Avainsana: suomalainen jazz
-
Joona Toivanen Trio: Both Only (We Jazz, 2022)
Hahmotan monesti kuulemaani musiikkia kuvataiteeseen ja kuvataiteen tekemiseen liittyvillä mielikuvilla. Esimerkiksi vahva free jazz voi viedä ajatuksia kohti räiskyvän ekspressiivistä, leveillä siveltimenvedoilla rennosti roiskittua ilottelua. Toisaalta pohjoismaisen viileä ilmaisu lähestyy helposti akvarellien läpikuultavia värikerroksia. … lyömäsoitinten pienet, välillä todella hiljaiset eleet piirtävät äänimaisemaan herkkiä viivojaan. Tällä tavoin kuvataiteen näkökulmasta kuunneltuna pianisti Joona Toivasen trion uusi…
-
Antiikin Karthagosta Saaristomerelle – Ilario Capalbo & Jussi Fredriksson Trio
Valitsin tällä kertaa samaan esittelyyn kaksi albumia, joilla näyttää ensisilmäyksellä olevan vain vähän yhteistä. Pianisti Jussi Fredrikssonin johtama trion musiikki liittyy selkeästi pohjoismaisten pianotriojen perinteeseen, josta Tukholmaan asettuneen italialaisen basistin Ilaria Capalbon ruotsalaisen kvintetin lämmin soundi on varsin kaukana . Tarkemmin ajatellen löytyy projekteista kuitenkin aika lailla yhdistäviä piirteitä. Molemmat yhtyeet soittavat selvästi jazzin totuttujen…
-
F#²: Scientifically Proven & Clinically Tested (Satna Music, 2022)
Sid Hillen vapaasti improvisoiva trio F# on uudella levyllä korotettu toiseen potenssiin, siis F#², kaiketi kahden vierailevan saksofonistin takia. Pepa Päivinen on mukana neljällä raidalla, jotka ovat syntyneet muotoilija Tapio Wirkkalan ja keraamikko Rut Brykin töiden inspiroimina. Lopuilla kuudella raidalla improvisoi itävaltalainen Herbert Könighofer, joka on myös esiintynyt trion kanssa eri puolilla Suomea. Nämä kappaleet…
-
Ilmiliekki Quartet: Ilmiliekki Quartet (We Jazz, 2022)
Ilmiliekki Quartet syntyi kaksikymmentä vuotta sitten ja se nousi vauhdilla kotimaisen jazzin huipulle. Yhtye voitti Nordic Jazz Comets -kilpailun heti kättelyssä ja julkaisi seuraavana vuonna debyyttilevynsä ”March of the Alpha Males” yhtenä TUM Records -levymerkin ensimmäisistä julkaisuista. Albumi oli Jazz Emma -ehdokkaana ja sai vuonna 2004 Teosto-palkinnon, kun yhtye itse valittiin Finland Festivalsin vuoden nuoreksi…
-
Nina Mya Torniossa 9.12.2021
Laulaja Nina Mya kävi 9.12.2021 yhtyeineen esiintymässä Torniossa. Konsertti kuului Tornion pian päättyvän 400-vuotisjuhlavuoden ohjelmaan. Yhtye esitti musiikkia tänä vuonna ilmestyneeltä levyltään ”Just Another Lonely Soul”. Levyä kuunnelleelle konsertti tuskin tuotti yllätyksiä, mutta toki tarjolla oli tiivis annos taitavaa, mukaansatempaavaa ja napakoilla jazzsooloilla maustettua soulia.
-
Panu Savolainen Toivo & HKO: Kärki konsertissa (Doorbell Music, 2021)
Toivo & HKO. Kuva: Maarit Kytöharju Kuulun siihen ikäpolveen, jonka lapsuuden ja nuoruuden mediamaailmassa oli vain kaksi radiokanavaa; vakavan asiallinen yleisohjelma ja välillä viihteen puolelle uskaltautuva rinnakkaisohjelma. Kevyemmän rinnakkaisohjelman puolelta kuului suomalaista iskelmää ja vanhaa tanssimusiikkia. Tässä nykyajan näkökulmasta katsottuna ahdistavan suppeasta tarjonnasta on mieleen painunut paljon vanhoja melodioita, joiden joukossa on tietenkin monia Toivo…
-
Manuel Dunkel: Northern Journey (Eclipse Music, 2021)
Eräs jazzin yleisimpiä kokoonpanoja on kvartetti, jossa tenorisaksofonisti soittaa yhdessä pianotrion kanssa. Tällä kokoonpanolla on levytetty paksu nippu klassikoita John Coltranesta lähtien. Niinpä tällä kokoonpanolla musiikkiaan luovat muusikot joutuvat liikkumaan aika ahtaassa raossa. Toisaalta uutta ja ennenkuulumatonta on lähes mahdotonta tavoittaa ja toisaalla lähistöllä vaanii vaara liukua liian tuttuun ja turvalliseen kädenlämpöisyyteen. Seitsemännen kvartettilevynsä julkaissut…
-
Teppo Hauta-aho (1941 – 2021)
Basisti ja säveltäjä Teppo Hauta-aho kuoli 26.11. 2021 80-vuotiaana. Hauta-aho liikkui jazzmuusikkona mieluusti free jazzin suunnalla. Hän soitti 1971 kuulussa Tuohi Quartetissa, joka ensimmäisten suomalaisten yhtyeiden joukossa saavutti kansainvälistä menestystä. Kvartetissa soittivat Hauta-ahon lisäksi Heikki Sarmanto, Seppo Paakkunainen ja Edward Vesala. Yhtye voitti Montreux’n jazzfestivaalien yhtyekilpailun ja pääsi esiintymään myös Yhdysvalloissa Newportin jazzfestivaaleilla. Hauta-aho soitti…
-
The Best of Finnish Classic Jazz & Takapotkun taikaa – perinnejazzin puolustusta
Suomen Perinnejazz -yhdistys järjesti vuosina 2017-2019 kolme kiertuetta, joiden konserteissa soitettiin tietenkin perinteistä jazzia. Siis sitä svengaavaa musiikkia, joka sai alkunsa reilut sata vuotta sitten New Orleansista, levisi sieltä ympäri maailmaa ja kehittyi swingin kautta bebopiksi. Näille 1950-luvun tienoille asettuu Perinnejazz-yhdistyksen näkemyksen mukaan perinnejazzin takaraja, jonka yli jazz seuraavien vuosikymmenien aikana astui. Kiertueiden Savoy-teatterin konsertit…