Kahdeksan levyn svengipaketti

Jonas Kullhammar Quartet: The Half Naked Truth 1998-2008 (Moserobie Records, 2009)
Jonas Kullhammar Quartet: The Half Naked Truth 1998-2008 (Moserobie Records, 2009)

Saksofonisti Jonas Kullhammar julkaisi kvartettinsa kymmenvuotisjuhlan kunniaksi peräti kahdeksan cd:n paketin ”The Half Naked Truth” (Moserobie, 2009), joka sisältää yhtyeen konserttiäänityksiä vuosilta 1998 – 2008. Kokoelmassa on yli yhdeksän tuntia tanakkaa kvartettijazzia ja yhteensä 66 kappaletta. Muutamasta kappaleesta kuullaan useampikin versio. Esimerkiksi ”Bebopalulia” on paketissa jopa kuutena eri versiona, joista kaksi on tosin viimeisen levyn lopusta löytyviä remix-versioita. Kyse ei ole yhtyeen kehitystä kuvaavasta dokumentista, sillä paketin raidat on kronologisesti sekaisin.

Kahdeksan levyä yhden ja saman yhtyeen musiikkia on aika paljon kuunneltavaa, mutta kun paketti sattui vastaan nettidivarissa edulliseen hintaan, se oli pakko tilata. Ostos oli hyvä, sillä JKQ oli eräs viime vuosien hienoimmasta jazzyhtyeistä.

Jonas Kullhammar Quartet esiintyi Torniossa Lappian Musiikkitalolla 11.2.2008.
Jonas Kullhammar Quartet esiintyi Torniossa Lappian Musiikkitalolla 2.11.2006.

Yhtyeen johtaja tuntee John Coltranen ja Sonny Rollinsin musiikin ja ylipäänsä koko 1950 ja 1960 -lukujen jazzin läpikotaisin. Kvartetti sekoittaa tähän svengaavaan perusjazziin free jazzin ja grooven elementteja, eikä JKQ koskaan ratsasta pelkän nostalgisen perinnejazzin selässä. Yhtyeen musiikissa on jokin hervoton ja humoristinen särmä, jota kappaleiden nimetkin kuvastelevat, esim. ”Ruskitoonies McAroonies”, ”En Aning Grotesk” tai ”Mr. Souvlaki”.

Kymmenessä vuodessa kvartetista kasvoi mahtava svengikone, jossa saksofonistin lisäksi myös muut yhtyeen jäsenet (Torbjörn Gulz, piano, Torbjörn Zetterberg, basso, Jonas Holgersson, rummut) pääsivät loistavasti esille. Vaikka olen soittanut (ja osittain kuunnellutkin) kaikki kaikki kahdeksan levyä läpi, on mahdotonta nostaa yhtä levyä esille boksin kokonaisuudesta. Kun mieli tekee kuunnella svengaavaa, intensiivistä ja rehellistä jazzia, voi tästä laatikosta napata huoletta minkä tahansa levyn soittimeen pyörimään.

Viime vuonna ilmestyi kvartetin viimeiseksi jäänyt levytys ”Låt det vara” (Moserobie, 2013). Viidentoista vuoden jälkeen Kullhammar katsoi parhaaksi lopettaa kvartetin toiminnan ja siirtyä uusiin suuntiin. Jonas Kullhammarin Moserobie Recordsin levyjä on kätevintä hankkia suoraan levy-yhtiöltä: Moserobie Records.

A Love Supreme – Jonas Kullhammar Quartet

Jonas Kullhammar Quartet soitti koko John Coltranen Love Supremen Frankfurtissa vuonna 2011. Koko teoksen voi katseella ja kuunnella tältä lähes 56 minuuttia kestävältä videolta.


Posted

in

by

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.