Fredrik Nordström: Dolores One & Dolores Two (Bluenord Records, 2021)

Fredrik Nordström. Kuva: fredriknorstrom.com

Marraskuussa 2020 saksofonisti Fredrik Nordström kokosi levystä varten mielenkiintoisen kvartetin, jossa yhtyeenjohtajan lisäksi soittavat trumpetisti Staffan Svensson, kitaristi Andreas Hourdakis ja italialainen basisti Ilaria Capalbo. Yhtyeessä ei siis ole lainkaan rumpalia. Kahden päivän sessioista syntyi kaksi albumia, joista ”Dolores One” ilmestyi viime huhtikuussa ja ”Dolores Two” marraskuussa.

Levyillä on yhteensä 17 kappaletta, jotka ovat lähes kaikki Nordströmin säveltämiä, vain kaksi lyhyttä ja ilmeisen improvisoitua välisoittoa on merkitty koko yhtyeen nimiin. Mukaan on mahtunut vielä John Coltranen balladi ”Central Park West”, joka sopii hyvin levyjen yleiseen levolliseen tunnelmaan.

Nordström soittaa tenori- ja baritonisaksofonien lisäksi myös klarinettia. Juuri kolmen puupuhaltimen ja Staffan Svenssonin omaäänisen trumpetin erilaiset sekoitukset luovat Dolores-levyille ilmavan ilmeen, jota kitaran kuulas sointi ja kontrabasson lämpö täydentävät intiimiksi kamarijazziksi.

Kuten jo levyjen nimistä ja kansien visuaalista ratkaisuista voidaan päätellä, levyt muodostavat selvästi yhteenkuuluvan parin, minkä myös kuuntelu nopeasti vahvistaa.  Molempien levyjen materiaali on tasavahvaa, joten ehdottomien huippujen valitseminen on vaikeaa. Esimerkkeinä voin kuitenkin nostaa esille ensimmäisen levyn raidan ”Way Up North” ja toisen levyn avausraita ”Mirus”. Edellisen soundia leimaa Nordströmin klarinetti ja Hourdakisin kitara, jotka molemmat vuorollaan soittavat kappaleen hauraan teeman. Jälkimmäinen alkaa baritonisaksofonin ja trumpetin duetolla, kappale jatkuu koko kvartetin äärimmäisen herkällä yhtyesoitolla ja lopulta huipentuu tiheään kitarasooloon.

Dolores One” ja ”Dolores Two” ovat molemmat surumielisen kaunista musiikkia, vanhan jazzjaottelun mukaisesti mieluummin viileää kuin kuumaa. Kvartetti soittaa ääntään liikoja korottamatta ja tarkasti toisiaan kuunnellen. Musiikki edellyttää tarkkaa kuuntelua myös kuulijalta, sillä taustamusiikiksi jätettynä levyjen rikkaat ja hienovaraiset vivahteet jäävät tavoittamatta.

Vaikka yhdeksi albumiksi tiivistäminen olisi kenties tuottanut jäntevämmän kokonaisuuden, kannattaa molemmat levyt toki kuunnella. Siksi ne pääsevat Valon kuvia -blogin Vuoden valinnat 2022 -listelle.

Fredrik Nordström: Dolores One & Dolores Two (Bluenord Records, 2021)
Fredrik Nordström, tenori- ja baritonisaksofoni, klarinetti, Staffan Svensson, trumpetti, Andreas Hourdakis, kitara, Ilaria Capalbo, basso

Kategoria(t): Jazz Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.