Vinyylin viehätys: Misha Mengelberg et al. – Change Of Season (Soul Note, 1985)

Herbie Nichols (1919–1963) oli yhdysvaltalainen jazzpianisti ja säveltäjä, jonka merkitys jazzin historiassa on hänen suppeaksi jäänyttä levytys- ja esiintymisuransa suurempi. Nuorena klassista musiikkia opiskellut Nichols innostui myös jazzista ja hänen pianonsoitossaan yhdistyivät Thelonious Monkin tavoin omintakeinen rytmiikka, kulmikkaat melodialinjat ja epätavanomaiset harmoniset ratkaisut.

Nichols työskenteli 1940- ja 1950-luvuilla lähinnä rivimiehenä mm. dixieland-yhtyeissä ja hänen oma musiikkinsa oli liian omaperäistä saavuttaakseen laajaa suosiota. Hän levytti 1950-luvulla muutaman triosession, jonka tuloksia julkaistiin Blue Note -ja Betlehem -levymerkeillä. Nicholsin ura jäi lyhyeksi, sillä hän kuoli leukemiaan vain 44-vuotiaana vuonna 1963.

Nicholsin musiikki alkoi saada arvostusta vasta kuoleman jälkeen ja hänen sävellyksistään on tehty jonkin verran uusia versioita. Vuonna 1982 saksofonisti Steve Lacy, pasunisti Roswell Rudd, pianisti Misha Mengelberg, basisti Kent Carter ja rumpali Han Bennink levyttivät albumin ”Regeneration”, jonka A-puoli koostui Nicholsin sävellyksistä B-puolen jäädessä Thelonious Monkin musiikille. (Albumi on esitelty Vinyylin viehätys -sarjassa jo aiemmin: ”Regeneration”.)

Kolme vuotta myöhemmin Lacy, Mengelberg ja Bennink palasivat uudelleen Nicholsin musiikin pariin, tällä kertaa pasunisti George Lewisin ja basisti Arjen Gorterin (levykannessa virheellisesti Harjen Gorter) kanssa. Syntyi albumi ”Change Of Season (Music Of Herbie Nichols)”, jonka mainio kvintetti soittaa värikästä, yllätyksellistä ja svengaavaa akustista jazzia. Samalla syntyy sekä hieno johdatus Nicholsin sävellyksiin että oivallinen pari ”Regeneration”-levylle. Kannattaa mainita myös albumin levykansiteksti, jonka on kirjottanut kriitikko A.B. Spellman, joka kirjallaan ”Four Lives in the Bebop Business” (1966) oli ensimmäisten joukossa nostamassa Nicholsia tuntemattomuudesta.

Misha Mengelberg, Steve Lacy, George Lewis, Arjen Gorter, Han Bennink: Change Of Season (Music Of Herbie Nichols) (Soul Note, 1985)
Misha Mengelberg, piano, Steve Lacy, sopraanosaksofoni, George Lewis, pasuuna Arjen Gorter, basso, Han Bennink, rummut


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.