Riitta Paakki Quartet: Piste (Flame Jazz Records, 2020)

Riitta Paakki Quartet esiintyi Torniossa marraskuussa 2019, jolloin bassoa soitti Kaisa Mäensivu.

Pianisti Riitta Paakki kvartetin toinen albumi ”Piste” on tasapainoinen (ja kaikkea muuta kuin tasapaksu) kokonaisuus, joka esittelee Paakin talvella 2020 Pariisissa kirjoittamia sävellyksiä. Levyllä muutama kappale, jotka tekevät vaikutuksen välittömästi. Parhaan esimerkkin tarjoaa avauskappale ”Rebecca”, joka kirkkaassa surumielisyydessään on eräs hienoimmista viime aikoina kuulemistani sävelmistä. Myös jopa synkeän tummanpuhuva ”Garag” ja vahvasti svengaava ”Fred” kolahtavat heti ensikuulemalta. Sen sijaan balladit ”Caruso” ja ”359” vaativat (siis ainakin minulta) useamman kuuntelukerran, joiden myötä varsinkin mietiskelevien pianosoolojen viileä kauneus lopulta kosketti. Kun ”Pilot” ja ”Med High” tuntuvat liittyvän Paakin tutkimaan Wayne Shorterin maailmaan, palaa päätösraita ”Piste” lähemmäs levyn aloituksen pohjoismaista kuulautta.

Levy olisi ansainnut paikan ”Vuoden valinnat 2020 -listalta” ja nimenomaan ”Kotimaisen jazzin moninaisuutta” -osastolta, mutta ehdin kuuntelemaan sitä tarkemmin vasta listan julkaisun jälkeen. Myöhästymisestä huolimatta ”Piste” kuuluu ehdottomasti vuoden 2020 parhaimpien levyjen joukkoon.

Riitta Paakki Quartet: Piste (Flame Jazz Records, 2020)
Manuel Dunkel, tenorisaksofoni, Riitta Paakki, piano, Antti Lötjönen, basso, Joonas Riippa, rummut


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.