Saksofonisti Sam Rivers (1923 – 2011) soitti mielellään triokokoonpanoissa, sillä trionmuodon avoimuus sopii mainiosti hänen taiteelliseen pyrkimykseensä soittaa mahdollisimman vapaata musiikkia. Rivers on kertonut haastattelussa, että hän ei tarkoita vapaalla muodolla avantgardea tai atonaalista musiikkia, vaan ilman ennakkosuunnitelmia soitettua musiikkia, siis ilman ennalta sovittua harmoniaa tai melodiaa. Riversille free jazz merkitsi valinnan vapautta, vapautta käyttää musiikissa vaikkapa bluesin ja bebopin perinteitä. Niinpä Riversin triot esittivätkin yleensä svengaavaa ja vuoropuheenomaisesti elävää musiikkia.

Rivers soitti 1970-luvun lopulla mielellään yhdessä basisti Dave Hollandin ja rumpali Barry Altschulin kanssa. Trio esiintyi ahkerasti, mutta levytti vain kaksi LP-levyä pienille eurooppalaisille levymerkeille; The Quest (1976) ja Paragon (1977). Trio soitti myös Dave Hollandin kuuluisalla Conference of The Birds-levyllä (1972, ECM), jolla kuitenkin oli neljäntenä muusikkona mukana saksofonisti Anthony Braxton.

Trion tavaramerkiksi tullut saumaton kommunikaatio syntyi pitkien harjoittelusessioiden myötä. Kolmikko kokoontui soittamaan Riversin New Yorkin ullakkostudioon (Studio Rivbea) useita tunteja kestäviä improvisaatioita. Jos jonkun tuli tarve käydä vessassa, musiikki jatkui duona, jos nälkä yllätti soittajat, soitto jatkui vaikkapa soolona muiden ruokaillessa.

Toukokuussa 2007 Columbian yliopiston radioasema WKRC toteutti mittavan, yli viikon kestäneen Sam Rivers-tribuutin, jonka aikana radiossa soitettiin aivan kaikki käsille saadut Rivers-levytykset, niin viralliset kuin epävirallisetkin. Festivaali huipentui Riversin, Hollandin ja Altschulin triokonserttiin, ensimmäiseen yhteiseen esiintymiseen yli 25 vuotta kestäneen tauon jälkeen.

Konsertti luonnollisesti äänitettiin, mutta erilaisten sekaannusten vuoksi Pi Recordings julkaisi koko konsertin tupla-cd:nä vasta tänä vuonna, lähes vuosi Riversin kuoleman jälkeen. Levyllä on kaksi kokonaan improvisoitua settiä, ensimmäinen kestää noin 52 minuuttia ja toinen 36 minuuttia. Tuolloin jo 84-vuotias Rivers soitti konsertissa kaikkia instrumenttejaan; tenori-ja sopraanosaksofoneja, huilua sekä pianoa.

Korkea ikä ei mitenkään kuulu hänen soitossaan; kaikki instrumentit ovat vielä soittajan hallussa. Olen aina pitänyt eniten Riversistä nimenomaan saksofonistina. Tälläkin levyllä juuri rotevan juurevat tenoriosuudet tekevät suurimman vaikutuksen. Riversin huilu ja piano tuovat trion musiikkiin lyyrisyyttä, balladimaista ilmaisua.

Vanha yhteispeli toimii välittömästi ikään kuin kaikki välissä olevat vuodet olisi pyyhkäisty pois. Musiikki lähtee virtaamaan muutamalla basson näppäilyllä, eikä se sen jälkeen pysähdy ennen kuin lopussa. Virta on mielestäni hyvä sana kuvaamaan trion musiikkia, ei mikään lakeuksien laiskasti kaarteleva uoma, vaan ketterästi liikkuva, mutkitteleva, maaston muotoja innokaasti tutkiva, suvantokohdissa lepäilevä ja koskipaikoissa ryöpsähtelevä vahva joki.

Sam Riversin, Dave Hollandin ja Barry Altschulin ei tarvinnut miettiä enää musiikin trendejä, ei yleisön suosiota eikä levymyyntiäkään. Heille oli mahdollista nousta Miller-teatterin lavalle 25.5.2007 ja soittaa vapaasti omaa elämäänsä. Siitä syntyi kaunista, aitoa ja kypsää jazzia.

Sam Rivers esiintyi myös Kalottjazz & Blues-festivaaleilla Torniossa kesällä 1997 basisti Reggie Workmanin triossa, jossa rumpuja triossa soitti Pheeroan akLaff. Riversin huipputarkan diskografian mukaan keikasta on olemassa akLaffin äänipöydästä äänittämä tallenne, joka on nykyään osa Riversin arkistoa. Tämäkin äänitys lienee soitettu osana WKRC-radioaseman massiivisia Sam Rivers-juhlia.

Sam Rivers-Dave Holland-Barry Altschul: Reunion: Live In New York (Pi Recordings, 2012)

Lähteet

Dan Quellette: Meeting of Minds. Down Beat December 2012.
Brent Hayes Edwards: Sam Rivers, Dave Holland, Barry Altschul: Reunion: Live In New York. Levykansiteksti 2012.
Sam Rivers Sessionography: http://www.bb10k.com/RIVERS.disc.html#97.06.29