Jari Perkiömäki: Organic Baritone Quartet (Fredriksson Music, 2016)

Jari Perkiömäki Ylläs Jazz & Blues, 2006

Jari Perkiömäki Ylläs Jazz & Blues, 2006

Noin vuosi sitten Taideyliopiston rehtorina aloittanut saksofonisti Jari Perkiömäki ehtii ilahduttavasti työskentelemään myös jazzin parissa. Tästä osoituksena on vastikään ilmestynyt uusi levy, jolla Perkiömäki soittaa pelkästään baritonisaksofonia. Sen rosoinen soundi istuukin mainiosti levyllä soittavan perinteisen urkutrion kumppaniksi.

Perkiömäki on säveltänyt yhtä lukuunottamatta kaikki levyn kappaleet. Hän on onnistunut kirjoittamaan tyyliin täydellisesti istuvia, napakoita sävelmiä. Kvartetti soittaa urkujazzin perinteitä kunnioittavaa jazzia, jonka se toteuttaa yksityiskohtia myöten huolellisesti ja samalla kuitenkin rennosti.

Organic Baritone Quartet” toimii sekä taiten toteutettuna albumina että kutsukorttina kuuntelemaan yhtyettä elävänä, sillä tällainen svengaava jazz toimii kaikkein parhaiten jazzklubissa nautittuna.

Jari Perkiömäki: Organic Baritone Quartet (Fredriksson Music, 2016)
Jari Perkiömäki, baritonisaksofoni, Mikko Helevä, Hammod, Sami Linna, kitara, Heikki Sandrén, rummut

Lisähuomautus

Baritonisaksofonin ja urkotrion yhdistelmä vaikuttaa olevan melko harvinainen. Suhteellisen tuore esimerkki kokoonpanosta löytyi silti helposti hakukoneella, nimittäin amerikkalaisen Gary Smulyanin albumi ”Smul´s Paradise” (Capri Records, 2012). Sekin kuulostaa Spotifysta kuunneltuna hyvin toimivalta levyltä.

jari-perkiomaki-organic-baritone-ouartet

Jari Perkiömäki Organic Baritone Quartet: Tunnel Vision

Video on tallennettu Koko Jazz Clubilla marraskuussa 2016.

Kategoria(t): Jazz Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.