Trumpetti soundin keskiössä

Kotimainen jazzlevyvuosi 2012 alkoi komeasti, kun trumpetisti Verneri Pohjolan toinen levy ”Ancient History” ilmestyi tammikuun lopulla saksalaisella ACT-levymerkillä.

Suomalaisen jazzin taso on ACT:llä hyväksi havaittu, sillä yhtiö on ottanut julkaisuohjelmaansa Pohjolan vuonna 2009 ilmestyneen ”Aurora”-levyn ja pianisti Iiro Rantalan soololevyn ”Lost Heroes”. Pohjola on myös mukana saksalaisen pianistin Jens Thomasin levyllä ”Speed of Grace”, jolla he tulkitsevat jazziksi AC/DC-yhtyeen rockia!

Uudella levyllään Verneri Pohjola esittelee levytystä varten kootun uuden kvartetin, jossa soittavat pianisti Aki Rissanen, basisti Antti Lötjönen ja rumpali Joonas Riippa. Kvartetti vastaa siis soittimiltaan täysin hienoista levyistään ja esiintymistään tunnettua Ilmiliekki-yhtyettä, jonka keskeisenä jäsenenä Pohjola myös vaikuttaa.

Pohjolan trumpetti on uudenkin yhtyeen soundin keskiössä. Trumpetin paikoin kuulas, paikoin rosoisen ahdistunut ääni on inhimillisen lämmin. Se sopii hyvin tulkitsemaan Pohjolan sävellysten hiljaisen intensiteetin läpitunkemaa sävelkieltä. Yhtye rohkenee suorastaan herkutella upeilla ja surumielisillä melodioilla.

Lujasta kokonaisuudesta esille nousevat vaikkapa virsimäinen avausballadi ”Deism”, klassisen selkeä ja pianon hallitsema ”White View” sekä nimensä veroisesti myllertävä ”Thunderous Thoughts”. Ainoa lainakappale on Björkin ”Hyperballad”, joka sopii hengeltään mainiosti joukkoon mukaan.

Pianisti Aki Rissanen on yhtyeen johtajan ohella levyn toinen pääsolisti. Solistina Rissanen on todellinen improvisoija, joka kiertää kaukaa ennalta arvattavat polut. Hän luo sooloistaan runollisia mietelauseita, joissa etsiminen ja löytäminen kohtaavat; hyvänä esimerkkinä jännittävä sooloseikkailu kappaleella ”But This One Goes In Four”. Toisaalta Rissanen on kekseliäs säestäjä, joka koko ajan luo taustalle kiehtovan yllättäviä kuvioita.

Vaikka kvartetti on koottu juuri tätä levytystä varten, välittyy toisensa ennestään tuntevien muusikoiden soitosta kyky kuunnella ja kommunikoida. Näin komppipari Antti Lötjönen ja Joonas Riippa merkitsevät levyn kokonaisuudelle paljon enemmän kuin takuuta tasaisesta taustarytmistä. Heidän moni-ilmeinen soittonsa kantaa koko yhtyettä sekä lataa musiikkiin tarvittaessa dramaattista voimaa.

”Ancient History” on vahva ja täyteläinen kokonaisuus. Se on onnistunut askel eteenpäin Verneri Pohjolan jo varsin vakuuttavalla uralla. Levyn kvartetti kuulostaa niin hienolta, että toivottavasti sitä on mahdollista kuulla elävänä Suomen kiertueellakin.

Verneri Pohjola Quartet: Ancient History (ACT 2012)

Julkaistu Pohjolan Sanomissa 16.2.2012

Verneri Pohjola: Ancient History

Posted

in

by

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.