Kun nykypäivän laulaja astuu esille jazzlaulajana avaamalla albuminsa sellaisilla standardeilla kuin ”Body and Soul” tai ”Round Midnight”, on kyse ilman muuta melkoisesta riskin ottamisesta. Niin monet jazzmuusikot ovat näitä lauluja tulkinneet, että uskottavan uuden näkökulman löytäminen voi olla vaikeaa. Ruotsin Idols-kilpailun kautta esille noussut ruotsinsuomalainen laulaja Simon Zion on ottanut riskin ja levyttänyt kokonaisen albumin verran klassisia jazzballadeja. Edellä mainittujen laulujen lisäksi mukana ovat mm. ”You Don´t Know What Love is” ja ”Angel Eyes”
Muutaman kerran ”The Ballad Sessions” -levyn kuunneltuani minulle on käynyt selväksi, että tällä kertaa tuo riski kannatti ottaa. Simon Zion tulkitsee balladit niin suoraan ja konstailemattoman koruttomasti, että hieman rosoinen lopputulos on intiimi ja viihdyttävä. Balladien keskelle vaihtelua tuovat svengaava ”I Get A Kick Out Of You” sekä suuren amerikkalaisen laulukirjan ulkopuolelta poimittu päätösraita, Paul Simonin ”Still Crazy After All These Years”, monien jazzmuusikoiden tulkitsema laulu sekin.
Zionia säestää rumpali Ville Luukkosen trio, jonka taitavalla soitolla on levyn onnistumisessa erittäinen suuri ansio. Trio näet pystyy säilyttämään jäntevän grooven myös hitaissa balladitempoissakin, mikä ei ole mikään vähäpätöinen suoritus. Lopuksi albumi on jälleen hieno näyttö pianisti Tuomo Uusitalon kyvyistä soittaa svengaavaa ja merkitykselliseltä kuulostavaa jazzia.

Simon Zion & Ville Luukkonen Trio: The Ballad Sessions (Eclipse Music, 2024)
Simon Zion, laulu, Tuomo Uusitalo, piano, Juuso Rinta, basso, Ville Luukkonen, rummut + Ukko Heinonen, saksofoni

”The Ballad Sessions” pääsee väistämättä Valon kuvia -blogin kuuntelusuositusten listalle: “Vuoden valinnat 2024”.
Vastaa