Jarmo Saari Republic -yhtyeen kokoonpano on ainutlaatuinen. Kvartettia johtavan kitaristi/multi-instrumentalisti Jarmo Saaren rinnalla soittaa peräti kolme lyömäsoittajaa, joiden svengi kuljettaa kuulijan todelliseen rytmiviidakkoon yhtyeen uuden levyn avausraidalla ”The Wunderers”. Vangitsevan johdannon jälkeen seuraa albumin avainteos ”Compassion”. Siinä valon soturit rakentavat Charles Chaplinin ”Diktaattori“-elokuvan ihmisyyttä ja rauhaa julistavan loppupuheen päälle mahtavan sointivyöryn. Nykyajan synkkien, demokratiaa ja ihmisoikeuksia kyseenalaistavien virtausten keskellä Saaren ja Chaplinin ihmisyyttä korostava, idealistinen sanoma soi lohdullisena, Saaren kitarasoundissa jopa uljaana.
Muhkeat soundit, runsaat yksityiskohdat ja väsymätön groove leimaavat myös loppua levystä. Tasaisesta kokonaisuudesta erottuvat esimerkiksi Saaren laulama ”My Kinda Woman”, joka vilkuilee Jimi Hendrixin suuntaan sekä tummanpuhuva kitaraballadi ”Saffron Tears”, todellinen kitaristin näytön paikka. Albumin loppuun on säästetty ”Aura”, muistokirjoitus edesmenneelle Zarkus Poussalle, jonka hautajaisista tallennettuun rumpalien yhteisesitykseen kappale perustuu.
Joudun aina tällaisen runsaasti sähköä ja studiotekniikkaa käyttävän musiikin äärellä astumaan omien mieltymysteni ulkopuolelle (katso myös Jeff Ballardin ”Fairgrounds”). “Soldiers of Light” on kuitenkin niin taitavasti ja vilpittömästi tehtyä musiikkia, että sen äärelle on antoisaa pysähtyä. Lisään levyn tietenkin , jolta valikoin loppuvuodesta blogin “Vuoden valinnat“.
Jarno Saari Republic: Soldiers of Light (Membrane, 2019)
Jarmo Saari, kitarat, laulu, koskettimet, theremin, basso ym., Abdissa Assefa, rummut, lyömäsoittimet, Sami Kuoppamäki, rummut, lyömäsoittimet, Olavi Louhivuori, rummut, lyömäsoittimet
Vastaa