Berghäll ja Forkelid – Kaksi kunnianosoitusta John Coltranelle

John Coltranen syntymästä tuli kuluneeksi sata vuotta 23.9. 2026. Jazzin suurimpiin vaikuttajiin kuuluneen saksofonistin muistoa on pitkin vuotta kunnioitettu eri tavoin ympäri maailmaa. Tähän postaukseen olen valinnut kaksi pohjoismaista esimerkkiä Coltrane-tribuuteista, nimittäin multi-instrumentalisti Joakim Berghällin soololevyn ”SOLO Coltrane” ja saksofonisti Elin Forkelidin toisen Coltrane-levytyksen ”Plays For Trane vol. 2”.

Joakim Berghäll muistelee albumin tiedotteessa, kuinka aikoinaan Tanskassa opiskellessaan hänellä oli tapana soittaa ystäviensä kanssa Coltranen ”A Love Supreme” -sarja alusta loppuun useita kertoja viikossa. Coltranen musiikki merkitsee siis Berghällille paljon, mikä välittyy kuulijalle saakka aivan albumin ensimmäisistä tahdeista lähtien. Levyn neljällä ensimmäisellä raidalla, ”Naima”, ja Severi Pyysalolle omistettu ”Central Park West”, ”Alabama” ja ”After the Rain”, Berghäll soittaa maanläheistä baritonisaksofoniaan ja Coltranen klassiset melodiat soivat tutun turvallisesti. Berghäll ei tietenkään jää tälle tasolle, vaan lisää musiikkiin harkituissa ja moni-ilmeisissä sooloissaan oman persoonallisen panoksensa.

Edellä mainitut neljä raitaa muodostavat albumin vinyyliversion A-puolen. Loput neljä kappaletta, Alice Coltranen ”The Sun”, afro-brasilialainen ”Ogundê-Varêrê” (Coltranen ”Expression”-levyllä nimellä ”Ogunde”, ”Psalm” ja ”Dear Lord”, sijoittuvat albumin B-puolelle. Näillä kappaleilla Berghäll laventaa albumin soundimaailmaa ja esittelee kykynsä multi-instrumentalistina soittamalla ainakin sopraanosaksofonia, bassoklarinettia ja lyömäsoittimia. ”SOLO Coltrane” on levollista ja kaunista musiikkia, täynnä vahvaa merkityksellisyyden tunnetta.

Joakim Berghäll: SOLO Coltrane (Boulder Music, 2026)
Joakim Berghäll, saksofonit, bassoklarinetti, lyömäsoittimet

Ruotsalainen saksofonisti Elin Forkelid levytti jo vuonna 2018 ensimmäisen Coltrane-tribuuttinsa ”Plays for Trane”, jonka Forkelidin oma levymerkki Sail Cabin Records julkaisi ensimmäisenä levynään vuonna 2020. Forkelid vei saman kokoonpanon uudelleen Coltranen musiikin äärelle kesällä 2025 ja toinen kunnianosoitus julkaistiin sopivasti juhlavuoden kunniaksi Coltranen syntymäpäivän tietämillä.

Uudelle albumille on valikoitu sävellyksiä lähinnä Coltranen uran viimeisiltä vuosilta, jolloin Coltrane haastoi kuulijoitaan omalla free jazzin versiollaan ja etääntyi hard bopista. Ainoastaan vuonna 1960 ”Giant Steps” -levyllä julkaistu balladi ”Naima” edustaa albumilla Coltranen varhaisempaa tuotantoa.

Levyn avaa kolme kappaletta,”Dearly Beloved”, ”Sun Star” ja ”Venus”, jotka Forkelid yhtyeineen on nivonut yhteen lähes kuudentoista minuutin sarjaksi ja samalla koko albumin keskeiseksi teokseksi. Kolmen saksofonin huutavalla kuorolla alkava sarja muuntautuu äärimmäisen intensiiviseksi free jazziksi, jota hallitsevat Forkelidin polttava saksofoni ja David Stackenäsin teräväreunaisia soundeja roiskiva kitara. Vibrafonisti Mattias Ståhlin soolo innostaa yhtyeen väkivahvaan svengiin, josta vihdoin noin yhdeksän minuutin kohdalla laskeudutaan kellumaan rauhalliseen suvantovaiheeseen ennen loppuhuipennusta Forkelidin karhean kauniin tenorisaksofonin johdolla.

Levyn lopuista kappaleista, hienoja Coltrane-tulkintoja toki kaikki, nostan esille levyn päätösraidan ”Reverend King”. Coltrane levytti kappaleen helmikuussa 1966 levytyssessiossa, joka oli Alice Coltranen ensimmäinen studiolevytys miehensä kanssa. Martin Luther Kingiin viittava kappale julkaistiin kuitenkin vasta Coltranen kuoleman jälkeen vuonna 1968 osana Alice ja John Coltranen albumia ”Cosmic Music”. Forkelidin versio alkaa, alkuperäisversion tavoin, varovaisesti ja kaartuu uljaan kaaren kautta takaisin hiljaisuuteen.

Elin Forkelid: Plays For Trane vol. 2 (Sail Cabin Records, 2026)
Elin Forkelid, tenori- . altto- ja sopraanosaksofoni, David Stackenäs, kitara, Mattias Ståhl, vibrafoni, sopraanosaksofoni, Vilhelm Bromander, basso, sopraanosaksofoni, Jon Fält, rummut

Molemmat pohjoismaiset Coltrane-tribuutit pääsevät mukaan Valon kuvia -blogin vuoden 2026 kuuntelusuositusten listalle: Vuoden valinnat 2026.


Posted

in

by

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.