Goran Kajfeš – X/Y

Ruotsalainen trumpetisti Goran Kajfeš sai tämän vuoden Nordic Music Prizen levyllään ”X/Y ”. Palkinto meni oikeaan osoitteeseen, sillä levy on poikkeuksellisen hieno tuote niin musiikillisen sisältönsä kuin myös visuaalisesti korkeatasoisen ulkoasunsa puolesta.

X/Y ” on tupla-CD, jonka X-levy on salaperäistä, etnovaikutteista groovea, samaan tapaan itsepintaista ja vangitsevaa kuin Kajfešin Oddjob-yhtyeen musiikki. Vaikuksen tekee myös Kajfešin melankoliset ja tummasävyiset melodiat. Yhtyeenjohtajan lisäksi levyllä soittavat mm. saksofonistit Jonas Kullhammer, Per ”Ruskträsk” ja Johansson ja basisti Johan Berthling.

Tuplan Y-levy pitää sisällään 9-osaisen sarjan ”Perfect Temperature for Leaving Home”, jonka Kajfeš on koostanut kahdestaan David Österbergin kanssa. Y-puoli on vaikeasti lokeroitavaa musiikkia, jonkinlaista elektro-tunnelmointia ja hypnoottisesti pulppuilevien rytmien päällä kelluvaa äänimaisemaa.

X/Y ” on myös taidekirja, joka esittelee joukon ruotsalaisten nykytaiteilijoiden teoksia; X-puolella esillä on seitseman eri taiteilijan teosta ja Y-puolella Carl Reinerin taitavasti valaistuja valokuvia mm. kananmunista ja puhallinsoittimien osista.

Juuri tällaiset monitaiteelliset kokonaisteokset ovat erinomainen vastaus äänilevyn kriisiin, sillä tietokoneelle tallennetut mp3-tiedostot tai Spotify-musiikkivirta eivät mitenkään tee oikeutta tällaiselle kauniille levypaketille.

Alla muutama kuva ”X/Y ”-levystä:

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kategoria(t): Jazz, Valokuvaus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.