Avainsana: Yrjö-palkinto
-

Yrjö ja muut jazzpalkinnot 2025
Jazzliiton Yrjö-palkintoa on jaettu vuodesta 1967 lähtien ansioituneelle suomalaiselle jazzmuusikolle. Tänä vuonna palkinnon sai laulaja Aili Ikonen. Edellisvuosina palkinto on myönnetty basisti Antti Lötjöselle (2024), saksofonisti Linda Fredrikssonille (2023) ja trumpetisti Jukka Eskolalle (2022). – Ikonen on omaleimainen laulaja-lauluntekijä sekä herkkä ja taiturimainen tulkitsija, jonka ilmaisullinen skaala lähtee jazzista mutta murtautuu rohkeasti genrerajojen ulkopuolelle, kuvailee…
-

Tampere Jazz Happening 2024 – festivaaliraportti
Marraskuun alun hämärissä juhlittava Tampere Jazz Happening tarjoaa kuulijalle kulttuurisen turvapaikan syksyn pimeyden keskelle. Tänä vuonna ajatus kulttuurin valosta tuntui entistä osuvammalta, kun sotien ja Amerikan vaaliasetelmien pimeys tuntuu kaatuvan päälle. Lisäksi hallituksen suorastaan kulttuurivihamielisen leikkauspolitiikan seuraukset olivat festivaalin ohessa järjestetyn Suomen Jazzliiton vuosikokouksen pääaiheita. Kuitenkin musiikin monipuolisuus ja liiton yhdistyksissä kulttuurityötä tekevien päättäväisyys jättivät…
-

Vuoden 2024 jazzpalkinnot jaettiin Tampereella
Kotimaisen jazzalan arvostetuimmat tunnustukset jaettiin Tampere Jazz Happeningissä perjantaina 1. marraskuuta. Suomen Jazzliitto myönsi Yrjö-palkinnon basisti Antti Lötjöselle ja kunnioitti Andania-elämäntyöpalkinnollaan konserttijärjestäjä Jari Hyttiä. Nuorista jazzkyvyistä Jazzliitto noteerasi Taimi-palkinnollaan laulaja, pianisti ja viulisti Helmi Antilan. Ylen jakaman Varjo-Yrjö-tunnustuksen jazzkulttuurin edistämisestä vastaanotti promoottori Olle Ekman. Jazzliiton Yrjö-palkintoa on jaettu vuodesta 1967 lähtien ansioituneelle suomalaiselle jazzmuusikolle. Tänä…
-

Tampere Jazz Happening 2023 – festivaaliraportti
Helsingin Sanomien ennakkojutussa Tampere Jazz Happeningin taiteellinen johtaja Juhamatti Kauppinen väitti, että monille nuoren polven muusikoille jazz alkaa olla jopa kirosana. Hiphopiin keskellä varttuneet nuoret puhuvat mieluummin vaikkapa improvisoidusta musiikista kuin jazzista. Ilmiöhän ei ole uusi, sillä ”jazz” on tietenkin ollut ongelmallisen rajallinen tai leimautunut sana jo vuosikymmeniä. Esimerkiksi Chicagon AACM:n nuoret vihaiset muusikot käyttää…
-

Yrjö 2023 Linda Fredrikssonille
Jazzalan arvostetuimmat tunnustukset jaettiin Tampere Jazz Happeningissä perjantaina 3. marraskuuta. Suomen Jazzliitto myönsi Yrjö-palkinnon saksofonisti Linda Fredrikssonille ja nosti nuorista jazzkyvyistä esiin uudella Taimi-palkinnollaan pianisti ja puhallinsoittaja Joonatan Henrikssonin. Ylen jakaman Varjo-Yrjö-tunnustuksen jazzkulttuurin edistämisestä vastaanotti konserttijärjestäjä Marita Nyrhinen.
-

Jukka Eskola sai vuoden 2022 Yrjö-palkinnon
Vuoden 2022 Yrjö-palkinto myönnettiin trumpetisti Jukka Eskolalle. Palkinto jaettiin jo totuttuun Tampere Jazz Happeningin yhteydessä. Tämän vuoden palkinto on helsinkiläisen kuvanveistäjä Maisa Majakan teos ”Soft Drop” (poltettu keramiikka, lasitettu kivitavara, lysterit, 2022). Palkinnon perusteluja (Suomen Jazzliitto): Jukka Eskola kuuluu suosituimpiin jazzmuusikoihin Suomessa. Hänet tunnetaan yhtyeenjohtajana kokoonpanoistaan Jukka Eskola Quintet, Jukka Eskola Orquesta Bossa ja Jukka Eskola Trio. The…
-
Vuoden 2021 Yrjö-palkinto Mikko Hassiselle
Vuoden 2021 Yrjö-palkinnon sai Mikko Hassinen, joka on tehnyt mittavan uran rumpalina, kapellimestarina, säveltäjänä, sovittajana ja tuottajana. Hänen musiikillinen spektrinsä ulottuu akustisessa jatsista maailmanmusiikin kautta aina modernimpaan sähköiseen ilmaisuun. Käsityötaito ja tiimipelaaminen ovat aina olleet Hassisen laajan skaalan muusikkouden tunnusmerkkejä, Lappalainen ylistää. Sibelius-Akatemiassa jazzmusiikkia, sävellystä ja musiikin teoriaa opiskellut lyömäsoitintaiteilija Mikko Hassinen aloitti uransa 90-luvun…
-
Tampere Jazz Happening 2020 – festivaalitunnelmia etänä
Tampere Jazz Happening pystyttiin järjestämään viime viikonloppuna (29.10.-1.11.2020), mikä on tietenkin erinomainen uutinen näinä epävarmoina aikoina. Itse kuitenkin harkitsin, että nyt ei ole paras aika matkustaa kuuntelemaan jazzia toiselle puolelle Suomea ja seurasin festivaalia livestreamin välityksellä. Kun koronarajoitukset keväällä alkoivat, nettiin ilmestyi runsaasti erilaisia suoria nettilähetyksiä, joita aluksi seurasin ahkerasti. Vierailin April Jazz -festivaalilla, tutustuin…
-
Saksofonisti Timo Lassylle Jazzliiton Yrjö-palkinto 2020
Teksti: Raija Siivola / Suomen Jazzliitto Suomen Jazzliiton Yrjö-palkintoa on jaettu vuodesta 1967 kunakin vuonna ansioituneelle suomalaiselle jazzmuusikolle. Tänä vuonna palkinnon vastaanotti saksofonisti Timo Lassy. ”Timo Lassy on suomijazzin ehdotonta aatelia”, kuvailee Jazzliiton hallituksesta koostuvan palkintoraadin jäsen Jussi Fredriksson. ”Lassyn sielukas musiikki on rikastuttanut poikkeuksellisen vahvasti kotimaisen jazzmusiikin kenttää pitkin 2000-lukua. Lassyn juureva ja mukaansatempaava…