Avainsana: rummut
-
Pär-Ola Landin with Jonas Östholm & Jon Fält: Loner (El Dingo Records, 2020)
Ruotsalaisen basistin Pär-Ola Landinin uusi levy kuulostaa ensikuulemalta lähes tavalliselta pianotrion jazzlevyltä. Tarkemman kuuntelun myötä, alkaa basistin johtava rooli hahmottua kuulijalle. Landinin lämmin basso erottuu selvästi yhtyeen soundin pinnassa ja lisäksi yhtyeen johtajan basso pääsee muutaman kerran soittamaan kappaleiden melodioita ennen Jonas Östholmin pianoa. Hyvä esimerkki on argentiinalaisen Ariel Ramirezin sävellys ”Alfonsina y el mar”,…
-
Florian Arbenz & Greg Osby: Reflections Of The Eternal Line (Hammer Recordings, 2020)
Sveitsiläinen rumpali ja säveltäjä Florian Arbenz on itselleni tämän vuoden uusia jazztuttavuuksia. Hänen johtamansa kansainvälisen Convergence-yhtyeen vahva debyyttialbumi Convergence pääsi blogin alkuvuoden parhaiden levyjen listalle. Nyt syksyllä Arbenz julkaisee aivan erilaisen levyn yhdessä nuoruusvuosiensa innoittajasta pitkäaikaiseksi yhteistyökumppaniksi muuttuneen amerikkalaisen saksofonistin Greg Osbyn kanssa. Arbenz soittaa rumpujen lisäksi balilaista gongia, erilaisia peukalopianoita (kalimba) ja lyömäsoittimia. Näin…
-
Jimmy Cobb (1929 – 2020)
Amerikkalainen rumpali Jimmy Cobb kuoli 24.5.2020 91-vuotiaana pitkäaikaisen sairauden jälkeen. Cobb on tunnettu erityisesti työstään Miles Davisin yhtyeissä. Hän oli mukana levyttämässä kaikkien aikojen jazzklassikoihin kuuluvaa ”Kind of Blue” -albumia vuonna 1959. Cobb soitti hyvin freelance-pohjalta monien muidenkin merkittävien jazzmuusikoiden yhtyeissä ja johti omia kokoonpanojaan aivan viime vuosiin saakka. Cobbin viimeiseksi jäänyt oma albumi ”You’ll…
-
Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri: Hypnosis (Eclipse Music, 2020)
Saksofonisti Pauli Lyytisen johtama Magnetia Orkesteri on julkaissut toisen albuminsa. Vuonna 2017 ilmestyneestä debyytistä julkaistiin aikanaan täyspitkä cd-versio sekä neljän kappaleen vinyylitiivistys. Uusi levy ”Hypnosis” julkaistaan samansisältöisinä versioina digitaalisesti, cd-levynä ja vinyylinä. Magnetia Orkesteri on tasavahva kvartetti, jonka kaikki jäsenet saavat äänensä yhtälailla kuuluville eli yksinkertainen jako solistien ja komppiryhmän käy turhaksi. Toki yhtyeen puhaltajat…
-
Jon Christensen (1943 – 2020)
Norjalainen rumpali Jon Christensen kuoli 18.2.2020 76-vuotiaana. Itseoppinut rumpali sai korkeakoulutuksensa 1960-luvulla Oslon jazzklubeilla, joilla tuohon aikaan vieraili usein amerikkalaisia huippumuusikoita solisteina. Hän kuului Jan Garbarekin, Arild Andersenin ja Terje Rypdalin kanssa nuorten jazzmuusikkojen joukkoon, joka nosti norjalaisen jazzin maailmanmaineeseen. Kaikki neljä norjalaista ovat olleet myös kiinteä osa ECM-levymerkin historiaa. Vuonna 1970 Christensen oli mukana…
-
The Bad Plus: Activate Infinity (Edition Records, 2019)
Vuonna 2000 perustettu Bad Plus on varmasti eräs jazzin tunnetuimmista pianotrioista. Yhtye kuuluu myös pianotriojen ilmaisun merkittävien kehittäjien joukkoon. Yhtye on laajentanut pianotriojen ohjelmistoa soittamalla versioita monien popin ja rockin puolelta tuttujen artistien musiikista, kuten ABBA, David Bowie, Nirvana, Johnny Cash ja Bee Gees. Vuonna 2014 Bad Plus julkaisi versionsa Igor Stravinskin baletista “Tulilintu” albumilla…
-
Levyhyllystä 4 – Marilyn Crispell/Gary Peacock/Paul Motian: Nothing ever was. Anyway. (ECM, 1997)
Pianisti Marilyn Crispell, basisti Gary Peacock ja rumpali Paul Motian äänittivät Annette Peacockin sävellyksistä koostuvan tupla-cd:n New Yorkissa syyskuussa 1996. Annette Peacockin sävellysten nimet kuvaavat poikkeuksellisen hyvin musiikin sisältöä. Albumin toisen levyn sävellysten nimistä muotoutuu runo (ehkä se on tarkoituksellista?): touchingBothYou´ve left meMiraclesEndingBloodnothing ever was. anyway. Äskettäin edesmennyt äänitystaituri Jan Erik Kongshaug on tallentanut tarkasti…
-
Riitta Paakki Quartet Torniossa 7.11.2019
Riitta Paakki Quartet soitti Torniossa Lappian Musiikkitalolla 7.11.2019. Pianisti Riita Paakin lisäksi yhtyeessä soittivat saksofonisti Manuel Dunkel, basisti Kaisa Mäensivu ja rumpali Joonas Riippa.
-
Tomas Janzon Trio Haaparannalla
Näytä tämä julkaisu Instagramissa. Henkilön Jukka Piiroinen (@valonkuvia) jakama julkaisu Loka 14, 2019 kello 1.56 PDT Nykyään New Yorkissa asuva ruotsalainen kitaristi Tomas Janzon soitti trionsa kanssa Haaparannan Kaupunginhotellissa 14.10.2019. Trio tarjosi mukavan illan kitarajazzin parissa, vaikka trio (basisti Rubem Farias & rumpali Ali Djeridi) onkin tilapäinen kokoonpano kitaristin kotimaan esiintymisiä ja työpajoja varten. Musiikkimakuni…