Swedish Jazz Celebration 2011

Ruotsalaisen jazzin suurkatselmus Swedish Jazz Celebration soitettiin viime viikonloppuna (Huom! Siis 24.-26.3.2011) Luulajassa. Festivaalin ohjelma oli suunniteltu niin, että musiikki soi lähes koko ajan Kulturens Husin viidellä eri esiintymislavalla. Kuulijan oli siis pakko tehdä valintoja, kaikkeen ei voinut eikä jaksanut keskittyä. Suunnistamisessa auttoi kunkin esiintymislavan oma ohjelmaprofiili; ravintolasalissa big bandeja, klubissa pikkuyhtyeitä, taidemuseossa ja pienessä salissa keskittymistä vaativaa musiikkia ja lopulta suuret tähdet suuressa salissa.

Suurista tähdistä suurin oli Billie Holiday-levystään Grammy-palkinnon saanut amerikkalainen laulaja Dee Dee Bridgewater, joka esiintyi Norrbotten Big Bandin solistina. Viihdyttäjän elkein lavan valloittanut Bridgewater esitti Håkan Broströmin tyylikkäästi big bandille sovittamaa Holiday-ohjelmistoaan. Konserttiin mahtui runsaasti svengaavaa jazzlaulua, taidokkaasti muotoiltuja scat-jaksoja, pitkiä välispiikkejä ja kolmikertaisen Grammy-voittajan säihkettä. Yllättävä virhekin mahtui mukaan, kun laulaja ja orkesteri esittivät tovin eri kappaletta, mutta Bridgewater selviytyi taitavana esiintyjänä kommelluksesta huumorilla. Suuri sali on täpötäynnä ja yleisö sai varmasti haluamansa.

Tähtien loisteesta huolimatta mielenkiintoisin ja puhuttelevin musiikki soitettiin pienemmissä saleissa. Pianisti Jakob Karlzon liikkuu uuden trionsa kanssa edesmenneen Esbjörn Svenssonin jalanjäljillä ja laajentaa perinteisen pianotrion keinovalikoimaa muokkaamalla akustisten soittimien soundeja rockin suuntaan väliin hyvinkin sähköisesti. Jakob Karlzon 3 loi vaikuttavaa musiikkia, vaikka jazzin svengi jäi komeasti kaartuvia draaman kaaria rakennettaessa ajoittain taka-alalle.

Sen sijaan alttosaksofonisti Fredrik Kronkvistin kvartetti syöksyi eteenpäin intensiivisesti svengaten. Kronkvist ei ole Phil Woods-henkinen letkeän lupsakas altisti, vaan polttavan kuuma ja energiaa pursuava yhtyeensä ehdoton moottori. Rumpali Snorre Kirk loi svengille tavallista tukevamman pohjan lyömällä rumpujaan rockmaisen lujaa. Norrbotten Big Bandin basistina tutuksi tullut Martin Sjöstedt loisti tällä kertaa pianistina ja lisäsi musiikkiin groovesävyjä vaihtamalla välillä sähköpianoon.

Aikoinaan Miles Davisin, Wayne Shorterin ja monien muidenkin merkittävien jazzmuusikoiden kanssa soittanut tanskalais-amerikkalainen lyömäsoittaja Marilyn Mazur linnoittautui valtavan lyömäsoitinarsenaalin taakse. Sieltä käsin hän johdatteli yhtyeensä erilaisilla etnovaikutteilla höystettyyn fuusiojazziin. Yhtyeen hienosta esityksestä välittyi poikkeuksellisen paljon sellaista aitoa lämpöä, jota jää usein kaipaamaan soittotekniikkaa niin korostavasta fuusiojazzista. Karheasoundinen saksofonisti Fredrik Lundin oli yhtyeen vaikuttavin solisti.

Omintakeisessa Paavo-yhtyeessä Kalottjazz & Blues-festivaalillakin vieraillut pianisti Cecilia Persson jatkoi omintakeista linjaa uuden oman yhtyeensä kin kanssa. Yhtyeen musiiki oli pitkälle sävellettyä kamarimusiikkia ja kauniit, sellon ja vibrafonin sävyttämät kuulokuvat loivat viileän pidättyväisen maiseman, jota vasten harvat svengijaksot sitäkin selvemmin piirtyivät.

The Thing- trio luotti puolestaan vapaaseen improvisaation. Trion muodostavat ruotsalainen saksofonisti Mats Gustafsson sekä basisti Ingebrigt Håker-Flaten ja rumpali Paal Nilssen-Love Norjasta. The Thing on varmasti nykyjazzin voimakkaimpia kokoonpanoja. Se kykenee luomaan ainutlaatuisen vahvaa, hikistä, äänekästä ja fyysistä free jazzia ilman sähköisten lisälaitteiden apua. Musiikissa on kahlitsematonta vapautta, mutta triolla on myös kykyä hiljentyä lähes virsimäisen hartaisiin tunnelmiin.

Swedish Jazz Celebration oli nimensä mukaisesti jazzin ja elävän musiikin juhla, jossa samassa paikassa pääsivät esiintymään niin aloittelevat musiikkikoululaiset, jazzin opiskelijat, paikalliset harrastajamuusikot kuin huipputason ammattilaisetkin. Festivaalin ohjelma oli myös tyylillisesti monipuolinen ja taiteellisesti kunnianhimoinen. Tapahtuma todisti, että oikein esille nostettuna nykyjazzin kaltaiset kulttuurin ilmiöt voivat saada ansaitsemaansa huomiota ja kiinnostunutta yleisöä.

Swedish Jazz Celebration
– tapahtuman pääjärjestäjä on Svensk Musik, ruotsalaisen musiikin tiedotuskeskus
– vuosittain järjestettävä ruotsalaisen jazzin katselmus, joka järjestettiin nyt 10. kerran
– tapahtuma järjestettiin edellisen kerran Luulajassa vuonna 2007
– tämän vuoden muita esiintyjiä olivat mm. Dizzy Gillespie Symphony Session – Oulu Sinfonia, Mari Boine Band, Bugge Wesseltoft, Anders Jormin, M.A. Numminen, Josefine Cronholm
– ohjelmassa oli tänä vuonna yli 50 kokoonpanoa
– tapahtuman aikana valittiin Ruotsin edustaja Young Nordic Jazz Comets-kilpailuun (Johan Christoffersson Trio)
– tapahtumaan kuului myös seminaareja ja luentoja

Julkaistu Pohjolan Sanomissa.

Kategoria(t): Jazz Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.