
Kokosin yhteen ja samaan postaukseen kolme alkuvuoden 2025 albumia, joita kokoonpanon pienuuden lisäksi yhdistää jazzin ja improvisaation kenttää enemmän tai vähemmän valtavirran ulkopuolelta tarkkaileva asenne.
Antti Lötjönen & Kalle Kalima: Stings, Bites and Scratches (Eclipse Music, 2025)
Kun basisti Antti Lötjönen ja kitaristi Kalle Kalima äänittivät viime syksynä ensimmäisen yhteisen levynsä, oli molemmilla jo tahoillaan aikaisempaa kokemusta duomusiikista. Esimerkiksi Lötjösen ja laulaja Sanni Orasmaan duokonsertti oli viime kesän Raahen Rantajatsien mieleenpainuvimpia esityksiä ja Kaliman ja rumpali Tatu Rönkön Lampen-duo on toiminut useita vuosia ja ehtinyt julkaista pari levyäkin.
Improvisoidun musiikin duot saavat usein kuulijan mielessä, siis ainakin omassa mielessäni, vuoropuhelun muodon. Näin tapahtuu heti Lötjösen ja Kaliman albumin avausraidalla “(for) Better People”, jossa basson ja kitaran tuntuvat rauhallisesti kommentoivan toistensa ajatuksia. Kuunteleva vastavuoroisuus leimaa koko albumia, samalla kun raja solistin ja säestäjän roolien välillä osoittautuu lähes tarpeettomaksi. Toki viileän kauniilla balladilla “Four Little Doves” raja on ilmeinen, kun Lötjönen soittaa kärsivällisesti toistuvaa bassokuviota, jonka oheen Kalima improvisoi kirkkaita, runollisia säkeitään. Levyn pisin kappale “Healing Waters/Low Bridge” puolestaan yhdistää yli 13 minuutin mittaansa tyyntä pohdiskelua, intensiivistä energiaa ja kummankin muusikot harkitut soolot.

Antti Lötjönen & Kalle Kalima: Stings, Bites and Scratches (Eclipse Music, 2025)
Kalle Kalima, kitara, Antti Lötjönen, basso
Harri Kuusijärvi: Aallot (Flame Jazz Records, 2025)
Harmonikkataiteilija Harri Kuusijärvi halusi luoda itselleen oman tunnistettavan soundin, joka olisi enemmän kuin tavanomaisen konserttiharmonikan äänimaailma. Vuosia kestäneen kehitystyön tuloksena syntyi elektronisesti laajennettu harmonikka. Se on päällisin puolin tavallinen konserttiharmonikka, jolla voidaan sekä soittaa perinteisiä harmonikan soundeja että muokata niitä samanaikaisesti. Kyse on siis eräänlaisesta harmonikan ja syntetisaattorin yhdistelmästä.
Kuusijärvi esittelee uuden hybridiharmonikkansa soundeja tuoreella triolevyllä, jonka rytmiryhmän muodostavat basisti Jori Huhtala ja rumpali Mika Kallio. Kuusijärven tavoitteet toteutuvat sikäli, että “Aallot” ei todellakaan kuulosta ihan tavanomaiselta harmonikkalevyltä. Kuusijärvi hyödyntää uudelleen viritetyn instrumenttinsa tarjoamia mahdollisuuksia monipuolisesti. Usein harmonikka soi vanhana kunnon haitarina, mutta siinä sivussa soittimesta irtoaa niin jousiorkesterimaisia taustoja kuin moog-maisesti ujeltavia soundeja ja iloisesti pulppuilevia efektejä tai yllättäviä väriläiskiä.
“Aallot” vie harmonikkaa uusiin ulottuvuuksiin, mutta samalla kohoaa kirkkaasti pelkän tuote-esittelyn yläpuolelle. Kyse on jäntevän trion luomasta elävästä kommunikaatiosta ja svengaavasta groovesta. Kuusijärven sävellysten nimet vievät ajatuksia Ruotsin puolelle, etelästä (“Göteborg”) ja pohjoiseen (“Jokkmokk”, “Kalix” ja luultavasti Tornionjokilaaksoon johdatteleva “Vitsaniemi”). Erityistä pohjoista viileyttä musiikista ei kuitenkaan välity, vaan pikemminkin lämpöä ja valoisuutta.

Harri Kuusijärvi: Aallot (Flame Jazz Records, 2025)
Harri Kuusijärvi, harmonikka, Jori Huhtala, basso, Mika Kallio, rummut
Kadi Vija 3: Freedom (Eclipse Music, 2025)
Scat-laulussa jazzlaulaja käyttää ääntään instrumentin tapaan improvisoimalla ilman sanoja, siis laulamalla merkityksettömiä tavuja ja ääniä. Yleensä laulaja tulkitsee toki laulutekstin ja sooloilee scat-tyylillä vain osan ajasta. Nyt laulaja Kadi Vijan uusi triolevy “Freedom” jättää lyriikat kokonaan syrjään ja Vija heittäytyy pelkän scat-laulun varaan täysin vailla tekstin tarjoamaa suojaa. Vija on ikään kuin trion kolmas instrumentti, kuin kompin vapaasti kuljettama saksofoni tai klarinetti. Hienovaraisiakin keinoja hyödyntävä taitava laulaja ja luonteva trio ovat saaneet aikaan svengaavan ja poikkeuksellisen albumin.

Kadi Vija 3: Freedom (Eclipse Music, 2025)
Kadi Vija, laulu, Mikael Saastamoinen, basso, Ville Luukkonen, rummut
Kaikki kolme albumia pääsevät tämän vuoden kuuntelusuositusten listalle:
Vuoden valinnat 2025.
Vastaa