Avainsana: kirjat
-
Maxine Gordon: Sophisticated Giant. The Life and Legacy of Dexter Gordon
”Sophisticated Giant” on pari vuotta sitten ilmestynyt saksofonisti Dexter Gordonin (1923 – 1990) elämäkerta, jonka on kirjoittanut saksofonistin vaimo ja manageri Maxine Gordon. Leskeksi jäätyään Maxine Gordon opiskeli kulttuurihistoriaa ja vaihtoi alaa musiikkibisneksestä kulttuurintutkimukseen. Tältä pohjalta hän pystyy yhdistämään kirjassaan raikkaalla tavalla omat läheiset kokemuksensa ja tutkijan puolueettoman katseen. Puolueettomuus käy ilmi erityisesti siinä, kuinka…
-
Mikko Innanen: Mikko Innasen maakuntauudistus. (Aviador Kustannus, 2019)
Maakuntalauluilla tarkoitetaan 1850-luvulta lähtien sävellettyjä lauluja, joiden tehtävän oli esitellä ja suorastaan ylistää Suomen maakuntien luontoa ja ihmisiä. Vanhin maakuntalaulu on joulukuussa 1852 ensimmäisen kerran esitetty Karl Collanin säveltämä ”Savolaisen laulu”. Loput maakuntien tunnussävelistä syntyivät 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeneninä. Olen sitä ikäluokkaa, jonka kansakoulumuistoihin maakuntalaulut kuuluvat. Muistot eivät ole mitenkään traumaattisia, ovathan useimmat…
-
Youssef Daoudi: Monk!
Näytä tämä julkaisu Instagramissa. Henkilön Jukka Piiroinen (@valonkuvia) jakama julkaisu Helmi 15, 2019 kello 6.21 PST Ranskalaisen sarjakuvapiirtäjän ja kirjailijan Youssef Daoudin sarjakuvaromaani ”Monk!” kertoo pianisti Thelonious Monkin ja mesenaatti Pannonica de Koenigswarterin suhteesta, kuten kirjan alaotsikkokin…
-
Message to Our Folks – Art Ensemble of Chicagon historiaa
Amerikkalaisen Paul Steinbeckin kirja ”Message to Our Folks” kertoo Art Ensemble of Chicagon (AEC) vaiheet 1960-luvun puolivälistä nykypäiviin saakka. Kirjoittaja on musiikin teorian apulaisprofessori, basisti ja säveltäjä. Hän kuvaa kirjassaan kaikkein tarkimmin AEC:n historian varhaisia vaiheita. Rajauksen valinta on hyvin perusteltu, sillä silloin katse kohdistuu mielenkiintoisiin aikoihin, siis kokeellisen Chicago-jazzin nousuun 1960-luvulla sekä AEC:n aikaan…
-
Nate Chinen: Playing Changes. Jazz for the New Century
Amerikkalaisen jazzkriitikon Nate Chinenin kirjan nimi ”Playing Changes” viittaa sekä improvisoivan solistin kulkuun sävellyksen sointukulun ohjaamana että tietenkin nykypäivän jazzin vaiheisiin maailman muutosten keskellä. Kirja kertoo etupäässä amerikkalaisesta jazzista ja sen keskeisistä nimistä trumpetisti Wynton Marsaliksesta saksofonisti Kamasi Washingtoniin, joita molempia on omana aikanaan luonnehdittu jazzin pelastajiksi. Wynton Marsalis tuli jazzin eturiviin aikana, jolloin fuusiojazzin,…
-
Major Dudes – A Steely Dan Companion
Brittiläinen rock-kriitikko Barney Hoskyns on toimittanut kirjan, johon on koottu yli kolmekymmentä Steely Dan -aiheista lehtiartikkelia. Varhaisin niistä on Walter Beckerin ja Donald Fagenin haastattelu vuodelta 1972, jolloin yhtyeen (siihen aikaan Steely Dan todellakin oli yhtye) esikoislevy ”Can’t Buy a Thrill” ei vielä ollut ilmestynyt. Kirjan viimeiset tekstit vuodelta 2014 keskittyvät Donald Fagenin omaelämäkerralliseen kirjaan…
-
Peter Jones: This Is Hip – Mark Murphyn elämäkerta
”A jazz singer is a singer who sings jazz. – Mark Murphy” Monista jazzin suurista nimistä ja heidän vaiheistaan on kirjoitettu useampiakin elämäkertoja. Suurmieskultin synnyttämien ”jättiläisten” varjossa on kuitenkin aina työskennellyt muusikoita, jotka eivät ole saaneet ansaitsemaansa huomiota edes jazzin julkisuudessa, saati nousseet suuren yleisön kuuluville. Amerikkalainen laulaja Mark Murphy (1932 – 2015) on hyvä…
-
Reiska Laine – jazzin käsityöläinen
Rumpali Reiska Laineen elämäkerran kirjoittaja Lassi Markkanen työskenteli kolme vuotta Laineen eduskunta-avustajana. Tuona aikana Markkanen kuuli Laineelta niin paljon hyviä juttuja, että hän päätti koostaa niistä nyt julkaistun kirjan rumpalin elämästä. Markkanen kirjoittaa Laineen tarinan minä-muodossa, siis kuin Laineen itsensä kertomana omaelämäkertama. Markkanen pukee rumpalin elämänvaiheet sujuvasti eteneväksi tarinaksi. Kirja käy aluksi läpi vaatimattomissa oloissa…
-
Harri Kalha: Unohtumattomat äänet – innostunut jazzlaulun esittely
Kulttuurintutkija Harri Kalhan tuore ”Unohtumattomat äänet” on yllättävä ja tervetullut lisä suomenkieliseen jazzkirjallisuuteen. Yllättävä sikäli, että 1950- ja 1960-luvuilla vaikuttaneet naispuoliset jazzlaulajat eivät ole olleet aivan musiikkijulkisuuden keskiössä. Mutta kuten Kalhan kirja vahvasti todistaa, kyse on ajattomasta ja jatkuvasti huomionarvoisesta musiikista. Miesvaltaisessa jazzmaailmassa naisille on pitkään ollut tarjolla lähinnä laulusolistin rooleja. Kalha itse on vahvasti…