Avainsana: suomalainen jazz

  • Tampere Jazz Happening 2024 – festivaaliraportti

    Tampere Jazz Happening 2024 – festivaaliraportti

    Marraskuun alun hämärissä juhlittava Tampere Jazz Happening tarjoaa kuulijalle kulttuurisen turvapaikan syksyn pimeyden keskelle. Tänä vuonna ajatus kulttuurin valosta tuntui entistä osuvammalta, kun sotien ja Amerikan vaaliasetelmien pimeys tuntuu kaatuvan päälle. Lisäksi hallituksen suorastaan kulttuurivihamielisen leikkauspolitiikan seuraukset olivat festivaalin ohessa järjestetyn Suomen Jazzliiton vuosikokouksen pääaiheita. Kuitenkin musiikin monipuolisuus ja liiton yhdistyksissä kulttuurityötä tekevien päättäväisyys jättivät…

  • Vuoden 2024 jazzpalkinnot jaettiin Tampereella

    Vuoden 2024 jazzpalkinnot jaettiin Tampereella

    Kotimaisen jazzalan arvostetuimmat tunnustukset jaettiin Tampere Jazz Happeningissä perjantaina 1. marraskuuta. Suomen Jazzliitto myönsi Yrjö-palkinnon basisti Antti Lötjöselle ja kunnioitti Andania-elämäntyöpalkinnollaan konserttijärjestäjä Jari Hyttiä. Nuorista jazzkyvyistä Jazzliitto noteerasi Taimi-palkinnollaan laulaja, pianisti ja viulisti Helmi Antilan. Ylen jakaman Varjo-Yrjö-tunnustuksen jazzkulttuurin edistämisestä vastaanotti promoottori Olle Ekman. Jazzliiton Yrjö-palkintoa on jaettu vuodesta 1967 lähtien ansioituneelle suomalaiselle jazzmuusikolle. Tänä…

  • Olli Ahvenlahti New Quintet Torniossa 13.10.2024

    Olli Ahvenlahti New Quintet Torniossa 13.10.2024

    Olli Ahvenlahti New Quintet esiintyi Tornion Seminaarin koulun auditoriossa sunnuntaina 13.10.2024. Tornio oli yhtyeen noin viikonmittaisen Suomen Jazzliiton organisoiman kiertueen viimeinen konsertti. Torniolaisittain varsin runsaslukuinen yleisö, järjestävä seura Riverside Jazz ja esiintyvä yhtye olivat kaikki tyytyväisiä lähes kaksi tuntia kestäneen konsertin jälkeen. Oheisessa kuvasarjassa muutama mustavalkoinen valokuva konsertista.

  • Sointi Jazz Orchestra: Jäähyväiset (Flame Jazz Records, 2024)

    Sointi Jazz Orchestra: Jäähyväiset (Flame Jazz Records, 2024)

    Sointi Jazz Orchestran kuudes albumi “Jäähyväiset” koostuu kahdeksasta yhtyeen perustajan ja kapellimestarin Rasmus Soinin sävellyksestä, kuudesta laajasta teoksesta ja kahdesta lyhyehköstä välisoitosta. Albumi poikkeaa ainakin tuotannollisessa mielessä tavanomaisista big band -levytyksistä, sillä sen musiikki on äänitetty sektio kerrallaan, jokainen muusikko omassa huoneessaan.

  • Wishamalii: Al-Bahr (Nordic Notes, 2024)

    Wishamalii: Al-Bahr (Nordic Notes, 2024)

    Euroopan ja Afrikan mantereen rajalle Välimerelle on avautunut kipeä ja ammottava avohaava, kun viimeisen kymmenen vuoden aikana jo yli 30000 ihmistä (siis Tornion ja Haaparannan kuntien yhteinen väkimäärä) on hukkunut merta ylittäessään (Lähde: Missing Migrants Project). Kuva rannalle ajautuneen kaksivuotiaan Alan Kurdin ruumiista on noussut traagisten tapahtumien vertauskuvaksi. Juuri niin monen haudaksi koituneeseen Välimereen viittaa…

  • Superposition: II (We Jazz, 2024)

    Superposition: II (We Jazz, 2024)

    Superposition jatkaa neljä vuotta sitten ilmestyneen debyyttialbuminsa viitoittamalla tiellä. Kvartetin intiimi, nyt kenties entistäkin keskittyneempi vuorovaikutus synnyttää herkkien eleiden varaan rakentuvaa musiikkia. Albumilla on yhdeksän kappaletta, joiden joukkoon jokainen yhtyeen jäsen saanut vähintään yhden sävellyksen. Kvartetin musiikki on pitkälti kollektiivista, paino on siis enemmän koko yhtyeen ilmaisussa kuin yksittäisten muusikoiden sooloilla, vaikka niitäkin toki on tarjolla.…

  • Hot Heros: Kammin Jaaretti (Puro Recordings, 2024)

    Hot Heros: Kammin Jaaretti (Puro Recordings, 2024)

    ”Kammin Jaaretti” on Hot Heros-yhtyeen neljäs albumi, jonka se on triokokoonpanossaan julkaissut. Triolevyjen lisäksi yhtye on levyttänyt myös pianisti Iro Haarlan, rap-artisti Hannibalin, laulaja Janne Laurilan ja kitaristi Matti Salon kanssa. Tuoreen albumin nimi viittaa turvekammissa itsekseen asuskelevaan Jaaretti-ukkoon, joka on eräänlainen saksofonisti Sami Sippolan omakuva köyhänä kansanmuusikkona. Hot Herosin uutuus liittyy siis samoihin metsäisiin…

  • Rantajatsit 2024 – kuvasarja

    Rantajatsit 2024 – kuvasarja

    Kuvasarjassa palataan takaisin heinäkuun lopulle ja Raahen Rantajatseille. Sarjassa on kuvia festivaalin esiintyjistä, ainakin yksi kuva kaikista festivaalin perjantain ja lauantain yhtyeistä tai muusikoista.

  • Raahen Rantajatsit 2024 – festivaaliraportti

    Raahen Rantajatsit 2024 – festivaaliraportti

    Tämän kesän Rantajatsit-festivaali järjestettiin viime vuosilta tutuksi tulleeseen tapaan, tapahtumapaikkoina meren ranta Ruiskuhuoneen vierellä, vanhojen puutalojen sisäpihoja ja Raahen teatterin toimiva ulkolava. Myös ohjelman suunnittelussa oli käytetty hyväksi havaittuja rakennuspalikoita. Suurin osa ohjelmasta oli siis kotimaista nykyjazzia, lisänä älyllisesti suuntautunut ranskalaisvieras sekä esiintyjiä jazzin rajojilta ja niiden ulkopuoleltakin.  Olen aina pitänyt jazzfestivaalien oheisohjelmista, siis artistitapaamisista,…