Vinyylin viehätys – Jukka Linkola Octet: Protofunk (Kompass Records, 1979)

Jukka Linkola Octetin ensimmäinen levy “Profunk” on, iskelmälevyn kannestaan huolimatta, suomalaisen jazzin klassikko. Kesällä 1979 äänitetty albumi julkaistiin vielä samana vuonna Kompass Records -levymerkillä. Levyllä soittaa on pääosin 1950-luvulla syntynyt muusikkojoukko. Saksofonisti Pentti Lahti (s.1945) oli joukon vanhin, levytyksen aikoihin 34-vuotias. Vuonna 1960 syntynyt rumpali Jukkis Uotila (levykannessa Jukka-Pekka) oli puolestaan oktetin nuorin jäsen, 19-vuotias levytyksen aikoina. Syntymäajat käyvät ilmi albumin takakannesta, johon on jostain syystä valittu lapsuudenaikaiset kuvat soittajien kotialbumeista.

Profunk” on todellinen Jukka Linkolan voimannäyte vahvojen ja iskevien melodioiden säveltäjänä. Kaikilla sävellyksillä on selvästi oma luonteensa ja Linkola on onnistunut hyödyntämään sovituksissaan yhtyeen hallitsemat jäsenten lukuisat instrumentit. “Profunk” on monipuolinen ja vaihteleva albumi, jonka rikas yhtyesointi sitoo yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Profunk” on todellinen Jukka Linkolan voimannäyte vahvojen ja iskevien melodioiden säveltäjänä.

Funk-vaikutteistaan huolimatta “Profunk” on pääosin akustista musiikkia, vain bassokitara, sähköpiano ja säästeliäästi käytetyt muut kosketinsoittimet toimivat sähköllä. Ehkä siksi levyn soundi on kestänyt erinomaisesti aikaa ja musiikki kuulostaa edelleen tuoreelta. Tosin täytyy tunnustaa, että “Profunk” on muistaakseni ensimmäinen hankkimani kotimainen jazzlevy, jonka ostin tuoreeltaan levyn ilmestymisen aikoihin. Niinpä en osaa kuvitella, miltä musiikki kuulostaa sellaisen kuulijan korvissa, joka kuulee sen nyt ensimmäisen kerran.

Linkola on julkaisemassa pitkän tauon jälkeen uuden jazzlevyn. Jukka Linkola Tentetin Instagram-tilillä oon jaettu kuvia uuden albumin levytyksistä ja “Rumba Liberte” -levyn pitäisi tulla julki Flame Jazz Recordsilla.

Jukka Linkola Octet: Protofunk (Kompass Records, 1979)
Jukka Linkola, piano, kosketinsoittimet, Esko Heikkinen, trumpetti, flyygelitorvi, Tom Bildo, pasuuna, tuuba, baritonitorvi, flyygelitorvi, Pentti Lahti, alttosaksofoni, bassoklarinetti, huilut, Teemu Salminen, tenorisaksofoni, sopraanosaksofoni, klarinetti, Ilkka Hanski, basso, bassokitara, Upi Sorvali, lyömäsoittimet, Jukka-Pekka Uotila, rummut


Posted

in

by

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.