Avainsana: Olavi Louhivuori

  • Joona Toivanen Trio: Gravity (We Jazz, 2025)

    Joona Toivanen Trio: Gravity (We Jazz, 2025)

    Joona Toivanen Trio on harvinaisen pitkäikäinen jazzyhtye. Trion ensimmäinen albumi ”Numurkah” ilmestyi jo vuonna 2000, mutta yhtyeen yhteiset juuret ulottuvat vuosituhannen vaihdetta kauemmaksi. Joona ja Tapani Toivanen ovat veljeksiä ja Olavi Louhivuori on Joonan koulukaveri jo alakoulun ensimmäiseltä luokalta lähtien. Ei siis ole mikään kumma, että trion yhteistyö kuulostaa niin saumattoman keskittyneeltä ja luonnolliselta. Tammikuun…

  • Superposition: II (We Jazz, 2024)

    Superposition: II (We Jazz, 2024)

    Superposition jatkaa neljä vuotta sitten ilmestyneen debyyttialbuminsa viitoittamalla tiellä. Kvartetin intiimi, nyt kenties entistäkin keskittyneempi vuorovaikutus synnyttää herkkien eleiden varaan rakentuvaa musiikkia. Albumilla on yhdeksän kappaletta, joiden joukkoon jokainen yhtyeen jäsen saanut vähintään yhden sävellyksen. Kvartetin musiikki on pitkälti kollektiivista, paino on siis enemmän koko yhtyeen ilmaisussa kuin yksittäisten muusikoiden sooloilla, vaikka niitäkin toki on tarjolla.…

  • Verneri Pohjola: Monkey Mind (Edition Records, 2023)

    Verneri Pohjola: Monkey Mind (Edition Records, 2023)

    ”Monkey Mind” on tasapainoinen kokonaisuus ilman turhia täytekappaleita, täyteläinen lisäys Pohjolan jo varsin laajaan ja merkittävään tuotantoon niin yhtyeenjohtajana kuin erilaisten yhtyeiden jäsenenä.

  • Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet: Joulu, joulu, jul (We Jazz, 2022)

    Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet: Joulu, joulu, jul (We Jazz, 2022)

    Laulaja Emma Salokoski ja Ilmiliekki Quartet ovat hiljentyneet kolmannella yhteisellä albumillaan joululaulujen äärelle. Levyllä on kolme uutta, yhtyeen omaa tuotantoa olevaa laulua, mutta pääosan albumista valtaavat perinteiset laulut. Mukana on kaksi vanhaa ruotsalaista klassikkoa (”Gläns över sjö och strand” ja ”När det lider mot jul”,) sekä sellaiset kaikille tutut sävelmät kuten “En etsi valtaa loistoa”,…

  • Joona Toivanen Trio: Both Only (We Jazz, 2022)

    Hahmotan monesti kuulemaani musiikkia kuvataiteeseen ja kuvataiteen tekemiseen liittyvillä mielikuvilla. Esimerkiksi vahva free jazz voi viedä ajatuksia kohti räiskyvän ekspressiivistä, leveillä siveltimenvedoilla rennosti roiskittua ilottelua. Toisaalta pohjoismaisen viileä ilmaisu lähestyy helposti akvarellien läpikuultavia värikerroksia. … lyömäsoitinten pienet, välillä todella hiljaiset eleet piirtävät äänimaisemaan herkkiä viivojaan. Tällä tavoin kuvataiteen näkökulmasta kuunneltuna pianisti Joona Toivasen trion uusi…

  • Ilmiliekki Quartet: Ilmiliekki Quartet (We Jazz, 2022)

    Ilmiliekki Quartet syntyi kaksikymmentä vuotta sitten ja se nousi vauhdilla kotimaisen jazzin huipulle. Yhtye voitti Nordic Jazz Comets -kilpailun heti kättelyssä ja julkaisi seuraavana vuonna debyyttilevynsä ”March of the Alpha Males” yhtenä TUM Records -levymerkin ensimmäisistä julkaisuista. Albumi oli Jazz Emma -ehdokkaana ja sai vuonna 2004 Teosto-palkinnon, kun yhtye itse valittiin Finland Festivalsin vuoden nuoreksi…

  • Linda Fredriksson: Juniper (We Jazz, 2021)

    Erityisesti Mopo- ja Superposition -yhtyeistä tutuksi tullut saksofonisti Linda Fredriksson on työstänyt ensimmäisen sooloalbuminsa. Hän on nimenomaan työstänyt levyään parin vuoden ajan jazzyhteyksissä poikkeuksellisella tavalla. Äänityksiä on tehty studioiden lisäksi myös kotioloissa, kesämökeillä ja luonnossa. Äänityksiin on käytetty tavanomaisten studiolaitteiden lisäksi vaikkapa älypuhelinta tai läppärin mikrofonia. Niinpä ei ole mikään ihme, että ”Juniper” kiertää aika…

  • Neljä uutta kotimaista – Dalindèo, Mia Simanainen, Superposition & Orchestra Nazionale della Luna

    Dalindèon uuden viisiraitaisen, noin kaksikymmentä minuuttia kestävän EP:n syntyyn vaikutti yhtyeen johtajan Valtteri Laurell Pöyhösen kiinnostus globaalin rahatalouden ja asekaupan kaltaisiin nykyajan ongelmiin. Vakavat aiheet ovat vakavoittaneet ja tummentaneet yhtyeen aikaisemmin jopa riehakkaita äänenpainoja. Hitaasti hiipivä ja painostava “Follow the Dark Money pt.2” ja Jimi Tenorin vierailevan saksofonin hallitsema “Merchants of Misery” nousevat esille erityisen…

  • Oddarrang: Hypermetros (Edition Records, 2019)

    Syyskuun lopussa ilmestyvä ”Hypermetros” on yli viisitoista vuotta toimineen Oddarrang-yhtyeen viides albumi ja kolmas Edition Recordsilla julkaistu. Levyn kahdeksasta raidasta puolet on yhtyeen johtohahmon Olavi Louhivuoren käsialaa. Lisäksi levyllä on yksi Osmo Ikosen sävellys (”Ohlop) sekä Lasse Lindgrenin säveltämä kolmiosainen sarja ”Trichordon”, joka on omistettu islantilaiselle säveltäjälle Jóhann Jóhannssonille (1969-2018). Kymmenminuuttinen ”Trichordon” maalaa ensin läpikuultavia…