Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri: Hypnosis (Eclipse Music, 2020)

Pauli Lyytinen Magnetia Orkesterin jäsenet eri yhteyksissä kuvattuna: Pauli Lyytinen (Helsinki 2014), Eero Tikkanen (Raahe 2017), Verneri Pohjola (Raahe 2015), Mika Kallio, (Tornio 2014).

Saksofonisti Pauli Lyytisen johtama Magnetia Orkesteri on julkaissut toisen albuminsa. Vuonna 2017 ilmestyneestä debyytistä julkaistiin aikanaan täyspitkä cd-versio sekä neljän kappaleen vinyylitiivistys. Uusi levy ”Hypnosis” julkaistaan samansisältöisinä versioina digitaalisesti, cd-levynä ja vinyylinä.

Magnetia Orkesteri on tasavahva kvartetti, jonka kaikki jäsenet saavat äänensä yhtälailla kuuluville eli yksinkertainen jako solistien ja komppiryhmän käy turhaksi. Toki yhtyeen puhaltajat seisovat eturivissä levyn äänikuvassa ja trumpetti ja saksofoni sulautuvat hienosti yhteen, paikoin hienovaraisten sähköefektien avulla. Trumpetisti Verneri Pohjola on jo monista yhteyksistä tuttuun tapaansa erittäin ilmaisuvoimainen solisti ja Lyytisen soitosta jää mieleen vaikkapa nimikappaleen lämmin ja puhutteleva tenorisaksofonisoolo.

Myös rummut ja basso nivoutuvat saumatta osaksi instrumenttien orgaanista kudosta. Kuuntele esimerkiksi ”Multidimensional Banquet” ja tarkkaile, kuinka Mika Kallion rumpujen soitto elää matkalla avauksesta svengaavaan päätökseen. Samoin koskettaa Eero Tikkasen basson tumma soundi, joka tuo mieleen vaikkapa Charles Minguksen kaltaiset jazzbasson klassikot.

Lyytinen on säveltänyt kaikki levyn kappaleet, joiden joukossa ei yhtään heikkoa lenkkiä. ”Hypnosis” on tunnelmaltaan vahvaa akustista jazzia, ilmaisultaan tiivis ja keskittynyt kokonaisuus, jolla kvartetti mieluummin hiljentyy ja mietiskelee kuin paahtaa täyttä höyryä.

Albumi kuuluu tietenkin . Käy samalla katsomassa, mitä muita tuoreita levyjä olen listalle valinnut.

Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri: Hypnosis (Eclipse Music, 2020)
Pauli Lyytinen, saksofoni, Verneri Pohjola, trumpetti, Eero Tikkanen, kontrabasso, Mika Kallio, rummut


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.