Robbie Robertson (1943 -2023)

The Bandin levyjen kansia

The Band -yhtyeen kitaristi ja lauluntekijä Robbie Robertson kuoli 80-vuotiaana 9.8.2023. Bob Dylanin taustayhtyeestä omalle uralleen singahtanut The Band oli 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun merkittävimpiä rockyhtyeitä, jonka vaikutus elää edelleen ns. americana-tyylissä. Suomessa The Band innosti esimerkiksi Wigwam-yhtyettä.

Itselleni The Band oli tärkeä yhtye aikoinaan ja varsinkin vuonna 1969 ilmestynyt yhtyeen toinen levyn ”The Band” pyöri ahkerasti levysoittimessa. Kuuntelin paljon myös Dylanin ja The Bandin vuoden 1974 kiertueella äänitettyä tuplalevyä ”Before The Flood”.

Lue lisää:

Robertson kirjoitti suurimman osan The Bandin musiikista, mutta hän oli myös taitava ja omaperäinen kitaristi. Robertsonin kitaristintaidoista esimerkiksi valitsi vuoden 1974 Dylan-kiertueelta Bostonissa tallennetun äänitteen.


Posted

in

by

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.