Thymeshift: Dark Lights (Imogena Records, 2021)

Johan Björklund Kalottjazz & Blues -festivaalin jameissa kesällä 2019

Ruotsalaisen rumpalin Johan Björklundin johtama Thymeshift-yhtye on julkaissut pitkään vireillä olleen toisen levynsä. Yhtyeen ensimmäinen levy “Beyond Horizons” ilmestyi vuonna 2015 ja pääosa nyt ilmestyneestä uudesta levystä äänitettiin jo vuonna 2018. Toisella levyllä kvartetin kokoonpano on hieman muuttunut, kun kitaristi Hilmar Jenssonin tilalle on tullut tanskalainen kosketinsoittaja, elektronisen musiikin ekspertti Katrine Amsler.

Amsler on tuonut mukanaan paitsi omia sävellyksiään, myös entistäkin vahvemman suuntauksen kohti elektronisen musiikin ilmaisukeinoja, kuten esimerkiksi levyn avausraidan (“Break The Silence“) vapaasti kelluvat soundipilvet. Myös levyn nimikappale ja sen salaperäinen groove jatkaa samassa hillityn levollisessa hengessä, jolle kitaristi Thomas Gunillassonin säveltämän kolmannen raidan (“Youth Country“) energinen ja melodinen rockfuusio luo jyrkän kontrastin. Myös kansansävelmästä sovitettu “Östbjörka Dub” tarjoaa samaa rockista ammentavaa särmikkyyttä, jota Gunillassonin intensiivinen kitarasoolo korostaa.

Levyn loppupuolella Thymeshift luottaakin sitten enemmän hiljaisten eleiden voimaan. Joukosta erottuvat erityisesti surumielinen “Average Speed” (Amsler) ja Thomas Backmanille saksofonisoolon mukana voimaansa kasvattava “Moonday” (Gunillasson). Ehkäpä “Dark Lights” olisi ollut levynä jäntevämpi, jos alkupuolelle vaihtelua tuoneita vahvoja kontrasteja olisi riittänyt loppuunkin. Yhtäkaikki, albumi on kiinnostava ja harkittu kokonaisuus, jota leimaavat niin vahvat melodiat kuin yhtyesoundin rikkaat detaljitkinkin.

Lisäsin “Dark Lightsin” Valon kuvia -blogin Vuoden valinnat 2021 -listalle. Johan Björklundin musiikkiin voi tutustua hänen kotisivuillaan: Johan Björklund. Suosittelen tutustumaan myös Thomas Gunillassonin valokuviin, sillä on taitava maisemien ja luonnon yksityiskohtien kuvaaja ja hänen valokuviaan voi ihailla Instagramissa: @thomasgunillasson.

Thymeshift: Dark Lights (Imogena Records, 2021)
Katrine Amsler, kosketinsoittimet, elektroniikka, läppäri, äänet, Johan Björklund, rummut, koskettimet, basso, ääni, Thomas Gunillasson, kitara, läppäri, ääni, Thomas Backman, saksofonit, klarinetti, ääni

Thymeshift Kalottjazz & Blues -festivaaleilla

Thymeshift esiintyi kesällä 2019 Torniossa. Silloin saksofoneja soitti Malin Wättring.

Kategoria(t): Jazz Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.