Kalottjazz & Blues Festival – valokuvia vuosilta 1985-1988

Juhani Aaltonen Quartet – Kalottjazz & Blues 1985

Kalottjazz & Blues Festival järjestettiin ensimmäisen kerran kesällä 1984 viikko juhannuksen jälkeen. Juhannusta seuraava viikonloppu vakiintui festivaalin ajankohdaksi ja festivaalia om alusta saakka järjestetty keskikesän valoisimpaan aikaan.

Tänä kesänä Kalottjazz & Blues -festivaali järjestetään 40. kerran. Juhlan kunniaksi olen koonnut tälle sivulle mustavalkoisia valokuviani verkkonäyttelyksi. Kuvasin suurimman osan esillä olevista kuvista vuosien 1985 – 1986 festivaaleilla. Talkoilin silloin festivaalin valokuvaajana ja kuvat olivat samalla ensimmäiset jazzaiheiset valokuvani.

Siirryin sitten kiinteämmin mukaan festivaalin järjestelyihin ja valokuvaamiselle jäi vähemmän aikaa. Mukana on silti jonkin verran kuvia myös vuosien 1987 ja 1988 festivaaleilta. Kuvausharrastukseeni tuli sen jälkeen yli kymmenen vuoden tauko ja seuraavan kerran kuvasin festivaaleilla vasta 2000-luvun alkupuolella, silloin digitaalisella kameralla.

Tämän sivun kuvat olen kuvannut filmikamerella. Se oli Yashican järjestelmäkamera, jota minulle ei enää ole. Filminä käytin aina Kodakin klassista Tri-X 400 -filmiä. Kehitin filmit itse heti kuvaamisen jälkeen ja skannasin kuvat tätä esittelyä varten negatiiveista.

Siirry tästä verkkonäyttelyyn: Kalottjazz & Blues Festival – valokuvia vuosilta 1985-1988.

Basisti Jorma Ojanperä & saksofonisti Jari Perkiömäki – Aineen taidemuseo 1986

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.