Koma Saxo: Live (We Jazz, 2021)

Koma Saxo. Kuva: Juho Luukkainen

Koma Saxon pari vuotta sitten julkaistu ensimmäinen albumi oli omaperäisen kollaasi. Akustisen yhtyeen tuntui liikkuvan aivan uuteen suuntaan, kun basisti ja tuottaja Petter Eldh työsti  musiikkia jälkikäteen studiossa niin oivaltavasti. Koma Saxon toinen levy on puolestaan raaka ja paljas konserttiäänitys, jonka musiikki rynnistää kuulijan korviin ilman studiossa lisättyjä elementtejä (poikkeuksena viimeiset neljäkymmentä sekuntia levyn viimeisen kappaleen lopussa).

Levyn kolme ensimmäistä raitaa soitetaan yhtenä 17 minuutin mittaisena sarjana, jonka massiivisen kollektiivisesta sointimaailmasta ei tee mieli eritellä muusikoiden yksittäisiä osuuksia. Vahva avaus huipentuu debyyttilevyltäkin tuttuun kappaleeseen ”Fanfarum For Komarun III”, jonka tarttuva riffi tuntuu villitsevän niin soittajat kuin We Jazz -festivaalin yleisönkin.

Hurjan avauksen jälkeen yhtye rauhoittuu hetkeksi tulkitsemaan norjalaisen kitaristin Even Helte Hermansenin surumielistä teemaa ”Waltz Me Baby, Waltz Me All Night Long”. Tässä Koma Saxo yhdistää rosoa ja lyriikkaa tavalla, joka tuo mieleen Atomic-yhtyeen musiikin. Vähän myöhemmin Jonas Kullhammerin huilun hallitsema kansansävelmä ”Fiskeskärsmelodin” liittää yhtyeen pohjoismaisen jazzin pitkään perinteeseen, jossa kansanmusiikin melankolia ja uusi jazzilmaisu kulkevat käsi kädessä.

Levy päättyy yllättävään lainakappaleeseen ”Stepp, Min Stepp”, joka on alunperin neuvostosäveltäjä Lev Knipperin puna-armeijan sotilaasta kertova laulu ”Polyushko-polye”. Sävelmä on tuttu myös Jan JohanssoninJazz på ryska” -levyltä, Ivan Rebroffin ja Viktor Klimenkon suosittuina kasakkalauluina tai jopa ruotsalaisten opiskelijoiden juomalauluna nimellä ”Livet är härligt”. Kappaleeseen liittyy siis niin monia merkitysten kierteitä, että en yritäkään purkaa niitä auki. Joka tapauksessa hieman kieli poskella soitetusta teemasta kasvaa intensiivinen, mahtipontinenkin lopetus, jonka viimeiset sekunnit häipyvät avaruuteen Petter Eldhin muokkaamina.

Petter Eldh vihjaa levynkannen tekstissä, että yhtyeen kolmas levy tulee olemaan ensilevyn tapaan studiossa muokattua musiikkia ja neljäs taas vuorostaan ”raakaa kuin sushi”. Jään odottamaan innolla kumpaakin näkemystä ja samalla liitän uutuuden kuuntelusuositusten joukkoon eli Valon kuvia -blogin Vuoden valinnat 2021 -listalle.

Koma Saxo: Live (We Jazz, 2021)
Otis Sandsjö, tenorisaksofoni, Jonas Kullhammar, huilu, tenorisaksofoni, Mikko Innanen, altto- ja baritonisaksofoni, Petter Eldh basso, Christian Lillinger, rummut


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.