Cassandra Wilson (1955 – 2026)

Laulaja Cassandra Wilson kuoli 2.9.2026 70-vuotiaana Jacksonissa, Mississippissä, kaupungissa, jossa hän oli myös syntynyt musikaaliseen perheeseen. Wilsonin ura laulajana sai vauhtia, kun hän muutti 1980-luvulla New Yorkiin ja aloitti yhteistyön muun muassa saksofonisti Steve Colemanin kanssa. Vuonna 1986 saksalainen JMT-levymerkki julkaisi Wilsonin ensimmäisen soololevyn ”Point of View”. Wilson jatkoi levyttämistä JMT-merkillä lähes kymmenen vuotta ja julkaisi levymerkillä kaikkiaan kahdeksan hieman epätasaista albumia, joilla hän toisaalta liikkui Steve Colemanin kokeellisen M-Base-tyylin maatossa, mutta toisaalta levytti akustisia tulkintoja jazzstandardeista ”Blue Skies” (1988).

Hän nousi kansainväliseen maineeseen, kun hän siirtyi Blue Note -levy-yhtiön artistiksi ja loi omaperäisen tyylin joka yhdisteli jazzia, soulia, folkia ja afrikkalaisia vaikutteita erityisesti levyillä ”Blue Light ’Til Dawn” (1993) ja ”New Moon Daughter” (1995). Wilsonin lauluääni oli poikkeuksellisen tumma ja maanläheinen (ja välittömästi tunnistettava) instrumentti , jolla avulla hän laajensi käsitystä jazzlaulajasta ja vaikutti merkittävästi eri genrejä yhdistelevän jazzlaulun kehitykseen.

Cassandra Wilson esiintyi Suomessa kaksi kertaa, joista ensimmäinen oli jo vuonna 1988 Kainuun Jazzkevät -festivaalilla, siis hyvissä ajoin ennen kuin hänestä oli tullut tunnettu jazznimi. Jazzkevään vetäjällä Unto Torniaisella oli siis ollut hyvä käsitys, missä New Yorkin uuden jazzin kentällä tuolloin liikuttiin. Olin itsekin Kaukametsä-salissa Wilsonia kuuntelemassa ja olin hankkinut levyhyllyyni edellä mainitun Wilsonin debyytilevyn, tietenkin Rytmi-lehden asiantuntevien levyarvostelujen ansioista. Seuraavan kerran Wilson esiintyi vasta 2014 April Jazz -festivaalilla Espoossa. Lehtitietojen mukaan tuossa konsertissa Wilson esitti varsin blues- ja rockvaikutteista musiikkia.

Olen pitkälti unohtanut Kajaanin konsertin yksityiskohdat, mutta muistan kuitenkin pitäneeni konsertista. Saksalainen NDR-radioasema on tallentanut Wilsonin musiikkia konsertissa kesäkuun 1988 alussa, jolloin yhtyeessä soittivat Rod Williams (piano), Kevin Harris (basso) ja Mark Johnson (rummut). On hyvin mahdollista, että sama kokoonpano esiintyi vain vähän aikaisemmin keväällä myös Kajaanissa. Laadukas äänitys on kuunneltavissa täällä: Cassandra Wilson Group 1988 im NDR.

Lue lisää: Cassandra Wilson, Star Jazz Singer, Dies at 70, New York Timesin laaja muistokirjoitus


Posted

in

by

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.