2 x jazzia Helsingissä

Timo Lassy Band: Timo Lassy, tenorisaksofoni, Georgios Kontrafouris, sähköpiano, Antti Lötjönen, basso, Abdissa Assefa, lyömäsoittimet, Teppo Mäkynen, rummut (5.10.2012, Dubrovnik, Helsinki)

Viime viikonloppu vei minut jazzin pariin Helsinkiin. Jazzliiton hallitus pohti strategiaansa kahtena päivänä ja kahtena iltana oli myös mahdollisuus kuunnella elävää jazzia.

In With Lassy

Vaatii jonkinlaista luovuutta sijoittaa talk show keskelle jazzkonserttia. Uutta kotimaista jazzia kekseliäästi markkinoiva We Jazz oli kuitenkin saanut tällaisen idean ja toteuttanut Timo Lassy Bandin levynjulkaisun yhteydessä. Uuden “In With Lassy”-levyn julkaisu oli laajennettu kolmen illan pituiseksi musiikkijuhlaksi.

Jokainen ilta noudatteli samaa kaavaa; lämmittelybändi, talk show, Timo Lassy Bandin esiintyminen ja lopuksi DJ levymusiikin kera. Idea oli mainio. Levynjulkaisu kohosi näin tavanomaisen julkkarikeikan yläpuolelle. Syntyi tapahtuman tuntu, mikä lisäsi julkisuutta ja varmasti nosti myös yleisömäärää. We Jazzin raikkaissa ideoissa olisi paljon opiksi otettavaa konserttien järjestäjille.

Talk Show-isäntä Matti Nives sekä keskustelijat Markka Partanen ja Jussi Kannaste katsovat jazzin tulevaisuuteen.

Seurasin levynjulkaisua perjantai-iltana (5.10.2012), jolloin illan talk show-osuudessa We Jazzin toimitusjohtajan Matti Niveksen kanssa keskustelemassa olivat saksofonisti Jussi Kannaste ja toimittaja Markus Partanen. Kannaste vertaili vinyylilevyiltä kuunneltuja saksofonisteja hauskasti viineihin ja Partanen pohdiskeli jazzin tilaa enemmän asiapohjalta. Keskustelu oli sopivan mittainen ja yleisö tuntui kuuntelevan.

Timo Lassy Bandin keikka oli toki illan pääasia. Yhtye soitti intensiivisen yhden setin, jossa kuultiin sekä uuden levyn materiaalia että sikermä standardeja. Keikka oli onnistunut; svengiä riitti eikä yhtyeen tarvinnut tippaakaan tinkiä musiikin sisällöstä, musiikin jazzillisuudesta siis.

Mukavaa oli myös huomata, että tupa oli täynnä nuorta yleisöä. Uuden kiinnostuneen kuulijapolven kasvaminen lupaa hyvää suomalaiselle jazzille.

Timo Lassy Band: Timo Lassy, tenorisaksofoni, Georgios Kontrafouris, sähköpiano, Antti Lötjönen, basso, Abdissa Assefa, lyömäsoittimet, Teppo Mäkynen, rummut

Sonny Heinilä Quartet

Saksofonisti Sonny Heinilän uusi kvartetti esiintyi puolestaan lauantaina 6.10. aivan toisenlaisessa ympäristössä. Ravintola Nyyrikki Käpylässä on syksyn mittaan aktivoitunut uutena jazzpaikkana ja se osoittautui pieneksi, intiimiksi tilaksi, joka hyvin sopii akustisen jazzin soittamiseen ja kuunteluun.

Myös Nyyrikkiin riitti mukavasti yleisöä, joka oli keskimäärin Lassyn yleisöä selvästi vanhempaa. Niinpä kuuluin nyt paremmin tilaisuuden kohderyhmään kuin edellisenä iltana, vaikka toki oli siellä Lassyn konsertissakin vanhemman jazzin ystävänkin aivan kotoisa olla.

Tapahtuman ennakkotiedot valistivat, että Heinilä on viime aikoina kiinnostunut jazzin viileämmistä suuntauksista; siis Lee Konitzin, Lennie Tristanon ja Warne Marshin tyyleistä. Kuunteluhavainto vahvisti tiedon. Kvartetti soitti viileää, hienovaraisten eleiden voimaan luottavaa jazzia. Liekö kyseessä jokin trendi, sillä juuri soittimessani pyörivä uusi Jukka Perkon “Streamline Jazztet”-levy ammentaa samoista lähteistä.

Sonny Heinilä Quartet: Sonny Heinilä, tenorisaksofoni, Teemu Viinikainen, kitara, Ville Herrala, basso, André Sumelius, rummut (6.10.2012, Nyyrikki, Helsinki)

Esitys ei kuitenkaan ollut pelkkää hissuttelua, tarvittaessa kvartetista löytyi svengiä ja rosoisempaa voimaa. Yhtyeen esiintymisessä olivat palikat kohdallaan; tarkkaa kuuntelua ja kommunikointia oli ilo seurata. Heinilän omien sävellysten (joiden nimet eivät jäänet mieleen) lisäksi yhtye soitti mm. Charlie Parkeria (Deweys Square), Ornette Colemania (Bird Food) ja Billy Strayhornia (Upper Manhattan Medical Group). Ylimääräisenä kuultiin Gerry Mulliganin Line For Lions, josta yhtye teki viehättävän nostalgisen tulkinnan.

Sonny Heinilä Quartet: Sonny Heinilä, tenorisaksofoni, Teemu Viinikainen, kitara, Ville Herrala, basso, André Sumelius, rummut

Kategoria(t): Jazz Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.