Jukka Eskola sai vuoden 2022 Yrjö-palkinnon

Jukka Eskola. Tampere Jazz Happening 2021

Vuoden 2022 Yrjö-palkinto myönnettiin trumpetisti Jukka Eskolalle. Palkinto jaettiin jo totuttuun Tampere Jazz Happeningin yhteydessä. Tämän vuoden palkinto  on helsinkiläisen kuvanveistäjä Maisa Majakan teos ”Soft Drop” (poltettu keramiikka, lasitettu kivitavara, lysterit, 2022). 

Palkinnon perusteluja (Suomen Jazzliitto):

Jukka Eskola kuuluu suosituimpiin jazzmuusikoihin Suomessa. Hänet tunnetaan yhtyeenjohtajana kokoonpanoistaan Jukka Eskola Quintet, Jukka Eskola Orquesta Bossa ja Jukka Eskola Trio. The Five Corners Quintet, jossa myös Eskola vaikutti, luetaan Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin jazzbändeihin. Eskolan soololevyt Jukka Eskola (2005), Hub Up (2006), Walkover (2009), Jukka Eskola Orquesta Bossa (2013) ja Jukka Eskola Soul Trio (2017) ovat vakiinnuttaneet hänen asemansa kansainvälisillä kentillä. Eskola on myös kiireinen television house bandien ja levytyssessioiden parissa. Hän on soittanut yli 200 albumilla ja suuri yleisö tuntee hänet muun muassa ohjelmista SuomiLove ja Tanssii tähtien kanssa.

Uransa varrella Eskola on aina työskennellyt myös big bandien kanssa. UMO Helsinki Jazz Orchestra, Espoo Big Band ja Ricky-Tick Big Band ovat vain joitain nimistä, joissa luotetaan Eskolan trumpettiin. Soittamisen ja sovittamisen lisäksi hän on viime aikoina työskennellyt taiteellisessa johdossa Elojazz-festivaalilla Oulussa, Savoy JAZZFestillä Helsingissä ja Oulu All Stars Big Bandissä.

Andania-palkinto ja Varjo-Yrjö

Reiska Laine Raahen Rantajatseilla kesällä 2014

Samassa tilaisuudessa jaettiin myös Jazzliiton Andania-palkinto elämäntyöstä jazzin parissa sekä Ylen jazzradion Varjo-Yrjö työstä jazzkulttuurin hyväksi. Andania-palkinnon sai rumpali Reiska Laine ja Varjo-Yrjön  Sibelius-Akatemian jazzmusiikin aineryhmän pitkäaikainen opintosuunnittelija Anne Etelätalo. Reiska Laine sai Yrjö-palkinnon vuonna 1981 ja on nyt ensimmäinen, joka on palkittu molemmilla palkinnoilla

Share
Kategoria(t): Jazz Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.