Kari Antila: The North Wind (Seventh String Music 2013)

Kitaristi Kari Antila on kouluttautunut jazzin ammattilaiseksi eri teitä kuin useimmat suomalaiset jazzmuusikot. Kotimaisten opintojen jälkeen Antila suuntasi Belgiaan Gentin kuninkaalliseen konservatorioon ja hän on luonut uraa nimenomaan Belgiassa. Siellä ilmestyi hänen ensimmäinen albuminsa ”1000 Miles Away” vuonna 2007.

New Yorkissakin asunut Antila on palannut Suomeen ja julkaissut toisen levynsä kotimaisin voimin. Antila on onnistunut kokoamaan levylle suomalaisen jazzin dream teamin, kun mukana ovat Yrjö-palkittu saksofonisti Manuel Dunkel, Tomasz Stańkon yhtyeessä soittava pianisti Alexi Tuomarila sekä monissa yhtyeissä vaikuttavat basisti Ville Herrala ja rumpali Jaska Lukkarinen.

Yhtye tulkitsee varmoin ottein Antilan melodisista, modernin jazzin turvallisten raja-aitojen sisäpuolella pysyttelevistä sävellyksistä koostuvan ohjelmiston. Varsinkin svengiraidat, esimerkiksi napakka ”Mantegna”, toimivat mainiosti, kun Tuomarilan ja Dunkelin sooloissa on mukavasti säpinää ja särmää. Pätevästi toteutettu ”The North Wind” on taitava, tasaisuudessaan hieman yllätyksetön työnäyte.

Infinita: Time Continuum (Satna Music 2013)

Pianisti ja säveltäjä Sid Hillen johtama Infinita on uusi suomalais-italialainen jazzyhtye, jonka ohjelmisto on tuttua Hillen Platypus Ensemblen ystäville. Suurin osa ”Time Continuum”-levyn materiaalista on näet ilmestynyt jo takavuosina Platypuksen hienoilla levyillä.

Sid Hille on luonnoltaan nimenomaan jazzsäveltäjä, jonka teokset kestävät ja ansaitsevat uusia tulkintoja. Kvintetti soittaa sisäistyneesti ja piirtää hillityillä vedoilla esiin sävellysten hienostuneita melodioita. Levyn ainoa lainakappalekin, Beatlesin ”Strawberry Fields Forever”, asettuu mukavasti Hillen melodisen musiikin lomaan.

Vaikka sävellykset rajaavat melko tarkasti muusikoiden käytössä olevan tilan, on Hille toki aina jazzmuusikko. Musiikissa on siis tilaa improvisoiville solisteille, joista trumpetisti Tero Saarti nousee esille terävästi ja sopivan rosoisesti. Saksofonisti Massimo Carbonin pehmeässä soundissa on vanhan jazzin lämpöä kuin vakaan tarinankertojan puheessa. Vahvat sävellykset ja taidokkaat muusikot rakentavat levystä tasapainoisen kokonaisuuden.

Jukka Eskola: Orquesta Bossa (Schema Records 2013)

Trumpetisti Jukka Eskolan uusi levyn yhdistää samaan kokoonpanoon jazzkvintetin ja Proton-jousikvartetin. Lähinnä Eskolan ja Teppo Mäkysen sävellyksistä koostuva viileän tyylikäs albumi punoo yhteen jazzin, bossa novan ja kamarimusiikin sävyjä.

Jukka Eskola itse on levyn pääasiallinen solisti, hienovarainen ja liikkuvasti svengaava. Petri Puolitaival erottuu erityisesti huilistina ja kitaristi Peter Engberg pelaa usein niin pienillä eleillä, että hänen soittonsa enemmänkin tuntuu kuin kuuluu. Rumpali Jaska Lukkarisen väliin jopa hellittämättä sähisevä komppi tuo kauniiseen musiikkiin jännitettä ja kiihkoa.

Omaperäinen Orquesta Bossa on onnistuu vaikeassa tehtävässä. Se yhdistää näennäisen keveyden ja musiikillisen sisällön, kun vaivattomasti svengaavan bossa novan valoisa pinta heijastelee välillä surumielisen tummia sävyjä.

Julkaistu Pohjolan Sanomissa 26.11.2013.