Avainsana: jazzlevyt

  • Nathan Francis: Diamondback (Ajabu! Records, 2022)

    Amerikkalainen basisti Nathan Francis tuli vuonna 2018 Suomeen opiskelemaan Sibelius-Akatemiassa ja jäi samalla tänne osaksi Helsingin jazzkenttää. Francisin raikas debyyttilevy ”Nathan Francis Quartet feat. Eero Koivistoinen” julkaistiin viime vuonna. Kun Francis keskittyi ensimmäisellä levyllään tulkitsemaan muiden sävellyksiä, astuu hän toisella levyllä esille myös jazzsäveltäjänä, sillä levyn yhdeksästä kappaleesta viisi on Francisin omia sävellyksiä. Loput kappaleet…

  • Lina Nyberg: Anniverse (Hoob Records, 2022)

    Ruotsalainen laulaja, säveltäjä ja yhtyeenjohtaja Lina Nyberg on julkaissut vuonna 1993 alkaneella levytysurallaan jo 22 albumia, kun uusin ”Anniverse” (Hoob Records) nyt ilmestyy. Uuden levyn teemana on ajan kuluminen ja kokonaiseen vuodenkiertoon viittaava musiikki syntyi poikkeuksellisella tavalla. Nyberg pyysi yhtyeensä jäseniä kirjoittamaan muistiin kymmenen sanaa, jotka he mielikuvissaan liittävät eri kuukausiin. Näiden sanojen avulla Nyberg…

  • OK:KO: Liesu (We Jazz, 2022)

    Mitäpä tuota säästelemään postauksen loppuun, kun voin heti suoraankin sanoa, että ”Liesu” on OK:KO-yhtyeen tähän mennessä vakuuttavin albumi. Se on johdonmukainen askel eteenpäin kahden aikaisemman levyn (”Land E.” ja ”Syrtti”) raivaamalla polulla. ”Liesun” musiikissa säilyy koko ajan jännite, kun kaikissa kappaleissa tapahtuu koko ajan paljon jännittävää. On mukaansatempaavia tempon vaihdoksia, dramaattisia dynamiikan muutoksia ja siirtymiä…

  • Lyhyesti uusista levyistä – viisi näkökulmaa uuteen jazziin

    Uusia ja kuuntelemisen arvoisia levyjä ilmestyy niin paljon, että jonkinlaiseen ajankohtaisuuteen pyrkivän blogin pitäjä on hätää kärsimässä. Varsinkin kun oma kuuntelu- ja kirjoitusprosessini on sen verran hidas, että liian moni huomiota kiinnostava levy jää vaille ansaitsemaansa huomiota. Siksi päädyin vaihteen vuoksi kokoamaan yhteen postaukseen viisi uutuuksia, joita kaikkia esittelen edes lyhyesti. Levyt valottavat kotimaisen jazzin…

  • Koma Saxo with Sofia Jernberg: Koma West (We Jazz, 2022)

    Ruotsalaisen basistin, säveltäjän ja tuottajan Petter Eldhin luotsaama Koma Saxo on viime vuosien jännittävimpiä ääniä uusia suuntia hakevan jazzin kentällä. Yhtyeen ensimmäinen albumi ”Petter Eldh Presents Koma Saxo” oli omaperäinen kollaasi, jolla akustiset soittimet ja äänten muokkaamisen elektroniset mahdollisuudet yhdistyivät luovalla tavalla. Toinen albumi ”Live” oli puolestaan rosoinen ja paljas, lähes kokonaan akustinen konserttiäänite, joka…

  • Hans Olding: Way Station (El Dingo Records, 2022)

    Ruotsalainen kitaristi Hans Olding on tullut suomalaiselle jazzyleisölle tutuksi ainakin yhteistyöstään saksofonisti Jussi Kannasteen ja rumpali Jaska Lukkarisen kanssa. Täällä pohjoisessa Oldingia on kuultu myös Norrbotten Big Bandin solistina. Olding on julkaissut useita albumeja eri kokoonpanoilla vuodesta 2007 lähtien. (Katso Oldingin diskografia kitaristin nettisivuilta.) Uusin albumi ”Way Station” koostuu seitsemästä Oldingin säveltämästä kappaleesta. Kun yhtyeenjohtajan…

  • Joona Toivanen Trio: Both Only (We Jazz, 2022)

    Hahmotan monesti kuulemaani musiikkia kuvataiteeseen ja kuvataiteen tekemiseen liittyvillä mielikuvilla. Esimerkiksi vahva free jazz voi viedä ajatuksia kohti räiskyvän ekspressiivistä, leveillä siveltimenvedoilla rennosti roiskittua ilottelua. Toisaalta pohjoismaisen viileä ilmaisu lähestyy helposti akvarellien läpikuultavia värikerroksia. … lyömäsoitinten pienet, välillä todella hiljaiset eleet piirtävät äänimaisemaan herkkiä viivojaan. Tällä tavoin kuvataiteen näkökulmasta kuunneltuna pianisti Joona Toivasen trion uusi…

  • Antiikin Karthagosta Saaristomerelle – Ilario Capalbo & Jussi Fredriksson Trio

    Valitsin tällä kertaa samaan esittelyyn kaksi albumia, joilla näyttää ensisilmäyksellä olevan vain vähän yhteistä. Pianisti Jussi Fredrikssonin johtama trion musiikki liittyy selkeästi pohjoismaisten pianotriojen perinteeseen, josta Tukholmaan asettuneen italialaisen basistin Ilaria Capalbon ruotsalaisen kvintetin lämmin soundi on varsin kaukana . Tarkemmin ajatellen löytyy projekteista kuitenkin aika lailla yhdistäviä piirteitä. Molemmat yhtyeet soittavat selvästi jazzin totuttujen…

  • F#²: Scientifically Proven & Clinically Tested (Satna Music, 2022)

    Sid Hillen vapaasti improvisoiva trio F# on uudella levyllä korotettu toiseen potenssiin, siis F#², kaiketi kahden vierailevan saksofonistin takia. Pepa Päivinen on mukana neljällä raidalla, jotka ovat syntyneet muotoilija Tapio Wirkkalan ja keraamikko Rut Brykin töiden inspiroimina. Lopuilla kuudella raidalla improvisoi itävaltalainen Herbert Könighofer, joka on myös esiintynyt trion kanssa eri puolilla Suomea. Nämä kappaleet…