Kun saksofonisti Sonny Rollins levytti maaliskuussa 1957 albuminsa “Way Out West” (Contemporary, 1957) yhdessä basisti Ray Brownin ja rumpali Shelly Mannen kanssa, syntyi uudenlainen jazzkokoonpano, siis saksofonin, basson ja rumpujen muodostama trio. Samalla Rollins vei jazzia askeleen vapaampaan suuntaan, kun yhtyeessä ei ollutkaan pianoa tai kitaraa määräämässä sointuja.
Rollinsin innovaatio sai luonnollisesti seuraajia ja free jazzin keskeiset saksofonistit Ornette Coleman ja Albert Ayler levyttivät myös omat triolevynsä 1960-luvulle. Myöhemmin Henry Threadgill johti Air-trion omaperäiseen avantgarde jazzin ja sävelletyn musiikin synteesiin. Monesti triomuoto on siis houkuttanut free jazziin päin suuntautuneita muusikoita, mutta monet valtavirran jazziin luetut muusikot ovat levyttäneet hienoja triolevyjä, kuten vaikkapa Lee Konitz, Joe Henderson ja Joe Lovano.
Ruotsalaiset saksofonisti Fredrik Nordström, basisti Palle Danielsson ja rumpali Fredrik Rundqvist ovat soittaneet triona jo kauan. Trio julkaisi ensimmäisen levynsä “Live” (Dragon Records) jo vuonna 2002 ja toinen levy “Mayday!” (Found You Recordings) ilmestyi vuonna 2009. Nyt on käsillä trion kolmas levy “Svensk standard”, jonka ohjelmisto koostuu ruotsalaisista sävellyksistä.
Joukossa on Lars Gullinin “Kontoret Oron” 1970-luvun tv-sarjasta , kaksi kappaletta Jan Johanssonin yhtyeiltä (Georg Riedelin “Sommar adjö” ja Johanssonin oma “A+B”) sekä nuorena kuolleen saksofonistin Börje Fredrikssonin (1937-1968) “Bröllopsvals”. Kaksi kappaletta liittyy läheisesti Palle Danielssonin aikaan rumpali Peter Erskinen triossa, jonka levyiltä trio esittää Staffan Lintonin “Liten visa till Karin” ja Danielssonin “Siri”. Näiden jazzsävellysten lisäksi levyllä on vielä ruotsalaisen lastenmusiikin uranuurtajan Alice Tegnérin kehtolaulu “Ute blåser sommarvind”, jota Ruotsissa esitetään usein keväällä koulujen päättyessä.
Rauhallinen “Svensk standard” liikkuu suurelta osin balladitempossa ja kolmikko kommunikoi kiireettömästi ja viisaasti jutustellen. Vain paikoin, mutta silloin sitäkin tehokkaammin, yhtye terävöittää ääntää ja kohottaa intensiteettiä. Näin yhtye on saksofoni/basso/rummut -triojen kirjossa selvästi lähempänä Rollinsin henkeä kuin free jazzia. “Svensk standard” on upea tilaisuus kuunnella kuin lähietäisyydeltä Fredrikssonin saksofonien karhean lämmintä soundia, Danielssonin kauniisti sekä selkeästi liikkuvaa bassoa ja Rundqvistin rumpujen hienovaraista dynamiikkaa.
Ruotsalaiset standardit ovat soineet niin monta kertaa levysoittimessa, että se pääsee .
Fredrik Nordström – Palle Danielsson – Fredrik Rundqvist: Svensk standard (El Dingo Records, 2019)
Fredrik Nordström, tenorisaksofoni, baritonisaksofoni, Palle Danielsson, basso, Fredrik Rundqvist, rummut
Vastaa