
Basisti Dave Hollandin uusi trio soittaa suorastaan ilahduttavan suoraviivaista musiikkia, jossa jazzin, bluesin ja rockin vaikutteet kietoutuvat vahvaksi grooveksi. Trion lähestymistapa on ehkä jopa vanhanaikainen; siis kokoonnutaan levyttämään ikään kuin oltaisiin klubikeikalla ja soitetaan niin hyvin kuin osataan. Ja tämä kolmikkohan nimenomaan osaa soittaa ja nyt he soittavat sekä valloittavan intensiivisesti että tarkasti toisiaan kuunnellen.
Levyllä on yhdeksän yhtyeen jäsenten säveltämää tarttuvaa kappaletta, joista trion käsittelyssä muotoutuu helposti lähestyttävä, mutta samalla kuitenkin tarpeeksi monipuolinen kokonaisuus. Monen monituisilta levyiltä tutuksi tulleen Hollandin rinnalla svengistä vastaa tuore tuttavuus rumpali Obed Calvaire, trion svengaava ja dynaaminen moottori. (Calvaire on ollut aiemmin esillä blogissa Linda May Han Ohin debyttilevyn yhteydessä.) Kitaristi Kevin Eubanksin läsnäolo tuo mieleen vanhan suosikkilevyn vuosikymmenten takaa eli vuonna 1990 ilmestyneen erinomaisen ECM-albumin ”Extensions”. Molemmilla levyllä Eubanksin kitarassa yhdistyvät rockin raaka voima ja jazzin hienovarainen ilmaisu.
”Another Land” pääsee tietenkin Valon kuvia -blogin Vuoden valinnat 2021 -listalle.
Dave Holland: Another Land (Edition Records, 2021)
Kevin Eubanks, kitara, Dave Holland, basso, bassokitara, Obed Calvaire, rummut

Vastaa