveljensä pianisti Michael Arbenz ovat julkaisseet triolevyn, jonka basistiksi he ovat kutsuneet itsensä Ron Carterin. Miles Davisin 1960-luvun kvintetin myötä maailmanmaineeseen noussut Carter lienee eniten levytyksiä tehnyt jazzbasisti. Wikipedian kirjanpidon mukaan levytyksiä on yli 2200 kappaletta! Carter tuo maaliskuussa 2024 äänitetylle “Alpine Sessions” -levylle sekä tutun soundinsa että vahvan läsnäolon niin kompissa kuin sooloissakin.

Levylle on mahtunut kuusi kappaletta, kolme Florian Arbenzin kappaletta, yksi Michael Arbenzin sävellys ja kaksi standardia. Trio tulkitsee tuttuakin tutummat melodiat “It Don´t Mean A Thing“ ja “All The Things You Are” raikkaasti ja innostuneesti, standardijazzin kuluneita kuvioita onnistuneesti vältellen. Levyn muita kohokohtia ovat intensiivinens “Evolution” (Florian A.), melodinen balladi “Lullaby” (Michael A.) sekä levyn päättävä dramaattinen “Old Shaman” (Florian A.). Onnistunut ja tasapainoinen äänitys tallentaa kauniisti trion elastisen ja svengin yhteispelin.

Florian Arbenz, Michael Arbenz & Ron Carter: The Alpine Session (Hammer Recordings, 2025)
Florian Arbenz, rummut, Michael Arbenz, piano, Ron Carter, basso

Evolution (Florian Arbenz) with bass legend Ron Carter and Florian Arbenz

Vaikka ”Conversation #11 & #12: ON!” ilmestyi jo vuosi sitten, päätyvät molemmat albumit vuoden 2025 kuuntelusuositusten listalle: Vuoden valinnat 2025.


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.