Avainsana: suomalainen jazz
-

Case Kämäräinen – Mystique From The North (Eclipse Music, 2022)
Rumpali Tomi Kämäräinen kuuluu niihin suomalaisiin jazzmuusikoihin, joiden koulutus- ja urapolku on saanut vahvasti vauhtia ulkomailta. Kämäräisen tapauksessa kyse on Kööpenhaminan Rhythmic Music Conservatoryssa, josta Kämäräinen valmistui vuonna 2019. Opiskeluaikojen soittokumppaneiden kanssa syntyi kvartetti Case Kämäräinen, joka nimensä mukaisesti tulkitsee lähinnä Kämäräisen säveltämää musiikkia. Kämäräisen lisäksi yhtyeessä soittavat saksofonisti Marek Konarski ja pianisti Grzegorz Tarwid…
-

SAMtal: Double Exposure (SatnaMusic, 2022)
Valokuvauksessa kaksoisvalotus tarkoittaa kahden erillisen otoksen sijoittamista päällekkäin, jolloin kahdesta kuvasta syntyy yksi uusi kuva. Filmimaailmassa homma hoitui kahdesta negatiivista pimiössä, nyt digimaailmassa kaksoisvalotus voidaan tehdä kuvankäsittelyohjelmalla (kuten tämän postauksen kuvituksessa) tai kuvaushetkellä kamerassa (katso tästä pari esimerkkiä: Kuva ja noin sata sanaa 26 ja tuore kolmoisvalotus Instagramista: Silva Kallionpää & Juuso Rinta). Sid Hillen…
-

Case Kämäräinen Joensuussa 3.9.2022
Case Kämäräinen soitti lauantaina 3.9.2022 Joensuussa oikein hienon konsertin. Yhtye oli uuden albuminsa ”Mystique From The North” julkaisukiertueella, jolla normaali kvartetti laajeni kvintetiksi erikoisvieraana esiintyneen vibrafonisti Severi Pyysalon myötä. Yhtyeen muut jäsenet ovat saksofonisti Marek Konarski, basisti Petter Asbjørnsen ja pianisti Grzegorz Tarwid, jota Tuomo Uusitalo kiertueella tuurasi. Palaan yhtyeen uuteen levyyn myöhemmin blogissa, joten…
-

Rantajatsit 2022 – mustavalkoisia kuvia
Palasin vielä Raahen Rantajatsit -festivaalin kuviin ja muokkasin sarjan mustavalkoisia kuvia.
-

Raahen Rantajatsit 2022 – kuvasarja
Kuvasarja esittelee vuoden 2022 Raahen Rantajatsien esiintyjiä. Kuvat ovat ohjelmas kronologisessa järjestyksessä. Sarja alkaa perjantain Pyhäjoen kirjaston pihalta ja päättyy lopulta lauantai-illan Ruiskuhuoneen päätöskonserttiin.
-

Raahen Rantajatsit 2022 – festivaaliraportti
Muutaman vuoden tauon jälkeen Raahen Rantajatsit sopivat kesän ohjelmaan ja festivaalimatka Raaheen onnistui. Festivaali palasi vuoden 2020 koronatauon ja viime kesän suppeamman version jälkeen normaaliin laajuuteensa sekä tutuksi tulleeseen kotimaista ja eurooppalaista uutta jazzia esittelevään ohjelmaansa. Aikaisempiin vuosiin verrattuna Raahen teatterin kesälava oli uuden katoksensa ansiosta noussut festivaalin pääkonserttien näyttämöksi. Perjantai 29.7.2022 Tänä kesänä minulle…
-
Aki Rissanen: Trio Live (Edition Records, 2022)
On selvää, että yhtyeiden tai muusikoiden asettaminen paremmuusjärjestykseen on tarpeetonta ja mahdotontakin. Silti haluan väittää, että Aki Rissasen trio on tällä hetkellä paras kotimainen jazzyhtye. Vaikka väite on muiden hienojen suomalaisten yhtyeiden kannalta epäreilu, ajatukselle on mielestäni vahvat perusteet. Aki Rissanen Trio on näet onnistunut luomaan niin omaäänistä ja korkeatasoista musiikkia, että se kuuluu pianotriojen…
-
Nathan Francis: Diamondback (Ajabu! Records, 2022)
Amerikkalainen basisti Nathan Francis tuli vuonna 2018 Suomeen opiskelemaan Sibelius-Akatemiassa ja jäi samalla tänne osaksi Helsingin jazzkenttää. Francisin raikas debyyttilevy ”Nathan Francis Quartet feat. Eero Koivistoinen” julkaistiin viime vuonna. Kun Francis keskittyi ensimmäisellä levyllään tulkitsemaan muiden sävellyksiä, astuu hän toisella levyllä esille myös jazzsäveltäjänä, sillä levyn yhdeksästä kappaleesta viisi on Francisin omia sävellyksiä. Loput kappaleet…
-
OK:KO: Liesu (We Jazz, 2022)
Mitäpä tuota säästelemään postauksen loppuun, kun voin heti suoraankin sanoa, että ”Liesu” on OK:KO-yhtyeen tähän mennessä vakuuttavin albumi. Se on johdonmukainen askel eteenpäin kahden aikaisemman levyn (”Land E.” ja ”Syrtti”) raivaamalla polulla. ”Liesun” musiikissa säilyy koko ajan jännite, kun kaikissa kappaleissa tapahtuu koko ajan paljon jännittävää. On mukaansatempaavia tempon vaihdoksia, dramaattisia dynamiikan muutoksia ja siirtymiä…