Dave Holland: Freedom Call (Edition Records, 2026)

Basisti Dave Holland (s. 1946 Wolverhampton, Englanti) on eräs jazzin merkittävimpiä basisteja. Holland aloitti muusikon uransa 1960-luvun alkupuoliskolla ja oli vuosikymmen lopulla juuri nousemassa brittiläisen jazzin eturivin muusikoiden joukkoon, kun hänen uransa sai lähes tarunomainen käänteen. Heinäkuussa 1968 nimittäinen uutta basistia etsiskelevä Miles Davis kuuli Hollandia Lontoossa Ronnie Scottin klubilla ja ihastui kuulemaansa niin paljon, että kutsui Hollandin heti uuden yhtyeensä jäseneksi. Yhteistyö Davisin kanssa nosti Hollandin nopeasti koko jazzmaailman huipulle. Davisin jälkeen hänen soittokumppaneitaan ovat olleet esimerkiksi Chick Corea, Kenny Wheeler, Anthony Braxton, Joe Henderson, John Scofield, ihan vain muutamia mieleen tulevia nimiä mainitakseni.

Holland on myös johtanut omia yhtyeitä ja säveltänyt omaa musiikkia erilaisille kokoonpanoille duoista big bandeihin saakka. Edelleen aktiivinen Holland täytti lokakuun alussa (1.10.) 80 vuotta ja Edition Records julkaisi merkkipäivän kunniaksi ”Freedom Call” -boksin (kolme tuplavinyyliä tai kolme cd-levyä). Pakettiin kuuluu kolme konserttiäänitystä kolmella eri kokoonpanolla: sekstettilevy ”Unity” vuodelta 2008, kvintettilevy ”Synergism” vuodelta 2010 ja Prism-kvartetin ”Freedom” vuodelta 2014, yhteensä lähes neljä tuntia virtuoosimaista jazzia.

Dave Holland on itse säveltänyt suurimman osan levyjen musiikista, vaikka toki muutama yhtyeen jäsenten sävellys on myös mahtunut mukaan. Konserttiäänitteiden tapaan kappaleet ovat kestoltaan varsin pitkiä, reilusti yli kymmenen minuutin pituisia. Kaikilla muusikoilla on näin runsaasti tilaa ja aikaa kehitellä soolojaan. Hollandin yhteisiinsä valitsemat improvisaation mestarit käyttävät saamansa tilaisuuden upeasti hyväkseen ja tarjoavat kuulijalle vapaasti virtaavan jazzin runsaudensarven.

”Unity” ja ”Synergism” ovat täysin akustista musiikkia, kun taas ”Freedom”-levyllä sähkökitara ja ajoittain myös sähköpiano vievät musiikkia fuusiojazzin suuntaan. Mutta olipa yhtyeen kokoonpano mikä hyvänsä, kaiken keskellä musiikkia ohjaavana ja kannattelevana voimana pulppuilee yhtyeenjohtajan ketterästi liikkuva, soundiltaan puhdas ja tunnistettava, suorastaan täydellinen kontrabasso.

Tyylillisesti Holland pysyttelee visusti jazzin kenttäpuoliskolla, mikä on kaltaiselleni vanhalle jazzin ystävälle virkistävää, kun jatkuva raja-aitojen ylittäminen saattaa joskus tuntua itsetarkoitukselliselta. Nyt Hollandin elinvoimaa pursuava musiikki tarjoaa sellaista svengiä, josta jazz ei enää parane!

Dave Holland: Freedom Call: Sextet – Unity, äänitys 2008 (Edition Records, 2026)
Dave Holland, basso, Antonio Hart , alttosaksofoni, Alex Sipiagin, trumpetti, flyygelitorvi, Robin Eubanks, pasuuna, Mulgrew Miller, piano, Eric Harland, rummut 

Dave Holland: Freedom Call: Quintet – Synergism, äänitys 2010 (Edition Records, 2026)
Dave Holland, basso, Chris Potter, sopraano- & tenorisaksofonit, Robin Eubanks, pasuuna, Steve Nelson, vibrafoni, marimba, Nate Smith, rummut

Dave Holland: Freedom Call: Prism – Freedom 2014, äänitys (Edition Records, 2026)
Dave Holland, basso, Kevin Eubanks, kitara, Craig Taborn, piano, sähköpiano, Eric Harland, rummut 

”Freedom Call” kuuluu tietenkin Valon kuvia -blogin vuoden 2026 kuuntelusuositusten listalle: Vuoden valinnat 2026.


Posted

in

by

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.