Saku Mantere: Upon First Impression (Orchard of Pomegranates, 2022)

Saku Mantere. Kuva: Saku Mantere

Kun on seurannut kotimaista jazzia jo useamman vuosikymmenen enemmän tai vähemmän aktiivisesti, harvoin eteen tulee uutta levyä, jonka esittäjä on aivan tuntematon. Nyt on pakko kuitenkin tunnustaa, että kun Saku Mantereen viime vuoden lopulla ilmestynyt debyyttilevy löytyi postilaatikosta, minun täytyi ensimmäiseksi turvautua internetin hakukoneeseen. 

Netin ja levyn kansivihkosen avulla alkoi hahmottua kuva mielenkiintoisesta muusikosta, joka on onnistunut yhdistämään jazzlaulun ja säveltämisen akateemiseen uraan johtamisen professorina  Kanadassa. Ja jos Saku Mantere olikin ennestään tuntematon muusikko, samaa ei voi sanoa levyn useimmilla raidoilla soittavasta nonetista. Säveltäjä-sovittaja Jussi Lampelan, Mantereen lapsuudenystävän, johtamassa yhtyeessä kun soittaa tuttuja muusikoita aivan suomalaisen jazzin ytimestä. 

Lampelan kokoaman orkesterin lisäksi kahdella kappaleella soittaa kanadalainen Kate Wyatt Quartet, jonka kontolle lankeavat Dylan Thomasin runoon sävelletty tummasävyinen avauskappale “And Death Shall Have No Dominion” ja Stanley Cowellin kaunis balladi “I Think It’s Time to Say Goodbye Again”. Kate Wyatt Quartet on viime vuonna oman esikoislevynsä julkaissut tasapainoinen yhtye, josta keskittyneestä soitosta nostan nyt esille ainoastaan yhtyeenjohtajan pianon ja Adrian Vedadyn pohdiskelevan basson.  

Mantere on säveltänyt suurimman osan levyn kappaleista, joista edellä mainitun avausraidan kanssa esille nousevat sekä valoisa “Wedding Poem” että Riitta Paakin pianosoolollaan kruunaama “Radio Silence”. Edellä mainitun Cowellin balladin ohella lainakappaleita ovat John Coltranen svengaava “Countdown” (Mantereen sanoitus), perinteisen crooner-tyyliseksi lauluksi sovitettu Tom WaitsinTime” ja ilmavan ilmeen saanut “Open Secrets” Rush-yhtyeen ohjelmistosta. Viimeksi mainitulla raidalla Jukka Eskola sooloilee koskettavasti flyygelitorvellaan.

Mantereella on lämmin ja turvallinen ääni, eikä hän ole varsinaisesti jazzvirtuoosi, vaikka hän paikoin rohkeneekin irrotella rennoilla scat-kuvioilla, esimerkkinä juuri Coltranen “Countdown”. Selväpiirteisen laulun ohella Lampelan oivaltavat ja täyteläisinä soivat sovitukset kuuluvat levyn kantaviin rakenteisiin. “Upon First Impression” tuo esille uuden lauluäänen jazzlaulun kentällä ja muistuttaa Jussi Lampelan kyvyistä muovailla isohkon jazzorkesterin soundivärejä. Albumi laajentaa blogin tämän vuoden kuuntelusuositusten listaa: “Vuoden valinnat 2023”.

Saku Mantere: Upon First Impression (Orchard of Pomegranates, 2022)
Saku Mantere, laulu, kitara, Jussi Lampela, kapellimestari, Jukka Eskola, trumpetti, flyygelitorvi, Mikko “Gunu” Karjalainen, trumpetti, Heikki Tuhkanen, pasuuna, Petri Puolitaival, alttosaksofoni, huilu, Jussi Kannaste, tenorisaksofoni, Markus Holkko, baritonisaksofoni, Riitta Paakki, piano, Ville Herrala, basso, Teppo Mäkynen, rummut, + Lex French, trumpetti, Kate Wyatt, piano, Adrian Vedady, basso, Jim Doxas, rummut + Jennifer Gasoi ja Ayelet Rose Gottlieb, laulu


Posted

in

by

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.