Martti Vesala Soundpost Quintet: Pendulum (Mustik Motel, 2026)

Martti Vesala Soundpost Quintet on toiminut jo viisitoista vuotta, minkä välittömästi havaitsee, kun asettuu kuuntelemaan yhtyeen äskettäin ilmestynyttä neljättä albumia ”Pendulum”. Yhtyeen soittoa nimittäin leimaa jatkuvasti elävä, tarkka ja keskittynyt keskinäinen kommunikaatio, kaikki taitavan ja korkeatasoisen jazzin tunnusmerkkejä.

Yhtye jatkaa muutenkin aikaisemmilta albumeilta tutuksi tulleella ja hyväksi havaitulla linjalla, kun albumi koostuu yhtyeenjohtajan Martti Vesalan sävellyksistä, joissa Vesala tunnustaa musiikilliset juurensa eli 1960-luvun amerikkalaisen jazzin vaikutteet ovat, onneksi, edelleen selvästi kuultavissa. Yhtye ei tässäkään jää perinteiden ja esikuvien vangiksi, vaan tarjoilee jazzinsa tuoreena, vailla nahistuneita kliseitä.

Levyn hieman vajaan 45 minuutin mittaan mahtuu yhdeksän kappaletta, joita säveltäessään Vesala on pyrkinyt tavoittamaan toiveikkuutta nykypäivän myrskyisen epävarmuuden keskellä. Vaikka levyn jokaisella raidalla on ansionsa, poimin tähän esille vain kolme esimerkkiä. ”This Is For Wayne” on viileän kaunis balladi ja samalla kunnianosoitus säveltäjän esikuvalle Wayne Shorterille. ”Road Race” kurkottaa osin sähköisillä soundeillaan rosoisen fuusiojazzin suuntaan ja laajentaa energian purkauksellaan albumin näköaloja. Albumi päättyy väkivahvaan kappaleeseen ”High Hopes”, jonka vaihtelevien tempojen kautta päätyy lopulta nimensä mukaiseen kohottavaan loppunousuun.

Martti Vesala Soundpost Quintet on julkaissut aikaisemmat albuminsa saksalaisella Ozella Music -levymerkillä. Nyt uudeksi julkaisijaksi on löytynyt pieni ja kunnianhimoinen Mustik Motel, jonka taiteellista linjaa Soundpost Quintet siirtää hieman lähemmäs jazzin valtavirtaa.

Martti Vesala Soundpost Quintet: Pendulum (Mustik Motel, 2026)
Martti Vesala, trumpetti, flyygelitorvi, syntetisaattori, Petri Puolitaival, saksofonit, huilut, Joonas Haavisto, piano, rhodes, Juho Kivivuori, bass, bassokitara, Ville Pynssi, rummut, lyömäsoittimet

Soundpost Quintetin svengi herättää jazzin ystävässä samanlaisia positiivisia tunteita kuin aikaisemmin esittelemäni Dave Hollandin livealbumien paketti. (Lue niistä lisää: Dave Holland: ”Freedom Call”.) Niinpä ”Pendulum” päätyy Valon kuvia -blogin vuoden 2026 kuuntelusuositusten listalle: Vuoden valinnat 2026.


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.