
The Individual Beings on puolalaisen trumpetistin ja säveltäjän Tomasz Dąbrowskin johtama puolalaisista ja pohjoismaisista muusikoista koostuva septetti. Yhtye julkaisi pari vuotta sitten ensimmäisen albuminsa ”Tomasz Dąbrowski & The Individual Beings” (April Records, 2022). Puolalaisen jazzin suurmiehen Tomasz Stańkon musiikista ponnistanut albumi sai ilmestyessään hyvän vastaanoton, esimerkiksi viiden tähden kiitokset Down Beat -lehdessä kannattaa erikseen mainita.
Debyyttilevyllä yhteys Stańkoon oli hyvin konkreettinen, sillä Dąbrowski soitti Stańkon trumpettia, jonka tämän tytär oli levytystä varten lainannut. Ehkäpä puolalaiset jazzmuusikot yleensä ja trumpetistit erityisesti joutuvat väistämättä ottamaan jollain tavalla kantaa Stańkon jälkeensä jättämään perintöön; sekä ammentamaan siitä että hakemaan omaa tietä pois mestarin varjosta.
Maaliskuun lopulla yhtye julkaisee toisen albuminsa, jonka rohkean itsetietoinen nimi ”Better” kertoo ainakin vakaasta tahdosta astella eteenpäin ja hakea uusia näkökulmia. Toki Dąbrowski vastaa edelleen kaikista uuden albumin sävellyksistä ja yhtyekin jatkaa samalla kokoonpanolla ja miehityksellä kuin debyyttilevyllä.
Epäilemättä Stańkon henki kuuluu uudenkin albumin musiikissa, sillä trumpetin koskettava soundi tuo helposti mieleen Stańkon musiikillisen maailman. Lisäksi avausraidan ”F Jak Samolot” (anagrammi?) ja sen läheisen parin/toisen version ”Lush” surumieliset melodiat viittaavat Stańkon suuntaan.
Toisaalta vinyylin B-puolen avaava ”Bonzer” esittelee aivan omintakeisen, säröisen ja kärsimättömän soundimaton, jonka päällä molemmat saksofonistit keskustelevat kunnes piano pelkistää musiikin kuulaaksi maisemakuvaksi. Myös levyn päätösraita, yksinkertaisen ja hypnoottisen rytmikuvion säestämä sopraanosaksofonin ääniveistos ”Hale & Heart” koskettaa.
”Better” on perin eurooppalaista jazzia, joka palaa hiljaisella tulella ja liikkuu lähinnä balladitunnelmissa, vain ”Skinny Griffin” heittäytyy hetkeksi intensiivisen grooven vietäväksi. Akustisten instrumenttien ja sähköisten efektien yhteispeli rikastaa yhtyeen soundia jännittävästi ja arvaamattomasti.
Tomasz Dąbrowski & The Individual Beings: Better (April Records, 2024)
Tomasz Dąbrowski, trumpetti, efektit, Frederik Lundin, tenorisaksifoni, Irek Wojtczak, tenori- ja sopraanosaksofoni, Grzegorz Tarwid, piano, syntetisaattori Max Mucha, basso, Knut Finsrud, Jan Emil Młynarski, rummut ja sähkörummut

”Better” pääsee tietenkin “Vuoden valinnat 2024” -listalle.
Lue lisää täältä: Vuoden valinnat 2024.
Vastaa