
Vibrafonisti/pianisti Karl Bergerin, basisti Dave Hollandin ja rumpali Ed Blackwellin vuonna 1986 äänitetyn triolevyn musiikki virtaa luonnollisesti ja vastustamattomasti. Hieno esimerkki on A-puolen toisena raitana kuultava nimikappale. Lyhyen ja tarttuvan teeman jälkeen Dave Holland soittaa ilmeikkään soolon, josta koko trio kohoaa sellaiseen monimutkaisena kudoksena pulppuilevaan ja vaivatta etenevään svengiin, johon vain taitava jazzyhtye pystyy.
Karl Bergerin sävelmissä on kansanmusiikille ominaista yksinkertaisuutta ja koko levyn täyttää valoisan lämmin, paikoin surumielinen tunnelma. ”Transit” on perusajatukseltaan vähäeleinen levy, eivätkä sen tekijät eivät koskaan sorru kliseisiin. Kauniisti äänitetty akustinen albumi onkin säilyttänyt tuoreutensa vielä lähes kolmekymmentä vuotta äänittämisensä jälkeen.
Levyn diskografiset tiedot: Karl Berger/Dave Holland/Ed Blackwell: Transit (Discogs.com)
Vastaa