Avainsana: Mika Kallio
-
Jazzia pienimuotoisesti
Kokosin yhteen ja samaan postaukseen kolme alkuvuoden 2025 albumia, joita kokoonpanon pienuuden lisäksi yhdistää jazzin ja improvisaation kenttää enemmän tai vähemmän valtavirran ulkopuolelta tarkkaileva asenne. Antti Lötjönen & Kalle Kalima: Stings, Bites and Scratches (Eclipse Music, 2025) Kun basisti Antti Lötjönen ja kitaristi Kalle Kalima äänittivät viime syksynä ensimmäisen yhteisen levynsä, oli molemmilla jo tahoillaan…
-
Antiikin Karthagosta Saaristomerelle – Ilario Capalbo & Jussi Fredriksson Trio
Valitsin tällä kertaa samaan esittelyyn kaksi albumia, joilla näyttää ensisilmäyksellä olevan vain vähän yhteistä. Pianisti Jussi Fredrikssonin johtama trion musiikki liittyy selkeästi pohjoismaisten pianotriojen perinteeseen, josta Tukholmaan asettuneen italialaisen basistin Ilaria Capalbon ruotsalaisen kvintetin lämmin soundi on varsin kaukana . Tarkemmin ajatellen löytyy projekteista kuitenkin aika lailla yhdistäviä piirteitä. Molemmat yhtyeet soittavat selvästi jazzin totuttujen…
-
Levyhyllystä 10 – Samuli Mikkonen: Korpea kuunnellessa (omakustanne, 1998)
Pianisti Samuli Mikkosen debyyttilevy ”Korpea kuunnellessa” äänitettiin maaliskuussa 1998. Levyn nimi ehdottaa kuulijalle luontoon liittyvää lähestymistapaa. Myös monet sävellysten nimet viittaavat luontoon ja jopa kalevalaisiin aiheisiin, kuten ”Ilman pitkillä pihoilla” ”Haljennut ulappa” tai ”Pahan tuulen alla”. Levyn melankoliaan taipuvaa mietiskelyä on helppo yhdistää suomalaisen syysmaiseman sävyihin tai muinaisiin mytologioihin. Kuitenkin levy toimii erinomaisesti myös ilman…
-
Verneri Pohjola: The Dead Don’t Dream (Edition Records, 2020)
Taannoin television ”Perjantai”-ohjelman vieraana oli kapellimestari Hannu Lintu, jolta toimittaja Pekka Vahvanen kysyi, mitä on hyvä taide. Linnun mukaan korkeatasoinen taide on tunnistettavissa jonkin tietyn taiteilijan työksi. Oma muista soittajista erottuva soundi on myös hyvän jazzin tuntomerkki ja niinpä Sonny Rollins erottuu John Coltranesta ja he molemmat kuulostavat erilaisilta kuin Stan Getz. Verneri Pohjola on…
-
Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri: Hypnosis (Eclipse Music, 2020)
Saksofonisti Pauli Lyytisen johtama Magnetia Orkesteri on julkaissut toisen albuminsa. Vuonna 2017 ilmestyneestä debyytistä julkaistiin aikanaan täyspitkä cd-versio sekä neljän kappaleen vinyylitiivistys. Uusi levy ”Hypnosis” julkaistaan samansisältöisinä versioina digitaalisesti, cd-levynä ja vinyylinä. Magnetia Orkesteri on tasavahva kvartetti, jonka kaikki jäsenet saavat äänensä yhtälailla kuuluville eli yksinkertainen jako solistien ja komppiryhmän käy turhaksi. Toki yhtyeen puhaltajat…
-
Mortality: Mortality (Eclipse Music, 2019)
Mortality on suomalaisista eturivin jazzmuusikoista koottu yhtye, joka on koottu tulkitsemaan Tapio Ylisen sävellyksiä. Ylinen on tullut tunnetuksi lauluntekijänä sekä Eclipse Music -levymerkin ja tamperelaisen Eclipse Jazz Clubin vetäjänä. Ylinen on säveltänyt ”Mortalityn” musiikin vaimonsa kuoleman jälkeisessä vaikeassa elämäntilanteessa. Sävellyksissään hän pyrkii käsittelemään kokemuksiaan elämän rajallisuudesta ja kuolevaisuudesta. Levyn surumieliset melodiat liikkuvat usein takavuosikymmenien progen hengessä ja…
-
3 x Edition Recordsin uutuuksia – Ivo Neame, Eyolf Dale ja Pohjola & Kallio
Ivo Neame: Moksha (Edition Records, 2018) Ivo Neame, piano, sähköpiano, kosketinsoittimet, George Crowley, tenorisaksofoni, Tom Farmer, basso, James Maddren, rummut Phronesis-trion pianistina tuttu Ivo Neame on tehnyt myös soolouraa, joka on jossain määrin jäänyt muiden hankkeiden varjoon. Nyt Neame palaa muutaman vuoden tauon jälkeen oman projektinsa pariin kvartettilevytyksellä, jossa hän soittaa akustisen pianon lisäksi erilaisia…
-
Vinyylin viehätys – Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri (We Jazz/ Grotto, 2017)
Pauli Lyytisen Magnetia Orkesterin ensin cd:nä julkaistusta levystä ”I” on nyt saatavilla myös neljän raidan vinyylilevy. Idea on mainio, sillä kymmentuumainen vinyylilevy tiivistää osuvasti albumin teemat. Lue aiempi juttu Eclipse Musicin julkaisemasta cd-versiosta: Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri: I (Eclipse Music, 2017).
-
Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri: I (Eclipse Music, 2017)
Saksofonisti Pauli Lyytinen on tullut tutuksi monista varsin epäsovinnaisista yhteyksistä. Esimerkiksi Elifantree ja Equally Stupid ovat molemmat sekä musiikkinsa että kokoonpanonsa puolesta jännittävästi kaukana tavanomaisesta. Sen sijaan nyt ensimmäisen albuminsa julkaissut Magnetia Orkesteri on suorastaan perinteinen jazzkokoonpano, samanlainen kuin Ornette Colemanin free jazzin peruskiviä muurannut klassinen kvartetti. Samalla Lyytinen on siirtynyt jazzin kentällä hieman keskemmälle ja…