Säveltäjä Kurt Weillin (1900-1950) ura voidaan karkeasti ottaen jakaa kahteen ajanjaksoon. Kotimaassaan Saksassa Weillin yhteistyö kirjailija Bertolt Brechtin kanssa 1920-luvulla oli hyvin tuloksellista, tunnetuimpana teoksena vuonna 1928 ensiesitetty ”Die Dreigroschenoper” (suomeksi ”Kolmen pennin ooppera”). Natsien valtaannousu 1930-luvun alkupuolelta pakotti juutalaisen ja vasemmistolaisen säveltäjän maanpakoon ensin Pariisiin ja lopulta Yhdysvaltoihin, missä Weill onnistui luomaan uuden, mutta ennenaikaisen kuoleman takia liian lyhyeksi jääneen uran musikaalien ja muiden näyttämöteoksien säveltäjänä.

Weillin myrskyisinä aikoina syntynyt musiikki on jo pitkään kiinnostanut jazzmuusikoita. Ehkä hänen eurooppalaisen ja amerikkalaisen musiikin perinteitä yhdistävä ”käyttömusiikkinsa” (”Gebrauchsmusik”) suorastaan kannustaa uusiin versioihin. Yksittäisistä sävellyksistä erityisesti ”Mack the Knife” ja ”Speak Low” ovat olleet suosittuja niin laulajien kuin instrumentalistien keskuudessa ja muutama teema-albumikin tulee mieleen. Esimerkiksi The Sextet Of Orchestra U.S.A. levytti 1960-luvun alussa Weill-albumin, jonka joillakin raidoilla saksofonisti Eric Dolphy soitti mukana. Ruotsissa saksofonisti Bernt Rosengren julkaisi oman Weill-tribuuttinsa vuonna 2000 ja pianisti Joachim Kühnin triolevy ”Die Dreigroschenoper (Verve, 1996)” on ollut blogin pikaesittelyssä.

Nyt laulaja Lina Nyberg on koonnut uuden yhtyeen ja levyttänyt sen kanssa albumillisen Kurt Weillin sävellyksiä, joiden joukkoon kolme Nybergin omaa kappaletta solahtavat luontevasti. Nyberg on valinnut levyn musiikin Weillin uran molemmilta kausilta, neljä kappaletta 1920-luvulta ja loput kolme 1940-luvun tuotannosta.

Nybergin tumma lauluääni sopii erinomaisesti Weillin merkityksellisyyden tunteella ladattujen sävelmien tulkiksi. Tämä käy ilmi heti avauskappaleella ”Pirate Jenny”, jonka synkeitä mietteitä trumpetisti Hildgeunn Øisethin (itselleni uusi ja kiinnostava tuttavuus) väkevän ilmaisuvoimainen trumpetti korostaa. Heti seuraava raita nivoo Nybergin sävellyksen ”The President” näppärästi yhteen ”Mack the Knifen” kanssa ja moneen kertaan tulkittua kappaletta katsotaan näin aivan uudesta näkökulmasta.

Muita albumin kohokohtia ovat esimerkiksi surumielinen ”Surabaya Johnny” ja Nybergin oma sävellys ”Mandarin Moon”. Edellisellä raidalla Fredrik Ljungqvistin muhkea baritonisaksofoni sopii mainiosti ristiriitaiseen tarinaan petollisesta merimiehestä ja jälkimmäisellä pianisti Daniel Karlssonin sähköpiano rakentaa jäntevän grooven yhdessä basisti Mauritz Agnasin ja rumpali Peter Danemon kanssa. Albumin päättää Nybergin kotona äänitetty pelkistetty ”Speak Low”, jolla Nyberg säestää itseään akustisella kitaralla ympäristön äänien kuuluessa taustalla.

Vaikka Weillin sävellykset ovat alunperin näyttämömusiikkia, onnistuu Nybergin sekstetti kääntämään musiikin näyttämöltä ilmeikkääksi nykyjazziksi. ”Lost in the Stars” on erinomainen lisäys Nybergin laajaan diskografiaan, johon kuuluu jo yksi aikaisempi näyttämömusiikkiin keskittyvä albumi, nimittäin ”West Side Story” (Hoob Records, 2010) yhdessä MusicMusicMusic-trion kanssa.

Lina Nyberg: Lost in the Stars (Hoob Records, 2024)
Lina Nyberg, laulu, kitara, Daniel Karlsson, piano, Fender, Mauritz Agnas, basso, Peter Danemo, rummut, Hildgeunn Øiseth, trumpetti, vuohitorvi, Fredrik Ljungqvist, saksofonit

”Lost in the Stars” on hieno albumi ja se kuuluu ilman muuta Valon kuvia  -blogin kuuntelusuositusten listalle: “Vuoden valinnat 2024”