Joona Toivanen Trio: Both Only (We Jazz, 2022)

Joona Toivanen Trio. Kuva: Juha Luukkainen

Hahmotan monesti kuulemaani musiikkia kuvataiteeseen ja kuvataiteen tekemiseen liittyvillä mielikuvilla. Esimerkiksi vahva free jazz voi viedä ajatuksia kohti räiskyvän ekspressiivistä, leveillä siveltimenvedoilla rennosti roiskittua ilottelua. Toisaalta pohjoismaisen viileä ilmaisu lähestyy helposti akvarellien läpikuultavia värikerroksia.

… lyömäsoitinten pienet, välillä todella hiljaiset eleet piirtävät äänimaisemaan herkkiä viivojaan.

Tällä tavoin kuvataiteen näkökulmasta kuunneltuna pianisti Joona Toivasen trion uusi minimalistinen albumi voisi kenties muistuttaa hiilipiirrosta, jonka sävyala ulottuu varjojen tummasta päästä valon kirkkauteen. Tapani Toivasen basso ja Olavi Louhivuoren bassorumpu vastaavat piirrosten tummista varjoista, joita vasten pianon heleät valot erottuvat. Lisäksi Louhivuoren lyömäsoitinten pienet, välillä todella hiljaiset eleet piirtävät äänimaisemaan herkkiä viivojaan.

On selvää, että tämä on vain yksi tapa lähestyä albumin musiikkia, mutta ajatus monokromaattisesta sävyasteikosta saa vahvistusta niistä mustavalkoisista valokuvista, joita Joona Toivanen on julkaissut yhtä aikaa albumin kanssa. Levyn askeettinen äänimaisema on sekin linjassa neulanreikäkameran katseen pelkistämän maiseman kanssa.

Yhtye on onnistunut albumillaan löytämään uuden kuvakulman niin omalla urallaan erityisesti kuin yleensä pianotriojen musiikissa. Vaikuttava ja vakuuttava ”Both Only” on keskittynyttä, paikoin hypnoottisen vangitsevaa musiikkia, joka on löytänyt hyvän kodin We Jazzin julkaisujen joukossa ja levymerkin ensimmäisenä pianotrion julkaisuna.

Joona Toivanen Trio: Both Only (We Jazz, 2022)
Joona Toivanen,piano, Tapani Toivanen, basso, Olavi Louhivuori, rummut

Levy kuuluu tietenkin blogin ”Vuoden valinnat 2022” -listalle.


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.