Avainsana: jazzlevyt

  • Kurt Elling: Secrets Are The Best Stories (Edition Records, 2020)

    Vuonna 2008 perustettu Edition Records on kehittynyt perustajansa ja johtajansa Dave Stapletonin oman ja lähipiirinsä musiikin julkaisijasta näkyväksi uuden musiikin julkaisijaksi. Aluksi brittiläistä musiikkia levyttänyt Edition Records suuntasi katseensa muualle Eurooppaan ja nykyään sen taiteilijoihin kuuluu useita pohjoismaisia nimiä, kuten Phronesis, Eyolf Dale, Daniel Herskedal ja suomalaiset Verneri Pohjola, Aki Rissanen, Alexi Tuomarila ja Oddarrang.…

  • Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri: Hypnosis (Eclipse Music, 2020)

    Saksofonisti Pauli Lyytisen johtama Magnetia Orkesteri on julkaissut toisen albuminsa. Vuonna 2017 ilmestyneestä debyytistä julkaistiin aikanaan täyspitkä cd-versio sekä neljän kappaleen vinyylitiivistys. Uusi levy ”Hypnosis” julkaistaan samansisältöisinä versioina digitaalisesti, cd-levynä ja vinyylinä. Magnetia Orkesteri on tasavahva kvartetti, jonka kaikki jäsenet saavat äänensä yhtälailla kuuluville eli yksinkertainen jako solistien ja komppiryhmän käy turhaksi. Toki yhtyeen puhaltajat…

  • Ilkka Arola & Sound Tagine: Land Ahead! (Flame Jazz Records, 2019)

    Tagine tarkoittaa pohjoisafrikkalaista pataruokaa tai sellaisen valmistamiseen käytettävää kannellista astiaa. Kun yhtye ottaa nimekseen Sound Tagine, on musiikkia lähes pakko ajatella erilaisten musiikillisten raaka-aineiden tai mausteiden sekoituksena. Sound Taginen tapauksessa kyse on lähinnä jazzin ja Välimeren ympäristön arabimusiikin kohtaamisesta. Sound Taginen johtaja trumpetisti Ilkka Arola on liikkunut ja tutkinut musiikkia Lähi-idässä ja Afrikassa. Kun hän…

  • Timo Lassy: Big Brass with Ricky-Tick Big Band Brass Live at Savoy Theatre Helsinki (Membran/Must Have Jazz, 2020)

    Timo Lassy Band esiintyi  maaliskuussa 2018 kahdessa konsertissa Helsingin Savoy-teatterissa yhdessä Ricky-Tick Big Bandin vaskipuhaltajaryhmän kanssa. Konserttien tarkoituksena oli markkinoida Timo Lassyn tuolloin ajankohtaista albumia ”Moves”. Konsertit taltioitiin ja niistä koottu levy julkaistaan nyt (21.2.2020) kaiken kansan kuultavaksi. Levyn sävellykset ovat lähes kokonaan peräisin Lassyn aikaisemmilta albumeilta. Ainoastaan juhlava alkusoitto on vaskioktetin kapellimestarin Valtteri Laurell…

  • Mikko Pettinen Why Not: Two Suites For The Change (Eclipse Music, 2020)

    Yllätykset ovat mukavia, erityisesti toki positiiviset yllätykset. Trumpetisti Mikko Pettisen Why Not -kvartetti ja sen uusi albumi tarjoaa jazzvuoden alkuun nimenomaan miellyttävän yllätyksen. Pettisen johtaman MP4:n kaksi Texicalli-levyä 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä olivat hautautuneet levyhyllyn uumeniin ja tuoreemman Happy People -yhtyeen levy oli jäänyt minulta kokonaan väliin. Näin ”Two Suites For The Change” tuli kuunteluun vailla…

  • Vinyylin viehätys – Oliver Lake Quintet: Prophet (Black Saint, 1981)

    Saksofonisti Oliver Laken (s.1942) elokuussa 1980 äänitetty levy “Prophet” on saanut nimensä Eric Dolphyn sävellyksen mukaan. Nimikappaleen lisäksi levyllä on kaksi muuta Dolphyn sävellystä. Levyn A-puolen kaksi ensimmäistä raitaa ovat “Hat and Beard” ja “Something Sweet, Something Tender”, jotka molemmat avaavat samassa järjestyksessä Dolphyn klassisen “Out To Lunch” -albumin (Blue Note, 1964). Teräväreunainen “Hat and…

  • Pablo Held: Ascent (Edition Records, 2020)

    Saksalaisen Pablo Held Trion uusin levy “Ascent” on jo yhtyeen yhdestoista albumi. Kun aloin kuunnella sitä, huomasin pian, että musiikin sisälle olikin yllättävän vaikeaa päästä. Soittamisen korkea taso toki oli ilmeistä heti ensi kuulemalta, sillä jo vuodesta 2006 yhdessä soittanut yhtye elää, hengittää ja soi jäntevästi yhteenä instrumenttina. Sen sijaan Pablo Heldin älylliset sävellykset tuntuivat…

  • Elliot Galvin: Live in Paris, At Fondation Louis Vuitton (Edition Records, 2019)

    Brittiläisen jazzin yhä näkyvämmin nouseviin nimiin kuuluva pianisti Elliot Galvin on julkaissut neljä pianotriolevyä vuodesta 2014 lähtien. Hän soittaa myös trumpetisti Laura Jurdin johtamassa Dinosaur-yhtyeessä, joka on tehnyt kaksi albumia Edition Recordsille. Viime vuonna ilmestyi myös improvisoitu konserttiäänitys “Ex Nihilo” (Byrd Out), jolla Galvin soittaa yhdessä saksofonisti Binker Goldingin kanssa. Galvinin uusin levytys on Pariisissa…

  • Vuoden valinnat 2019

    Vuosi vaihtuu pian ja Valon kuvia -blogi liittyy vuoden 2019 kiinnostavien kulttuurituotteiden listoja tarjoavien joukkoon. “Vuoden valinnat 2019” perustuvat ””, jota olen vuoden kuluessa vähitellen täydentänyt. Lopullinen poiminta on siis tämän muistilistan tiivistys. Vuoden parhaiden lista on hyvin subjektiivinen, jopa satunnainen valinta, johon kirjoituspäivän kuntokin on vaikuttanut. Kaikki valitut levyt ovat ilmestyneet vuonna 2019. Olen…