We Jazz 2023 – festivaaliraportti

Gard Nilssen´s Acoustic Unity – Kuudes linja

Kuudes linja – perjantai 1.12.2023

Tämän vuoden We Jazz -festivaali alkoi osaltani perjantai-iltana (1.12.2023) Kuudes linja -klubilta. Siellä esiintyi kaksi yhtyettä, joita yhdisti ruotsalainen basisti Petter Eldh. Illan avanneessa rumpali Gard Nilssenin Acoustic Unityssa hän esiintyi vahvassa rivimiehen roolissa, kun taas illan toinen yhtye Post Koma on edeltäjänsä Koma Saxon tavoin nimenomaan Eldhin yhdessä saksofonisti Otis Sandsjön kanssa luotsaama projekti.

Kaksi tenorisaksonistia ja komppipari lupaa usein svengaavaa free jazzin suuntaan kallellaan olevaa musiikkia. Lupaus toteutui täydellisesti Acoustic Unityn keikalla, jossa yhtyeen vakituinen fonisti André Roligheten sai rinnalleen vieraaksi Kjetil Møsterin. Kvartetti todisti voimallisesti, että norjalainen jazz voi hyvin olla muutakin kuin kuulasta vuonojazzia, sillä Acoustic Unity soitti väkivahvaa ja svengaavaa jazzia, jossa voi kuulla viittauksia niin Albert Aylerin kuin Ornette Colemanin suuntiin.

Pääsin Acoustic Unityn setin aikana kamerani kanssa niin hyvälle paikalle, että jäin siihen odottamaan Post Koman keikkaa. Post Koma esiintyi triona, jossa Eldhin ja Sandsjön lisäksi rumpuja soitti Teppo Mäkynen. Trion sähköllä terästetty musiikki tuli eturiviin turhan kovalla volyymilla, joten jouduin jonkin ajan kuluttua vaihtamaan paikkaa ja menetin näköyhteyden lavalla. Samalla oheni yhteys musiikkiin ja keikan loppu jäi hieman taustamusiikiksi, toki loppupuolen kansanmusiikillinen teema (olikohan se joltain Koma Saxon levyltä?) oli vaikuttava.

Conversations lauantaina 2.12.2023

Elämässä täytyy tehdä valintoja ja lauantaiaamuna valinta oli tehtävä Pentti Sammallahden valokuvanäyttelyn ja We Jazzin ohjelmaan kuuluvien keskustelujen välillä. Koska olin matkustanut Helsinkiin nimenomaan We Jazzin takia, päätin mennä Korjaamolle kuuntelemaan keskusteluja ja muusikkohaastatteluja, jotka alkoivat jo klo 11. Ensimmäisessä istunnossa saksofonisti ja säveltäjä Darius Jones keskusteli viime vuoden parhaimpien levyjen joukkoon kuuluneesta ”fLuXkit Vancouver (its suite but sacred” -albumistaan, monitaiteellisesta Fluxus-liikkeestä sekä tavoitteesta päästä musiikissa aina kartoittamattomalle maaperälle.

Darius Jones ja Matti Nives

Toinen keskustelu meni ruotsalaisen avantgarden ja siihen liittyvien dokumenttielokuvien merkeissä. Puheena olivat paikan päällä itsekin ollut lyömäsoittaja ja käsitemuusikko Sven-Åke Johansson sekä ruotsalaisen vapaan improvisaation yksinäinen edelläkävijä Bengt ”Frippe” Nordström (1936-2000), joista molemmista on tehty dokumenttielokuvat. Elokuvaan liittyy läheisesti myös Mats Gustafssonin työstämä levyboksi, joka kokoaa yhteen Frippe Nordströmin aikoinaan lähinnä itselleen ja lähipiirilleen äänittämät saksofonisoolot.

Keskusteluosion kolmantena jaksona Petter Eldh ja Otis Sandjö demonstroivat työtapojaan. Samplaamalla pätkiä Sven-Åke Johanssonin ja pianisti Jan Johanssonin versioista ruotsalaisesta kansanlaulusta ”Flickorna i Småland” he rakensivat rytmisen aihion, josta saattaa lopulta kehittyä ihan oikea kappale. Digitaalinen äänen muokkaaminen ja myöhemmin illalla kuultu vapaa, täysin akustinen improvisointi ovat ensi silmäyksellä täysin eri maailmoista, mutta ainakin Petter Eldh pystyy toimimaan molemmissa ympäristöissä.

On arvokasta, että We Jazz tarjoaa musiikin lisäksi syventävää oheisohjelmaa, vaikka keskustelujen ja elokuvien osallistujamäärät jäivät nyt aika pieniksi. Musiikki ei koskaan elä tyhjiössä ja keskustelut niin muusikoiden kuin muidenkin musiikin ympärillä toimivien kanssa laventavat ymmärrystä musiikista.

Blue For A Moment & Frippe lauantaina 2.12.2023

Vuonna 2017 ilmestynyt dokumenttielokuva ”Blue For a Moment” kertoo 1960-luvulla Saksaan muuttaneen Sven-Åke Johanssonin uran vaiheista ja näyttää hänet esiintymislavalla erilaisten kokoonpanojen kanssa. Vaikka niihin näytti kuuluvan tavallinen marssimusiikkia soittava puhallinorkesterikin, on Johansson pohjimmiltaan musiikin olemusta tai rajoja pohdiskeleva käsitetaiteilija, joka haastaa esimerkiksi ajatuksia instrumentista soittamalla jousella vaikkapa pahvilaatikoita.

Kuulin Johanssonia jo vuosia sitten Kerava Jazzeilla ja muistan tuolloin ihastuneeni hänen täysin arvaamattomalta ja absurdilta vaikuttaneeseen soittoonsa. Hän esimerkiksi löi rumpuja pyyhkeellä ja sama toistuu myös elokuvassa useita kertoja. Kuten elokuvassa haastateltu Johanssonin yhteistyökumppani Rüdiger Carl toteaa, on vapaallakin improvisoinnilla omat rajansa ja vakiintuneet käytäntönsä.

Illan toisena dokumenttina esitettiin Bengt ”Frippe” Nordströmistä kertovan ”Frippe”-elokuvan tämän hetkinen työversio, sillä elokuva valmistuu lopullisesti vasta ensi vuonna. Keskeneräisenäkin ”Frippe” toi esille ristiriitaisen, surullisenkin hahmon. Frippe Nordström oli toisille vapaan improvisoinnin edelläkävijä ja torille sukunsa varoilla muusikkoa leikkivä amatööri, joka ei oikeasti osannut soittaa. Ehkä hän oli jonkinlainen kylähullu, joka kuitenkin jaksoi väsymättä haastaa sovinnaisia musiikintekemisen muotoja ja asettui näin esikuvaksi monelle, esimerkiksi juuri Mats Gustafssonille.

Joonas Tuuri & Adele Sauros – JAF Trio
Frederik Emil Bülow – JAF Trio

Solos for Frippe – lauantai 2.12.2023

Lauantain Korjaamon mega-illan valikoima oli valtava, Hesarin laskujen mukaan ohjelmassa oli yhteensä noin viisitoista tuntia musiikkia. Kuulija oli siis pakollisen valinnan äärellä. Elokuvan ja keskustelun innoittamana päätin valita pääkohteekseni sooloimprovisaatioiden sarjan ”Solos for Frippe”, jonka Mats Gustafsson oli kuratoinut Frippe Nordströmin kunniaksi. Tällaisia vapaan improvisaation paketteja on harvoin tarjolla.

Gustafsson oli valinnut mukaan kaikkiaan kolmetoista muusikkoa, jotka kukin soittivat noin vartin mittaisen vapaan improvisaation. Kun seuraava muusikko astui lavalle soittamaan edellisen vielä lopetellessa, syntyi keskeytymättä jatkuva virta niin kontrabasson naputtelua ja basson kielten raapimista kuin raastavia saksofonisoundeja. Varsinkin Mette Rasmussen onnistui puhaltamaan fonistaan suorastaan järisyttävän intensiivisiä ääniä.

Mats Gustafsson

Illan erikoisvieras oli Seppo Laine, suomalaisen vapaan improvisaation tuntemattomin hahmo, jonka Mats Gustafsson kuitenkin löysi ja kutsui mukaan Frippe-sarjaan. Laine äänitti vuonna 1970 yhdessä lyömäsoittaja Jouni Kestin kanssa levyn ”Vallankumouksen analyysi”. Parikymmentä minuuttia kestävä ep-levy vaipui unohduksiin ja on jäänyt useimmilta (myös minulta) täysin piiloon. Nyt Laine siis nousi pitkän tauon jälkeen yleisön eteen, työnsi mikrofonin mustaksi ja punaiseksi maalatun saksofoninsa torveen ja soitti.

Seppo Laine

Mielestäni on tarpeetonta arvioida soolojen vapaata lentoa tai vertailla solistien ilmaisua ja käyttämiä keinoja. Vapaa improvisaatio on parhaimmillaan Korjaamon kaltaisessa intiimissä tilanteessa, jossa muusikon näkee ja kokee aivan silmiensä edessä. Silloin voi antaa melodioita ja säännöllisiä rytmejä välttävän abstraktin musiikin tulla korviin ilman pyrkimystä ymmärtämiseen tai analyysiin. Kuuntelin sarjan soolot kahta viimeistä lukuunottamatta ja ankarista äänistä huolimatta kokemus oli jollain tavalla levollinen, jopa puhdistava.

Gard Nilssen´s Supertronic Orchestra – lauantai 2.12.2023

Gard Nilssen´s Supertronic Orchestra

Jätin siis improvisaatiot virtaamaan ja siirryin yksinäisten solistien ääreltä kuuntelemaan festivaalin suurinta kokoonpanoa eli 17-henkistä Gard Nilssen´s Supertronic Orchestraa, jonka keikka oli epäilemättä koko festivaalin tapaus. Orkesteri julkaisi aiemmin tänä vuonna We Jazzilla erinomaisen levyn ”Family”, josta kirjoittamani pätee hyvin orkesterin upeaan live-esitykseenkin. Siis näin: ”Supersonic Orchestrasta tarvittaessa irtoaa massiivinen äänimuuri, mutta orkesterin ei kuitenkaan paahda täysillä koko aikaa. Isosta orkesterista näet kohoaa esille erilaisia pienempiä kokoonpanoja ja täyden orkesterin pauhun vastapainoksi kuullaan lähes lyyrisiä jaksoja.” Vaikka orkesteri on iso, kyse ei millään lailla ole big band -musiikista totutussa mielessä, vaan värikkäästä voimajazzista vaikkapa Charles Minguksen orkesterien hengessä.

Tämän vuoden We Jazz -reittini kulki vahvasti siis vapaan improvisaation ja norjalaisen jazzin merkeissä. Kuuntelin lauantaina vajaat setit myös JAF Triolta ja Valtteri Laurell Nonetilta. Niistä keikoista liitin tähän raporttiin muutaman kuvan. Palaan festivaalin kuvasatoon vielä laajemmin ja julkaisen lisää valokuvia myöhemmässä postauksessa.

Lisätietoja

Antti Sarpila soitti Valtteri Laurell Nonetissa
Valtteri Laurell Pöyhönen

Posted

in

by

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.