Hans Olding: Way Station (El Dingo Records, 2022)

Hans Olding esiintyi Torniossa marraskuussa 2012, taustalla basisti Mattias Welin.

Ruotsalainen kitaristi Hans Olding on tullut suomalaiselle jazzyleisölle tutuksi ainakin yhteistyöstään saksofonisti Jussi Kannasteen ja rumpali Jaska Lukkarisen kanssa. Täällä pohjoisessa Oldingia on kuultu myös Norrbotten Big Bandin solistina. Olding on julkaissut useita albumeja eri kokoonpanoilla vuodesta 2007 lähtien. (Katso Oldingin diskografia kitaristin nettisivuilta.)

Uusin albumi ”Way Station” koostuu seitsemästä Oldingin säveltämästä kappaleesta. Kun yhtyeenjohtajan kuulas kitara hallitsee trion soundia, on ilmiselvää, että tässä kyse on nimenomaan Oldingin levystä. Toisaalta yhtä lailla selvää on, että taitavana jazzyhtyeenä trio osaa kutoa sellaisen elävän vuorovaikutuksen verkon, jonka olennaisia osia myös basisti Mauritz Agnas ja rumpali Karl-Henrik Ousbäck ovat.

Taitavana jazzyhtyeenä trio osaa kutoa elävän vuorovaikutuksen verkon.

Tasaisen albumin kappaleista lähempään tarkasteluun voi nostaa raidan ”Anthematic”, jonka melodisen teeman jälkeen esille kohoaa kepeän kompin päällä liikkuva bassosoolo. Kun basso on luovuttanut soolovuoron kirkkaalle kitaralle, vääjäämättömästi etenevä groove murtuu vihdoin rumpusooloksi, josta hiljaisuuden kautta palataan teemaan ja rauhalliseen lopetukseen. Tällaisena kappaleesta muotoutuu täyteläinen kokonaisuus, hyvä esimerkki trion dynaamisesta yhteispelistä ja kyvystä rakentaa kuuntelua kestävää musiikkia. Myös hienovaraisen kaunis ”Bee´s Knees” ja sellon lämmöllään värittämä ”Green Eyes” jäävät vahvoina mieleen.

Hans Olding: Way Station (El Dingo Records, 2022)
Hans Olding, kitara, Mauritz Agnas, basso, Karl-Henrik Ousbäck + Hanna Dahlqvist, sello kahdella raidalla

Way Station” pääsee Valon kuvia -blogin ”Vuoden valinnat 2022”.

Kategoria(t): Jazz Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.